PITÄISIKÖ KIRKON TUNNUTUS LUKITA PAREMMIN?

Euroopassa on herätty tunnistamaan ääriliikkeiden uhka demokratialle erityisesti Unkarissa ja Puolassa, joissa oikeusvaltioon kuuluva vallan kolmijako ja perusoikeuksien kunnioittaminen ovat uhattuina.  KHO:n presidentti Kari Kuusiniemi ja professori Tuomas Ojanen ovatkin pohtineet perustuslain ja perustuslaillisten instituutioiden aseman lujittamista vahvemmilla ”suojalukoilla”  (https://lakimiesuutiset.fi/aariliikkeen-vietavissa/). Samaa asiaa pohti myös kolumnisti Heikki Niemeläinen (HS 25.11.2021).

Myös evankelisluterilaisen kirkon piirissä on havaittavissa kirkon perustusten järisemistä. Kirkon virkakysymys ja avioliittokäsitys ovat jo pitkään jakaneet erityisesti papistoa ja herätysliikkeitä konservatiiveihin ja liberaaleihin. Vielä on hyvässä muistissa, millaisella väellä ja voimalla kirkkoa painostettiin hyväksymään samaa sukupuolta olevien vihkiminen. Nyt kohteena on kirkon tunnustus ja sen perustuslaillisen aseman heikentäminen. Eduskunnan hallintovaliokunta palautti kirkolliskokouksessa vuonna 2018 hyväksytyn kirkkolain uuteen käsittelyyn vaatien perustuslakivaliokunnan lausunnon perusteella muun ohella tunnustuspykälän siirtämistä kokonaan kirkkojärjestykseen.

Perustuslakivaliokunta totesi, että kirkkolakiehdotukseen edelleen sisältyvä tunnustuspykälä (1 luvun 2 §) ei kovin hyvin sovellu eduskunnan säätämään lakiin, mutta se ”voi olla tärkeää kirkon uskonnollisen identiteetin kannalta”. Perustuslakivaliokunnan päätösesityksessä tunnustuspykälän ei kuitenkaan katsottu olevan esteenä lain käsittelemiseen tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä. Valiokunnan lausumat jättävät muutoinkin tilaa perustella tarkemmin tunnustuspykälän sisällyttämistä lakiin, ja sen kirkolliskokouksen lakivaliokunta oli nyt perusteellisesti tehnytkin.

Evankelisluterilaisen kirkon olemassaolo perustuu olennaisesti Raamattuun ja luterilaisiin tunnustuskirjoihin. Tunnustus on määritelty vuoden 1869 kirkkolaista lähtien osana kirkon järjestystä ja hallintoa, kuten kirkkolain ala sittemmin Suomen hallitusmuodossa ja nykyisen perustuslain 76 §:ssä määriteltiin. Professori, OTT, TT Pekka Leino on kirkkolakia koskevissa tutkimuksissaan todennut, että kirkon tunnustus kuuluu sellaiseen kirkon ylipositiiviseen oikeuteen, jota kirkolliskokouskaan ei voi muuttaa. (esim. Leino 2019: Kirkkolakijärjestelmän ongelmat s. 135).

Demokratia ei tarkoita, että äänestäjien enemmistö voi päättää mitä tahansa. Kirkon tunnustus on yksi sellainen asia, jota ei voi olennaisesti muuttaa, muuttamatta samalla kirkon identiteettiä. Tunnustuspykälän sisällyttäminen kirkkolakiin on siten yksi lukko, joka vaikeuttaa sen muuttamista. Pitäisikö lukkoja lisätä?

72 kommenttia

  • Seppo Heinola sanoo:

    Miksei kirkko vois muuttaa identiteettiään? Tuttu nainen havahtui vasta aikuisena oikeaan lesboidentiteettiinsä ja tuli onnelliseksi.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Mikko Nieminen sanoo:

    Itse ajattelen, että tällä yhdellä lauseella on järjestön symboliarvo ja siitä on härkäpäisesti tehty kynnyskysymys.

