Pieni suuri paasto

Paasto on ollut muodinomainen buumi luterilaisessa kirkossa. Se herättää kriittisiä ajatuksia erilaisine ohjeistuksineen. Kun kirjani ”Pieni paasto. Marian kuulemisen mietteitä” julkastiin (Herättäjä-Yhdistys 1984) ilman tekijänimeäni, lähdin ajatuksesta, että Jeesus on kutsunut meidät kuulolle: ”Jolla on korvat se kuulkoon!” Kuulla voi vain vaieten (seuraavan kirjani nimi 1985 H.-Y.). On annettava tilaa Jumalan puheelle sanassaan, sakramenteissa sekä hengen innoittamalle puheelle virsissä, hartausteksteissä, rukouksissa. Paastolla tarkoitan oman sananvallan antamista vastaantulevalle Sanalle elämässä.

Siteeraan kirjani esipuhetta:

”Pieni paasto /–/on päivittäisten merkintöjen kirja, joka ajoittuu yksiin kirkkovuodessa tunnetun suuren paaston kanssa. Se on luonteeltaan henkilökohtainen mietiskely paastoajan avaamista näköaloista, mutta kirjoitusten virike ei olre kuitenkaan tullut ulkoapäin mistään kalenterin antamasta aikataulusta. Merkintöjen lähtökohtana on sisäisen kehityksen eteneminen rukouksen ja Jumalan sanan päivittäisen ohjauksen varassa. Eläminen rukouksessa ohjautuu aina ennen muuta Jumalan suunnitelman ja inhimillisen vastaanottokyvyn mukaisesti.

Kristillisessä elämässä on kuitenkin merkillinen ja merkityksellinen tosiasia, että omat henkilökohtaiset tiemme saavat persoonallisista piirteistään huolimatta kulkea yhteen suuntaan muitten kanssa. Kristuksen seuraajina kuljemme samoja askeleita, ja tämä yhdistää meitä. Meillä on yksi ja yhteinen elämä Kristuksessa. Tämän vuoksi yleinen kirkkovuosi, jonka vaiheet mukailevat Kristuksen elämää ja toiminnan  teemoja, käy meille eläväksi yhteiseksi ajan tietoisuudeksi. Tunnemme sen aikataulussa oman kristillisen elämänrytmimme. Miellämme sen merkityksen paitsi yhteisesti myös yksilöllisellä tasolla.

Merkillisesti sanan ja rukouksen kuuleminen vie oman sisäisen kehityksemme ja kilvoittelumme yksiin kristillisen kirkkovuoden jäsennyksen ja etenemisen kanssa. Sen suuri paasto löytää vastakaiun pienestä paastosta itse kunkin rukouksessa elävän kristityn sydämestä.” (Pääsiäisen edellä 1983, Maria)

Kustannustoimittaja on kirjan takakannessa vielä selventänyt paaston teemaa:

”Marian kuulemisen mietteet opastavat lukijansa sisäiseen paastoon, syventävään rukouselämään, joka parhaimmillaan on välitöntä Jumalan kuulemista, elämistä Marian osassa.

Koetusten erämaan ahdistavan itsetutkistelun kautta ihminen oppii tuntemaan oman sisäisen minänsä. Rukouksessa Jumalan armo kohtaa tämän sisäisen ihmisen, jollon kaikki muu – jopa oma minuus – käy mitättömäksi. Etäiseltä tuntunut Jumala onkin äkkiä lähellä, mahdoton on käynyt mahdolliseksi.”

Ja päätteeksi lyhyt tekstilaina kirjastani:

”Vieraani kohtaan/ rukouksen huoneessa, / lapsen lailla arastellen/ astun eteensä./// Olen pieni varjo/ valon rinnalla,/ joka valaisee tilani./ Valossa varjo häviää./ Minä olen missä?”

 

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
    • Eikös Tulkaa kaikki liike edusta sitä segmenttiä, että kaikki saavat itse määrittää mihin uskoo, Siinähän sitten hakkaavat keskenään päätä seinään kun ei ole sitä yhteistä säveltä. Kun raamattu opettaa ihimisiä kunniallisuuteen, hyveseen, siveyteen ja toinen toisiaan pyyteettömään auttamiseen, se opettaakin opin, joka loukkaa heidän moraalista uskonvapauttaan. Kaikille siis pitää suoda vapaus valita omat arvonsa.

    • Nykyään tuon perinteisen sanonnan voi jo huoleta sanoa suoraan: ”Niin se ei ole, koska uutisissa sanottiin niin.”

    • Stenholm: ”“Niin se ei ole, koska uutisissa sanottiin niin.”

      Heh, olipa peräti nokkela tokaisu. Ihanko itse keksit?

