Puolikas syntiä, puolikas tasa-arvoa

Evankelis-luterilainen kirkko pohdiskelee sisällään vihkimisoikeuksista luopumista. Taustalla lienee ajatus siitä, että tällöin samaa sukupuolta olevien liitot voitaisiin siunata, mutta pappi voisi kieltäytyä tehtävästä.

En kertakaikkiaan ymmärrä. Teen tästä kaksi vertausta.

Bordellin pitäminen joko on synti tai ei ole. Voiko joku kuvitella tilanteen, jossa pappi saisi siunata bordellin käyttöön siten kuin nykyään vaikka koti voidaan siunata, ja tämän hyväksyisi ihminen, joka pitäisi maksullista seksiä syntinä? Toteaisi olevansa eri mieltä, mutta juttu olisi ihan OK, kunhan ei velvoiteta pappeja?

Kyseessä olisi ikäänkuin synti, mutta vain puolikas synti.

Toiselta puolen eriväriset joko ovat tasa-arvoisia tai eivät ole. Voiko joku kuvitella tilanteen, jossa pappi saisi vihkiä tai olla vihkimättä tummaihoisia samalla tavalla kuin valkoihoisia, ja tämän hyväksyisi ihminen, jonka mielestä kaikenvärisiä pitää vihkiä? Toteaisi olevansa eri mieltä, mutta juttu olisi ihan OK, kunhan papeilla olisi kuitenkin lupa vihkiä?

Kyseessä olisi ikäänkuin tasa-arvo, mutta vain puolikas tasa-arvo.

En ymmärrä miten kukaan olisi tyytyväinen puolivälin ratkaisuun. Ymmärtääkseni homoseksuaalisuutta syntinä pitävien mielestä kyseessä on ihan yhtä paljon synti kuin vaikka bordellin pitäminen. Ymmärtääksen homoseksuaalien tasa-arvoa ajavien mielestä heidän on oltava tasa-arvoisia ihan yhtä paljon kuin eriväristen.

Varsinkaan en ymmärrä miksi kuvitellaan suuresta yleisöstä puolikkaan riittävän kenellekään, kumpaankaan suuntaan.

  1. Minä olen koittanut kiinnittää huomiota siihen, että jokaisella kirkolla ja seurakunnalla on samoja pois-sulkevia piirteitä. Ei ole ehtoollisyhteyttä eikä saarnaajavaihtoa. Ekumeniaa on juhlapuheissa ja pari erilaista seurakuntaa voi olla päivän ystäviä, kun syyvvään muurinpohjalettuja ja pelataan mölkkyä. Kun sitten löytyy porukka, joka sanoittaa asiansa reippain sanankääntein, niin kaikki muut syyttömyyttään hehkuen hyökkää sen päälle. Mietitääs nyt vähäsen tätä juttua.

    • Lauri Lahtisen kanssa samaa mieltä, että kyllähän vl-liike edustaa tässä erään jatkumon ääripäätä eikä pelkästään omaa kategoriaansa. Kyllähän näilläkin keskustelufoorumeilla löytyy monenmoista eksklusiivisuutta.

      Toisaalta on ymmärrettävää, että selkeää äärikantaa edustavat herättävät närkästystä ja pohtimista.

    • Sisäryhmän suosimista esiintyy ompelukerhossakin. Vanhoillislestadiolainen melko ainutkertainen erikoisuus on käsitys siitä, että vain tässä, käytännössä sosiologisesti tiukasti rajatussa, ryhmässä matkataan taivaaseen. Ero on perustavaa laatua oleva. Pelastuskysymyksissä, jotka tietysti myös ovat uskon kysymyksiä, näin jyrkkä rajanveto lienee ainutlaatuinen, ja ainakin nuoremmalle vl-väelle niitä isien ”hiukan kiusallisia” oppeja, joista mieluusti ja vähin äänin haluttaisiin eroon.

    • Vl-eksklusiivisuus on laadullisesti erilaista kuin monen muun uskonnollisen ryhmän ”eksklusiivisuus:” se on teologista, ei sosiaalipsykologista.

    • Vatikaanin II konsiilin dokumentissa Unitatis Redintegratio (UR 3) käsitellään suhdetta muihin kirkkoihin mm. seuraavasti:

      >>

      Myöhempinä vuosisatoina on syntynyt laajempia erimielisyyksiä, ja huomattavan suuria ryhmiä on irtaantunut katolisen Kirkon täydestä yhteydestä, jolloin syyllisiä jakautumiseen ovat useinkin olleet molempien riitapuolten edustajat.

      Niitä nykyään eläviä ihmisiä, jotka ovat syntyneet tällaisten yhteisöjen piiriin ja siellä oppineet uskomaan Kristukseen, ei kuitenkaan voida syyttää jakautumisen synnistä. Katolinen Kirkko kohtelee heitä veljellisellä arvonannolla ja rakkaudella. – – –

      Siksi heillä on täysi oikeus kantaa kristityn kunnianimeä, ja syystä katolisen Kirkon lapset tunnustavat heidät veljiksi Herrassa.

      >>

      Eksklusiivisia piirteitä? Onhan niitä: Ei ole ehtoollisyhteyttä eikä saarnaajavaihtoa. Mutta erot esim. ehtoollisopetuksessa (reaalipreesens vai transsubstantiaatio) tms. eivät rassaa minua lainkaan. Ne eivät muuta sitä tärkeintä asiaa, että olemme ”veljiä Herrassa”.