    Mitään konkreettista juridista vaikutusta sillä ei ole eikä tule koskaan olemaankaan, olisipa tämä lause kirjattu sitten tulitikkuaskin kanteen tai Euroopan Unionin perussopimukseen.

    Se kuvaa hyvin kirkon tilaa, että tällaisestakin asiasta saadaan riita aikaan. Ilmeisesti kirkossa ei ole minkäänlaista luottamusta muita jäseniä kohtaan, jos koetaan tarvetta työntää asioita pois kirkon omasta päätäntävallasta jollekin toiselle taholle, tässä tapauksessa eduskunnalle, siinä toivossa että tämä toinen taho ei koskaan asiaa tule muuttamaan.

    Tämä tunnustuksen sijainti normihierarkiassa on pelkkää näpertelyä. Se oikea kysymys, joka pitäisi ratkaista, on se, miten palauttaa luottamus ihmisiin. Tällä asenteella kirkko hajoaa ennemmin tai myöhemmin omaan mahdottomuuteensa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Risto Tuori sanoo:

    Kiitoksia kommenteista. Seppo Heinolan kommentista päättelen, että pelkoni kirkon tunnustuspohjan murenemisesta on aiheellinen. Mikko Niemisen kanssa olen samaa mieltä siitä, että kysymys on luottamuksesta, minkä myös kirkolliskokousedustaja Tapio Tähtinen nosti esille marraskuun kirkolliskokouksessa. Luotammeko siihen, että kirkolliskokouksesta alkaen kirkon päättäjät osaavat ja kykenevät tekemään kirkon kannalta oikeita ja oikea-aikaisia päätöksiä? Miten luottamus palautetaan? Eri asia on sitten, mikä on tunnustuspykälän todellinen merkitys. Onko mahdollista, että jossakin kiperässä tulkintatilanteessa kirkojärjestyksessä oleva tunnustuksen määrittely jäisi tavallisen lain soveltamiseen nähden toiseksi? Tästähän oli kysymys KHO:n ratkaisussa 2000:97.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Martti Pentti sanoo:

    ”Demokratia ei tarkoita, että äänestäjien enemmistö voi päättää mitä tahansa.” Mitä se sitten tarkoittaa? Lainaan Wikipediaa: ”Demokratian perusajatuksena on, että hallintovallan edustajat nousevat kansan joukosta ja että hallintovalta toteuttaa kansan tahtoa.” Kansanvaltaan luottavat toki luottavat myös siihen, että enemmistö ei päätä ’mitä tahansa’ vaan erilaiset ääri-ilmiöt karsiutuvat luonteensa vuoksi.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Sami Paajanen sanoo:

      Kansanvallan esimerkkejä voidaan hakea useita, vääriä ja oikeita. Amerikassa enemmistö kannatti mustien ja valkoisten rotuerottelua. Oliko enemmistö oikeassa.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      ”Amerikassa enemmistö kannatti mustien ja valkoisten rotuerottelua.” Mikä enemmistö? Enemmistö väestöstä vai enemmistö äänioikeutetuista? Yhdysvaltojen vaalijärjestelmän ongelmat ovat edelleenkin olemassa.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      Demokraatissa päätöksenteoissa on ns. määrävähemmistösäännöstö, joka suojelee vähemmistöjen oikeuksia. Kirkossa näin ei ole ollut ja niin esim. tod. näk. oikeassa ollut gnostilainen vähemmistö tukahdutettiin enemmän ja vähemmän raa’asti.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Yrjö Sahama sanoo:

    Kirkon tunnustuksen ydin ovat kolme ekumeenista uskontunnustusta. Ne määrittelevät kristillisen kirkon välttämättömät tuntomerkit. Niitä ei voi muuttaa edes minkäänlaisella määräenemmistölläkään. Jos näin tapahtuisi, ko. yhteisö lakkaisi olemasta kristillinen kirkko. Miten tunnustuksen pysyvyys varmistetaan juridisesti, on sitten tarkoituksenmukaisuuskysymys. Vaikka kirkko on joissakin maissa joutunut kovankin painostuksen, jopa vainonkin, kohteeksi, ei edes täysin ateistiset hallituksetkaan ole vaatineet kirkon tunnustuksen muuttamista, vaan ovat koettaneet luoda vaihtoehtoisia yhteisöjä, kuten Ranskan vallankumousajan ”järjen palvonta” tai kommunistinen Lenin-kultti.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      ”Vaikka kirkko on joissakin maissa joutunut kovankin painostuksen, jopa vainonkin, kohteeksi..”

      Minkä taakseen jättää sen edestään löytää.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Risto Tuori sanoo:

    Kiitos näistä kommenteista. Valtiovalta ei nähdäkseni ole nykytilanteessa kirkkomme tunnustuksen muuttamista vaatimassa. Sen sijaan kysymys on siitä, voimmeko Martti Pentin tavoin luottaa siihen, että demokraattisesti valittu kirkolliskokous ei ”päätä mitä tahansa”. Minun teologinen tietämykseni ei riitä arvioimaan, oliko gnostilaisuuden torjuminen aikoinaan oikein vai väärin. Luterilaisen kirkon syntyyn kuitenkin vaikuttivat käsitykseni mukaan olennaisesti katolisen kirkon vääristyneet toimintatavat, kuten anekauppa. Kirkon tulevaisuutta ei voi rakentaa maallisen mammonan varaan, vaan siihen, mikä on kirkon hengellinen perusta.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Mikko Nieminen sanoo:

      > Sen sijaan kysymys on siitä, voimmeko Martti Pentin tavoin luottaa siihen, että demokraattisesti valittu kirkolliskokous ei ”päätä mitä tahansa”.

      Ei ole mitenkään mahdollista välttää tilannetta, että päättäjät tekevät jonkun yksilön mielestä vääriä päätöksiä. Risto Tuorin ajatus siitä, että hänen mielipiteensä jostain asiasta tulisi sementoida ikuiseksi totuudeksi, on mieletön.

      Toisekseen eihän kirkkolain kirjaus mitään lukitse. Kirkolliskokous voi päättää vaihtaa kirkon tunnustuskirjaksi Koraanin, Harry Potterin tai Hercule Poirotin. Kuten perustuslakivaliokunnan lausunnosta käy ilmi, eduskunnalla ei ole halua puuttua siihen, mitä kirkolliskokous kirkon tunnustuksesta päättää.

      Eduskunta ei ole halukas ottamaan roolia suojella kirkkoa typeriltä kirkolliskokousedustajilta. Eikä tällainen rooli eduskunnalle kuulu.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Väisänen sanoo:

      Varhainen, syntymässä ollut, kirkkolaitos halusi synnyttää tunnustuksissaan pohjan tulevalle mitä valittujen evankeliumien harmonisointi tuki jatkuen pitkälle 300.taa lukua.

      Näin asiaan sopimattomat kirjoituksien kuvaukset pullautettiin pois.

      Reformaattiossa katsottiin toki hyvityksien mahdolliseen kauppaan syntijärjestelyssä mutta asia liittyi yhtälailla Oikean Uskon omistamisen preesenseihin, Ehtoollisen asiaan, ja rippiin.

      Lutherista saa myös huomata Hänen ajattelunsa sisältävän ajassa kaaren sanan selittämisessä uskonasiassa missä Hän päätyi kovinkin yksinkertaistettuun tulokseen Uskon omistamisessa.

