Pohdintaa ym.

Tämän vuosikymmenen kapinoivasta nuorisosta tulee seuraavan vuosikymmenen kalkkiintuneita yhteiskunnan tukipylväitä.

John R. W. Stott

Monet nuoret poliitikot ”rauhoittuvat”, kun heille tulee lisää ikää. Heistä tulee silloin yhä kiinteämpi osa vallitsevaa yhteiskunnallista ja taloudellista systeemiä. Näin on käynyt selvästikin esim. Björn Wahlroosille.

Soitin joskus vuosia sitten Vasemmistoliiton kansanedustajille ja sanoin heidänkin tulojensa perusteella olevan työläiskapitalisteja. Osa myönsi näin olevan, osa taas ei. Joku väitti, että kommunistista ei tule silloinkaan kapitalistia, vaikka hän tulisi kuinka rikkaaksi.

Joskus uutisissa sanottiin Kuuban edesmenneen johtajan Fidel Castron kuukausipalkan olleen 30 euroa. No, hänellä kyllä taisi olla valtion täysi ylläpito.

Kuuban kuuluisimpia vallankumousjohtajia on ollut myös Keke Vaara. (Che Guevara). Minulla on kaksiosainen hänen elämästään ja kuolemastaan kertova mielenkiintoinen elokuva.

Kun opiskelin Kauhajoella hierojaksi, kämppis kertoi tuntemastaan kommunistista (joka oli muuten miljonääri). Tämä kommunisti joutui sairaalaan ja ihan tosissaan pelkäsi sairaalapapin vievän ja varastavan kaikki hänen rahansa. Hän varmaankin ajatteli kaikkien pappien olevan varkaita.

  1. ”Minä tunnen ajatukseni, jotka minulla on teitä kohtaan, sanoo Herra: rauhan eikä turmion ajatukset; minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.” Jer. 29:11.

    Ristiinnaulittu on sovittanut ja ruumiissaan kantanut pois kaikki synnit, jotka vain suinkin maailmassa on tehty ja vielä joka päivä tehdään. Kristus on voittanut ja hävittänyt ne kaikki tyyni, sehän on totinen tosi ja pysyy iankaikkisesti varmana ja totena. Mahti on nyt otettu kuolemalta, (1. Sam. 2:6, Ps. 68:21, Hoosea 13:14, Joh. 14:6, Fil. 1:21, 1. Kor. 15:54, 57) jonka vallan alaisia olimme, oikeus syntisiin on kerta kaikkiansa saatanalta tuomittu pois, taivas avattu, elämä jälleen voitettu. Meidät on Jumalan vihollisina lunastettu, ja vapauttaja on kuollut orjien puolesta. Pelastuksemme ei ollut meidän tahtomisessamme eikä juoksemisessamme, vaan Jumalan laupeuden hedelmä.

    0. V. FORSTMAN, Armoa armosta, SLEY, 1966. Sulku on allekirjoittaneen lisäys.

  2. Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja totuus ei ole meissä. 1 Joh. 1:8.

    En tunnusta meissä olevan mitään täydellisyyttä tässä elämässä. Tämä olisi suurin kaikista erehdyksistä. Kristus on ainoa täydellisyytemme, kaikki kristillinen täydellisyys on ainoastaan Jeesuksen veressä; se on meille siirretty (luettu), ei meissä oleva täydellisyys.

    Nicolaus Ludwig von Zinzendorf, (1700 – 1760), saksalainen kreivi sekä herrnhutilaisuuden perustaja ja johtaja, joka joutui myöhemmin pakenemaan viranomaisia Yhdysvaltoihin. ARMOA ARMOSTA, s. 106 – 107, Sley, 1966.

Kirjoittaja

Mika Rantanen
Mika Rantanen
Teologian maisteri, uimamaisteri ja koulutettu hieroja.