Mielipiteen ilmaisemisesta voi pian joutua kärsimään.
Suosittua Kolmistaan-blogia pitävä Karoliina Sallinen-Pentikäinen testasi sananvapautta ja testi onnistui yli odotusten. Hän käsitteli blogissaan yliampuvaa pride hypetystä ihan pokkana. Karoliina sai karvaasti havaita, ettei sanan ja mielipiteen vapautta enää ole.
Hypetyksen toinen puoli näyttäytyy pelottavan uhkaavana. Sateenkaaren näkeminen tietää toisille kylmää vettä niskaan.
No en aio lopettaa.
En minäkään. Miksi näin yksinkertaisesta asiasta pitää tehdä monimutkainen, ennen kuin siihen voi uskoa? Eri asia on tietysti sen jälkeen, kun uskoo ja lähtee tutkimaan syntyjä syviä, niin jopa on kiinnostavaa.
Viime aikoina olen paljon pohtinut tuota Luuk 10 kohtaa. Mitä olisikaan tapahtunut, jos Jumala ei olisi salannut itseään , eikä näitä asioita. Jolloin usko olisi tarpeeton. Voiko kuitenkaan olla mitään tietoa ilman että uskomme siihen tietoon? Sinänsä hauskoja pohdinnan aiheita.
Pekka Pesonen :”Mitä olisikaan tapahtunut, jos Jumala ei olisi salannut itseään , eikä näitä asioita. Jolloin usko olisi tarpeeton. ”
Tod.näk.se mikä nykyisin on näissä asioissa havaittavissa: ihmiset eivät olisi asioita ymmärtäneet.
On varmaankin aika hyödytöntä tutkia pilkkuja tai pisteitä. Niitähän ei alussa edes ollut. Monet silti tutkivat Raamattua juuri noin. Etsien sieltä pelkkiä asiasisältöjä. Eivätkä anna sanan puhutella heitä itseään.
Jos Jumalan sana ei saa olla puhuttelemassa ja Raamatusta etsitään vain asioita, niin silloinhan käy juuri noin, että koko sisältöä, kukin voi arvioida omista lähtökohdista käsin. Aletaan selittää selkeitä Raamatun kohtia oman mielen mukaan. Tällöin nekin kohdat, joissa homous selkeästi saa tuomion, voidaan selittää toisin. Aivan kuin Jumala olisi muuttanut mielensä näiden asioiden kohdalla. Selityksistä tulee tärkeämpää, kuin se mitä Raamatusta jokainen voi lukea. Näin koko Raamattu menettää alkuperäisen merkityksensä. Jossa se on luonut yhteyden ihmisen ja Jumalan välille.
Mutta miksi juuri homostelu on asia, johon monet uskovat takertuvat ja heristävät Raamattuaan? Raamatusta löytyy paljon muitakin selkeitä kannanottoja, joista aika on ajanut ohi, eikä niitä siksi enää pidetä relevantteina meidän aikanamme. Naispappeus, lasten ruumiillinen kurittaminen, orjien pitäminen, avoliitto versus avioliitto (riippumatta siitä kumpi malli on raamatullisempi, näistä ei kohkata likikään siinä määrin kuin homohommista) näin muutaman mainitakseni.
Raamatun kirjoittamisen aikaan ei ymmärretty, että homoseksuaalisuus on ominaisuus siinä missä heteroseksuaalisuus. Nyt kun me tiedämme sen, miksi osa uskovista pitää tärkeänä, että homoseksuaalin on vietettävä koko elämänsä kieltämällä itsensä?
Jokainen voi ajatuskokeena miettiä miltä elämä maistuisi, jos se oma (hetero)seksuaalisuus olisi kielletty suuntaus. Elämä ilman mahdollisuutta romantiikkaan, rakkauteen ja kumppanuuteen. Tuomittu elämään vastentahtoisessa selibaatissa, ilman rakkautta.
Miksi kukaan vaatisi sellaista keneltäkään?
Naispappeus on kysymys josta ei raamatussa puhuta suoranaisesti mitään ja koskee vain pappeutta.
Homoseksuaalisuus koskee jokaista. Onhan se homoeroottinen vaihe jokseenkin normaali kehitysvaihe, jossain siellä latenssivaiheessa. Jolloin vastakkainen sukupuoli ei kiinnosta lainkaan. Seksuaalisuus herää melkoisen hämmentävällä tavalla nuoruudessa. Siinä suuntautumiseen voi herkästi vaikuttaa.
Lisäksi on olemassa myös tutkimustuloksia, joiden mukaan vanhempien aseteet luovat pohjan homoseksuaaliselle käytökselle myöhemmin. Joten ei ole ollenkaan selvää se, että homous olisi geneettinen ominaisuus. Jolloin asia olisi noin, kuin esität.
