Mielestäni on erinomaisen hyvä asia, että kirkollisten nettikeskustelujen moderointia tutkitaan nyt myös poliisin voimin. Oleellista ei ole millään tavalla se, mitä yksittäistä sivustoa ja minkä sivuston kirjoittelua tutkintapyyntö koskee. Huomattavan paljon oleellisempaa on se, että yhteiskunnassamme pohditaan nyt – mahdollisesti jopa oikeustasolla – sitä, missä menevät sananvapauden rajat, mitä toisesta nimeltä mainitusta ihmisestä saa tai ei saa sanoa julkisessa nettikeskustelussa.
Johanna Korhonen teki hyvän työn, kun herätti jälleen henkiin pohdinnat hengellisestä väkivallasta, sen tulkinnasta ja rajoista hengellisissä ja kirkollisissa nettikeskusteluissa. Rajankäynti näissä asioissa on aivan välttämätöntä.
Monille ihmisille tuntuu edelleen olevan epäselvää, että nettikeskusteluissa pätevät täysin samat lait ja säännöt, samat hyvän käytöksen rajat kuin muussakin elämässä. Jos et nouse tuhansien ihmisten kansoittamassa julkisessa tilassa seisomaan ja huuda tilaisuuden alustajalle ”Haista p*ska!” et tee niin myöskään nettikeskustelussa, jota seuraavat tuhannet silmäparit.
Tämä ei silti ole ainoa ongelma. Huomattavasti suurempi ongelma on se, miten paljon löytyy kristittyjä, jotka kokevat julkisesti toteutetun hengellisen väkivallan velvollisuudekseen.
He katsovat, että heidän kuuluu tuomita homosuhteet aina ja kaikkialla. He ajattelevat, että heidän tulee Jumalan nimissä viedä osalta ihmisistä oikeus täyteen ihmisyyteen, rakkauteen ja rehelliseen elämään sellaisina, millaisiksi nämä ihmiset on luotu.
On myös paljon ihmisiä, jotka kokevat, että heidän on arvioitava homoseksuaalin ihmisen jokainen sana ja teko sen valossa, että kyse on homon teosta ja ajatuksesta, vaikka julkisuuteen tuotu ajatus tai teko ei millään tavalla liittyisi homoseksuaalisuuteen. Tämä on jo suoranainen ihmisoikeusrikos.
Jokaisella ihmisellä on oikeus yksityisyyteen. Jokaisella ihmisellä on oikeus lain sallimiin perhesuhteisiin. Ennen kaikkea jokaisella ihmisellä on oikeus siihen, että hänen ajatuksensa ja sanomisensa arvioidaan ajatuksina ja asioina – eikä esimerkiksi homoseksuaalin ajattelemina ajatuksina tai asioina!
Pian vuoden verran erilaisilla kirkollisilla nettisivustoilla moderointityötä tehneenä olen loputtoman hämmentynyt ja surullinen siitä, mitä kaikkea ihmiset katsovat oikeudekseen toisesta ihmisestä julkisesti sanoa. Ja näitä erittäin kyseenalaista henkilöön kiinni käyviä kommentteja lauotaan aivan omalla nimellä! Ongelma ei siis todellakaan koske vain anonyymeja nettipalstoja.
Kun ihmiset kokevat oikeudekseen käydä nimeltä mainittujen ihmisten kimppuun, arvioida heidän syvimpiä yksityisiä elämänvalintojaan, kyseenalaistaa ja jopa mitätöidä heidän uskonsa ja vakaumuksensa julkisesti, ei kyse ole harkitsemattomista pillastumisista. Kyse on johdonmukaisesta, harkitusta ja päättäväisestä toisen ihmisen yksityisyyden loukkaamisesta ja hengellisestä väkivallasta.