      Entä ev. lut. kirkkomme sisällä? Varmaan esim. viidesläiset ja evankeliset saattavat väitellä kasvot punaisina koko maailman autuudesta. Saattaapa harhaoppijulistuksiakin kuulua. Silti tunnustetaan, että perimmältään ollaan veljiä Herrassa. Vaikka koettaisiin, että ”tuossa uskossa on vaikea taivaaseen päästä”, ei sitä mahdollisuutta kielletä.
      Ero lauseiden ”tuossa uskossa sinulla on hyvin pieni mahdollisuus pelastua” ja ”tuossa uskossa sinun on mahdotonta pelastua” välillä on äärettömän suuri (1/0 = ääretön). Ääretön on myös tässä suhteessa ero eksklusiivisuutta opillisena ”identtitekijänään” pitävän yhteisön ja ”eksklusiivisia piirteitä” omaavan yhteisön välillä. Tässä kohtaa määrä on muuttunut laaduksi.

      Tämä ”matematiikkani” koskee vain virallisia oppeja. Käytännön tasolla (josta Laurikin lähinnä puhuu) on tilanne varmaan toinen. Siellä eivät lestadiolaiset varmaankaan ole suurimpia riitapukareita. Oman erityisyyden taakka ja sen mahdollisesti tuomat epäilykset eivät kannusta muiden uskon riepotteluun. Hengellisestä ylpeydestä en heitä ainakaan syytä (kuten joku on joskus epäillyt). Muiden ryhmien vapaan keskinäisen nokittelun (jopa helvettiuhkailujen) taustalla voi sittenkin olla tieto, että samalla Kristus-kalliolla seistään (joku keskellä, joku uhkaavan lähellä reunaa).

      Tähän psykologisointiini ei pidä suhtautua kovin vakavasti. Kenttää laajemmin tuntematta voin osua aivan harhaan. Muutamat tuntemani vanhoillislestadiolaiset ovat aivan tavallisia mukavia ihmisiä, jotka eivät minun uskoani ole koskaan arvostelleet. Eksklusiivisuuteenkin törmäsin vasta kirjoja ja nettiä tutkiessani.

    • Pitkää viestiä rustatessani en huomannut Kari-Matin kahdelle sivulle osuneita viestejä. Olisi pitänyt niistä lausua kaunis kiitos. Olen kanssasi täysin samaa mieltä.

      Piti tietenkin kirjoittaa: ”identiteettitekijänään” pitävän yhteisön. Kirjoitin jotakin muuta…

    • Pertti, sen mitä itse olen käynyt vl-seuroissa Helsingissä ja vähän muuallakin, olen todella pitänyt, mutta sitä joko ollaan valtakunnan sisäpuolella tai ulkopuolella, ja minulla on niin paljon omia sellaisia näkemyksiä, joita vanhoillislestadiolaisuus ei ikipäivänä tule hyväksymään, että siis ulkopuolella ollaan, kai…

      Jokatapauksessa: vastustan kaikkia niitä, jotka vastustavat vanhoillislestadiolaisuutta, vaikka itse aika ajoin liikettä lievästi kritisoin: huomattakoon, että sellaista koko liikettä ravistavaa keskustelua, (jonka körtit omalta osaltaan tyrmäsivät viime kesänä), käydään vanhoillislestadiolaisuuden parissa jatkuvasti. Se on elinvoimaisen liikkeen merkki.

    • Toisaalta samaa mieltä Kari-Matti Laaksosen ja Pertti Niukkasenkin kanssa.

      Tuli mieleen eräs piirre tässä kysymyksenasettelussa teologia vs. sosiaalipsykologia ja varmuus muiden pelastumattomuudesta. Oma kokemukseni vl-eksklusiivisuudesta on, että siinä näkyy voimakas maallikkovaikutus. Maallikkosaarnaajilla ei usein ole ensi käden kokemusta muista uskonnollisista liikkeistä. Erityisesti puheissa käsitykset saattavat olla hyvin stereotyyppisiä ja fariseusmaisia. Usein myös peilataan muita liikkeitä lestadiolaisuuden omien hajaantumisten kautta. Toisaalta olen itse havainnut, että teologit suhtautuvatkin eksklusiivisuuteen varovammin ja enemmän asenteella ”emmehän me voi olla varmoja”.

      Urbaanien nuorten keskuudessa on tosiaan jonkin verran pohdintaa eksklusiivisuuden mielekkyydestä. Yleisesti ottaen kuitenkin oma kokemukseni on, ettei asiaa erityisesti edes pohdita. Sosiaalisesti kiinteän ryhmän sisällä ei monilla ole kosketuspintaa muihin hengellisiin ryhmiin ja kysymys ei siksi ole relevantti. Vallitsevaa kantaa ei siksikään kyseenalaisteta. Tämä liittynee siihenkin, ettei teologinen pohdinta tai Raamatun lukeminen tutkimustenkaan mukaan ole erityisen suosittua liikkeessä.

    • Olen usein toivonut, että joku kirjoittaisi sen lestadiolaisuuden ”magnum opuksen”, jossa kaikki opin kiemurat ja historiallinen kehitys olisi lopullisesti avattu. Voisimme käyttää sitä väittelyittemme auktoritatiivisena perusreferenssinä. Puhuisimme samoista asioista samoin käsittein ja olisimme yksimielisiä historian faktoista. Toive tuskin toteutuu elinaikanani.

      Nyt alan epäillä, onko asialla sittenkään paljon merkitystä. Liikkeen nuori polvi ei välitä teologisesta pohdinnasta, historia ”ei voisi vähemmän kiinnostaa”. Eksklusiivisuus kuten muutkin isien ”hiukan kiusalliset” opit kuolevat luonnollisen kuoleman kuten niistä jotakin tietävä vanha polvikin.