Homous sinänsä ei ole se ongelmallisin asia. Vaan käsitys synnistä. Seksuaalisuus tulee meitä jokaista hyvin lähelle ja siksi liikumme hyvin herkällä alueella. Täällä en mielelläni keskustele edes asiasta. Enhän tiedä kuka näitä lukee ja millä asenteella. On eri tilanne puhua asiasta, ja eri tilanne henkilökohtaisesta kokemuksesta. Näitähän tässä ei voi eritellä mitenkään.
Synti kun selitetään pois, niin silloin Golgatalla tapahtunut sovitus tulee tarpeettomaksi. Näin koko kristillisen uskon pohja murentuu. Jäljelle jää vain hyviä opetuksia ja hartauselämää. Ei enää uutta elämää, jonka evankeliumin vastaanottaminen saa aikaan. Silloin Jumalan voima katoaa uskosta ja sellaista Vapahtajamme kehotti karttamaan. Voimattomassa kristillisyydessä huomio kiinnittyy muodollisuuksiin ja asioihin. Suhde Jumalaan ja lähimmäisiin jää ihmisten ponnistelujen varaan.
Se kaikki voi olla ihmisten mielissä oikeaa ja hyvää, mutta vain ihmisten mielissä.
Hyvä Pekka Pesonen, en tiedä koulutustaustaasi. Homoeroottinen vaihe kuuluu sekä varhaiseen lapsuuteen, sitä ei juuri muisteta, se jää ns. lapsuusamnesian taakse. Latenssin (=”viive”) jälkeen n. 13v iässä erotiikka herää ja ennen kuin huomaamme, ettei pojat olekaan kiusantekijöitä vaan ihan ihania vv (vice versa, siis likat inisijöitä ja kantelijoita vaan…) , saattaa eroottinen kehitys haparoida ja suuntautua vaikka aidanseipääseen.
Mitä homoeroottisen, pysyvän homoseksuaalisuuden synnynnäisyyteen taas tulee, geenien jälkeen tapahtuu paljon sellaista jota henkilö ei valitse, eli yhdeksän kuukautta muovattavana olemista — ja sikiöaikaan esimerkiksi äidin keskiraskauden korkealle estradioli-3 tasolla ja myöhemmällä homoeroottisyuudella on havaittu korrelaatio, tämä vaihe on siksi merkityksellinen että silloin keskushermostomme muovautuu. Tavallinen, perin omituinen tapa ajatella on asettaa vastakkain geeni ja ympäristö ja inttää niitten avulla sitten sitä tai tätä. Useimpiin olemuksiimme vaikuttaa useampi tekijä kuin yksi vaivainen geeni — ja ne taas ns. syttyvät ja sammuvat jopa aikuisiällä hyvin yllättävien tekijöiden vaikutuksesta.
On totta, hyvin totta, että toisinaan, hyvin harvoin. pitkässä psykoanalyysissa, (tapaamiset x4/viikko useita vuosia) homoseksuaalisuus kääntyy heteroseksuaalisuudeksi muttei milloinkaan toisinpäin. Tämä on ollut aina analyyttisen hoidon ns. sivutuote, en tunne tapausta jossa joku olisi mennyt hoitoon muuttaakseen suuntaustaan mutta maailma on suuri enkä tiedä kaikkea.
Tuo ei muuta sitä, että joku on synnynnäiseltä laadultaan nyt vain kerta kaikkiaan semmoinen että rakastuu samaa sukupuolta olevaan ihmiseen. Mihinkään 32 erilaiseen ”sukupuoleen” ei ole aihetta lähteä uskomaan totena sen koommin kuin hopeaveden terveellisyyteen. Tai miksi ei, jos käsitys ”sukupuolesta” on hyvin rigidi ja joustamaton ja sitä lakkaa olemasta nainen heti mikäli kiroilee housut jalassa, juo olutta pullon suusta, ylipäätään käsittelee alkoholia omin käsin, tahtoo mennä armeijaan tai… tai… tai…
Joskus tekisi mieli lainata jotakuta Tulenkantaja-kauden nuorvoimalaista runoilijaa:
”Me emme tiedä, mit´on elää, kuolla.
Niin vähän tiedämme me lapset maan,
Niin korkealla päämme yläpuolla
kaikk´kohtalomme langat solmitaan”.
Olisiko käynyt niin että tuo kirkollisen kansan homofobia lopulta ihan suorastaan vieroitti minut uskosta Jumalaan? Terveisin LKT, psykiatrian erikoislääkäri, psykoterapeutti ja kaiken teologian Avoimessa yliopistossa ynnä kaikki Dietrich Bonhoefferibn teokset opiskellut LEENA siis ylipäänsä opiskelllut, koska joku on semmoinen… erotisoi kirjat… oppimateriaalit…
Pekka: ”Naispappeus on kysymys josta ei raamatussa puhuta suoranaisesti mitään ja koskee vain pappeutta.”
