PITÄISIKÖ KIRKON TUNNUTUS LUKITA PAREMMIN?

Euroopassa on herätty tunnistamaan ääriliikkeiden uhka demokratialle erityisesti Unkarissa ja Puolassa, joissa oikeusvaltioon kuuluva vallan kolmijako ja perusoikeuksien kunnioittaminen ovat uhattuina.  KHO:n presidentti Kari Kuusiniemi ja professori Tuomas Ojanen ovatkin pohtineet perustuslain ja perustuslaillisten instituutioiden aseman lujittamista vahvemmilla ”suojalukoilla”  (https://lakimiesuutiset.fi/aariliikkeen-vietavissa/). Samaa asiaa pohti myös kolumnisti Heikki Niemeläinen (HS 25.11.2021).

Myös evankelisluterilaisen kirkon piirissä on havaittavissa kirkon perustusten järisemistä. Kirkon virkakysymys ja avioliittokäsitys ovat jo pitkään jakaneet erityisesti papistoa ja herätysliikkeitä konservatiiveihin ja liberaaleihin. Vielä on hyvässä muistissa, millaisella väellä ja voimalla kirkkoa painostettiin hyväksymään samaa sukupuolta olevien vihkiminen. Nyt kohteena on kirkon tunnustus ja sen perustuslaillisen aseman heikentäminen. Eduskunnan hallintovaliokunta palautti kirkolliskokouksessa vuonna 2018 hyväksytyn kirkkolain uuteen käsittelyyn vaatien perustuslakivaliokunnan lausunnon perusteella muun ohella tunnustuspykälän siirtämistä kokonaan kirkkojärjestykseen.

Perustuslakivaliokunta totesi, että kirkkolakiehdotukseen edelleen sisältyvä tunnustuspykälä (1 luvun 2 §) ei kovin hyvin sovellu eduskunnan säätämään lakiin, mutta se ”voi olla tärkeää kirkon uskonnollisen identiteetin kannalta”. Perustuslakivaliokunnan päätösesityksessä tunnustuspykälän ei kuitenkaan katsottu olevan esteenä lain käsittelemiseen tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä. Valiokunnan lausumat jättävät muutoinkin tilaa perustella tarkemmin tunnustuspykälän sisällyttämistä lakiin, ja sen kirkolliskokouksen lakivaliokunta oli nyt perusteellisesti tehnytkin.

Evankelisluterilaisen kirkon olemassaolo perustuu olennaisesti Raamattuun ja luterilaisiin tunnustuskirjoihin. Tunnustus on määritelty vuoden 1869 kirkkolaista lähtien osana kirkon järjestystä ja hallintoa, kuten kirkkolain ala sittemmin Suomen hallitusmuodossa ja nykyisen perustuslain 76 §:ssä määriteltiin. Professori, OTT, TT Pekka Leino on kirkkolakia koskevissa tutkimuksissaan todennut, että kirkon tunnustus kuuluu sellaiseen kirkon ylipositiiviseen oikeuteen, jota kirkolliskokouskaan ei voi muuttaa. (esim. Leino 2019: Kirkkolakijärjestelmän ongelmat s. 135).

Demokratia ei tarkoita, että äänestäjien enemmistö voi päättää mitä tahansa. Kirkon tunnustus on yksi sellainen asia, jota ei voi olennaisesti muuttaa, muuttamatta samalla kirkon identiteettiä. Tunnustuspykälän sisällyttäminen kirkkolakiin on siten yksi lukko, joka vaikeuttaa sen muuttamista. Pitäisikö lukkoja lisätä?