      Joona Korteniemi pohti asiaa Vartijan e-kirjassa ’Lestadiolaisuus tienhaarassa’: ”Lähitulevaisuuden kohtalonkysymys on, säilyykö liikkeemme aidosti hengellisenä yhteisönä vai muuttuuko se enemmänkin ohuesti kristillissävytteiseksi, keskiluokkaiseksi sukuperinteeksi.”

      Epäilen, että näin on uuden uljaan sukupolven osalta jo käynyt. Paluu juurille aktiiviseksi herätysliikkeeksi on tuskin realistinen vaihtoehto. Ehkä tämä ei liikkeen elinvoimaa kuitenkaan vähennä. Omaleimainen tapakulttuuri ja perinneliikestatus yhdistettynä nykytekniikan taitamiseen voi olla kova sana tulevaisuudessa.

      Olisinko pettynyt, jos tulevaisuus ei enää tarjoa aiheita näille K24:n opillisille väittelyille? No, itse asiassa kyllä! Ikävä ainakin tulisi teitä rakkaita taistelutovereita vaiheaidan kummallakin puolella 🙂

    • ”Olen usein toivonut, että joku kirjoittaisi sen lestadiolaisuuden ’magnum opuksen’, jossa kaikki opin kiemurat ja historiallinen kehitys olisi lopullisesti avattu. […] Liikkeen nuori polvi ei välitä teologisesta pohdinnasta, historia ’ei voisi vähemmän kiinnostaa’.”

      Opin selkeän muotoilun ongelmana ei ole pelkästään ”nykynuorten välinpitämättömyys”. Vanhoillislestadiolaisuuteen on aina kuulunut voimakkaasti maallikkovetoisuus. Vanhoillislestadiosuuden oppikäsitykset saattavat tämän vuoksi käytännössä näyttäytyä hyvin sekavana ja hatarana esimerkiksi seurapuheissa. Tämän vuoksi liikkeessä puhutaankin lähes poikkeuksetta siitä minkälaista ”opetusta” on sen sijaan että puhuttaisiin mikä ”oppi” on.

      Käytännössä tämä näkyy siinä, että teologit ovat joutuneet jopa puhutteluihin (tai ainakin saaneet aikaan melkoisen äläkän) tuodessaan esiin perusluterilaisia käsityksiä esimerkiksi ”yksin armosta”-pelastumisesta. Kyse ei ole siitä, etteikö vanhoillislestadiolaisuuden oppi virallisesti sisältäisi tätä käsitystä. Ymmärrys opista on vain ”maallikkovaltaapitävillä” niin hataraa ja enemmänkin käytänteiden varassa.

    • Teologista keskustelua SRK:n ja kirkkomme johdon välillä uutisten mukaan kyllä käydään. Ks. esim. uutisketju https://www.kotimaa.fi/artikkeli/piispat-toivovat-opillisia-keskusteluja-srkn-johdon-kanssa/

      Seppo Lohi totesi aikaisemmin: ”Keskustelujen tavoitteena pitäisi olla se, että kirkon johto tulisi tietämään yksiselitteisesti mikä on vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen usko ja opetus niin, ettei jää väärinkäsityksiä.”

      Hieno tavoite! Tässähän se toivomani ”magnum opus” opetuksen osalta jo olisi. Keskustelujen etenemisestä ei kuitenkaan meille tavalliselle kirkkorahvaalle ole juuri tietoa tihkunut. Pelkään, että asia jää jäihin. Teologista asiantuntemusta tuskin kummaltakaan osapuolelta puuttuu, syy voi olla enemmänkin kirkkopoliittinen.

      ”Nykynuorten välinpitämättömyydellä” tarkoitan lähinnä sitä, että nuoria tällaiset opilliset hienoudet eivät kiinnosta. On yhdentekevää, miten opillisesti hataraa jonkun maallikkosaarnaajan julistus on. ”Opin selkeän muotoilun ongelmaa” heillä tuskin on, ja siksi myös tuo kaipaamani ‘magnum opus’ jäisi luultavasti merkityksettömänä lukematta. Liikkeen luomalla yhteisöllisyydellä on kuitenkin edelleen merkitystä.

      Näihin kysymyksiin kiinnitetään huomiota myös Roosa Tahkolan erinomaisessa blogikirjoituksessa ”Ole rohkeampi, Päivämies!” http://hulluinhuonelainen.blogspot.fi/search?updated-min=2014-01-01T00:00:00-08:00&updated-max=2015-01-01T00:00:00-08:00&max-results=6

      Blogistit Roosa ja Joona edustavat toki nuorta polvea, joten tuo ”nykynuorten välinpitämättömyys” on ymmärrettävä kärjistyksenä. Blogikeskustelussa todetaan Päivämiehen ”pinnallistuminen” ja myös lukijatutkimusten osoittama vähäinen kiinnostus opillisiin aiheisiin. Roosa kirjoittaa:

      ”Eniten itseäni ihmetyttää yksipuolisuus, toteava tyyli ja opillisten artikkeleiden vähäisyys. Esitelläänkö meille mukavaa elämäntapaa ja kulttuuria, johon sisältyy hauskoja leirejä, hymyileviä äitejä, ilolla tehtäviä rakennushankkeita ja mielipiteettömiä, toteavia uutisia kirkossa tapahtuvista asioista ja ilmiöistä? – – –

      Opillisilla asioilla ja Raamatun itsenäisellä lukemisella kuulee toisinaan olevan myös sellainen kaiku, että ne kuuluvat papeille ja puhujille eikä kaikille. Tällaisesta ajattelusta pitäisi päästä pois. Ja tietysti herää kysymys: miksi hengelliset (ja/tai opilliset) asiat eivät kiinnosta!”