Voiko sitä enää selvemmin sanoa, jos todetaan, että nainen vaietkoon seurakunnassa? Näyttäisi vähän siltä, että tässä selitetään kohtaa toisin kuin siinä selvästi lukee. 😉
Pekka: ”Homoseksuaalisuus koskee jokaista. Onhan se homoeroottinen vaihe jokseenkin normaali kehitysvaihe, jossain siellä latenssivaiheessa. Jolloin vastakkainen sukupuoli ei kiinnosta lainkaan. ”
Tarkoitatko siis todella, että lapsilla olisi taipumus homoseksualismiin, kun eivät kerran vielä tunne vetoa vastakkaiseen sukupuoleen?
Pekka: ”Seksuaalisuus herää melkoisen hämmentävällä tavalla nuoruudessa. Siinä suuntautumiseen voi herkästi vaikuttaa. Lisäksi on olemassa myös tutkimustuloksia, joiden mukaan vanhempien aseteet luovat pohjan homoseksuaaliselle käytökselle myöhemmin. Joten ei ole ollenkaan selvää se, että homous olisi geneettinen ominaisuus. Jolloin asia olisi noin, kuin esität.”
Nyt joutuu patistamaan Pekkaa uusimaan käsityksensä homoseksualismista ja siitä, mistä se johtuu. Tietoa löytyy yllinkyllin ja se kaikki on suunnilleen päinvastaista, mitä esität. Esimerkiksi homo- ja heteroseksuaalien aivolohkojen toiminnassa on havaittu selviä eroja.
Myös esitykset vanhempien asenteista ja niiden vaikutuksesta ovat virheellisiä. Bi-seksualismiin niillä saattaa olla merkitystä, mutta ei homoseksualismiin. Jos asenteilla voisi vaikuttaa homoseksualismiin, sitä ei esiintyisi ahdasmielisissä lahkoissa tai maissa joissa homoseksuaaleilta leikataan pää irti. Homoseksualismia esiintyy silti joka puolella palloa tasaisesti, täysin ympäristöstä ja sen vaikutuksista riippumatta. Tämän pitäisi antaa riittävä vihje siitä, mistä ilmiössä on oikeasti kysymys, ja että se liittyy geeneihin ja sitä kautta identiteettiin.
Toivoisin, että te uskovat, jotka toistuvasti otatte asiaksenne tuomita homoseksaalit, perehtyisitte edes asiaan kunnolla ennen kuin esitätte (paikkaansapitämättömiä) näkemyksiänne aiheesta.
Pekka: ”Homous sinänsä ei ole se ongelmallisin asia. Vaan käsitys synnistä. Seksuaalisuus tulee meitä jokaista hyvin lähelle ja siksi liikumme hyvin herkällä alueella.”
Vaan miksi syntisyys ja seksuaalisuus ylipäätään on ympätty niin tiukasti uskonnoissa yhteen? Maailman luonnollisin ja iloisin asia tärvätty aivan täydellisesti liittämällä siihen syyllisyyttä ja häpeää – synnintuntoa.
Pekka: ”Se kaikki voi olla ihmisten mielissä oikeaa ja hyvää, mutta vain ihmisten mielissä.”
Ja ketä muita täällä pitäisikään miellyttää.
Marjaana Järvinen: Joskin itse juuri motkotin samalle Pekalle epätarkkuudesta, niin on hän tasan oikeassa tässä asiassa että meillä on elämässämme jaksoja joista hän taisi puhua nuoruusikään liittyvästä: Tällöin me rakastumme siihen samaa sukupuolta olevaan henkilöön. Sitä ei automaattisesti muista, sillä heterolla nopeasti perässä seuraava ensimmäinen ihastuminen on niin paljon intensiivisempi ja ihmeellisempi tunne.
Me siis ihan totta, ihan oikeasti, elämme sellaisen vaiheen läpi kuka selvemmin, kuka estoisemmin ja kas niinhän me elämme koko seksuaalisuutemme, kuka kiihkeämmin, kuka estoisemmin… Sitä estoisuutta voi kyllä auttaa…
Sillai. Muistaakseni Raamattu kieltää naisen opetusviran Paavalin suulla ”Se on Herran käsky” mutta homoeroottisuuden paljon latteammin, Korinton seurakunnan menot ottivat liikaa mallia antiikin orgioista, ja siitä huo9mautettiin aivan asiallisesti. Kirje on aivan aina suunnattu jollekinb jostain syystä, vain Roomalaiskirjeessä Paavali sai hengähdystauon perehtyä kristillisen teologian hahmotteluun.
