Suomen ev.lut. kirkon eksistentiaalinen kriisi
Jään tänään lomalle ja tuntuu siltä, että loma tulee enemmän kuin tarpeeseen. Päässäni pyörii. Kirkolliskokous lähestyy ja sen myötä kirkollisiin otsikoihin nousee jälleen kirkon sisäinen kädenvääntö eri kysymyksistä. Tällä kertaa otsikoissa on ollut jälleen samaa sukupuolta olevien vihkimiset sekä kirkolliskokoukselle tehty aloite, jossa ehdotetaan Kirkko Suomessa -nimen muuttamista ekumeenisesti selkeämpään muotoon - emmehän suinkaan ole ainoa Kristuksen kirkko Suomessa. Aiheista nousi heti keskustelua kirkkokuplassani ja keskustelua seurattuani päällimmäisin tunteeni on uupumus. Ei kai taas tätä samaa.
Olen väsynyt kirkon sisäiseen vääntöön. Jatkuvaan keskusteluun ilman lopputuloksia tai ratkaisuja. Tuntuu, että kaikki tahtovat kirkolle parasta, mutta kukaan ei oikein tiedä, mikä se paras on. On toimikuntia, työryhmiä, valiokuntia, neuvostoja, valtuustoja ja kirkolliskokous, jotka yrittävät löytää sitä parasta mahdollista tapaa, jolla voisimme kirkkona toimia ja tehdä työtä. Toiset haluavat muuttaa, toiset säilyttää. Keskustelu velloo ja koko ajan minä mietin, kiinnostaako tämä riviseurakuntalaista lainkaan. Välittääkö kirkon jäsen tai jäseneksi aikova niistä sisäisistä kiistoista, kädenväännöistä ja keskusteluista, joita me kirkon niin sanotussa sisäpiirissä (kirkkomme työntekijät, luottamushenkilöt ja muutamat aktiiviseurakuntalaiset) olevat käymme päivittäin, viikottain ja vuodesta toiseen? Ainakin itseäni tämä instituution eripuraisuus uuvuttaa ja kyllästyttää. Tuntuu, että Jumala on kovin kaukana jossain instituution syövereissä.
Pohdin, että enemmän kuin sanat, merkitsevät teot. Enemmän kuin evankelis-luterilaisen kirkkomme brändi tai hallinto, merkitsee se, miten kirkko on, elää ja vaikuttaa maailmassa. Mikä on suhteemme yhteiskuntaan, muihin kristillisiin kirkkoihin, toisiin uskontokuntiin, itseemme, lähimmäisiimme ja Jumalaan? Elämmekö evankeliumia todeksi kirkkona? Mikä on evankelis-luterilaisena kirkkona ja osana globaalia Kristuksen kirkkoa paikkamme Suomessa ja maailmassa? Miten ymmärrämme itsemme ja suhteemme ympäröivään maailmaan? Miten kirkon jäsenet ymmärtävät, näkevät ja kokevat kirkon? Päätöslauselmia, instituution hallinnollisia haasteita ja viestintäkysymyksiä enemmän minua kiinnostaa meidän itseymmärryksemme. Keitä me olemme ja miksi olemme ja teemme työtä sillä tavoin kuin teemme. Tämän ääreen meidän pitäisi pysähtyä miettimään olemustamme ja elämäämme. Voisiko kirkolliskokous puhua tästä?
Sillä mikäli näihin eksistentialisiin kysymyksiin ei löydy vastauksia tai edes niiden hippusia, evankelis-luterilainen kirkkomme tulee instituutiona tiensä päähän ennemmin kuin myöhemmin. Meillä on toistaiseksi resursseja ja jäseniä tehdä työtämme Jumalan ja rakkauden asialla monin eri tavoin. Mutta mitä kauemmin käymme uuvuttavaa ja vellovaa keskustelua, aika kuluu ja resurssit hupenevat tekoja odottavien ihmisten mukana. Tämä on kärjistys, mutta näin minä näen asian. Instituutiota enemmän voisimme keskittyä kirkkoyhteisöön ja sen eksistenssin pohdintaan.
Ps.
Joka tapauksessa toivotan voimia ja siunausta kirkolliskokoukseen kaikille sinne valituille päättäjille! Tiedän, että tehtävänne ei ole helppo enkä kadehdi teitä siinä. Viisautta, rakkautta ja voimaa työhönne!
98 kommenttia
Riitta Sistonen. Onko sinulla enemmänkin tapana keskustella hymiöillä tai mitä emojijtä ne ovat? Jos niin on, voit jatkaa samalla linjalla, mutta kantsii miettiä onko se asiallista ja edistääkö se mitään? On siitä ehkä se hyöty, että syntyy kummallisia keskusteluja.
Minä en osaa keskustella hymiöillä, mutta kun katsoin sinun hymiökommenttejasi, niin ajattelin niihin kuitenkin vastata järkevillä lauseilla, niin kuin teinkin. Siinä tuli mieleen tuo oikeustermi ”ennakkotapaus” ja ajattelin pistää sen tekstiini. Se oli hyvä täky koska tartuit siihen.