      Itsekin ihmettelin Päivämiehen ”toteavaa linjaa”, kun se uutisoi piispa Revon puhetta Tampereen Rauhanyhdistyksen 125-vuotisjuhlassa:

      ”Tilaisuuden lopulla käytiin keskustelua erityisesti sakramentti- ja vanhurskauttamisopista. Ajan lyhyydestä ja tilaisuuden luonteesta johtuen näiden aiheiden laajamittainen käsittely ei kuitenkaan ollut mahdollista. Nähtiin hyväksi, että keskustelu voi jatkua, ja siinä toivottiin paneuduttavan myös käsitteiden huolelliseen avaamiseen.”

      Repohan tuossa tilaisuudessa haastoi selvin sanoin seurakuntaopin, mutta siitä Päivämies vaikenee tyystin. Menneinä ”hyvinä aikoina” olisi reaktio ollut toinen 🙂

      Ehkä tämä avoimia opillisia vastakkainasetteluja välttelevä linja onkin SRK:n kannalta oikea. Koska opilliset asiat ja liikkeen historia eivät yleisesti kiinnosta, voidaan ne jättää avaamatta ja tyytyä vakuuttamaan, että ”mitään muutosta opissa ei ole tapahtunut, vanhoillislestadiolainen opetus on linjassa luterilaisen tunnustuksen kanssa.”

      Kovin helposti ei historiasta kuitenkaan pääse irti. Esim. hoitokokousten selvittämätön perintö seuraa liikettä, kunnes viimeinenkin siitä jotain tietävä on kuollut. Voiko tätä perintöä selvittääkään avaamatta samalla seurakuntaoppia? Tuskin, joten parempi vain pahoitella yksittäisiä ylilyöntejä ja antaa ajan kulua…

      Olemmeko me ulkopuoliset räksyttäjät onnistuneet liiankin hyvin? Tätä en usko, kyllä kyseessä on liikkeen luonnollinen sisäinen kehitys. Vastavoimiakin on (peräti usealla taholla): Nuori älymystö kaipaa opillista keskustelua. Vanhempi polvi kaipaa ”rukihista Sanan leipää”, jota nykyinen Päivämies ei enää jaa. Ja tietenkin on vielä ne hoitokokousten kaltoinkohdellut.

      Kaikkeen tähän suhtaudun hiukan sekavin tuntein. Tietoni ja ymmärrykseni eivät varmaan riitä liikkeen tulevaisuuden ennustamiseen. Mukana on niin monta muuttujaa, että tehtävä tuskin onnistuu muiltakaan. Mutta ainahan voi yrittää 😉

    • Kovin huolimattomasti sivuutin tuon Päivämiehen raportin Revon puheesta ja sitä seuranneesta keskustelusta. Päivämieshän kirjoittaa: ”Nähtiin hyväksi, että keskustelu voi jatkua, ja siinä toivottiin paneuduttavan myös käsitteiden huolelliseen avaamiseen.”

      Juuri samaahan minäkin olen toivonut: Keskustelun jatkumista ja käsitteiden huolellista avaamista! Kiitos siis Päivämiehelle ja SRK:lle!

      Mutta missä tämä keskustelu jatkuu ja käsitteet avataan? Keskustelupalstaa ei ainakaan Päivämies tarjoa. Tuskin tässä myöskään K24-keskusteluja tarkoitetaan. Ehkä toive on jopa, että rahvas pidättäytyisi opillisesta keskustelusta. Ilmeisesti siis viitataan SRK:n ja kirkon johdon keskusteluihin. Mutta koskahan sieltä raportti saadaan?

      Pelkäänpä, että minusta aika jättää, ennen kuin saan käsiini nuo ”huolellisesti avatut käsitteet”. Odotuksissani olen pettynyt ennenkin. Vanhoillislestadiolaisuuden käsikirjana mainostettuun kirjaan ”Tuoreet oksat viinipuussa: vanhoillislestadiolaisuus peilissä” oli Seppo Särkiniemi lupautunut kirjoittamaan artikkelin seurakuntaopista. Vaan eipä onnistunut, muut kiireet veivät Sepon ajan 🙂

      —————

      Tämäkin ketju näyttää tekevän jo kuolemaa. Kiitän varsinkin Timoa hyvistä ja kenttää tuntevista näkökulmista. Myös Jorman opillista avausta tuossa alempana olisi ollut hauska jatkaa, mutta kun eivät muutkaan… Ehkä sitten seuraavalla kerralla 😉 Kiitos kaikille muillekin keskustelijoille.

      P.S. En tarkoittanut tätä ketjun muistokirjoitukseksi. Jatketaan vaan, jos intoa riittää!

  2. Seurakuntaopp, ehtoolliskäsitys.
    Siinä pari asiaa, joista ei synny todellista vuoropuhelua.
    Tilanne kulkee yleensä tuttua rataa: Asia nousee esiin. siitä väitellää.
    Sitten tulee joku VL-teologi, joka heittää teesit pöytään ja poistuu.
    Se on sanottu. Keskusteltavaa ei ole.
    Ehtoolliskäsitystä perustellaan Schmalkaldenin artiklojen kohdalla ulkoisesta sanasta ja sisäisestä sanasta. Siksi tarvitaan vielä ehtoollispöydässäkin päästösanat.
    Minä ihmettelen liikkeen pappeja, että he ovat mukana tällaisessa. Mitä muuta me ehtoollisessa sanallisesti kuulemme kuin juuri ”ulkonaista sanaa”: sinun puolestasi annettu ja vuodatettu…
    Laestadiukselta on aiheesta ihan mahtava rippisaarnakin, jossa hän aivan luterilaisen tunnustuksen mukaan
    puhuu ehtoollisesta.
    Se on aivan selvää, että Laestadiuksen ja Raattamaan opinkäsityksistä on poikettu.

