Regimenttioppi on yksi luterilaisen kirkon keskeisiä oppeja. Sen mukaan Jumala on antanut osan asettamistaan asioista maallisen regimentin hallintaan, osan hengellisen. Avioliitto on Lutherin mukaan selvästi maallisen esivallan hallinnassa:
”Kukaan ei voi kieltää, etteikö avioliitto olisi ulkonainen, maallinen asia kuten vaatteet ja ruoka, koti ja kontu, maallisen esivallan alaiseksi asetettu…” (Die Ehesachen, WA 30/3, 205).
Avioliitosta on tullut Suomen kirkolle elämää suurempi ongelma siksi, että kirkko ei noudata omia oppejaan vaan puuttuu asiaan, joka ei sille kuulu. Kirkko pääsee ongelmastaan kun se antaa keisarille mikä keisarin on. Tämä ei tarkoita sitä, että kirkon ei tulisi lainkaan arvioida esivallan toimia. Kirkko saa ja sen täytyy edelleenkin arvioida, toteutuuko esivallan toimissa – esimerkiksi avioliittoasiassa – lähimmäisenrakkaus. Onneksi valtion päättämä avioituvien piirin laajentaminen edistää lähimmäisenrakkautta.
Pitäisikö kirkon sitten luopua kaikista avioliittoon liittyvistä tehtävistään? Ei pitäisi. Ensinnäkin sen on hyvä edelleen toteuttaa esivallan antamaa palvelutehtävää vihkiä pareja avioliittoon. Toiseksi – ja mikä tärkeintä – sen on hyvä edelleen ”kaunistaa” avioliitot siunauksin ja rukouksin, kuten Luther Vähän katekismuksen liitteessä kirjoittaa. Kolmanneksi kirkon on hyvä edelleen tukea avioliittoja monipuolisella perhetyöllään. Näihin kaikkiin tehtäviin kirkkoa edelleen tarvitaan. Ja pyydetään.
Vesa Hirvonen
TT, dos.
Mutta sillä opilla ei voi perustella spn avioliittoja. Ainakaan jos haluaa että otetaan mielipiteet vakavasti.
Tärkeä huomio: maalliseen regimenttiin ei kuulu mitään sellaista osa-aluetta jolla vaikutetaan uskonnon sisältöön.
Esimerkiksi mikään mikä kuuluu jotenkin liturgiaan, ei kuulu maalliseen regimentiin.
Regimenttijakoa ei pidä sotkea jakoon dogmien ja adiofora asioiden välillä.
Jukka Kivimäki :”Regimenttijakoa ei pidä sotkea jakoon dogmien ja adiofora asioiden välillä.”
Edustaako oheinen hengellisen regimentin edustajan näkemys https://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/art2452863 jotakin evl.kirkon adioforaa tms?
Dogmien ja adiaforan näkökulmasta nousee kysymys, miten laajasti tai suppeasti ’uskonnon sisällön’ luovuttamattomat ydinasiat määritellään ja jääkö suhteellisen merkityksettömiksi sivuseikoiksi juuri mitään. Sopisiko tähän yhteyteen Jeesuksen Martan ja Marian kotona lausuma: ”Vain yksi on tarpeen. (Tarpeellisia on vähän, tahi yksi ainoa.)”
Seikka että jokin asia luetaan adioforaksi ei siirrä sitä maalliseen regimenttiin.
Kyllä kai se rigimenttioppi on jo saavuttanut huippunsa. Eduskunnassa jyllää maallinen eikä taida paljon olla hengellisellä sijaa?