Pyhä maa

Israel, tuo 1948 perustettu valtio, ei erityisemmin liity siihen Israeliin, josta pienenä pyhäkoulussa opeteltiin Luvattuna Maana. Se sijaitsee Palestiinassa ja on semmoinen Amerikan Yhdysvaltain satelliitti. Toki Euroopan tapahtumat 1940-luvulla värittävät ja oikeuttavatkin tuon seudun nykyisyyttä.

Taustalla oli holokausti. Jo Gregorios Suuri, jonka idea värjäsi Euroopan hengellistä elämää noin 1000-vuotta, oli kirjoittanut, että rakkauden ja pelon dialektiikka synnyttää sielussa tilan, jonka nimi on holocaustum.

Gregorioksen idea muotoili täkäläistä ihmiskäsitystä. Hänen mukaansa mieli on Salomonin temppeli. Siinä on esipiha ja kaikkein pyhin. Pelko esipihalla ajaa kaikkein pyhimpään, jonka rakkaus taas uudistaa pelon: Ylkä näet kätkeytyy.

En ole siellä käynyt. Olisi varmasti puhuttelevaa. Mutta Israelin valtio ja paikkakunnan symboliikka ovat kaksi eri asiaa.

Sitten on tämmöinen PLO, joka tässä tarkoittaa 1964 perustettua järjestöä, Betlehem yhtenä keskuspaikkanaan.

Palestiinalainen on arabi, riippumatta uskonnostaan, hän voi olla myös juutalainen. Valtaosa palestiinalaisista on muslimeja. Kristittyjä heistä on noin 5 %.

Joskus argumentoidaan toiviomatkalaisten osalta, että minkä takia olla kaveria näiden Matteuksen evankeliumin haukkumien kanssa, kun köyhät ja surkeat palestiinalaiset ovat kristittyjä. Kumpikaan luonnehdinta ei pidä paikkaansa.

Palestiinalaisten historiassa on kiinnostava natsimenneisyys, joka solmittiin joskus 1930-luvulla. Ja islam vallitseva uskonto.

Meillä Suomessa myönteistä asennetta ovat rakentaneet erityisesti Jordanian entinen kuningas Hussein, joka oli Ahtisaaren ystäviä sekä Munid Younan, Helsingin yliopistossa koulutettu teologi ja 1970-luvun lopulle Saksasta johdetun Jordanian ja Pyhän Maan luterilaisen kirkon paikallinen piispa, joka toimi pitkään myös Luterilaisen Maailmanliiton presidenttinä.

Kymmenkunta vuotta sitten kerrottiin,  että Ahtisaaren toimistoa on kosiskeltu tämän toisen maailmansodan jälkeisen pesäkkeen sovittelijaksi. Muistaakseni päädyttiin siihen, että sovittelijan tulee olla kuitenkin amerikkalainen.

Itseäni askarruttaa se, että miten on mahdollista, että alle parikymmenen miljoonan yhteisö on erikoistunut sohimaan toisiaan ohjuksin. Israelissa on alle 10 miljoonaa asukasta, palestiinalaisia on tätäkin vähemmän. On melkein kuin savolaiset ja pohjalaiset olisivat julistaneet toisilleen sodan. Tai H-Y ja SLEY.

Ja kun katsoo historiaa, jota koulun uskontotunneilla opetettiin, niin yhtä hulinaahan tuolla, tuossa yhdessä sinänsä kontingentissa maapallon pisteessä, on aina ollut. Aina on tapeltu siitä, kelle pelto ja karja kuuluu.

En kannata Israelia enkä kannata PLO:a. Mutta on se kyllä kumma, että tällainen juutalaisten, muslimien ja kristittyjen kylätappelu yhtyy maailmanpoliittisiin ja -historiallisiin teemoihin sellaisella tavalla, että tässä saa järkyttyä Gazan iskuista kevään koittaessa.

Jonkinlainen ihmiskunnan irvokkuuden pesäke: Pyhä Maa on jatkuvaa tappamista ja terroria.
Koko kolkasta saapuu mieleen lähinnä se vitsi, jota kerrotaan viimeiseltä ehtoolliselta: kun Jeesus on ihastellut Pietarille, miten runsasta on ja kysynyt, että mistä sait tähän rahan, vastasi Pietari vihellellen: Juudas möi jotakin.
Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. Käy tässä konfliktissa sitten miten tahansa tällä erää, juutalaisille on luvattu lohdutus näissä Kristuksen sanoissa: ”Tästedes ette näe minua ennen kuin sanotte: ”Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimeen. Ne ovat hänen maisen saarnansa päätössanat. Ne eivät vielä ole toteutuneet mutta varmasti toteutuvat.”