72 kommenttia

  • Marko Sjöblom sanoo:

    Pellervo Kokkonen, uskontunnustuksen juuret ja sen merkitys ovat kyllä Raamatussa (esim. 1 Korinttilaiskirjeen 15. luvussa). Kirkolla on jo kauan ennen Nikeaa ollut uskon sääntö eli kristillisen uskon vakiintunut sisältö, kuten dogmi- ja teologianhistorian yleisesityksistä käy ilmi. Kirkolliskokouksia on ollut monia erilaisia ja Suomen kirkon kirkolliskokous on jotain ihan muuta kuin vaikkapa vanhan, jakamattoman kirkon ekumeeniset kirkolliskokoukset eli konsiilit.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Pellervo Kokkonen sanoo:

      Minusta kukaan ei ole muuttamassa vanhoja uskontunnustuksia, kuten täällä on todettu. Konservatiivisella kannalla olevst vetoavat kovasti luterilaisiin tunnustuskirjoihin, mutta kovin harva esimerkiksi herätysliikkeissä niihin pitäytyy vaan käsitykset uudestisyntymisestä (’uskoon tulosta’) ovst mielestäni kovin erilaisia kuin mitä tunnuskirjoissa opetetaan. Samoin kirkkoon on tuotu dispensationalistinen ja krsitillisen sionismin oppi, vaikka se on selvästi kirkon tunnustuksen vastainen. Vastoin tunnustuskirjojen opetusta sakramenttien pätevyydestä eräät tahot soveltavat esimerkiksi suljettua ehtoollispöytää. Nämä esimerkkeinä siitä että tunnustuksessa pysyminen on valikoivaa. Tunnustuskirjoja tosiaan kannattaisi noudattaa, koska sieltä ei löydy tukea konservatiivisten liikkeiden kuppikuntaisuudelle ja ihmisten erottelulle vuohiin ja lampaisiin. Olen saanut maallikkona paljon ohjausta ja inspiraatiota niistä.

      Loppupeleissä, niin kamalalta kuin se voi jonkun mielestä kuulostaa, kirkolliskokous on se taho, joka voi päättää opin muuttamisesta jos tosiaan niin halutaan. Kautta aikojen kirkolliskokous on päättänyt ja siihen on ollut tyytyminen. Ihmeellistä kiemurtelua mielestäni, että kirkolliskokouksen auktoriteettia tässä asiassa halutaab kyseenalaistaa. Kuitenkin ssp-avioliittokysymyksessä se ’konservatiiveille’ kelpaa kun eduskunnan säätämä laki ei. Ei nämä uskonnon asiat koskaan ole loogisia olleetkaan, mutta nyt on sorruttu politikointiin, jonka lasku tulee kirkolle maksettavaksi ja siitä saadaan sitten kiittää näitä ’tunnustuksellisia’.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Mikko Nieminen sanoo:

    > Koska kirkolla kuitenkin on edelleenkin viranomaisasema, on selkeintä että kirkon toimielinten ja viranhaltijoiden velvollisuus ja samalla oikeus hoitaa virkatoimensa kirkon tunnustuksen mukaisesti on määritelty lain tasolla.

    Kirkon viranomaistehtävät eivät mielestäni liity kirkon tunnustukseen. Rohkenen siis olla Jukka Kivimäen kanssa eri mieltä siitä, että viranomaisrooli vaatisi tunnustuksen kirjaamista kirkkolakiin.

    Yksi kirkon viranomaistehtävistä on hautaustoimen hoitaminen. Tähän liittyy esimerkiksi hautaustoimilaissa mainitus hautarekisterin pitäminen, hautausmaiden hoito sekä hautamuistomerkkien sopivuudesta huolehtiminen.

    Toinen kirkon viranomaistehtävistä on väestörekisterin ylläpito. Rekisteri koostuu lähinnä seurakunnan jäsenien syntymäajasta, kuolinajasta, siviilisäädystä, avioliitoista sekä jälkeläisistä.

    Kolmas kirkon viranomaistehtävä on historiallisesti arvokkaiden rakennusten ja irtaimiston ylläpito. Merkittävältä osin kyse on kiinteistönhuoltoon liittyvistä tehtävistä ja irtaimiston asianmukaiseen huoltoon ja säilytykseen liittyvistä tehtävistä asiasta erikseen kirjoitetun lain mukaisesti.

