Täysin tietämättömänä viidennen herätysliikkeen kiistoista ja hajaannuksista kävin 1970-luvun puolivälin jälkeen Helsingin Vanhassa kirkossa raamattuluennoilla, joita piti pastori Olavi Peltola. Hän kävi tiistai-iltaisin jae jakeelta läpi jotain Uuden testamentin kirjaa, yleensä kai Paavalin kirjeitä.

Luentoja oli suositeltu Ylioppilaslähetyksessä (nykyisin Opko), jonka opiskelijailtoihin osallistuin lauantaisin. Peltola oli luennoimisessaan perusteellinen. Joskus koko luento perustui 1-2 raamatunjakeeseen, jolloin yksi Raamatun kirja riitti koko lukukauden tai jopa lukuvuoden ohjelmaksi. Peltola oli asiastaan innostunut ja pohdinnoissaan syvällinen, enkä muista, että olisimme koskaan sanottavasti pitkästyneet kirkon penkissä.

Kävin luennoilla lukioaikaisen luokkatoverini kanssa, johon olin oikeastaan tutustunut vasta opiskeluaikoina Helsingissä. Hän oli taustavoimana myös siinä tapahtumasarjassa, jonka johdosta päädyin Opkon riveihin.

Opkosta on jäänyt monia hyviä muistoja, ja luulen, että jonkinlainen käsitys luterilaisesta teologiasta myös tarttui mukaan. Jälkeenpäin olen alkanut hahmottaa herätysliikkeiden ja kristillisten yhdistysten erilaisia painotuksia. Myös 1970-luvun Opkon linjaukset ovat selkiintyneet päässäni vasta myöhemmin.

Minulle jäi se kuva, että hyviä yhteistyökumppaneita olivat Raamattuopisto, Kylväjä ja Sansa. Kansanlähetystä ei kovin usein mainittu. Kansan Raamattuseura oli teologisesti epämääräinen, mutta ei ehkä aivan harhaoppinen. Suomen Lähetysseura menetteli. Heränneetkään eivät saaneet kovin hyviä pisteitä, kun vain veisasivat eivätkä rukoilleet ääneen yhdessä. Heränneitten kanssa järjestettiin kuitenkin yhteisiä mäenlaskuja Kaivopuistossa laskiaisen aikaan. Evankelinen opiskelijatyö -  hmm, enpä oikein muista. Vanha YKY (Ylioppilaiden kristillinen yhdistys), joka tuolloin painotti yhteiskunnallisia asioita, oli kuitenkin aivan väärillä poluilla, samoin Helsingin seurakuntien opiskelijatyö. Virkakysymystä sivuttiin silloin tällöin. Nainen pappina oli mahdoton ajatus. Myös avioero oli miltei mahdottomuus, ja ainakin uudelleen avioituminen eron jälkeen.

Jossain määrin itsekin omaksuin näitä asenteita, mutta en koskaan täysin. Lieneekö syy satakuntalais-hämäläisessä itsepäisyydessä vai siinä, että olin lapsuudessani saanut runsaasti vaikutteita vanhanajan iloisesta ja luottavaisesta evankelisuudesta? Jo opiskeluaikoina kavahdin ihmisiä, jotka perustelivat asioita pelkästään sillä, että joku hengellinen opettaja oli niin sanonut. Hyvät opettajat ovat hyviä, mutta historia todistaa, että johtajien sokea seuraaminen voi johtaa meidät myös harhaan ja aivan kammottaviin kohtaloihin.

Opiskelijailloissa laulettiin Hengellisiä lauluja ja virsiä. Ne meistä, jotka harrastivat gospelia, harrastivat sitä jossain muualla. Kulttuuriharrastuksiin suhtauduttiin melko suopeasti, vaikka teatteri, ooppera ja elokuvat jakoivatkin mielipiteitä. Työntekijöiden joulujuhlissa esittämät näytelmät ovat jääneet hauskoina mieleen. Mukavia ovat myös muistot juhannusjuhlista sekä retkestä pohjoismaiseen opiskelijakokoukseen Trondheimiin.

Opkosta sain luterilaisen teologian perusteiden lisäksi muitakin tietoja ja kokemuksia, jotka antoivat valmiuksia myöhempiin kirkon luottamustehtäviin. Yhdistystoiminta tarjosi kotoisan yhteisön ja mahdollisuuden kantaa vastuuta. Useimmat ihmiset viihtyvät siellä, missä heitä tarvitaan ja missä voivat tuntea olevansa hyödyksi. Ensimmäinen pestini oli Helsingin opiskelijalähetyksen emäntänä. Satoja tai jopa tuhansia voileipiä päällystettyäni etenin hallituksen jäseneksi.

Hallituksen kokoukset olivat pitkiä ja uuvuttavia. Työntekijänä silloin toiminut Timo Junkkaala varmasti monta kertaa toivoi lyhyempiä puheenvuoroja ja vähemmän vänkäämistä, jotta olisi päässyt kotiin vaimon ja pienten lasten luokse. Siitä huolimatta hän suhtautui aina tilanteeseen kärsivällisesti eikä pyrkinyt työntekijänä mitenkään jyräämään.

Yksi trauma minulle on hallitustyöskentelystä jäänyt. Hallituksen jäsenten tehtävänä oli pyytää vastuuhenkilöitä erilaisiin tehtäviin kuten opiskelijailtojen juontajiksi, pienten puheenvuorojen pitäjiksi ja erilaisten työryhmien jäseniksi. Sosiaalisesti rajoittuneena länsisuomalaisena en ehkä ole kovin hyvä suostuttelija ja koin tämän tehtävän raskaana. Usein joutui soittamaan monta tuloksetonta puhelua ennen kuin tärppäsi. Vieläkin, yli 40 vuoden jälkeen, minun on vaikea pyytää ihmisiä avuksi tai tekemään jotakin yhteisen hyvän eteen. Ahdistava tunne palaa helposti.

Otsikossa mainittu Wimpy-baari liittyy viidesläisyyteen sillä tavoin, että tiistain raamattuluennon jälkeen suuntasimme ystäväni kanssa aina sinne.Wimpy sijaitsi Bulevardilla, aivan kirkkopuiston kupeessa. Googlen mukaan Wimpy oli pikaruokaketju. Ostimme kumpikin kupillisen pussiteetä ja istuimme pöydässä sen kanssa niin kauan kuin kehtasimme. Hampurilainen, pulla tai muut herkut eivät tulleet kysymykseen, koska käyttövarat olivat olemattomat ja riittivät hädin tuskin siihen teekuppiin. Keskustelunaiheet eivät useinkaan liittyneet raamattuluentoon, vaan olivat enemmän henkilökohtaisella tasolla, sydänsuruissa ja muissa elämän suurissa asioissa.

Kari-Matti Laaksosen kirjoitus "Minne menet viidesläisyys" 22.12.2022 sisälsi paljon teologisia näkökulmia ja oli oivana keskustelun virikkeenä niille, jotka kykenevät teologiseen pohdintaan ja ovat siitä kiinnostuneita. Kari-Matin kirjoitus innoitti minutkin tähän riviseurakuntalaisen muistelukseen.