Pulmallinen tuttu, on tää rippikoulujuttu.

Päätä melkeen särkkee, ku en tiedä onko tässä mitään järkee. Rippikoulu on kaikille tärkee. Silti en tajuu miks se vain on nuorisotyön kärkee. Nuoria kun en kirkos nää. Eikä ne sinne toimimaankaan jää. Varmaan riparilla tavoitekin on. Merkitystä tavoitteille kyselen tässä. Vastausta vailleko taas kerran Pekka jää?
Moni kertoo miten oli riparilla hienoo. Vaan siitä kolme vuotta ja sitte kirkosta he eroo. Voisko kaiken tehdä hiukan toisin? Jospa viisautta tähän pulmaan saisin ja nukkua sen jälkeen makoisasti voisin.

  1. Ei kastetta voi mitenkään vahvistaa. Sehän on Kristukseen pukeutumista. kasteessa saamme ihan kaiken jo. Miten sitä enää voi vahvistaa? Sana konfirmaatio tulee kyllä latinan sanasta vahvistaa.

    Jos sanomme ettei voi tietää kenestäkään onko jollain uskoa vai ei niin, miksi sitten Paavali kehoittaa tutkistelemaan sitä onko itse uskossa. Miten voit tutkia asiaa, jos ei ole jotain kriteereitä siitä mitä uskominen on, tai siitä mitä usko vaikuttaa?

    • Kyllä ihminen yleensä itse tietää, mitä hän uskoo, joko hyvinkin selkeästi tai ainakin aavistellen. Usko ei myöskään ole staattinen tila, vaan uskon vahvuus saattaa paljon vaihdellakin vaihtuvien elämäntilanteiden myötä. Yleensä lienee kuitenkin viisainta luottaa ihmisen omaan todistukseen, vaikka joissakin tilanteissa toki on myös houkutus joko suurennella tai vähätellä uskoaan sitä kysyttäessä.

  2. ”Sillä Kristuksessa Jeesuksessa ei auta ympärileikkaus eikä ympärileikkaamattomuus, vaan rakkauden kautta vaikuttava usko.” Gal.5:6
    Tuon voisi sovittaa jollain tasolla myös kasteeseen. Juuri usko Kristukseen saa kaiken hyvän aikaan, liha ei mitään hyödytä, eikä se meistä olekkaan lähtöisin vaan kaiken hyvän Alkajasta.
    Kaikille Evankeliumin kanssa eläville ja työtä tekeville rohkeutta ja rauhaa, sillä eihän kukaan ilman uskoa voi palveluansa toimittaa.

    ”Mutta niinkuin teillä on ylenpalttisesti kaikkea: uskoa, sanaa, tietoa, kaikkinaista intoa ja meistä teihin tullutta rakkautta, niin olkaa ylenpalttiset tässäkin rakkaudentyössä.” 2.Kor.8:7

  3. Pekka Pesonen:”Ei kastetta voi mitenkään vahvistaa. Sehän on Kristukseen pukeutumista. kasteessa saamme ihan kaiken jo. Miten sitä enää voi vahvistaa?”

    siis kaiketi voimme sitten nähdä hedelmästä tämän ”ihan jo kaiken” saamisen?

    Siis jokainen voi itse tutkistella onko Jumalan rakkaus hänessä eli elääkö sen mukaan?

    Entä sitten ”kaiken saaneiden” kansakuntien elämä todistaako se hyvää hedelmää eli suomessakin vuosisadan alussa oli liki sata prosenttia näitä ”kaiken saaneista” niin MIKSI sisällissota sodittiin?

    • Puhutaan kasteen liiton rikkomisesta. Se on ihmisen teko. Ankarimmin ajatellen se on jokaisen ihmisen teko, syntisiä kun olemme. Konfirmaatio on kasteen liiton vahvistamista. Käsitykseni mukaan se on seurakunnan teko nuorten jäsentensä tukemiseksi pysymään kasteen liitossa.

  4. Nöyrille Jumala antaa armon, siis jokaisen polven on notkistuttava Jeesuksen edessä, ylpeitä vastaan Jumala on.

    Mitä tämä tarkoittaa, onko Raamatussa yhtään Jumalan sankaria jonka ei olisi täytynyt nöyrtyä?

    Onko todellista nöyryyttä kun tunnustaa olevansa ”syntinen” mutta ei tee parannusta vaan heiluttelee kastetodistusta lippuna taivaaseen eikä tarvitse nöyrtyä?