Asiaan mennäkseni voin rehellisesti myöntää, että en Raamatusta löydä perusteita, enkä tukea samaa sukupuolta olevien avioliitoille ja minusta on selvää, miksi niitä ei sieltä sieltä löydy. Varmaan sinäkin tiedät, että juutalainen kulttuuri oli Raamatun aikana homokielteistä, niin kuin Islam myös tänään. Miten Raamattu voisi poikketa näistä aatesuuntauksista? Se on ihmisten kirjoittama yli 2000 vuotta vanha kirjoituskokoelma. Monille se on Jumalansanaa. Minun käsitys taas on, että se on eräänlaista juutalaisuuden historiaa, jossa erityisesti Vanha Testamentti sisältää paljon Israelilaisten sotimiseen liittyviä kertomuksia ja tietysti Mooseksen lain.
Uuden testamentin opetus taa liityy ihmissuhteisiin; ”Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi. Kuinka voit sanoa veljellesi, Annapa kun otan roskan silmästäsi, kun omassa silmässäsi on hirsi?” Nuo edellä olevat esimerkit unohtuvat meiltä liian usein.
Suomen Eduskunta muutti 2017 avioliittolakia, niin, että samaa sukupuolta olevat saivat oikeuden mennä avioliittoon. Tästä seurasi luonnollisesti se, että avioliittoon vihkiminen tuli keskusteluun myös ev.lut kirkon sisälle. Asia on nyt ollut kirkolliskokouksien käsittelyssä jonne siitä päättäminen tietysti kuuluu.
Kun nyt olen seurannut asiasta virinnyttä keskustelua, niin olen miettinyt, että mitä teidän vihkikäytännön muutosta vastustavien päässä liikkuu? Ajatteleteko te asiaa ollenkaan niiden kannalta, joita asia koskee? ”Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” Em. neuvo on minun mielestä tasa-arvoisen avioliittolain vastustajilta unohtunut. Ehkä ei tiedetä, että sukupuolisuuntauksemme ei ole meidä oma valinta. Tai sitten on kova hinku nähdä ”hirsi” vain toisen silmässä. Tai sitten te rakastette Jumalaa todella sokeasti yli kaiken ja kuvittelette Raamatusta löytyvän Jumalan neuvon siihen, miten homoseksuaaleja on kohdeltava (huom. P Räsäsen tilanne).
Leo Tihinen, en välitä kenenkään antamista plus-pisteistä enkä yleensä kommentoi hymiöillä, sen kyllä kaikki voivat todeta, jotka ovat lukeneet kommenttejani.
Tuo ”ennakkotapaus” oli vain niin huvittava peruste. On tietysti väärin huvittua sinänsä vakavasta asiasta. Mitä kaikkea se ihminen keksiikin perusteeksi rikkoa Jumalan tahtoa!
Ihmettelen kirkolliskokousedustajia, jotka eivät pidä Raamattua Jumalan sanana. Siitähän nämä ongelmat johtuvat. Ei tuomitseminen ja se että pitää Raamattua Jumalan sanana liity mitenkään yhteen. Tietysti jos ei pidä, niin silloin on ristiriita. Tuomitseminen ja sen mitä pitää Raamatun Jumalan mukaisena ja tahtomana avioliittona eivät liity mitenkään yhteen, eivät myöskään tuomitseminen ja lähimmäisen rakastaminen siten kuin Jumala sen antaa laiksi 10. käskyssä.
Ennakkotapauksesta vielä sen verran. Ei Jumala ole maailmanhistoriassa toiminut niin, että heti kun kansakunta lankeaa jumalattomuuteen, niin heti ”napsahtaa”. Ovathan monet jumalattomat hallitsijat porukoineen saaneet tuhota ihmisiä mielettömästi ennen kuin tuli tuomio. Silti on näin: Jumalan tuomio tulee varmasti ja vääjämättä. Sitä ei voi ihminen estää. Sitäkö kirkko nyt haluaa? Härkkiä niin kauan, että ”napsahtaa”?
Kiitos Kosti Vasumäki ja Riitta Sistonen keskustelusta. Olette tekin varmaan huomanneet, että eri linjoilla ollaan monissa asioissa. Te edustatte ehkä fundamentaalista Raamattukäsitystä ja minä taas jonkinlaista liberaaliteologiaa. Siitä johtuu, että olemme monista asioista eri mieltä. Minulla on nykyiseen katsomukseeni erityisen painavat syyt. Elin nuoruuteni hyvin samanlaisessa uskonnollisessa ympäristössä ja käsityksissä kuin te nyt. Onneksi uskoin omia havaintojani ja selvisin pois fundamentaalisesta uskonyhteisöstä.
Uskon että olen ”totuudenetsijä” hautaani saakka, sillä tuskin Luojamme kenellekään totuutta luovuttaa. Vanhan testamentin Jumalan puhe on käsitykseni mukaan (juutalaisten) ihmisten puhetta. Esim. käsite omaisuuskansa on selvää juutalaisuuden omahyväisyyttä. Muutoinkin Vanhan testamentin henki on epähumaani, vaikka monesti korostetaan Jumalan armahtavaisuutta. ”Jumala vihaa syntiä, mutta rakastaa syntistä” on ”uskisten” lentävä lause, joka minua kovasti tympäisee. Ennen luulin, että se on Raamatusta, mutta kun tutkin asiaa, niin paljastui, että se on ihmisten kehittämä lause Raamatun käsityksiensä perusteella.