    • Jeesus kehotti sanomaan heikolle uskovalle: Sinun puolestasi, sinun puolestasi, sinun puolestasi… Aina vain sinun puolestasi siihen asti, kun Hän itse tulee ja sanoo palvelijalleen: Hyvin teit sinä hyvä ja uskollinen palvelija, vähässä olit uskollinen! Meidän kaikkien pitäisi muistaa, että me tarjoamme ja suosittelemme pelastusta, joka on Jeesuksen. Emme siis tarjoa mitään omaa, eikä Hän käskenyt kitsastella, Hän sanoi: Niin USEIN…

    • Koppeuduin eilen lukemaan ketjun läpi, oikeinnii mielenkiintoista debattia. Kainuun härkösläisyys on hyvin kiinnostava liike, varsinkin kun työ- ja asuinpaikkani on Kainuussa. Esim. harvakseltaan Kotimaa24:ssä kommentoinut rovasti Jouko Karjalainen tuntisi liikkeen sekä historiaa että tämänpäivän tilannetta… Ylä-Kainuussa on myös yllättävän paljon suuria perheitä (ei vl-kristittyjä) edelleen ja jos mennään muutaman sukupolven taakse niin kymmenlapsiset ja suuremmatkin perheet olivat lähes pääsääntö. – Pertin kommentit sisältävät vähintäänkin väliraportin ekskursiostaan vl-kristillisyyden viimevuosikymmenien opinkiemuroihin:) – ja sinähän voisit ne vielä koota essee-kirjaksi sen ”magnum opuksen” esivaiheena vaikkapa otsikolla; ”Essays concerning logicality of the laestadian dogmatic patterns” 🙂 – no tietekki suomeksi…

  3. Luterilaisessa kirkossa ei kannateta kasuistista etiikkaa, jossa olisi syntiluettelot erilaisista synneistä, ja kirkon jäsenten edellytettäisiin olevan niistä samaa mieltä. Luterilaisessa etiikassa ajatellaan, että kaikki kristityt ovat eettisiä subjekteja ja etsivät Jumalan tahtoa ja sitä, mikä on oikein. Näin ollen kristityt saattavat joissain asioissa päätyä erilaisiin näkemyksiin, ja näkemykset saattavat muuttua ajan kuluessa. Bordellien ja tummaihoisten kohtelun suhteen ainakin Suomessa taidetaan olla aika yksimielisiä, mutta meilläkin kristittyjen kesken on erilaisia käsityksiä esimerkiksi siitä, ovatko asepalvelus, eronneitten uusi avioliitto edellisen puolison eläessä, homoseksuaalisuus, naisten pappeus ja moni muu asia syntiä vai ei. Omantunnonvapautta tällaisissa asioissa pidetään tärkeänä.

    Vesa Hirvonen

    • Tasa-arvoista avioliittolakia kannattavan mielestä tämä on perin kummallista omantunnonvapautta. Se rinnastuu täsmälleen siihen, että pappi saisi omantunnon vuoksi kieltäytyä tummaihoisten vihkimisestä.

  4. Pahoittelen copypastettamista oman tekstini suhteen, mutta tulin kirjoittaneeksi tämän saman tekstin tuonne alemmas, josta se ehkä jää huomaamatta.

    -Alan tulla vähitellen allergiseksi sanalle “tasa-arvoinen” tässä yhteydessä. Koska nähdäkseni siinä viitataan ihmisen arvoon. Siitä ei ole kyse, ei homojen, ei heteroiden, ei miehen eikä naisen ihmisarvosta eikä myöskään oikeuksista.

    Kyse on siitä mitä avioliitto on, kirkon ja kristinuskon näkökulmasta. Ja siltä pohjalta määräytyy ketä siihen vihitään.

    Jos avioliitto kristillisessä mielessä olisi tarkoitettu osoittamaan että eri rotujen edustajat symbolisoivat kansojen yhdistymistä Kristuksen sovitustyön myötä (kenenkään ihmisarvoon viittaamatta) silloin “avioliittoon” sen TÄSSÄ merkityksessä tulisi luonnollisesti ja johdonmukaisesti vihkiä VAIN eri rotujen edustajia keskenään.

    Jolloin kahden valkoihoisen tai kahden tummaihoisen vihkiminen keskenään olisi ristiriidassa instituution ja/tai sakramentin tarkoituksen kanssa.

    Mutta kuten tiedämme, tämä ei siis ole kristillisen ja kirkollisen avioliiton perustarkoitus eikä merkitys. Jos joku näkee asian näin, hän olisi silloin johdonmukaisesti sillä kannalla että saman rodun edustajia ei voitaisi vihkiä keskenään. Ottamatta kantaa kenenkään ihmisarvoon ja oikeuksiin, vaan ainoastaan avioliiton merkitykseen, sisältöön, tarkoitukseen ja symboliseen viestiin.

    Siis tarkoitus määrittää sen ketä avioliittoon vihitään.

    Kristillinen avioliittokäsitys perustuu mieheydelle ja naiseudelle. Sille, että Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi.

    Siksi kristilliseen avioliittoon voidaan vihkiä vain eri sukupuolten edustajat keskenään. Koska miehessä ja naisessa, ja heidän välisensä suhteen ja yhdistymisen kautta, Jumalan luomistyön kaksi puolta, mies ja nainen, yhdistyvät. Ja toteuttavat keskenään, yhdessä ja suhteessa toisiinsa sitä mitä merkitsee se, että Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi.