    Viranomaistoimeksi voidaan mieltää myös avioliittoon vihkiminen nimenomaan siltä osin kuin on kyse avioliiton kirjaamisesta väestötietojärjestelmään. Vihkimiseen liittyvä jumalanpalvelus ei ole viranomaistoimitus ja oikeuskäytännön perusteella avioliitto on pätevä kunhan se täyttää avioliittolain kriteerit vaikka kaikki kirkkolaissa ja kirkkojärjestyksessä määrätyt lisäehdot jäisivät toteutumatta.

    Tavattoman teennäiseksi menee, jos yritän keksiä, miten näitä viranomaistoimia voisi edes hoitaa tunnustuksen vastaisesti, mutta silti noudattaen niistä erikseen säädettyä lainsäädäntöä. Esimerkiksi miltä näyttäisi väestötietojärjestelmään tehty sinänsä asiallinen ja oikein tehty kirjaus, joka olisi tehty tunnustuksen vastaisesti?

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Risto Tuori sanoo:

      Kiitos kattavasta kirkon viranomaistoiminnan esittelystä. Kiinnitän huomiota tuohon avioliittoon vihkimiseen. KHO:n ratkaisu 2020:97 osoittaa, että vaikka kirkon tunnustuksen vastainen vihkiminen on pätevä, se on papin velvollisuuksien vastainen toimi, josta seurakunnalla on oikeus ryhtyä kurinpitotoimiin. Tämä on ehkä selvin esimerkki, missä tunnustuspykälä tuli jopa tuomioistuimen perusteluihin. Se, pitäisikö kirkon muuttaa avioliitto-oppiaan, ei kuulu tämän blogin teemoihin.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Mikko Nieminen sanoo:

      > Tämä on ehkä selvin esimerkki, missä tunnustuspykälä tuli jopa tuomioistuimen perusteluihin.

      Kuten Vesa Hirvonen alla mainitsee, KHO ei perustele tuomiotaan kirkon tunnustuksella.

      Tunnustus voidaan kirjata vaikka perustuslakiin, mutta se ei silti muuta sitä, että tuomioistuimet eivät ala lukemaan Raamattua ja luterilaisia tunnustuskirjoja ja perustamaan päätöksiään niiden teksteihin.

      Kyseinen pykälä on juridisesti lex imperfecta olipa se kirjattuna mihin tahansa.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Tapio Tähtinen sanoo:

    Kiitos Risto blogistasi. Ensin pari sanaa tunnustuksen paikasta kirkkolainsäädännössä. Mikäli asiaa tarkastellaan valtiosääntöoikeuden tai yleisemminkin juridiikan näkökulmasta, oli ja on oikeusoppineiden lähes yksimielinen tulkinta, että tunnustuspykälä tulisi sijoittaa kirkkojärjestykseen. Lakivaliokunta päätyi äänin 10-7 toiselle kannalle. Perusteena oli mainittu identiteettinäkökulma ja varmasti myös reaalipolitikkaa. Reaalipolitiikka siinä mielessä, että vain tämä ratkaisu mahdollisti sen, että esitys etenisi eduskuntaan saakka. Voidaan sanoa, että tosiasiassa kirkolliskokouksessa (määrä)vähemmistö käytti tässä Kirkkolain sille suomaa valtaa määritellä tunnustuksen paikka osaksi Kirkkolakia. Itse toivon, että eduskunta tässä tilanteessa hyväksyy Kirkkolain esitetyssä muodossa. Toisenlainen ratkaisu olisi kova kolaus kirkolliskokoukselle, kyseenalaistaisi lakivaliokunnan asiantuntemuksen ja pahimmassa tapauksessa avaisi kirkon ja valtion suhteet aivan uudenlaiseen tarkasteluun. Sitten blogisi kysymykseen. Olen kolmannen kauden kirkolliskokousedustaja ja uskoakseni kohtuullisen hyvin siellä verkostoitunut. En ole kenenkään, en edes leikillään, kuullut esittävän itse tunnustuksen muuttamista. Siis sen sisällöllistä muuttamista. En usko sellaista olevan suunnitteilla enkä näe mitä sillä tavoiteltaisiin. Sellaisella esityksellä tuskin olisi minkäänlaista mahdollisuutta tulla hyväksytyksi. Siksi vastaukseni kysymykseesi ”pitäisikö kirkon tunnustus lukita paremmin” on, että sille ei yksinkertaisesti ole tarvetta. Päinvastoin, kysymys tunnustuksen paikasta on minusta saanut suhteettoman suuret mittasuhteet ja asian käsittely kirkolliskokouksessa sivuutti käytännössä lakiuudistuksen kaikki muut yksityiskohdat. Se oli minusta surullista.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Risto Tuori sanoo:

