Repent Finland

Työsähköpostiini tulee aika ajoittain viestejä otsikolla Repent Finland. Viesteissä kerrotaan afrikkalaisesta ”profeetasta” nimeltään Dr. Owuor.

Mistä ihmeestä on kyse? Luultavasti en ole ainoa kirkon työntekijä, joka saa samaa spämmiä.

16 KOMMENTIT

  1. Kyllä samoja tiedotuksia tulee tänne helluntai-puolellekin. En tiedä enkä tunne tapausta. Etsin otteen hänen käynnistään Suomessa. Siinä oleva julistus oli niinkuin Raamatussa opetetaan.

    Kuitenkin olen vahvasti sitä mieltä, että tälläinen ulkomainen kannettu vesi kaivossa ei kestä. Raamatun opetus on se, että kun harrastamme paikkakuntiemme parasta Jumalan voimassa, niin me muutumme lähteiksi iankaikkiseen elämään.

    • Viittaatko Jeesuksen sanaan Sykarin kaivolla: ”Joka juo tätä vettä, sen tulee uudelleen jano, mutta joka juo minun antamaani vettä, ei enää koskaan ole janoissaan. Siitä vedestä, jota minä annan, tulee hänessä lähde, joka kumpuaa ikuisen elämän vettä”? Miten ulkomaisuus ja paikallisuus tähän liittyy? Samassa keskustelussa Jeesus lausuu näinkin: ”Usko minua, nainen: tulee aika, jolloin ette rukoile Isää tällä vuorella ettekä Jerusalemissa. Te kumarratte sellaista, mitä ette tunne, mutta me kumarramme häntä, jonka tunnemme, sillä pelastaja nousee juutalaisten keskuudesta. Tulee aika — ja se on jo nyt — jolloin kaikki oikeat rukoilijat rukoilevat Isää hengessä ja totuudessa. Sellaisia rukoilijoita Isä tahtoo. Jumala on henki, ja siksi niiden, jotka häntä rukoilevat, tulee rukoilla hengessä ja totuudessa.” Minusta tämä on pikemminkin sana paikallisuutta vastaan ja kristikunnan yhteyden puolesta.

  2. Dr Owuor oli aiemmin Turussa vierailemassa ja kävin kuulemassa häntä. Mielestäni hän puhui tarpeellisista asioista, jotka on hyvä ottaa huomioon. Herätyksen tuominen jostain ulkopuolelta lienee utopiaa, jos edes monen mielestä herätys on tarpeen. Nykyisin tiedonvälitys tuo silmiemme eteen ja korviemme kuultavaksi ihmeellisiä asioita eikä aina taho ymmärtää mistä on kyse. Ajattelen niin, että Jumala on antanut meille Suomenkielisen Raamatun, jota ainaki kielellisesti ymmärrämme. Hän on antanut myös ymmärryksen siitä minkälainen jumalanpalvelustapa on omi9naista suomalaisille. Jos tänne koitetaan tuoda muualta asioita vaikkapa afrikkalainen ylistus ja amerikkalainen saarnatyyli, voimme olla varmoja, että sekaannusta tulee.

    • Lauri,
      Herätystä ei tuoda jostakin, mielestäni. Eikä ole kysymys ensikädessä jumalattoman, uskomattoman maailman heräämisestä. On kysymys uskovien heräämisestä, koska heidän kauttaan ja työtoveruudessa Jumala toimii, vaikka voisi muutenkin toimia, muttei ole tähän mennessä muuten halunut.

  3. Väärin vai vain väkinäistä?

    Kun Jeesus kertoi naiselle olevansa Elävä Vesi, se ei ollut ulkomaalaisen aluevaltaus. Tämä viesti on Raamatussa koko maailmalle, silloiselle ja tulevalle, ikuisuuden aamuun asti. Eli Jeesuksen sovitustyön perusteella ja perustalle uudestisyntynyt syntyy ihmisiä uudesti Ylhäältä. He sitten ovat elämää kumpuavia, evankelioivia lähteitä. Lähetystyökin ALKAA aina omalta kotiportilta.

