Pyhien yhteys

Rakas elämäni kukka

Kukkapaketin kera

Olin leski kun menin lähetystyöhön Kameruniin. Jumala tuntee lesken huokaukset. Hän myös auttoi minua: Johdatti elämääni rakkaan puolison.  Todella hyvä on Jumala, hänen hyvyytensä tähden saan jakaa elämäni  armaan prinsessani kanssa. Yhdessä olemme työtä tehneet Kamerunissa evankeliointimatkoillamme eri puolilla uusia seurakuntia perustaen ja jo toimintansa aloittaneita tukien.

Nykyisin eläkeläisinä Somerolla elämme.  Olemme onnellisia. Kiitämme Jumalaa siitä, mitä hän on meille suonut ja vastaamme tuonut yhteisten vuosien aikana.

Keskinäinen rakkaus ja  toinen toisensa hyväksyminen  auttaa eteenpäin elämän eri vaiheissa.   Kaiken häiritsevän unohtaen, kaiken ongelmia tuottaneen anteeksi antaneena.

Armahtava asenne vie eteenpäin. Katse kohti tulevaa, yhdessä kohtaamaan elämän haasteita koko elämämme matkalla. Siihen auttaa aito anteeksianto. Valtaisan avartava on  sunnuntain otsikkomme aihe: ”Antakaa toisillenne anteeksi”.

 

Olen varttunut  kulmakunnalla, missä ihmiset pitivät yhtä.  Kokoonnuttiin yhteen niin häihin kuin hautajaisiin. Paikallisella Koisthuhdan  kansakoululla kokoonnuttiin myös mitä  erilaisinpiin  kokoontumisiin.

Näin pyhäinpäivän aikaan otan tarkasteluun erityisesti hautajaisten vieton ja näiden mukanaan tuomien kysymysten esittelyn.  Monet lapsuuteni aikaiset ihmiset ovat jo siirtyneet ajasta ikuisuuteen.  Heidän muistonsa ei kuitenkaan ole hävinnyt mielestäni. Nyt eläkeläisenä tapaan jopa tuntemieni aikaisempien polvien lastenlapsia. Eräiden rakkaina muistoissani olevien lapsenlapsia olen saattanut haudan lepoon.

Sota-ajan lapsena sain kuulla miesten keskinäisiä puheita sota-ajan kokemuksista. Vanhempani keskustelivat paljon  suvuista ja sukulaisistamme.  Lukemattomia nyt jo uuteen elämään taivaan asuntoihin siirtyneitten elämästä saimme kuulla jo pieninä mukuloina. Erityisesti mielessäni on pysynyt lukuisia keskusteluja erilaisista uskon kysymyksistä, joita ihmiset miettivät mielessään ja  meille lapsukaisille tuumailujaan kertoivat .  Elimme sukupolvien ketjussa.

Erityisen arvokkaana olen kokenut sen ajan, kun äidin isäni asui elämänsä viime vuodet kotonamme. Useita kertoja päivässä luin Johannes Bäckin kirjoittamaa rukouskirjaa Muukalaisten kotielämä.  Sain näistä rukoushetkistä koko elämääni voimiinnuttavan rakkauden ja elämän viisauden lähteen. Olen onnellinen näistä menneitten polvien minulle antamastan hengellisestä perinnöstä. 

Hautajaisissa tulevan elämän toivo nousi hyvin voimakkaana esille.  Surun kokemusten lisäksi myös sukulaisten kokoontuminen yhteen lujitti sosiaalisia kytköksiämme toinen toisiimme. Näin usko ruumiin ylösnousemukseen ja iankaikkiseen elämään myös yhdisti meitä toisiimme silloin, kun ikävän ja surun keskellä omaa katoavaisuuttamme tässä ajassa pohdimme. Hautajaisten muistotilaisuuksia pidettiin kodeissa. Syötiin, juotiin, muisteltiin menneitä, veisattiin virsiä ja laulettiin Siionin kannelta. Juteltiin myös elämän menosta yleisestikin samalla, kun kerran toisensa tavattiin.

Pyhäinpäivä suuri sanoma uudesta elämästä taivaan kirkkaudessa tämän ajallisen elämämme jälkeen rohkaisee mieltämme: Nostamme katseemme tulevaisuuteen, Jumalan antamaa tulevaisuutta kohti.

Pyhäinpäivän apokryfiteksti nostaa esille:

ylösnousemuksen

kuolleista nousemisen

ja  uskossa pois nukkuneitten ihanan palkinnon.