      Kiitos Tapio optimistisesta kommentistasi, jonka perusteella huoleni kirkon tunnustuksesta näyttää turhalta. Toivossa on hyvä elää.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Jukka Kivimäki sanoo:

      Kiitos Tapio Tähtinen kommentistasi. Ehkäpä se pelko ei niinkään kohdistu tunnustuksen muuttamiseen, kuin sen aseman liudentamiseen. Sellaisia tuntoja meillä täällä kentällä kuitenkin esiintyy.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Marko Sjöblom sanoo:

    Termiä tunnustus käytetään suppeassa ja laajemmassa merkityksessä. Kirkkomme tunnustuksessa ei ole kysymys vain vanhakirkollisista uskontunnustuksista vaan kokonaisuudesta, johon sisältyy koko Sovinnonkirja kirkkomme raamatuntulkintaa ja toimintaa ohjaavana normina.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Marko Sjöblom sanoo:

    Pellervo, dispensationalismi, kristillinen sionismi ja evankelikaalinen uskonratkaisuteologia ovat todellakin ei-luterilaista tuontitavaraa. Onneksi esim. viides herätysliike on kehittynyt luterilaisempaan suuntaan, vaikka prosessi on vielä kesken. Sitten on hyvä huomata, että eri kysymyksillä on erilainen painoarvo. Esimerkiksi kristillinen sionismi viihtyy erilaisissa kristillisissä viitekehyksissä ja painotuksista riippuen se voidaan katsoa oikeastaan ehdonvallan asiaksi.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Mikko Nieminen sanoo:

    > Kiitos Tapio optimistisesta kommentistasi, jonka perusteella huoleni kirkon tunnustuksesta näyttää turhalta. Toivossa on hyvä elää.

    Kun blogistilla selvästi on jokin pelko kirkon tunnustuksen osalta, olisiko reilua pukea tämä pelko sanoiksi? Nyt saamme vain lukea siitä, kuinka Tuori pelkää jotain, mutta emme tiedä mitä tai ketä. Ehkä asian avaaminen auttaisi käsittelemään asiaa.

    Onko tässä kyse siitä, että Risto Tuorin vihollisia ovat kirkon liberaalit päättäjät ja Risto Tuorin pelko on se, että he päättäisivät poistaa Raamatun kirkon tunnustuksesta ja nyt Risto Tuori toivoo, että eduskunta suojelisi kirkkoa tällaiselta muutokselta?

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Risto Tuori sanoo:

      Kiitos kommentista Mikko Nieminen. En halua nimetä kirkon liberaaleja vihollisikseni, mutta en luota kaikkiin heidän Raamatun tulkintoihinsa, esimerkkinä niistä Raamatun avioliittokäsitys. Konkreettisin pelko on, kuten olen aiemmin todennut, siinä, heikentääkö tunnustuspykälän siirtäminen lakihierarkiassa kirkkolakia alempaan kirkkojärjestykseen jossakin tilanteessa kirkon oikeudellista asemaa.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Jorma Hentilä sanoo:

      Risto Tuori, ymmärrän konkreettisen pelkosi, joka ei ole vain sinun, vaan on tullut meneillään olevan prosessin aikana esille toisaallakin. Olen miettinyt pääni puhki, mikä voisi olla sellainen tilanne, jossa kirkon tunnustuksen ilmaiseminen kirkkojärjestyksessä kirkkolain sijaan heikentöäisi kirkon oikeudellista asemaa. En ole keksinyt.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Risto Tuori sanoo:

      Kiitos Jorma Hentiselle kommentista. Tulevaisuutta en tiedä minäkään, mutta pitäisin varmuuden vuoksi kiinni nykyisistä asemista. Anne Hartoneva on väitöksessään todennut, että kirkko on antanut jo ehkä liikaakin periksi omasta autonomiastaan. Olennainen kysymys on, hyväksytäänkö kirkon tunnustuksen kuuluvan kirkkolain alaan (järjestys ja hallinto).

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Mikko Nieminen sanoo:

      > kirkko on antanut jo ehkä liikaakin periksi omasta autonomiastaan.

      En ymmärrä tätä logiikkaa. Millä tavalla kirkon autonomiaa parantaa se, että kirkko ei voi itsenäisesti päättää omasta tunnustuksestaan vaan tarvitsee sille eduskunnan hyväksynnän?

      Minun mielestäni tässä ei tavoitella kirkolla suurempaa autonomiaa vaan yritetään työntää sitä tiiviimmin valtion kainaloon.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Martti Pentti sanoo:

    ”Suomen evankelis-luterilainen kirkko tunnustaa sitä Raamattuun perustuvaa kristillistä uskoa, joka on lausuttu kolmessa vanhan kirkon uskontunnustuksessa sekä luterilaisissa tunnustuskirjoissa. Kirkon tunnustus ilmaistaan lähemmin kirkkojärjestyksessä.” Tämän pykälän ydin on käsittääkseni: ”Kirkko tunnustaa uskoa.” Mitä usko tässä yhteydessä merkitsee ja miten se erotetaan opista? Tätä kannattaa miettiä, kun puhutaan kirkon tunnustuksesta. Vuoden 1948 kristinopissa sanotaan uskosta: ”Kristukseen uskomme, kun ikävöimme hänen luokseen, luotamme hänen armolupauksiinsa ja sydämemme halulla otamme hänet vastaan Vapahtajanamme.” Merkitseekö kirkon tunnustus oikeastaan mihinkään muuhun tunnustautumista?

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Marko Sjöblom sanoo:

      Martti Pentti. Kyllä todellakin merkitsee. Usko, jolla uskotaan, uskonoppi ja kristillinen elämä kuuluvat yhteen.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Pellervo Kokkonen sanoo:

      Yhä enemmän luen tässä rivien välistä että on kirkolliskokouksessa enemmistöä pitää porukka, jonka mielestä siinä tilanteessa että kirkon päätöksentekijöiden enemmistö haluaisi muuttaa kirkon oppia, pitää olla jokin – mikä tahansa – mekanismi, joka estää toimimasta kirkon päättäjien enemmistön tahtoa vastaan. Tämä tuntuu hyvin nurinkuriselta. Katolinen kirkko on kaikessa konservatiivisuudessaan silti realistisemmalla pohjalla koska a) se luottaa omiin päätöksentekoelimiinsä ja seisoo omalla pohjallaan, b) pitää (tietojeni mukaan) itsestäänselvänä että se tulkitsee uskoa uudestaan. Onko meidän kirkossamme (kirkolliskokouksessa) enemmistönä joukko, jonka mielestä Jumalan ilmoitus on päättynyt luterilaisten tunnustkirjojen kirjoittamiseen.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      ”Usko, jolla uskotaan, uskonoppi ja kristillinen elämä kuuluvat yhteen.” Kuuluvat toki, mutta kuuluvatko ne kirkon tunnustukseen?

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Marko Sjöblom sanoo:

    Martti Pentti. Kuuluvat sikäli, että luterilaiset tunnustuskirjat ymmärtävät olevansa Raamatun oikeaa selitystä ja kirkkomme on sitoutunut niihin.