    Jeesuksen sanoma oli koko maailmalle ja se levisi kaikkialle, joko niin, että uskovat mm. erotettiin tai jotuivat eroamaan synagogeista. Alkoi lähetystyö ja paikakkunnittain perustettiin seurakuntia, joiden ensimmäinen tarkoitus oli olla todistuksena siellä missä olivat. Lähetystyötä tehdään ensin sinne asti minne silmä kantaa ja sitten joskus kauemmaksikin. Tässä minun viittauksessani esim. Suomea ei evankelioidan lähetyskenttänä vaan uskovien herätyksenä, joka ei pääsääntöisesti ole ulkomaalaisten varassa.

    • Jumalan työssä ei ole ’ulkomaalaisia’. ”Yhdentekevää, oletko juutalainen vai kreikkalainen, orja vai vapaa, mies vai nainen, sillä Kristuksessa Jeesuksessa te kaikki olette yksi.”

  4. Kyseisen henkilön sanomat ovat varsin eriskummallisia.

    Ote tekstistä ”4.11.2017 PROFETIA: TAIVAANKAPPALEIDEN & GALAKSIEN RAVISTELEMISESTA SYVÄLLE AVARUUTEEN – PROFEETTA DR. OWUOR”

    HERRA JEHOVA ELOHIM, HÄN puhui kanssani viime yönä hyvin ihmeellisellä tavalla. Hän käytti koko yön näyttämällä minulle taivaankappaleiden vavahtelun. Hän näytti minulle taivaankappaleiden vavahtelemisen. Ja Hän vei minut melkoisen etäisyyden päähän avaruuteen. Hän näytti minulle, kuinka ne taivaankappaleet tulisivat järkkymään yhdellä Sanalla, kun puhuin ja jotkut niistä vavahtelivat fyysisesti, kun Hän pyysi minua ravistelemaan niitä ja nostin ylös käteni. Ja oli paljon vavahtelua galakseissa, niissä monissa, monissa eri triljoonissa galakseissa. Se oli shokeeraava näky katsella.

    Kaikki he, joilla on suuri ymmärrys, kaikki he, joilla on viisautta, valmistakoot tien vanhurskaudessa, MESSIAS on tulossa. Ja Hän huusi ja puhui ääneen ja sanoi: ”Katso, sinulla on maksimivoima!” Ja näin sen valtavan maailmankaikkeuden ravistelun, galaksit vavahtelivat, planeetat vavahtelivat.

    • ”Ja sitten sen jälkeen HERRAN Ääni Puhui hyvin kovalla äänellä. Ääneen. Hyvin hyvin kovalla äänellä. Hän sanoi: ”Katso, sinulla on maksimivoima! Sinulla on kaikki voima! Sinulla on maksimivoima ravistella universumia! Sinulla on maksimivoima!” Hän huusi suurella Äänellä ja Hän puhui tällä tavoin. Tällaisia päiviä elämme, rakkaat ihmiset. Olen lukenut Luukas 21:26. Olen myös lukenut Joelin kirjan luvusta 2:30-31. MESSIAS on tulossa!”

  5. Itse olen kohdannut mm. youtubesta filmin, jossa hänen kerrotaan herättäneen kuolleita ihmisiä eloon. No ei sinällään, jos näin on tapahtunut, niin kunnia Jumalalle.

    Minua arveluttaa näissä se, että niissä toiminta henkilöityy yhden ihmisen ympärille ja hänet nostetaan suureen arvoon. Usein liike romahtaa, kun henkilö menehtyy. Yhden ihmisen varaan rakennettu liike ei vain kestä.

  6. Shalom.

    Olen ollut HERRAN Profeetan palvelustyössä mukana vuosia. ISÄ JUMALA itse on lähettänyt Hänen Palvelijansa valmistamaan Kristuksen seurakunnan maailmanlaajuisesti MESSIAAN loisteliaaseen Tulemukseen pyhyydessä ja vanhurskaudessa. Hän saarnaa parannuksentekoa luopuneelle ja langenneelle seurakunnalle.

    Milloin vihollinen olisi lähettänyt jonkun langenneeseen seurakuntaan kehottamaan heitä kääntymään pois synnistä ja tekemään parannuksen ja vastaanottamaan JEESUKSEN elämänsä Herraksi?

