Piispanvaali on pitkä prosessi. Se alkaa pienistä puroista. Hiippakunnassa ja lehtien toimituksissa avataan pappismatrikkeli ja tarkistetaan virassa olevan piispan syntymävuosi. Siihen tarvitaan matrikkelin vanhempia versioita, jotka edelsivät nyt voimassa olevaa tietosuojalakia. Nykyisen lain aikana matrikkelien tekeminen on melko mahdotonta, kun uskonnollinen vakaumuskin on suojattu yksityisasia.
Sitten kun ilmoitus eläkkeelle siirtymisestä julkistetaan, ovat tukiryhmät yleensä valmiina. Minä kun olen patavanhoillinen naavaparta ja siksi kannatan kaikkea vanhaa ja epämuodikasta, kritisoin tuota piispojen eläkkeelle siirtymistäkin. Olisihan se paljon komeampaa, jos piispat jättäisivät virkansa vasta kuollessaan. Varmasti se olisi raamatullisempaakin.
Viime aikoina on käynyt epäselväksi, milloin piispanvaali päättyy. Helsingin piispanvaali näyttää vain edelleen jatkuvan. Päättyneeköhän tuo Laajasalon kuolemaankaan, jos sellainen onnettomuus joskus hiippakuntaa kohtaa? Meno on kuin vanhassa Teiniliitossa. Korhonen ja Laajasalo ovat niin nuoria ihmisiä, etteivät ole olleet mukana Teiniliitossa. Oppi on kai siirtynyt muuta kautta.
Mutta Heikki Hiilamo, Jukka Relander ja Hannu Kuosmanen ovat jo kirjoittaneet Helsingin piispanvaalin jälkipelistä ja tyydyn niihin. He ovat viisaita ihmisiä, varsinkin Kuosmanen. Oma arvioni on, että valitettavasti emme ole vielä nähneet kaikkia kierroksia. Popcornit esiin.
Helsingissä pitäisi olla kaksi piispaa. Miksi Turussa on? Sehän on syrjäinen kaupunki ja hiljainen hiippakunta. Koko kirkkoon saataisiin sopu ja rauha, jos Helsingissä olisi kaksi piispaa. Toinen edustaisi Tulkaa kaikki -liikettä ja toinen Menkööt loputkin -liikettä. Saisimme yhtyä Neville Chamberlainin kuolemattomiin sanoihin: Rauha meidän ajallemme.
Eikös luterilaisen kirkon sanoma, evankeliumi, ole aina sama ja muuttumaton, seisoipa arkkipiispan paikalla kuka tahansa? Tai ainakin sen pitäisi olla sama.