Rasistien raamatuntulkinta ylittää mielikuvituksen rajat
Osana opintovapaatani olen lukenut Minna Heimolan kirjaa Raamattu ja rasismi (vuodelta 2016). Häkellyttävin osio oli luku, joka käsittelee Yhdysvalloissa nykyisin vaikuttavien rasististen liikkeiden raamatuntulkintaa. Jos luet hiukan pidemmälle, et hätkähdä sanaa rasismi. Tässä yhteydessä sen käyttö on todellakin perusteltua.
Näistä liikkeistä merkittävimmät ovat Christian Identity Movement ja Aryan Nation. Liikkeiden jäsenillä on kielteinen suhde USA:n valtioon, koska se on muka juutalaisten vallan alla. Liikkeiden jäsenet odottavat lopun aikaa ja valmistautuvat siihen myös käytännössä jemmaten aseita ja säikykkeitä, pitäen taisteluharjoituksia jne. Jäsenet kuvittelevat edustavansa valittua kansaa, tosi-Israelia. Israelin kadonneet heimot ovat nimittäin heidän mielestään asettuneet Eurooppaan ja valkoihoiset eurooppalaiset ovat todellisia Abrahamin jälkeläisiä, joita Raamatun lupaukset koskevat. Tähän saakka tuttua, mutta tämän jälkeen meni villiksi ja todella pöyristyttäväksi.
Raamatun kaksi eri luomiskertomusta, jotka yleensä tulkitaan saman kertomusperinteen hieman erilaisiksi versioiksi, tulkitaan rasistisissa liikkeissä kahdeksi eri aikaan tapahtuneeksi luomiskertomukseksi. Ensin Jumala loi alemmat, ei-valkoiset rodut, jotka eivät saaneet Jumalalta elävää henkeä. Muiden rotujen edustajilla ei siis ole sielua. Elävä henki annetaan vasta toisessa luomisessa valkoihoiselle Adamille. Kun Raamattu puhuu eläinten luomisesta, lasketaan rasistisissa tulkinnoissa myös ensin luodut ei-valkoiset ihmiset eläimiksi. Kun Raamattu kieltää sukupuoliyhteyden eläinten kanssa, se tarkoittaa, että valkoiset eivät saa yhtyä alempien rotujen kanssa.
Voisi kuvitella, että enää paksummaksi ja sairaammaksi ei voi tulkinta mennä. No, tavallaan voi. Käärme viettelee Eevan ja syntyy Kain. Rasististen tulkintojen mukaan hän syntyy Eevan ja käärmeen liitosta. Käärme on yksi ennen Adamia ja Eevaa luoduista mustaihoisista ihmisistä, jota Saatana hyödynsi. Valkoisen rodun esi-isä on siis Adamin ja Eevan lapsi Abel, mutta Saatanan lapsi Kain on ensimmäinen juutalainen. Tätä perustellaan vielä sillä, että Jeesus sanoi Johanneksen evankeliumissa juutalaisten olevan Saatanan lapsia. Jumalan ennustama viha Adamin ja Eevan ja käärmeen välillä jatkui valkoisten ihmisten ja saatanan jälkeläisten välisenä kamppailuna, jonka yhtenä huipennuksena on Jeesuksen kuolema juutalaisten tappamana. Jeesus ei tietenkään voi tässä tulkintalinjassa olla juutalainen, vaikka hän itse sanoi pelastajan nousevan juutalaisten keskuudesta. Rasistit tulkitsevat tämän maantieteellisesti: Jeesus syntyi Juudeassa, mutta ei ollut juutalainen.
Vedenpaisumuskertomuskin on saatu palvelemaan rasistista agendaa. Se on rangaistus rotujen sekoittumisesta. Kainin siemen kuitenkin onnistui livahtamaan arkkiin ja Jumala tavallaan "epäonnistui" uudessa alussa. Väärät profeetat ovat puolestaan Saatanan jälkeläisiä, jotka yrittävät harhaanjohtavasti esiintyä valkoisina.
Mikä ihme ihmissukua riivaa, että mielikuvituksestamme voi nousta jotakin tällaista? Ja mikä saa jotkut ilmeisen tosissaan ja aidosti uskomaan tähän kaikkeen? Huh. Kirjasta myös selvisi, että rasistisilla raamatuntulkinnoilla on pitkät vuosisataiset juuret, vaikkei valtavirta koskaan ole yhtä hullua linjaa edustanut kuin nämä pienet ryhmät nykyään.
Mieleeni nousee väkisin, että tasa-arvo, oikeudenmukaisuus, kaikkien luotujen yhtäläinen ihmisarvo ja demokratia ovat varsin uusia ja tuoreita ilmiöitä maailmanhistoriassa, eikä niitä saa ryhtyä pitämään itsestäänselvyyksinä. Niiden puolesta pitää taistella väkivallattomasti joka hetki.
147 kommenttia
Palaampa nyt vielä blogin aiheeseen eli rasistisiin Raamatun tulkintoihin.
Mitä ”täytyis tehrä” kun huomaa rasistisia tulkintoja omassa seurakunnassa/kirkossa?
Voiko sieltä etsiä iankaikkista elämää ja rakkautta?
Lukihäiriöni tähden asia ei minua paljon ole häirinnyt. Häiriö nimittäin ei käsittele asioita järjestelmällisesti. Se löytää tarvittavaa tietoa sieltä ja täältä. Joten sotkuista komenttiketjuakin minun on ehkä helpompi lukea sen tähden. Muille sellaisen lukeminen voi olla erittäin ärsyttävää.
Onko niin , että tuo vastaa lätkää pitäisi aina käyttää, vaikka sitä ei tekstin alla ole ?
Ilmoita asiaton kommentti