Keväästä ja uusista aluista

Kotini sijaitsee viidennessä kerroksessa ja ikkunastani näkyy komea koivu. Katselen sitä päivittäin, kun istun nojatuolissa tekemässä töitä. Vihreät silmut ilmestyivät maanantaina ja nyt loppuviikosta kokonaiset lehdet ovat täyttäneet puun. Kaikki on tapahtunut viiden päivän sisällä. Kevät, uudistumisen ja toivon vuodenaika on jälleen täällä.

Kevät on minulle vuodenajoista rakkain ja tärkein. Keväällä elämän kiertokulku tulee esiin alleviivattuna. Koskaan ei ole liian myöhä aloittaa alusta, aina voi yrittää uudelleen. Kevät todistaa tästä joka vuosi, kun kuolleen näköisestä maasta alkaa puskea esiin kukkia, puut saavat lehtiverhon ja maa on täynnä vehreää ruohoa. Suomessa kevään saapuminen ilahduttaa kenties vielä enemmän kuin eteläisemmillä leveysasteilla. Pimeän ja kylmän talven jälkeen auringonsäteiden lämpö kasvoilla tuntuu taivaan lahjalta. Keski-Euroopassa asuessani kevät saapui jo maaliskuussa ja kesti pitkään. Ranskalaisten leipomoiden ohella, luonnon puhkeaminen kukkaan jo maaliskuun alussa on ainoita asioita, joita Ranskan ja Luxemburgin vuodesta aktiivisesti kaipaan.

Virsikirjamme virsistä suosikkini on kevään ikivihreä klassikkokappale Suvivirsi. Joka kevät virren laulaminen kouluissa on polemiikin aiheena ja keskustelu virren roolista osana kulttuuriperintöämme tuntuu välillä väsyneeltä jankkaamiselta. Oli Suvivirren uskonnollisesta roolista mitä mieltä tahansa, sen lyriikka iskee monelle meistä sieluun ja sydämeen. Virren kauniit sanat ovat merkki yhden aikakauden päättymisestä, kun kesä koittaa ja koulut loppuvat.

Kevään symbolina Suvivirsi (virsikirjamme virsi 571) on siksi mitä oivallisin ei vain sisältönsä, vaan myös symbolisen merkityksensä puolesta. Itken aina Suvivirren kuullessani. Liikutun ajatuksesta, että kaikessa hyvyydessään Jumala antaa meille joka vuosi kevään, kesän, kasvun, auringon lämmön ja luonnon vehreyden. Yhä uudestaan, sama lohdullinen elämän kiertokulku vuodesta toiseen. Toivon mukaan onnistumme jarruttamaan tai pysäyttämään ilmastonmuutoksen, jotta kevään kasvun ihme ja Jumalan luomistyön vuosittainen symboli ei katoa.

Suvivirren sanat toimivat minulle kiitosrukouksena keväästä, luomakunnan kauneudesta, toivosta, kasvusta ja uusista aluista.

Jo joutui armas aika ja suvi suloinen
Kauniisti joka paikkaa koristaa kukkanen
Nyt siunausta suopi taas lämpö auringon
Se luonnon uudeks luopi, se kutsuu elohon.

Taas niityt vihannoivat ja laiho laaksossa
Puut metsän huminoivat taas lehtiverhossa
Se meille muistuttaapi hyvyyttäs Jumala
Ihmeitäs julistaapi se vuosi vuodelta.

Taas linnut laulujansa visertää kauniisti
Myös eikö Herran kansa luojaansa kiittäisi?
Mun sieluni sä liitä myös äänes kuorohon
Ja armon Herraa kiitä kun Laupias hän on.

Jumala, kiitos kevään ihmeestä, mahdollisuudesta aloittaa aina alusta ja toivosta, että pimeyden jälkeen on valoa.

Kirjoittaja

Laura Leipakka

Ajatuksia pyhästä arjessa. Blogissa sanoitan millenniaalisukupolveen kuuluvan kaupunkilaisen naisen pohdintoja uskosta ja kirkosta arkisen elämän myllerryksessä. Olen osa kristillisen tradition ketjua, mutta en aina löydä itseäni kirkon sisältä. Pyhyyden häivähdyksiä sen sijaan löydän kaikkialta. Ehkä eniten juuri silloin, kun en osaa niitä etsiä tai odottaa.