    Mies ja nainen myös symboloivat avioliitossa Kristusta ja seurakuntaa. Suhde ei ole “tasaveroinen” sikäli, että miehen suhde vaimoon ja vaimon suhde mieheen olisi täysin samanlainen. Mutta suhde ei ole myöskään alisteinen ja sortava. Vaan vastuullinen ja rakastava. Roolit ja tehtävät vain ovat erilaiset.

    Tämä on ainakin oma näkemykseni asiassa, jotta muistaisin sen mainita. Kuten myös sen, että omasta mielestäni mies on edelleen vaimon pää ja perheen pää. Se on sitten omanlaisensa asia miten se käytännössä toteutuu, mutta asetelma on tämä.

    Mutta voiko siis tämän näkemykseni ja avioliittokäsitykseni perusteella sanoa, että haluan “syrjiä” homoseksuaaleja sen suhteen ketä avioliittoon voidaan vihkiä keskenään?

    Tämä näkemykseni ei suoraan ota kantaa lainkaan homouden synnillisyyteen sinänsä, joka on oma kysymyksensä ja keskustalunaiheensa, vaan ainoastaan siihen mitä avioliitto, mielestäni, kristillisessä kontekstissa ylipäätään on.

    Tämä on siis ensisijainen ja tärkein syy miksi pidän kristillistä, kirkossa vihittävää ja siunattavaa, avioliittoa miehen ja naisen välisenä.

    • Sarin perustelussa on se ongelma, että vain äärimmäisen harvat kirkon jäsenet uskovat kirjaimelliseen mieheksi ja naiseksi luomiseen. Jos luomista ylipäätään pidetään esillä, sillä viitataan yleisesti ihmiseksi luomiseen.

      Maailma muuttuu, uskomukset muuttuvat, ja ennen kaikkea tieto ja ymmärrys lisääntyvät. Siksi kirkonkin on muututtava, mistä seuraa väistämättä se, että lähivuosina Suomessakin kirkko hyväksyy, siunaa ja ehkä vihkiikin myös samaa sukupuolta olevat parit.

      ”Kristillinen” tai ”Raamatun” avioliittokäsitys on ajastaan satoja tai tuhansia vuosia jäljessä olevaa haihattelua. Raamatun arvomaailma perustuu aikaan, jolloin nainen oli aina miehen omaisuutta. Niinpä ohjeetkin ovat sen mukaiset.

      Nykyinen (meillä) vallitseva ihmiskäsitys hyväksyy mm. homoseksuaalisuuden normaaliksi ihmisen ominaisuudeksi. Siihen se kirkkokin vain sopeutuu, kun ei ole (järkeviä) vaihtoehtoja.

    • ”Sarin perustelussa on se ongelma, että vain äärimmäisen harvat kirkon jäsenet uskovat kirjaimelliseen mieheksi ja naiseksi luomiseen. Jos luomista ylipäätään pidetään esillä, sillä viitataan yleisesti ihmiseksi luomiseen.”
      Risto Korhonen vetää nyt väitteen hatustaan. Kutakuinkin kaikki jotka uskovat kirjaimellisesti luomiskertomukseen uskoo myös kirjaimellisesti että Jumala loi miehen ja naisen. Teistiseen evoluutioon uskovat puolestaan uskovat kutakuinkin poikkeuksetta ihmiskunnan jaon miehiin ja naisiin Jumalan luomistyön välineeksi luomistyössään.
      Teistisen evoluutioprosessin aikana mahdollisesti syntyneet sukupuoleltaan määrittelemättömät ihmiset ovat karsiutuneet jokaisessa sukupolvessa.
      Queer-teorian mukaista sukupuolikäsitystä ei yksinkertaisesti voida yhteen sovittaa ihmiskunnan syntyhistoriaa kuvaavaan luomiskertomukseen.

      Sikäli jos tarkoitamme että Jumala luo jokaisen sukupolven aina uudelleen, silloin luomista voidaan tarkastella myös queer-teorian näkökulmasta, mutta ei ongelmitta. Näin siksi, että tämä jatkuva luomistyö koskettaa lankeemuksen jälkeistä aikaa. Perisynti seuraa meitä sukupolvesta toiseen.

    • ”Sarin perustelussa on se ongelma, että vain äärimmäisen harvat kirkon jäsenet uskovat kirjaimelliseen mieheksi ja naiseksi luomiseen. Jos luomista ylipäätään pidetään esillä, sillä viitataan yleisesti ihmiseksi luomiseen.”

      Tämä oli täysin henkilökohtainen kannanottoni ja näkemykseni asiaan. Mutta mitä ihmettä tarkoittaa että ”äärimmäisen harvat kirkon jäsenet uskovat kirjaimelliseen mieheksi ja naiseksi luomiseen.”

      Mitä tarkoittaa ”kirjaimellisesti” tässä yhteydessä? Itse tosiaankin katson, että on olemassa kaksi sukupuolta, mies ja nainen. Ja ihminen on luotu mieheksi ja naiseksi, ja että eri sukupuolet tulevat erityisellä tavalla todeksi suhteessa toiseen sukupuoleen.

    • Jukka, kiva keskustella pitkästä aikaa!

      Tarkoitin yksinkertaisesti sitä, että Raamatun luomiskertomukseen kirjaimellisesti uskovia on todellakin hyvin vähän. Syy on se, että käytännössä kaikki riittävästi koulutetut ihmiset ymmärtävät, että luomiskertomus on taru lukemattomien (heh) muiden joukossa. Tämä toki edellyttää, että heille annetaan siihen todellinen mahdollisuus, eikä esim. pelotella helvetillä uhkaamalla hyväksymään yliluonnollinen selitys.

      Esimerkiksi suomalaisten kirkon jäsenten usko kristinuskon oppiin on tunnetusti varsin vähäistä. Minusta jo tämä on varsin uskottava osoitus siitä, että varsinkin kirjaimellinen Raamattu-usko on myös vähäistä.