    Hän korottaa JEESUSTA KRISTUSTA HERRANA halki kaikkien saarnojen. Hän saarnaa JEESUKSEN VEREN JA RISTIN Sanomaa ja johdattanut miljoonat ihmiset vastaanottamaan JEESUKSEN elämänsä Herraksi. Kuunnelkaa itse suomennettuja saarnoja: http://www.repentfinland.fi

    Hän auttaa ja arvosta erityisellä tavalla köyhiä, leskiä ja orpoja, ja antaa heille kunniapaikat seurakunnista ja pitää heistä huolta. Paastoaa ja rukoilee paljon lukuisien rukouspyyntöjen puolesta, joita virtaa tuhansia viikossa.

    Hänen lukuisat profetiat ovat täyttyneet sanatarkasti yksityiskohtia myöten. Hän profetoi myös JUMALAN Tuomion koronaviruksen sanatarkkaan hyvin yksityiskohtaisesti. Kuten myös lukuisat maanjäristykset, heinäsirkkavitsauksen jne.

    Ihmeet ja merkit seuraavat, kun hän julistaa Nairobin asunnostaan parantumisen JEESUKSEN VÄKEVÄSSÄ NIMESSÄ, niin parantumisvoitelu matkustaa halki Kenian ja maailman kansakuntien. Tuhannet rammat ovat kävelleet, täysin sokeat silmät avautuneet, täysin kuurot korvat poksahtaneet auki, mykät kielet avautuneet puhumaan, syöpäkasvaimet sulaneet pois, Aids hävinnyt verestä ja maan tunnetut huippulääkäritiimit ovat todistaneet parantumiset tarkimpia DNA -pcr -testejä myöten. Lääkärintodistukset löytyvät 54 Aids/Hiv parantuneelta ja suomeksikin on tehty dokumentteja.

    Saarnat ovat raitista puhdistavaa kompromissitonta JUMALAN Sanaa alusta loppuun saakka. Kokouksissa ei kerätä kolehtia, eikä ole minkäänlaisia pääsymaksuja. JEESUS maksoi jo kaiken Golgatan keskimmäisellä ristillä!

    Ulkomaan missioillaan, kuten Suomessa, hän maksoi itse oman hotellinsa, lentonsa, eikä kerännyt edes kolehtia. Hän lentää ihan ekonomiluokassa, eikä harrasta yksityislentokoneita. Hän on nöyrä JUMALAN Palvelija.

    Suomessa on tapahtunut niin paljon parantumisia hänen parantumisjulistustensa kautta. 3.2.2021 on niistä viimeisin väkevä mega ihme, kun HERRA paransi Annen vakavan skolioosin Helsingissä saakka JEESUKSEN Väkevässä nimessä, vaikka julistus tehtiin Nairobista, Keniasta käsin.

    Tämä on se lopunajan Herätys, jota olemme Suomessa rukoilleet ja odottaneet, joka valmistaa tien MESSIAALLE.

    Siunaten
    Täällä faktatietoa:
    http://www.repentfinland.fi
    YouTube -kanava: Jeesus on Tulossa

  7. Jumala käyttää Profeetta Dr. Owuoria tuomaan aidon Ristin ja Veren evankeliumin herätyksen, joka on alkanut parannuksenteon sanomasta ja pyhyydestä, jossa ihmiset kääntyvät synneistään ja vastaanottavat Jeesuksen elämäänsä. Olen todistanut satoja voimallisia parantumisihmeitä, sekä myös itse saanut parantua ja vapautua hänen palvelutyönsä kautta, kiitos Jeesuksen veren valtavan voiman ja kaikki kunnia Jumalalle! Kannattaa tutkia lisää ja kuunnella saarnoja niissä on Valtava voima, koska Jeesuksen veren ja ristin Sanoma on vahvasti esillä

Hassinen Ville
Hassinen Ville
Kuopiolaissyntyinen ja neljänkymmenen alkupuolella oleva seurakuntapappi ja sivutoiminen tutkijanplanttu. Aikansa Pohjois-Karjalan laulumaita kierreltyään olen palannut kotiseuduilleni vaatimattomien (ja niitten oekeetten) ihmisten pariin Savoon Kuopion kupeeseen seurakuntapapiksi. Kirjoittelen osin seurakuntatyön näkökulmasta, milloin sitten eksyn naputtelemaan pohdiskellen ja sukeltelen syvempiin uomiin.