(p.s.Toivon, että tämän blogin alla ei lainkaan keskustella siitä, mitä kukakin ajattelee homoseksuaalisuudesta, koska se ei millään tavoin liity varsinaiseen aiheeseen. Sen sijaan toivon keskustelua siitä, mitä ajattelette nimeltä mainitun henkilön (kenen tahansa!) uskon, vakaumuksen ja maailmankuvan kyseenalaistamisesta, mitätöimisestä tai uudelleen määrittelystä julkisessa tilassa. Itse en hyväksy sitä millään tavalla tai millään tasolla, koska mielestäni toisten ihmisten vakaumus ei ole asia, josta voisi netissä julkisesti keskustella. Mutta perustellut vastaväitteet tästä asiasta ovat toki tervetulleita. Toivon myös mielipiteitä siitä, kenen pitäisi vetää rajat ja määritellä hengellinen väkivalta nettikeskusteluissa. Onko jokaisen sivuston tehtävä omat rajanvetonsa? Pitäisikö asiasta saada aikaan joku yleinen laki? Kannattaisiko erilaisten kirkollisten tai hengellisten verkkotoimijoiden luoda yhteiset pelisäännöt tästä asiasta? Tarvitaanko oikeuslaitoksen linjausta, ennakkotapausta?)
@Markku Virta
Saatat hyvinkin olla oikeassa tässä. Ehkä me näemme asian eri tavalla vain terminologisesti, näin sanoakseni. Itse olen oppinut ajattelemaan niin, että kun puhutaan uskosta, se on aina yksilöllinen ja henkilökohtainen. Kun puhutaan uskosta yleisemmällä, kollektiivisella tasolla, silloin miellän että kyse on uskonopista. Siis persoonakohtaisesti usko ja kollektiivisesti uskonoppi. Voi olla että olen taas väärässä, mutta näin olen aina ajatellut tämän asian.
Pääsääntöisesti olen blogistin kanssa samoilla linjoilla ja vastustan muutenkin henkilökohtaisuuksiin menevää vihan loietsomista. Mutta on vaarana myös hätävarjelun liioittelu. Aivan hampaattomaksi siistitty keskustelu ei inspiroi sekään.
Kristillisyydessä on kaksi ulottuvuutta, toinen on aatteellinen ja toinen hengellinen. Toistemme hengellisyydestä meidän ei tulisi lausua tuomion sanoja, mutta aatteelliselta kannalta ei ole mitään väärää, jos toteaa kaverille, ettei hänen löpinänsä ainakaan kristinuskoa ole. Monen ns konservatiivin uskonnollinen höyryäminen saattaa päällisin puolin vaikuttaa kovinkin kristilliseltä, mutta jos pintaa rapsuttaa, vastaan tulee ruostetta ja mätää.
Monta hyvää kannanottoa jotka voin allekirjoittaa, mutta erityisesti ytimen löysi Katja Sallinen Raamatun sanan kohdista jotka laittoi kaikkien luettaviksi.
Kiitos KATJA olet rohkea ja suoraselkäinen kommenteisasi. Monet ovat jo peloteltu sulkemaan suunsa vaikka tuntevat Jumalan Sanan ja sen missä nyt oikeasti Sanan valossa mennään ja mikä on kaiken loppu.
Siunausta elämääsi ja voimia!
@ Mika Turunen
Olet tullut aivan oikeaan johtopäätökseen pohdiskelussasi. Ainakin minun mielestäni on aivan korrektia ilmaista, että laskutehtävä on suoritettu väärin.
Eli jos minä uskonnottomana väitän, että 2+2=4 (= jumalaa ei ole) ja sinä uskovana väität sen olevan 5 (= jumala on), niin tottahan toki minulla on oikeus asettaa käsityksesi vähintään kyseenalaiseksi ellei peräti vääräksi. Matematiikka on tieteen globaali kieli joka perustuu todennettuun, yleisesti ja yhteisesti hyväksyttyyn totuuteen.
Uskonnot taas ovat uskomuksia, jotka perustuvat ihmisten mielikuvitukseen tai kukin omiin ”tosiksi todentamattomiin, ikivanhoihin kirjoituksiinsa”, joiden opit ovat keskenään ristiriitaisia (jopa pelkästään kristinuskon) ja jotka ovat vuosituhansien aikana vieläpä muuttuneet moneen kertaan. En ihmettele yhtään, jos uskossa olevat saavat yhteenlaskunsa (2+2) summaksi 5.
Kimmo Wallentin, tulkitset nyt kirjoittamani pahasti väärin. En kirjoittanut sanallakaan Jumalan olemuksesta tai siitä onko Jumala olemassa. Kyse oli siitä mitä on hengellinen väkivalta ja millaisilla edellytyksillä voi kritisoida toisen sanomisia. Ole hyvä ja palaa siis aiheeseen. Onko sinulla mitään sanottavaa siitä?