    Pellervo Kokkonen. Jumalan erityinen ilmoitus on päättynyt Raamattuun. Tunnustuskirjat eivät ole Jumalan ilmoitusta vaan sen oikeaa selitystä.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      Tai väärää; kuten tutkija Johan Allegro totesi: saattoi käydä niin että väärä puoli voitti…

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      ”Kuuluvat sikäli, että luterilaiset tunnustuskirjat ymmärtävät olevansa Raamatun oikeaa selitystä ja kirkkomme on sitoutunut niihin.” Edellä lainaamani lakipykälän mukaan kirkkomme on sitoutunut vanhoissa tunnustuksissa ja tunnustuskirjoissa lausuttuun uskoon. Se ei tarkoittane sitä, että kirkko kahlitsisi itsensä tunnustuskirjojen jokaiseen sanaan. Ei niistä sovi mitään paperipaavia tehdä!

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Marko Sjöblom sanoo:

    Martti Pentti. Tunnustuskirjat ovat yksi minuun eniten ja vapauttavimmin vaikuttaneita kristillisiä kirjoja. Ne ohjaavat meitä myös Raamattuun Jumalan kaikin puolin luotettavana ja Kristus-keskeisenä ilmoituksena. 1800-luvun liberaaliprotestantit pitivät meidän Raamattuun Jumalan sanana pitäytyvien käsitystä Raamatusta ”paperipaavina”. Soisin kyllä kristittyjen lukevan kumpiakin enemmän niin ettei tarvitsisi kierrättää vanhoja herjoja. (Tapaan itse käyttää Tunnustuskirjoja aika ajoin saarnanvalmistuksessa, koska tiedän niiden käsittelevän kysymyksiä, jotka ovat yllättävän ajankohtaisia seurakuntalaisille).

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      Ymmärrän hyvin, että arvostat tunnustuskirjoja, mutta kierrät kysymystä. Ne sanoittavat luterilaisen tunnustuksen, mutta eivät ole se, mihin luterilaisen kirkon tulee tunnustautua. Luterilaisina tunnustaudumme yksin Kristukseen.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Marko Sjöblom sanoo:

    Martti Pentti. En kiertele vaan lähden tunnustuksellisen luterilaisuuden itseymmärryksestä. Oppi on historiallisista sidonnaisuuksista ja sanoituksista huolimatta jumalallisen todellisuuden eksaktia kuvausta. Tämä lähtökohta käy muuten hyvin selvästi ilmi mm. Yksimielisyyden Ohjeen esipuheista. Me tunnustaudumme Kristukseen ja Raamattuun luterilaisten tunnustuskirjojen mukaisesti.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      Minä pidän aikamoisena inhimillisenä korskeutena, jos joku kuvittelee voivansa kuvata jumalallista todellisuutta eksakstisti. ”Havaitsin, ettei ihminen voi käsittää Jumalan tekoja, sitä mitä auringon alla tapahtuu; vaikka ihminen kuinka ponnistelee yrittäessään ymmärtää, ei hän käsitä. Ja vaikka viisas väittäisikin ymmärtävänsä, ei hän kuitenkaan ymmärrä (Saarnaaja 8:17).”

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      ”Me tunnustaudumme Kristukseen ja Raamattuun luterilaisten tunnustuskirjojen mukaisesti.” Tämä käy ’tunnustuksellisten luterilaisten’ vaalilauseeksi, mutta se ei mielestäni ole aivan sama kuin kirkkolain pykälä kirkon tunnustuksesta.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Risto Tuori

    Olen toiminut seurakunnan luottamustehtävissä 1980-luvulta lähtien mm. kirkkovaltuutettuna ja kirkkovaltuuston puheenjohtajana, kirkolliskokouksen maallikkoedustajana ja tällä hetkellä vielä Sastamalan seurakunnassa vaalilautakunnan puheenjohtajana. Koulutukseltani olen oikeustieteen lisensiaatti ja toimin asianajajana Pirkanmaalla.