      Uskontunnustuksissa on paljon hyvää. ”Syntyi Neitsyt Mariasta” on aivan oikein. Neitsyt oli aikanaan arvonimi vielä naimattomalle tytölle.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Leino sanoo:

    Risto Tuori pohti kirjoituksessaan tunnustuspykälän sisällyttämistä kirkkolakiin ”lukkona”, joka vaikeuttaisi sen muuttamista. Seppo Heinola on kirkon tunnustuksellisuutta vastaan löytänyt apuun – vähän tarkoitushakuisesti tietenkin – demokraattisessa päätöksenteoissa ns. määrävähemmistösäännöstön, joka suojelee vähemmistöjen oikeuksia. Kirkossa näin ei ole kuitenkaan ollut ja niinpä hänen mukaansa ”esim. tod. näk. oikeassa ollut gnostilainen vähemmistö tukahdutettiin enemmän ja vähemmän raa’asti”. Vaikuttaa siltä, että kysymys taitaa tässä kirkon opin demokratisoimisessa olla juuri tästä kirkossa harhaoppina torjutun gnostilaisuuden revanssista. Niin kuin Heinola sen ilmaisee: ”Miksei kirkko vois muuttaa identiteettiään?” Kysymys taitaakin perimmältään olla juuri siitä, minkä Suomen Kuvalehden juttu pelkistää näin: ”KÄRHÄMÄ koskee nykyisen kirkkolain ensimmäistä pykälää. Sen mukaan ”kirkko tunnustaa sitä Raamattuun perustuvaa kristillistä uskoa, joka on lausuttu kolmessa vanhan kirkon uskontunnustuksessa sekä luterilaisissa tunnustuskirjoissa”. Jos kirkko ei saa tunnustaa Raamattuun perustuvaa kristillistä uskoa, niin mihin perustuvaa uskoa sen sitten pitäisi tunnustaa? Kirkkoon näyttää ilmaantuneen henkeä, jossa halutaan lukea eduskunnan keskeisen valiokunnan mietinnöistä sellaista, mitä siellä ei nyt varsinaisesti ole. Perusteuslakivaliokuntahan totesi: ”Uskonnolliseen yhdistymisvapauteen sisältyy perustuslakivaliokunnan mukaan myös uskonnollisen yhdyskunnan tietynasteinen sisäinen autonomia (PeVL 57/2001 vp, s. 2/I), johon voidaan katsoa sisältyvän myös oikeus päättää uskonnollisen tunnustuksen sisällöstä. Valiokunta ei siten pidä ongelmattomana sitä, että kirkkolain sääntelyn myötä kirkon tunnustus voisi olla riippuvainen lainsäätäjän poliittisesta tahdosta esimerkiksi tilanteessa, jossa kirkko haluaa muuttaa tunnustuksen sisältöä, mutta lainsäätäjä ei tällaista muutosta tee. Kirkon tunnustusta koskeva sääntely olisi tämän ja perustuslain 76 §:n sanamuodon vuoksi perustellumpaa sisällyttää kirkkolain sijasta kirkkojärjestykseen. — Kirkkolakiin on otettu edelleen myös selvästi tunnustuksellista sääntelyä (esim. 1 luvun 2 §), joka ei kovin hyvin sovellu eduskunnan säätämään lakiin, mutta joka voi olla tärkeää kirkon uskonnollisen identiteetin kannalta.” (PeVL 4/2020 vp, s. 4-5). Millä tavoin tästä voi vetää johtopäätöksen kirkkolain vaarantamisesta? Perustuslakivaliokunta ei tämän mukaan aivan kategorisesti ainakaan ole ”nimenomaisesti edellyttänyt tunnustuksen siirtämistä kirkkojärjestykseen”. Perustuslakivaliokunta on viitannut tilanteeseen, jossa ”kirkko haluaa muuttaa tunnustuksen sisältöä, mutta lainsäätäjä ei tällaista muutosta tee”. Kirkon tunnustus ei perustuslakivaliokunnan nimenomaisen lausuman mukaan voisi olla riippuvainen lainsäätäjän poliittisesta tahdosta. Ei todellakaan. Miksi kirkko haluaisi muuttaa tunnustuksensa sisältöä? Kirkkohan perustuu apostolien opetukseen eikä sen tarkoituksena ole muuttaa opetustaan, vaan sen luulisi ja tulisi haluta olla tunnustuksensa mukaan elävä kristillinen kirkko. Kirkollakin tulisi olla tahtotila, oman oppinsa mukainen.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Jorma Hentilä sanoo:

    Keskustelu kirkon tunnustuksen asemasta kirkkoa koskevassa säännöstössä tuo esiin vakavan sairauden, joka riivaa kirkkoa, luottamuksen puutteen. Siihen ketjussa on jo aikaisemminkin viitattu. Samalla on hämärtynyt se tosiasia, missä on viimekätinen päätäntävalta asiassa.