      Toki, jos esität hyviä todisteita kirjaimellisen luomisuskon yleisyyden puolesta, myönnän olleeni väärässä.

      ”Teistinen evoluutio” on minulle tuntematon termi. Arvaanko oikein, että se on uudehko keksintö, joka sattumoisin on ilmaantunut sen jälkeen, kun evoluutioteorian on huomattu selittävän todellista maailmaa ylivoimaisesti Raamattua paremmin;)

      Pointtini oli se, että luomiseen uskoo kovin harva, eikä sillä voi (Suomessa) uskottavasti perustella homojen tai muiden syrjimistä. Homoliittojakin pitää syntinä kovin harva, ja siitä syystä kirkko Suomessakin toteaa luullakseni varsin pian, että nehän onkin ihan jees, tervetuloa meillekin. Muuten kaikkoaa liikaa maksavia jäseniä, ja rahallahan se kirkkokin pyörii.

    • Joo Sari, on kaksi sukupuolta, ja laskutavasta riippuen voi olla enemmänkin. Mutta Darwin sai selville, että ihminenpä olikin ensin ahvena!

    • ”Tarkoitin yksinkertaisesti sitä, että Raamatun luomiskertomukseen kirjaimellisesti uskovia on todellakin hyvin vähän. ”

      -On hyvin vähän ja minäkään en kuulu heihin. Mutta miten se tähän liittyy?

    • Salme, minun tietääkseni Darwinin pyörtäminen on kristillinen propagandamyytti, samanlainen kuin ”juoksuhaudoissa ei ole ateisteja”. Mutta laita toki lähde jos sinulla on parempaa tietoa.

      Mutta vaikka Darwin olisikin pyörtänyt ”väitteensä”, mitä sitten?

    • ”Mutta miten se tähän liittyy?”

      Siten, että keskustellaan, miksi/millä perusteella jokin asia olisi syntiä. Jos juuri kukaan ei usko johonkin väitteeseen, se toimii huonosti perusteluna.

      Näin: henkilö ei usko, että mies ja nainen luotiin. Siksi hänelle on vaikea perustella, että homoliitto olisi syntiä luomisen takia.

    • ”Siten, että keskustellaan, miksi/millä perusteella jokin asia olisi syntiä. Jos juuri kukaan ei usko johonkin väitteeseen, se toimii huonosti perusteluna.
      Näin: henkilö ei usko, että mies ja nainen luotiin. Siksi hänelle on vaikea perustella, että homoliitto olisi syntiä luomisen takia.”

      -Siis onko sinulle usko kirjaimellisesti Raamatun luomiskertomukseen sama asia kuin usko siihen, että Jumala on luonut ihmisen?

      En ottanut kantaa homouden syntisyyteen, en puhunut ylipäätään ”synnistä” mitään otin kantaa vaan ainoastaan siihen miten minun mielestäni mieheys ja naiseus merkitsevät jotain erityistä ja ainutlaatuista sekä itsessään että suhteessa toisiinsa.
      Ja että minun näkemykseni mukaan kristillinen avioliitto perustuu juuri miehen ja naisen erilaisuudelle.

      Mieheyteen ja naiseuteen, näiden erilaisuuteen ja merkitykseen ja olemukseen suhteessa toisiinsa voinee uskoa, vaikkei uskoisi edes Jumalaan.

      Tältä pohjalta en näe mitä merkitystä on sillä jos ei usko kirjaimellisesti Raamatussa kuvattuun luomiskertomukseen.

    • ”Siis onko sinulle usko kirjaimellisesti Raamatun luomiskertomukseen sama asia kuin usko siihen, että Jumala on luonut ihmisen?”
      Ei. Mutta jos uskoo Jumalan luoneen ihmisen, uskoo johonkin luomiskertomukseen. Siinä mielessä ihan sama asia. Miksipä ei muuten saman tien uskoisi Jumalan luoneen homoseksuaalisuudenkin, aika monet uskovat;)

      ”En ottanut kantaa homouden syntisyyteen…”
      Et, mutta Jorin blogin takia tässä keskustellaan. Siinä pohdiskellaan esim. homouden synnillisyyttä.

      ”Mieheyteen ja naiseuteen, näiden erilaisuuteen ja merkitykseen ja olemukseen suhteessa toisiinsa voinee uskoa, vaikkei uskoisi edes Jumalaan.”

      Kyllä, minäkin uskon niihin. Hyväksyn myös homoseksuaalisuuden ihmisten keskuudessa normaaliksi asiaksi. Minusta on hyvä, että avioliittolaki saadaan viimein tältä osin kuntoon. Kirkkokin seurannee melko pikaisesti perässä.

  5. ”Bordellin pitäminen joko on synti tai ei ole. Voiko joku kuvitella tilanteen, jossa pappi saisi siunata bordellin käyttöön siten kuin nykyään vaikka koti voidaan siunata, ja tämän hyväksyisi ihminen, joka pitäisi maksullista seksiä syntinä? Toteaisi olevansa eri mieltä, mutta juttu olisi ihan OK, kunhan ei velvoiteta pappeja?”

    -Tähän vastaan omalta osaltani, että en voi kuvitella tilannetta, että hyväksyisin sen, että pappi siunaisi bordellin käyttöön. Mutta bordellissa, ja kaikkialla, olevia ihmisiä voidaan siunata Herran siunauksella.

    Siinä on oltava hyvin tarkkana mitä tiloja voidaan ns. siunata käyttöön. Käyttötarkoituksella on tässä suuri merkitys. Mutta ihmisiä voidaan aina siunata, riippumatta siitä ketä he ovat. Siunaus ei anna lupaa mihinkään mikä ei ole Jumalan tahdon mukaista.