  5. Miten Ari unohdat kokonaan kasteen velvoittavan näköalan? Kastettuhan on velvollinen vaeltamaan, niin kuin Kristus. Kirjoitat vain jatkuvasti tuosta taivasosuudesta. Et väitä mitään kastetun velvollisuudesta elää kristittynä. Jos kaikki eivät tätä sääntöä noudata, niin eihän se sääntöä tee mitättömäksi. Tuskinpa kaikki uudelleen kastetutkaan ovat puhtaita pulmusia.

  6. Pekka Pesonen, miksi kyselet ovatko kaikki ”uudestikastetut” puhtaita pulmusia, eikö jokaisen todellisen kristityn tule seurata Jeesusta, synnitöntä, siis KUN otat ihmisen ja tämän ns uskon mittapuuksi ja mitätöit sillä oman uskosi ”huonon hedelmän” niin ketä todellisuudessa seuraat? Ei kaiketi se että ”tois uskoinen” tekee syntiä anna sinullekkin siihen lupaa?

    Nyt sitten ”kumoat” luterilaisuuden opin tärkeimmän kohdan eli pelastuksen yksin armosta KUN lisäät siihen ”velvollisuuden” vaeltamaan niin kuin Jeesus, teetkö sinä ITSE niin?

    Jumalan rakkaus on se voima joka vakuttaa jokaisessa uudestisyntyneessä eli se sama rakkaus jolla Jeesus rakasti lähimmäisiään. Se ei katso mitä lähimmäinen tekee tai sanoo vaan rakastaa jokaista eikä tee pahaa eikä vaadi toisilta ns ”oikeudenmukaisuutta” vaan ei katso kärsimäänsä pahaa.

  7. Pekka Pesonen, se mikä on ero meidän uskossa on lähtötilanne, sinä uskot vauvan jo saaneen kaiken kasteessa eli lapsella pitäisi olla jo kaikki Jumalan lahjat käytössä jo kasteesta lähtien ja näin KYKENEVÄ vaeltamaan niinkuinJeesus.

    Minä tiedän että elin (vaikka olin luterilainen kastettu vauvana jne…) pimeydessä synnin orjuudessa liki 40 vuotta täysin kykenemättömänä rakastamaan lähimmäisiä, eläen omien himojen ja halujen vietävänä, siis siihen asti kunnes Jeesus vapautti synnin orjuudesta siirtäen minut pimeydestä valoon, voimattomuudesta Jumalan voiman saaneeksi, Jumala vuodatti rakkautensa minuun Pyhän Hengen kautta.

    • Antaako Jumala jokaiselle lapselleen käyttöön kaikki lahjansa? Eikö hän anna vain sen verran kuin kunakin päivänä tarvitsemme elämäämme ja kutsumuksemme täyttämiseen? ”Muutamilla on voima tehdä ihmeitä, toisilla parantamisen lahja, toisilla kyky auttaa muita, toimia johtajana tai puhua kielillä. Eivät kai kaikki ole apostoleja? Tai profeettoja? Tai opettajia? Tai ihmeiden tekijöitä? Eihän kaikilla ole parantamisen lahjaa? Eiväthän kaikki puhu kielillä tai tulkitse tällaista puhetta?”

Pekka Pesonen
Pekka Pesonen
En osaa olla huolissani kirkon kriisistä. Sisältyyhän jokaiseen kriisiin aina myöskin mahdollisuuksia. Yllättäviä käänteitä kirkkohistoriamme on täynnä. Odotan jotain hyvää tästäkin vielä tulevan. Luovana ja jääräpäisenä tyyppinä koluan kaikki vaikeimmat tiet. Helpommalla pääsisi, kun osaisi olla hiljaa, mutta kun en osaa. Kova pää on jo saanut monta kovaa kolhua. Luulisi niiden jo riittävän. Verovirkailijan ura on takana ja siitäkin uskaltaa jo mainita. Eläkeläisenä ei näköjään saa sitäkään aikaan, mitä työelämässä sai, kun oven illalla sulki. Mitä kaikkea sitä on silloin ehtikään: puheenjohtamisia, , nuorisotyötä, lähetyssihteeri, raamattupiirejä, saarnoja ja Avioparitoimintaa. Siinä ehkä rakkaimmat vapaaehtoistehtävät. Kaikkea tuota ja paljon muuta on takana. Nyt kuluu aika näissä pohdiskeluissa. Eikä tiedä voiko edes itseään ottaa kovin vakavasti.