    Keskustelussa – en tarkoita vain Risto Tuorin blogia ja siitä virinnyttä keskustelua – on tullut esille epäilys/pelko, että kirkon tunnustusta ryhdyttäisiin muuttamaan, minkä vuoksi tunnustuksen sisällyttäminen kirkkolakiin olisi eräänlainen vakuus muuttamispyrkimmuksiä vastaan. Sen sijaan kirkkojärjestykseen sisällytettynä tunnustus olisi alttiimpi siihen kohdistuville paineille.

    Edellä kuvatussa mielessä ei ole merkitystä sillä, sijaitseeko tunnustus kirkkolaissa tai -järjestymksessä. Päätös muuttamisesta on kirkolliskokouksen vallan alla. Se voisi omalla päätöksellään muuttaa kirkkojärjestystä. Kirkkolain muuttamisesta kirkolliskokous joutuisi tekemään esityksen eduskunnalle.

    Eduskunta voi joko hyväksyä tai hylätä kirkolliskokouksen esityksen. Kuvittelemmeko, että eduskunta ottaisi aktiivisesti kantaa kirkon tunnustukseen ja ryhtyisi puolustamaan voimassa olevaa lakia ja sen määrittelemää tunnustusta kirkkolliskokousta vastaan?

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Väisänen sanoo:

      Jos kirkko ei kykene olemaan hengittävä jäseniinsä nähden arjen haasteissa on yksi sama missä kirkon tunnustukset ovat.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Väisänen sanoo:

      Kirkon tunnustukset ovat merkitykselliset kirkkolaitokselle. Miten edellinen ymmärtää kirkon rivijäseniä.

      Tunnustuksellinen jäsenyys huomaisi suurempaa osallistumisaktiivisuutta.

      Totta on useiden olevan jäseniä omakohtaisen enTheosymmärryksen pohjalta. Asia on hyvä mutta synnyttää kysymyksen miksi Ihmiset palveluksiin osallistuvat nuukasti.

      On meillä todistettu jäsenyyden hoituvan hyvin vähälläkin osallistumisella. Onko toteamus pakon sanelema, mihin se perustuu, vai onko kyseessä bluffi jotta kenenkään harjoitus ei tulisi moitituksi.

      Olemme tilassa missä kenenkään seurakunnan jäsenen uskonnonharjoituksen muotoon mallissa ei haluta puuttua kehottamalla vaan annetaan mennä niinsanotusti asiasta välittämättä.

      Eikö asiasta pitäisi syntyä moitittavaa itse kirkolle synnin asiassa päästäessään jäsenensä liian helpolla.

      Toki, on huikaisevaa etteivät kirkkomme rivijäsenet enää tarvitse Jumalanpalvelusyhteyttä.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Risto Tuori sanoo:

    Kiitoksia asiantuntevista kommenteista. Pyrin kuitenkin valvomaan, että tämä keskustelu on turvallinen tila kaikille lukijoille, eikä esim. kirkolliskokousedustajien nimittäminen typeriksi ole asiallista. Kirkon jäsenten kannalta tällä tunnustuksen sijoituspaikalla ei varmaankaan ole suurta merkitystä, mutta, kuten blogissani totesin, sen siirtäminen kirkkojärjestykseen voi jossakin tilanteessa ratkaisevasti heikentää kirkon oikeudellista asemaa. Anne Hartoneva on tänä vuonna julkaistussa väitöskirjassaan kiinnittänyt huomiota siihen, että kirkon oman toiminnan häilyvyyden vuoksi sillä on yhä vähemmän mahdollisuuksia välittömästi vaikuttaa itseään koskeviin asioihin (https://www.kotimaa.fi/artikkeli/vaitos-kirkko-hamartaa-itse-autonomiaansa/). Suostuminen kirkkolain alan supistamiseen olisi jälleen yksi askel siihen suuntaan.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Väisänen sanoo:

      Kirkon oikeudellinen asema huolenaiheena liittyy yksin veroasiaan.

