Kaikki rakaat syntini. Voi, miten teitä rakastan.

Kirkkoherramme oli tänään liturgina. Synninpäästön osuuden aluksi hän sanoi jotain, jonka koin hienona oivalluksena ja koko messun parhaana antina.

Meitä kirkon ihmisiä, välillä pilkataan siitä, että meillä on oikein mukava uskonto. Voi tehdä aivan vapaasti syntiä ja sunnuntaina saa kaikki uudelleen ja uudelleen anteeksi. Tottahan se olisi mikäli haluaisimme pitää synnistä kiinni. Emmekä mistään hinnasta haluaisi siitä luopua. Silloin olisi oikein kätevää saada synnit aina anteeksi ja jatkaa synnin tekemistä. Synnin tunnustaminen olisi silloin helppoa ja vaivatonta. Mikäli olisi kyse automaatista, että nappia painamalla saisi aina nollattua saldon.

Tuo käsitys synninpäästöstä on yllättävän yleinen. Samoin kuin se, että synnit saa anteeksi siksi, että ne tunnustamme, tai pappi ne anteeksi julistaa. Siitähän oikeasti ei ole kysymys. Saamme synnit anteeksi vain ja ainoastaan siksi, että Vapahtajamme on ne sovittanut ristillä ja osoittanut sen todeksi ylösnousemisellaan. Tässä on uskomme perustus. Siksi tunnustamme syntimme. Niin kuin kirkkoherra sanoi messussa: ” tunnustamme syntimme koska uskomme anteeksiantamukseen”.

Tuo oivallus on todella upea juttu. Uskallan nähdä raadollisen syntisyyteni ja turmeltuneen luontoni pohjaan saakka, koska uskon Vapahtajani sovitustyöhön. En tarvitse papin sanoja sovittamaan syntejäni, vaan ainoastaan vahvistamaan uskoani, että se pätee minunkin kohdallani.

Siitäkin huolimatta se pätee, vaikka syntini ovat minulle äärimmäisen rakkaat. Tuo rakkauteni syntiin on samalla suurin murheeni kristittynä elämisessä. Eikä siihen ole mitään muuta lääkettä, kuin palata syntisenä aina uudelleen ja uudelleen Vapahtajamme armon istuimen eteen.

Tietysti toivoisin joskus voivani vapautua tuosta raskaasta kuomasta kokonaan. Ettei tarvitsisi uudelleen ja uudelleen olla armoa kerjäämässä. Pärjäisinpä joskus omillani. No sellaista tietä ei kristitylle ole luvassa. Joten annan tänäänkin Jeesuksen veren pyyhkiä pois syyllisyyteni. Siitäkin huolimatta, että syntisyyteni jää ainaiseksi kiusakseni. Ajamaan minua uudelleen ja uudelleen kuulemaan synninpäästön sanat.

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
    • Niin kuin on Kirjoitettu:

      Kuka ikinä hänessä pysyy, hän ei tee syntiä; kuka ikinä syntiä tekee, hän ei ole häntä nähnyt eikä häntä tuntenut.
      1. Johanneksen kirje 3:6

  1. Pyhän saarnasta ja tekstistä, sain lisäpotkua tähän aiheeseen. “Joka on saanut paljon anteeksi, hän rakastaa paljon”. Siispä se joka kokee olevansa samalla kertaa täysin syntinen ja vanhurskas on hyvissä asemissa rakkauden määränkin suhteen. Onhan hän saanut paljon enemmän anteeksi, kuin se joka on saanut anteeksi vain ne synnit jotka hän tiedostaa synneiksi.

    • Ja miten todellinen aito rakkaus Jumalaan sitten ilmenee?

      Jolla on minun käskyni ja joka ne pitää, hän on se, joka minua rakastaa; mutta joka minua rakastaa, häntä minun Isäni rakastaa, ja minä rakastan häntä ja ilmoitan itseni hänelle.”
      Johannes 14:21

      Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: ”Jos joku rakastaa minua, niin hän pitää minun sanani, ja minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen tykönsä ja jäämme hänen tykönsä asumaan. Joka ei minua rakasta, se ei pidä minun sanojani; ja se sana, jonka te kuulette, ei ole minun, vaan Isän, joka on minut lähettänyt.
      Johannes 14:23‭-‬24

      Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat;
      1. Johanneksen kirje 5:3

      Ja tämä on rakkaus, että me vaellamme hänen käskyjensä mukaan. Tämä on käsky, että teidän, niinkuin olette alusta kuulleet, tulee siinä vaeltaa.
      2. Johanneksen kirje 1:6

      Joka sanoo: ”Minä tunnen hänet”, eikä pidä hänen käskyjänsä, se on valhettelija, ja totuus ei ole hänessä. Mutta joka pitää hänen sanansa, hänessä on Jumalan rakkaus totisesti täydelliseksi tullut. Siitä me tiedämme, että me hänessä olemme. Joka sanoo hänessä pysyvänsä, on velvollinen vaeltamaan, niinkuin hän vaelsi.
      1. Johanneksen kirje 2:4‭-‬6

      Lapsukaiset, älkäämme rakastako sanalla tai kielellä, vaan teossa ja totuudessa.
      1. Johanneksen kirje 3:18

      Todellinen rakkaus ilmenee teoissa kuuliaisuutena Jumalan Sanalle.

Pekka Pesonen
Pekka Pesonen
En osaa olla huolissani kirkon kriisistä. Sisältyyhän jokaiseen kriisiin aina myöskin mahdollisuuksia. Yllättäviä käänteitä kirkkohistoriamme on täynnä. Odotan jotain hyvää tästäkin vielä tulevan. Luovana ja jääräpäisenä tyyppinä koluan kaikki vaikeimmat tiet. Helpommalla pääsisi, kun osaisi olla hiljaa, mutta kun en osaa. Kova pää on jo saanut monta kovaa kolhua. Luulisi niiden jo riittävän. Verovirkailijan ura on takana ja siitäkin uskaltaa jo mainita. Eläkeläisenä ei näköjään saa sitäkään aikaan, mitä työelämässä sai, kun oven illalla sulki. Mitä kaikkea sitä on silloin ehtikään: puheenjohtamisia, , nuorisotyötä, lähetyssihteeri, raamattupiirejä, saarnoja ja Avioparitoimintaa. Siinä ehkä rakkaimmat vapaaehtoistehtävät. Kaikkea tuota ja paljon muuta on takana. Nyt kuluu aika näissä pohdiskeluissa. Eikä tiedä voiko edes itseään ottaa kovin vakavasti.