    Varmaa on siis että juutalaiset vielä kerran sanovat Kristukselle: ”Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimeen!” Samaa on Mooses ennalta sanonut 5. Kirjansa 4. luvussa (5. Moos. 4:30 ja s. jakeessa): ”Aikojen lopulla sinä palajat Herran, sinun Jumalasi, tykö ja kuulet hänen ääntänsä. Sillä Herra, sinun Jumalasi, on laupias Jumala. Hän ei jätä sinua eikä hukuta sinua; hän ei unhota sinun isiesi kanssa tekemäänsä liittoa, jonka hän on heille valalla vahvistanut.” Mutta kun he ahdistuksessaan palaavat Herran, Israelin Jumalan tykö ja etsivät häntä, niin he löytävät hänet. Nämä lausumat käsitettäköön tarkoittavan nykypäivien juutalaisia. (Luther KP 1)

    Tämän vahvistaa myös apostoli Paavali: ”Israelia on osaksi kohdannut paatumus—hamaan siihen asti, kunnes pakanain täysi luku on sisälle tullut, ja niin kaikki Israel on pelastuva.” (Ro11:25)

    Mikä on pakanain täysi luku tai tuo aikojen loppu, on asia erikseen. Se jää nähtäväksi. Ennusteet ”viimeisistä ajoista” ovat aina menneet pieleen, myös Lutherin osalta. Mikä tässä on merkittävää on se, mitä Kristus itse sanoo ja se ettei Jumala unohda liittoaan Aabrahamille, Iisakille ja Jaakobille. Kun nykypäivän juutalaiset ovat 2000 vuoden jälkeen palanneet isiensä maahan, niin vaikea on uskoa siihen, että heidät toistamiseen sieltä hajotettaisiin eri kansojen keskuuteen. Palestiinalaisilla ja Hamasilla on tästä eri näkemys, kuten näkyy ja kuuluu, kuten muutamalla muullakin arabimaalla, jotka tukeutuvat Koraaniinsa. Myönnän, että tämä on eräs näkemys ja kuuluu Markon esilleottaman adiaforan piiriin.

    • Martti Pentti: Systemaattinen rakettitehtailu asuinkerrostalojen kellareissa on yksi ihmiskilpiversio .

    • Onko rakettitehtailulle Gazassa muuta vaihtoehtoa kuin kellarit, kun siihen on päätetty ruveta? ”Kyllä tuollainen on ihan tietoista omien siviilien hengellä leikkimistä ja näiden taakse piiloutumista.” Leikki on kaukana Gazasta; uskon siviilienkin olevan niin ’omia’ että he tukevat Hamasia tässäkin.

  2. 300 nyrkkipajassa tehtyä rakettia on pudonnut matkalle. Ennen rajan ylittämistä. Eli omien niskaan.
    Varmasti ovat tappaneet monia. Ei 300 räjähdystä maailma yhdellä tiheimmin asutulla alueella voi olla vahinkoja aiheuttamatta. Syy näistäkin surmista on laitettu Israelin syyksi.

    Israel ilmoittaa etukäteen, minkä kohteen aikoo tuhota, joten aikaa on poistumiseen riittävästi. Tekee sen muita taloja vahingoittamatta. Israel suuntaa hyökkäykset tarkasti sotilaskohteisiin. Hamas sen sijaan pommittaa mitä sattuu kohdalle osumaan.

    • Onko Gazassa ’sotilaskohteita’? Olisiko siellä edes tilaa sellaisille? Väentiheys on maailman suurimpia, maahamme nähden 240-kertainen.

    • ”Israel ilmoittaa etukäteen, minkä kohteen aikoo tuhota, joten aikaa on poistumiseen riittävästi.” Niin, paitsi: ”Kyseessä oli kuitenkin tarkoituksellinen hämäys.”

    • ”Onko Gazassa ’sotilaskohteita’? Olisiko siellä edes tilaa sellaisille?” Näin kysyessäni tarkoitin kohteita, jotka olisivat luonteeltaan vain sotilaallisia. Israelilla on varmaankin tilaa sijoittaa asetehtaansa ja -varikkonsa, varuskuntansa, lentokenttänsä ja ohjusasemansa etäälle asutuksesta. Onhan sen väentiheys vain noin kolmasosa Gazan väentiheydestä.

  3. Tässä yhtenä aamuna saimme uutisista kuulla, että oli aloitettu maahyökkäys. Kyseessä oli kuitenkin tarkoituksellinen hämäys. Sillä Hamas on kaivanut maan alle ”metroverkoston”, jonne tarpeen tullen taistelijat voivat kätkeytyä. Tieto kun tuli Hamaksen joukoille niin he miehittivät heti tunneliverkostonsa. Tätä Israel käytti heti hyväkseen ja pommitti tunnelit ja niihin kätkeytyneet taistelijat.