      Kun kirkko ja sen jäsenet ovat yhteisellä asialla uskomassa hyvään asiaan Jeesuksen seuraamisessa on edelleen sama missä tunnustukset ovat kirkon pykälissä.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Mikko Nieminen sanoo:

      Pahoittelen värikästä sanamuotoani. Olisi ollut fiksumpaa muotoilla ajatukseni toisin ja todeta, että on mielestäni naiivia ajatella, että eduskunta suojelisi kirkkoa kirkolliskokousedustajien typeriltä päätöksiltä.

      Itse en näe, että tunnustuksen sijainnilla olisi merkitystä kirkon oikeudellisessa asemassa. Tuomioistuinlaitos ei lähde lukemaan Raamattua tai tunnustuskirjoja päätöksiä antaessaan ja perustellessaan. Esimerkiksi mainitsemassasi oikeustapauksessa KHO perusti päätöksensä kirkon toimielinten tekemiin päätöksiin, ei tuomarin tulkintaan Raamatusta ja sen avioliittokäsityksestä.

      Näen tässä yhtäältä symbolista arvoa. Jollekulle voi olla itseisarvo, että tunnustus on määritelty kirkkolaissa. Toisaalta näen tässä huomattavan epäjohdonmukaisuuden. Samalla kun halutaan, että kirkko on itsenäinen eikä valtio painosta sitä esimerkiksi vihkimään homopareja, toisaalta kirkon tunnustus ollaan kuitenkin työntämässä eduskunnan päätettäväksi.

      Olisi mielestäni kovin outo tilanne, jos kirkolliskokous ei enää saisi päättää kirkon tunnustuksesta vaan poliittiset puolueet voisivat poliittisin perustein estää kirkkoa muuttamasta sen tunnustusta. Minun on vaikea ymmärtää, miksi kirkon tunnustus haluttaisiin alistaa poliittisille päättäjille. Varsinkin kun nämä poliittiset päättäjät eduskunnan arvovaltaisimman valiokunnan suulla toteavat, että tätä päätösvaltaa kirkon ei pitäisi heille antaa.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Jukka Kivimäki sanoo:

      Ajatus että kirkon tunnustus olisi dynaaminen ja kirkolliskokouksen muutettavissa on jo sellaisenaan vastoin kirkon identiteettiä. Ei sitä toki myöskään valtiovallan pidä ryhtyä muuttamaan. Varsinainen ongelma joka puoltaa kirkon tunnustuksen viittaustasoiseen ilmaisuun suoraan kirkkolaissa on kirkon asema julkisyhteisönä ja viranomaisasema. Toisaalta ilman viranomaisasemaa ja julkisyhteisön statusta erillinen kirkkolaki muuttuisi tarpeettomaksi. Kirkkolain sijaan voisi olla yleinen laki uskontokunnista ja uskonnonvapaudesta.

      Koska kirkolla kuitenkin on edelleenkin viranomaisasema, on selkeintä että kirkon toimielinten ja viranhaltijoiden velvollisuus ja samalla oikeus hoitaa virkatoimensa kirkon tunnustuksen mukaisesti on määritelty lain tasolla.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Väisänen sanoo:

      Eikö hyvin kävisi Ihmisten haluavan seurata Jeesusta tunnustuskunnassa minkä He katsovat oikeaksi sillä hetkellä elämässään.