Kaiken tämän perustana on synneistä vapauttava sovitusuhri.

 

 

LAUANTAI 4.11.2023

Pyhäinpäivä

Pyhien yhteys

Pyhän apokryfiteksti: 2. Makk. 12:43–45

Sitten Juudas pani toimeen kaikkia miehiä koskevan rahankeräyksen ja lähetti rahat, noin kaksituhatta hopeadrakmaa, Jerusalemiin syntiuhrin toimittamista varten. Siinä hän teki hyvin ja viisaasti. Näin toimiessaan hän ajatteli ylösnousemusta – olisikin ollut turhaa ja typerää rukoilla kuolleiden puolesta, jos hän ei olisi uskonut kaatuneiden nousevan kuolleista. Hänellä oli myös mielessään se ihana palkinto, joka odottaa uskossa pois nukkuvia. Miten pyhästi ja hurskaasti hän ajattelikaan! Hän halusi, että kuolleet pääsisivät vapaiksi synnistään, ja siksi hän toimitutti sovitusuhrin.

 

SUNNUNTAI 5.11.2023

23. sunnuntai helluntaista

Antakaa toisillenne anteeksi

Sunnuntain apokryfiteksti:  Sir. 35:12–19

Anna Korkeimmalle niin kuin hän on antanut sinulle,
anna auliisti kaikki, mitä sinulta liikenee.
Herra pitää kyllä huolen takaisinmaksusta,
seitsenkertaisesti hän korvaa sinulle kaiken.
Älä tarjoa lahjuksia, ei hän ota niitä,
älä luota väärin hankittuun uhrilahjaan.
Herra on kaikkien tuomari,
eikä hän suosi mahtavaa.
Ei Herra erottele ihmisiä köyhän vahingoksi,
hän kuulee kyllä sorretun rukouksen.
Ei hän torju apua pyytävää orpoa,
ei leskivaimoa, kun tämä purkaa sydäntään.
Vieriväthän lesken poskille kyyneleet,
kun hän valittaa sortajiensa tähden.

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. Osallistuin Someron kirkossa pidettyyn jumalanpalvelukseen, missä luettiin vuoden aikana pyhäinpäivästä 2022 pyhäinpäivään 2023 seurakuntamme kuolleitten ja Somerolle haudattujen nimet.

    Virsien laulua käytettiin miiellyttävästi . Esimerkiksi evankeliumin lukemisen yhteydessä luettiin Matteuksen evankeliumin mukaiset autuaaksijulistukset Vuorisaarnan alussa jaettiin niin että sen eri kohtien välissä laulettiin Anna-Maija Raittilan sanoittaman virren 140 säkeistöt yksi kerrallaan kunkin tekstin luennan kohdan yhteydessä.

    Toinen miellyttävä virren säkeistöjen käyttö oli nimien lukemisen ja siihen liittyvien kynttilöitten sytyttäminen katkaistiin Lauri Kallialan sanoittaman virren 147 laulamisella säkeistö kerrallaan.

    Muutoin huomasin liikuttuvani jumalanpalveluksen aikana melkoisen voimakkaasti. Hyvin moni tuntemani ihminen oli vuoden sisällä saanut iäisyyskutsun ja nyt nämä minulle merkittävät ihmiset mainittiin toimituksen aikana.

    Kyynelet tulivat silmiini näitä rakkaita lähimmäisiäni muistellessa.

    Aivan henkilökohtaisesti minulle merkittävin oli Roton kantatilan isännän Touko Roton poismenon muistaminen. Elämänsä aikana hänellä oli monia luottamustehtäviä, mm yhteen aikaan kirkkoneuvoston varapuheenjohtajan tehtävä seurakunnan puolella ja perusturvalautakunnan puheenjohtajuus kaupungin puolella. Hän oli myös jäsen Roton sukuseuran hallituksessa. Lisäksi monia muitakin luottamustehtäviä, mutta en ala luettelemaan koko listaa alusta loppuun asti.

Matias Roto
Matias Rotohttp://www.roto.nu
Eläkkeellä oleva rovasti. Entinen Kamerunin lähetti. Sotainvalidien veljespappi Kanta-Hämeessä. Vuoden somerolainen 2012. Kepun Varsinais-Suomen piirin kirkollisasiain toimikunnan puheenjohtaja. Puoliso prinsessa Colette on Someron seurakunnan kirkkovaltuutettu. Fb Tauno Matias Roto Puh 040 - 356 06 25