Jeesus ei puhunut tämmöisistä muuten mitään meille Raamattuun talletetuissa evankeliumeissa.
Marjaana Järvinen :”Vaan miksi syntisyys ja seksuaalisuus ylipäätään on ympätty niin tiukasti uskonnoissa yhteen? Maailman luonnollisin ja iloisin asia tärvätty aivan täydellisesti liittämällä siihen syyllisyyttä ja häpeää – synnintuntoa.”
Henk.koht. mielipide: Se johtuu siitä, kun ”valonkantaja” sai houkuteltua ihmisen uppoamaan materiaan ja jättämään tietoisuudestaan pois ”valtakunnan, joka ei ole tästä maailmasta”, he ”huomasivat olevansa alasti” eivätkä enää ”nähneet” Jumalaa. Myös antiikin filosofit sanoivat, että ”Eros (=seksi) ei ole Jumala.”
Henk koht mielipide täältäkin: Viettejä tarvitaan aina joku pitelemään, mikäs sen parempi kuin helvetillä pelottelu. Uskonnon funktioita ovat kai sitten vain
1. Rauhoitella kuolemanpelon edessä
2. Pidätellä hulvattoman seksin ja räävittömän raivon edessä
3. Tarjota sosieteetti ja normiopetus.
Ilmeisesti mityään USKOTTAVAA ei vain ole olemassa. Ainakaan kukaan ei siitä puhu. Ettekö nyt huomaa histä möyhkätään, ja ettekös te ole niitä ”ilosanoman” eteenviejiä?
Seksuaalisuus on tietysti yksi hieoimpia asioita mitä Jumala on meille luonut. Eihän kaikki siinä aiheuta syyllisyyttä. Vain väärin tomiminen sitä voi aiheuttaa. Toisille ei sekään. Kristillisen uskon ydintä on syyllisyydestä vapautuminen. Siihen ei Ole mitään parempaa lääkettä. Syyllisyyttä voimme kokea, vaikka emme Jumalaan usko. Uskovat eivät Ole syyllisyyttä keksineet.
Usko ei ole suinkaan kaikkia varten. Uskon saa vain ne jotka sitä haluaa. Muille sillä ei ole merkitystä.
Uskottavuudesta ei ole kysymys lainkaan. Jollei halua uskoa , niin ei halua. Jos uskonasioihin aikoo pitää etäisyyttä, niin miksiköhän nämä asiat silti vetää puoleensa. Luulisi näiden olevan täysin yhdentekeviä.
Pekka: ”Vain väärin tomiminen sitä voi aiheuttaa.”
Miten kahden ihmisen välisessä seksuaalisessa kanssakäymisessä – jota molemmat haluavat – voi toimia väärin, olipa sitten kysymys homo- tai heterosuhteesta.
Pekka: ”niin miksiköhän nämä asiat silti vetää puoleensa.”
No siksi ne vetävät puoleensa, koska on ihan mahdoton ymmärtää ensinnäkin: miksi ihmisen pitäisi uskoa joihinkin henkiolentoihin ja toiseksi: miksi niitä henkiolentoja, joihin pitäisi jostain kumman syystä uskoa väitetään olevan tuhansia eri sorttisia eripuolilla maailmaa, vaikka niistä yksikään ei ole antanut koskaan kuulua itsestään höykäsen pöläystäkään. Kaikki ovat ilmeisesti ns. salattuja jumalia, joihin pitäisi vain sokeasti uskoa ilman mitään perusteita. Minusta koko homma haiskahtaa herkkäuskoisten linssiin viilaamiselta varsinkin, kun ei ole varmaa tietoa mihin jumalaan pitäisi uskoa.
Siis miksi ja mikä niistä on se oikea, johon pitäisi uskoa jos sattuisi joskus alkaa uskotuttamaan? Mistä sen oikean uskonkohteen voi tietää? Kaikki eri henkiolentoihin uskovat kun väittävät oman uskonkohteensa olevan se ainoa ja oikea.
Tämmöisiin asioihin ainakin minä kaipaan selitystä, enkä ole vielä sitä löytänyt, en täältä, enkää mistään muualtakaan.
Jos maailmankaikkeuden upein ja ihmeellisin asia saa aikaan vai olankohautuksen, niin tuskin vika on vain asiassa.
Pekka: ”Jos maailmankaikkeuden upein ja ihmeellisin asia saa aikaan vai olankohautuksen, niin tuskin vika on vain asiassa.”
Eihän seksissä mitään vikaa olekaan. Kukas siihen nyt pelkällä olankohautuksella suhtautuu. Tosin minulta ne kiihkeimmät vuodet alkavat olla jo takanapäin, joten vikaa alkaa jo ilmetä niin pulteissa kuin muttereissakin, mutta niitä aikoja entisiä muistellessa. Wau!