      Tämä on kirkkoamme koskettava haaste, ja sitä tunnustusten nimellinen paikka kirkkolaitoksen ykseydessä sen doktriineissä ei sanankuulijaa etsijänä liiemmin kosketa.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Väisänen sanoo:

      Kongruenssi, minkä hyvin tunnistaa , ei kovin nimellisissä asioissa, on nyt haasteena olevassa kysymyksessä juonne millä edelleen halutaan pitää kirkon rivijäsenten osallistumattomuutta oikeutena mitä ei voi eikä saa moittia.

      Näin kirkon jäsenyys statuksessaan sen substanssien harjoittamisessa on pois päiväjärjestyksestä ja voidaan puhua keskustellen hienommasta, missä Tunnustuksiemme pitäisi kirkon laissa sijaita.

      Eikö matalammalle enää haluta yletä.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pellervo Kokkonen sanoo:

    Nyt Risto Tuorilta on hämärtynyt, missä kautta aikain kirkon opista on päätetty: Kirkolliskokouksessa. Vaikkapa Nikean sellaisessa (325), jossa kaike to muotoiltiin jopa uskontunnustus. Silloinkin oli erimielisyyttä ja kinaa ja haettiin yhteistä näkemystä. Näitä on sen jälkeen pidetty useita ja oppia on kehitetty ja täsmennetty. On melkoista hybristä yrittää nyt lukita kirkon oppi jonkin maallisen juridisen kikkailun avulla ettei nyt sitten kirkolliskokous päättäsi kirkon opista! Ja tätä tuhatvuotista perinnettä ja käytäntöä ovat nyt kyseenalaistamassa ja muuttamassa ”konservatiivit”!!! O tempora o mores!

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Risto Tuori sanoo:

      Kiitos kriittisestä kommentista, niitähän keskustelussa aina tarvitaan. Selvennyksenä totean, että blogissa en esitä mitään vaatimuksia, vaan totean, että eräät oikeustieteen edustajat ovat Unkarin ja Puolan esimerkkien perusteella huolestuneita perustuslain ja perustuslaillisten instituutioiden asemasta meilläkin. Vastaavasti minä olen huolestunut kirkon tunnustuksen asemasta, ja esitin sen tämän foorumin arvioitavaksi. Toki ajattelen, että tunnustuspykälän jättäminen kirkkolakiin säilyttäisi kirkon perustuslaillisen aseman paremmin kuin siirtäminen kirkkojärjestykseen.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Väisänen sanoo:

      Kirkon kiinnipitämä ”perustuslaillinen” asema on jälkijättöinen ymmärrys varhaiskirkkolaitoksen saamasta konsensuksesta hallitsijan, Konstantinuksen, kanssa mikä Jeesuksen seuraajissa ylitti sen mitä hallitsija ei voinut jättää ottamatta huomioon vaikkakin hallitsija samaan aikaan palvoi entisiä Jumalia ettei kukaan tullut loukatuksi.

      Näin varhaisilla Jeesuksen seuraajilla oli oma slooshinsa hallitsijaa varten suuremmissa kokoontumispaikoissa.

      Valtiovallan ja kirkon yhteinen konsensus on aina katsonut mahdollisuutta Ihmisten kaitsemiseen niin hengen kuin maanpäällisten säännösten nojalla.

      Aika on kuitenkin mennyt eteenpäin moraalisessa huomaamisessa, mutta kun kirkosta syntyy ja johtuu ei Meidän haluta kohota henkisessä huomaamisessa korkeammalle tasolle mitä asiaa Jeesus kuitenkin tuli kirkastamaan.

      Näin ennenpitkää sivistys tekee tehtävänsä.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Risto Tuori

    Olen toiminut seurakunnan luottamustehtävissä 1980-luvulta lähtien mm. kirkkovaltuutettuna ja kirkkovaltuuston puheenjohtajana, kirkolliskokouksen maallikkoedustajana ja tällä hetkellä vielä Sastamalan seurakunnassa vaalilautakunnan puheenjohtajana. Koulutukseltani olen oikeustieteen lisensiaatti ja toimin asianajajana Pirkanmaalla.