@ Mika Turunen
On kai se hengellistä väkivaltaa, jos Raamatun tai vaikkapa Koraanin tarinat väittää tapahtuneiksi tosiasioiksi ja pelottelee helvetin tulella ja ikuisella kadotuksella niitä, jotka eivät niin usko. Tällaisten epätosien (2+2=5) asioiden saarnaamisen, demonien karkoittamisen, toisten ihmisten holhoamisen ja itsenäisten ihmisten arvostelukyvyn aliarvioimisen, muka hyvässä ja rakastavassa hengessä, saattaa joku herkkä ihminen ottaa ihan tosissaan ja sairastua psyykkisesti. Kyllä. Se on hengellistä väkivaltaa.
Kimmo Wallentin, kirjoitat ristiriitaisesti. Myönnät hengellisen väkivallan olemassaolon vaikka samalla väität Raamatun tapahtumia epätodeksi. Myönnät siis, että on olemassa todellisuus materiaalisen todellisuuden ulkopuolella mutta samalla kiistät sen puolesta puhuvat todisteet. Pitääkö siis olettaa ettet tiedä mitä kirjoitat? Jos on hengellistä väkivaltaa niin on myös siihen kiinteästi kuuluvia uskomuksia. Jos poistaa toisen mutta pitää toisen niin logiikassa on korjattavaa. Tai sitten maailmankatsomuksessa.
@ Mika Turunen
Pitääkö vääntää rautalangasta?
Olen sitä mieltä, että uskovaiset ihmiset katsovat oikeudekseen saarnata epätosia asioita tosina (esim. Raamattu ja vaikkapa Koraani). Tällainen toisten ihmisten holhoaminen ja Raamatun sisältämän sanoman todeksi väittäminen (vaikka se on uskomus) ja sen mukainen helvetin tuleen ja ikuiseen kadotukseen pelotteleminen on henkistä väkivaltaa, jonka joku herkkä ihminen saattaa ottaa jopa totena ja sairastua psyykkisesti. Kyllä. Raamatulla päähänlyöminen ilman minkäänlaista kiistatonta ja yksiselitteistä evidenssiä sen (Raamatun sanoman) todenperäisyydestä on hengellistä väkivaltaa.
Kimmo Wallentin, kirjoitat edelleen ristiriitaisesti. Tarkoitatko henkistä vai hengellistä väkivaltaa? Jos sekoitat termit keskenään niin miten ajattelisit kaiken muun kirjoittamasi voitavan ottaa vakavasti? Millä tavoin Raamattu ei olisi totta? Se on kirjana olemassa ja siis totta? Mikä tekee siitä mielestäsi epätotta? Väitteesi siitä, että helvetillä pelottelu olisi kristinuskon sisältö ei ole myöskään totta. Olennaista on Jumalan rakkaus ja sitä seurannut sovitus ja lunastus. Katso vaikka Katekismuksesta mikä on keskeistä. Jo perusteiden tunteminen auttaisi pysymään asiassa eikä olettamaan sellaista mitä toiset ovat sanoneet.
Kimmo Walllentin. Katsotko, että koska uskontoa tai uskonnollisia lauseita ei voida todistaa aukottomasti, kuten matemaattisia lauseita, niin kyseessä on epätosien asioiden saarnaaminen ja sitä myöten hengellistä väkivaltaa yms? Oletko sitä mieltä, että usko ylipäätänsä on, uskona epärealistisiin asioihin, jonkinlainen toisten saarnaama ”sairaus”.
Uskonasioiden validiointi tieteellisin metodein aksioomiksi ja uskontojärjestelmän rakentaminen näistä aksioomeista lähtien, kuten matematiikassa, ei toimi koska uskossa ei ylipäätänsäkään ole kysymys tiedosta. Se ei ole tieto, joka muuttuu uskoksi, vaan epäusko. Uskontunnustuksissakaan ei sanoata että ”tiedämme” vaan ”Uskomme”.
Matematiikkaakaan/matemaattisia järjestelmiä ei voida osoittaa ristiriidattomaksi matematiikan omista aksioomeista käsin. Eikä tämä ole uskonnollista mutua, vaan ihan kristinuskon ansiosta Suomeen juurtuneen koululaitoksen ja sen yliopistojen antaman opetuksen tieto.