    Tässä ehkä sekoittaa sanan ”siunata” sekulaari merkitys, ”antaa siunauksensa” eli luvata ja hyväksyä jotain.

  6. Hyvä Jori Mäntysalo,

    ”Ymmärtääkseni homoseksuaalisuutta syntinä pitävien mielestä…”

    Kukaan kristitty (erilaiset lahkolaiset ovat sitten toinen juttu) ei pidä ”homoseksuaalisuutta syntinä”, väite on täysin totuuden vastainen ja sen levittäminen melkein vihapuhetta. Eivät ihmisen ominaisuudet tai taipumukset ole syntiä vaan teot ja pahat ajatukset.

    Irstaus, haureus, ahneus, panettelu, viha, kateus jne ovat syntiä. Kristillisen käsityksen mukaan seksuaalisuus kuuluu miehen ja naisen väliseen avioliittoon, muu on sitten irstautta tai haureutta.

    • Ymmärsinks mä nyt oikein? Että (homo)seksuaalisuus ei ole syntiä, mutta seksi on aina, ellei se tapahdu miehen ja naisen välisessä avioliitossa?

      En millään usko, että tuo ainakaan meidän valtakirkon opetuksen mukaista olisi.

    • Katkismus voipi hyvinkin noin jyrkästi opettaa. Ilmaisin itseni huonosti. Pidän kirkon opetuksena sitä, mitä käytäntö nykyisin on.

      Olen ihan varma, että useammankin papin suusta on kuultu kuinka seksi ja seksuaalisuus ovat hienoja asioita, vallanpa Jumalan lahjoja. Sitä ei puolestaan kovin herkästi kuule, että näitä lahjoja ei sitten saa toteuttaa kuin kirkollisessa aviossa.

      Oletetaan, että kysyisin satunnaiselta piispalta, sanotaan vaikka Irja Askolalta: ”syyllistynkö syntiin, kun tykkään seksistä avopuolisoni kanssa ja me myös tehdään sitä?” Sanoisiko hän että joo, syntiähän tuo on ja siksi(kin) päädyt kadotukseen?

      Voin toki olla väärässä, mutta olen käsittänyt niin, että esimerkkitilanteessa piispallinen ohjaus voisi olla ihan hyväksyvääkin. Jopa siinä tapauksessa, että avopuolisoni olisi mies.

      Tai toinen esimerkki: Jos A-Studion suorassa ”Suuri Synti-Ilta” -lähetyksessä vaikkapa arkkipiispalta kysäistäisiin samat asiat, mitä hän mahtaisi sanoa?

      Tai rippikoulussa, sama esimerkki. Miten on?

    • Joskus vaikkapa A-Studion suorassa “Suuri Synti-Ilta” -lähetyksessä tms. olisi hyvä ottaa esille Raamattu ja tarkistaa sieltä läsnäolevien, olkootpa piispoja, arkkipiispoja tai muita ihmisiä, näkemykset ja kannanotot.

    • Salme, miten Raamatusta tarkistaminen auttaisi tässä? Voihan sieltä löytää jos vaikka mitä, vaikkapa tietoja siitä, millaisista rikkomuksista on ihminen kivitettävä kuoliaaksi. Vaikka mentäisiin siihen ”VT koskee vain juutalaisia” -tulkintaan, ongelma pysyy edelleen. UT:nkin tekstit ovat satojen vuosien takaa eli ajoilta, joiden arvoja ei todellakaan kannata haikailla nykyaikana.

      Olen muuten varma, että homoseksuaalisuden (ja -seksin) hyväksyvät piispat ja muut kristityt mielestään löytävät tukea käsityksilleen myös Raamatusta.

    • Risto,

      olisi siitä anakin se hyöty, että kun toimittaja yllättäen sanoisi, että esittäkääpä nyt Raamatun kautta perustelut näkökannoillenne, niin löytäisivätkö eri osapuolet ne perustelut eli tuntisivatko he Raamatun ilmoitusta vai olisivatko he vetäneet kristilliset perustelunsa ns. hatusta.

    • ”UT:nkin tekstit ovat satojen vuosien takaa eli ajoilta, joiden arvoja ei todellakaan kannata haikailla nykyaikana.”

      -Itse historiaa paljon tutkineena haikailisin moniakin arvoja satojen ja tuhansien vuosien takaa. Ei ole tosiaan mikään itsestäänselvyys, että kaikki on muuttunut paremmaksi ja muuttuu edelleen, ihmisen yhä vain ”viisastuessa” ja muuttuessa paremmaksi… 🙂

  7. Kristillisissä kirkoissa on pitkä perinne sille, että on voitu kannattaa kaikkien ihmisten ehdotonta tasa-arvoa ja samalla puolustaa esim. naisten holhousenalaisuutta, orjuutta, rasistisia käytäntöjä, seksuaalivähemmistöjen vainoa jne.

    Tämän on mahdollistanut sellainen ajattelutapa, että ihmiset ovat tasa-arvoisia ”Kristuksessa” ja ”pelastuksen suhteen”, mutta että täällä maan päällä on kaikenlaisia hierarkkioita ja alamaisuussuhteita, joihin ihmisten on vaan alistuttava.

    Ensimmäisen kerran törmäsin kunnolla tähän ajattelutapaan 1980-luvulla kun minulla oli vaihto-oppilaana ollessani Etelä-Afrikkalaisia kristittyjä ystäviä. Heidän mielestään mustat ja valkoiset ovat ehdottoman tasa-arvoisia, mutta samalla he puolustivat apartheidia, kristillisilla argumenteilla.