Uuden testamentin sanoma on minulle toivoa antavampi. Sieltä löytyy hyviä ohjeita ihmissuhteiden hoitamiseen. En tiedä, että oliko Jeesus juutalaisille luvattu Messias ja Jumalan poika, mutta kertomuksista päätellen hän oli viisas ja rohkea nuorimies.
Erityisesti Riitta sistoselle ”ennakkotapauksesta”: Ei minunkaan mielestä Jumala ole maailmanhistoriassa toiminut niin, että heti kun kansakunta lankeaa jumalattomuuteen, niin heti ”napsahtaa”, mutta Raamatun vanhassa testamentissa Hän puheli ja neuvotteli ihmisten kanssa. Mm. Abrahamin kanssa Hän sopi, että jos Sodomasta löytyy kymmenen vanhurskasta, niin Jumala armahtaa Sodoman kaupunkia ja sen asukkaita. Höpö, höpö. Miksi Jumala ei nykyisin neuvottele ihmisten kanssa? Eikö teidänkin mielestä näitä jumalattomia löytyisi moninkertainen määrä maailman eri kaupungeista, joten neuvottelut olisivat hyvinkin aiheellisia.
Päätän keskustelun tästä aiheesta tähän. Hyvää kesänjatkoa.
Kari Roos, Kiitos hyvistä kommenteista. On hyvä, että keskustelu avioliittoasiasta jatkuu.
Ennakkoon on varoitettu ennakkotapauksilla. Mitään hyvää ei seuraa kun luovutaan elävästä Jumalasta.
1. Kor. 10:1-11 ”Veljet, en tahdo teidän olevan tietämättömiä siitä, että isämme olivat kaikki pilven alla ja kulkivat kaikki meren poikki. Heidät kastettiin Moosekseen pilvessä ja meressä. Kaikki söivät samaa hengellistä ruokaa ja söivät samaa hengellistä ruokaa ja joivat samaa hengellistä juomaa. He joivat hengellisestä kalliosta, joka seurasi heitä. Se kallio oli Kristus. Useimpiin heistä Jumala ei kuitenkaan mieltynyt, sillä he saivat surmansa autiomaassa. Tämä tapahtui meille varoittavaksi esimerkiksi, ettemme himoitsisi pahaa, niin kuin he himoitsivat. Älkää myöskään ruvetko epäjumalanpalvelijoiksi niin kuin jotkut heistä. Onhan kirjoitettu: ”Kansa istui syömään ja juomaan ja nousi sitten tanssimaan.” Älkäämme harjoittako haureutta, niin kuin jotkut heistä harjoittivat – heitä kaatui yhtenä päivänä kaksikymmentäkolmetuhatta. Älkäämme myöskään kiusatko Herraa, niin kuin jotkut heistä kiusasivat – käärmeet surmasivat heidät. Älkää myöskään nurisko, niin kuin jotku heistä nurisivat – heidät surmasi tuhooja. Tämä, mikä tapahtui heille, on esikuvallista, ja se on kirjoitettu varoitukseksi meille, joille on tullut maailmanaikojen loppukausi.”
2. Piet. 2:4-6 ”Ei Jumala säästänyt enkeleitäkään, jotka tekivät syntiä, vaan syöksi heidät pimeyden kahleissa syvyyteen ja jätti heidän säilytettäväksi tuomiota varten. Eikä hän säästänyt muinaista maailmaa, vaikka hän varjeli Nooan, vanhurskauden saarnaajan, ja seitsemän muuta, kun hän antoi vedenpaisumuksen peittää jumalattomien maailman. Hän tuomitsi tuhoon Sodoman ja Gomorran kaupungit polttamalla ne poroksi varoitukseksi niille, jotka vastaisuudessa elävät jumalattomasti.”
Mutta niinpä niin, juutalaisten kirja VT ja on ihan hyviä elämän ohjeita UT:ssa. Kannatta muistaa, että Jumala on kuitenkin sama eilen, tänään ja iankaikkisesti.
On se jännä kun samasta asiasta jaksetaan jauhaa vaan jatkuvasti. Osoittaa kirkon eksyttäjien päättäväisyyttä. Ei maistraatissa saa siunauksia. Vain Jumala antaa siunauksen.
Tämä blogikirjoitus osuu aivan oikeaan. Kirkon olemassaolo riippuu täysin siitä, haluavatko piispat ja tuomiokapitulit pitää kiinni kirkkomme tunnustuksesta, vai alkavat lipsumaan synnin hyväksymiseen maallisen painostuksen alla, jolloin kirkkomme ei enää ole kristillinen Jeesukseen nojaava..
Argumentit ei minulta lopu. Raamatusta ei löydy mitään argumenttia ko. asialle. Siksi turvaudut ”ennakkotapauksiin”?
Ilmoita asiaton kommentti