  1. Risto Korhonen: ”…kirkko (sehän on kuitenkin uskovia varten) että yhteiskunta (kirkon ja julkisen vallan ero toteutuisi vihdoinkin). Siispä jatkossa reilusti Jeesus, perisynti, pelastus ja kadotus edellä kohti uutta, uljasta kirkon tulevaisuutta!”

    Aika kuvaava lausunto, joka kertoo oleellista konservatiivien tavasta omia kirkko itselleen. Hiljainen enemmistö kirkkoon kuuluvista kelpaa kyllä konservatiivien lystin maksumieheksi. Kannattaisiko tuolla asenteella lähteä perustamaan omaa lahkoa tai liittyä sellaiseen, jossa on jo tosiuskovia. Ainakin olisi reilumpaa maksajia kohtaan eikä älyllinen epärehellisyys huutaisi pilviin asti.

    Konservatiivien oppi perisyntyineen on eräs tulkinta, jolle ei juurikaan löydy perusteita muualta kuin katolisesta teologiasta. Ut kertoo monesta asiasta toista kuin konservatiivien uskontunnustukset.

    • Konservatiiveilla ei ole mitään omaa oppia perisynnistä tms. Olen sen verran iäkäs, että tiedän hyvin, mitä kirkossa on opetettu kautta vuosikymmenien ja sitä ennen alusta alkaen. Jos joillakin on uusi oppi, niin se on ääriliberaaleilla, jotka ovat poistaneet Raamatusta synnin kokonaan ja samalla vesittäneet ja tehneet tarpeettomaksi koko Raamatun sanoman. Raamatun punainen lanka on se, että Jumala sovittaa maailman ihmisten synnit Pojassaan Jeesuksessa ristillä ja näin sai aikaan sovituksen, jonka ansiosta jokaisella tähän sovitukseen uskovalla on vapaa pääsy Jumalan yhteyteen ja ihminen tulee Jumalan lapseksi ja hänet julistetaan vanhurskaaksi, Jumalalle kelpaavaksi, uskon kautta, yksin armosta, ilman mitään omia tekoja.

      Jos ei ole syntiä, ei tarvita sovitusta, ei tarvita Jeesusta, ei tarvita kirkkoa, ei tarvita pappeja, ei tarvita luottamushenkilöitäkään., ei siis tarvita liberaalejakaan.

    • En todellakaan haluaisi, että kirkko alkaa eritellä meitä 360 sekmenteiksi. Onko kristinuskon perusajatus se. Kun tunnen olevani kaupallisen markkinoinnin kohde, en enää ole kotikirkkoni pehmeässä hämyssä talviaamun messussa, noin kuvainnollisesti. Paradoksaalista on, että sitä kaipaa sellaista ”alkukirkkoa”, jolla ei ole varaa lähteä tähän mainonnan maailmaan.

      Näitä vaalitulosten uutisointeja lukiessa ja kun henkilöseurakuntia ei ole, olen iloinen, että Espoo ei ole Helsinki. Espoon kirkkovaltuusto ei ole yksiääninen. Ehkä siihen seurakuntaan mahtuvat paremmin kaikki. Helsingin seurakunnissa on perinteinen uskonsisältö jo asia, joka monen mielestä pitää hävittää, ainakin kirkko ja kaupunki lehden aatemaailman mukaan. Itse olen ollut netti-Essen lukija. Nyt pitää siirtyä paperisen lehden lukijaksi, kun nettiversiosta tulee Simolan foorumi täällä Espoossakin. En ymmärrä miten näin erilaisella vaalituloksella voidaan toimittaa pääkaupunkiseudun yhteistä lehteä. Nettiaikana lehden toimittaminen tulee halvemmaksi. Miksi nimenomaan nettilehteä ei eriytetä? Esse on olllut linjaltaan sovun rakentaja, katoaako tämä linjaus nyt ”taivaan tuuliin”.

      Mitä tulee kirkon oppiin, miksi perisyntiopista pitäisi luopua. Eikö tätä mieltä oleville ole toista uskonnollista yhteisöä. Vai onko ratkaisu se, että Helsinki edellä erotetaan evl kirkko reilusti kahdeksi eri kirkoksi. Silloin tulisi vain jakaa omaisuuskin ja ratkaista kirkon eläkevastuiden kantaminen. Toivoa toiseen suuntaan on antanut Teemu Laajasalon ”agricola-formaatti”, jonka soisi toteutuvan alkuperäisessä muodossaan mihin mahtuu perinteinen messukin joidenkin ihmisten uskonnollisten tarpeiden täyttämiseksi vaikka harvoinkin joka toinen kuukausi vaikkapa. Esikoislestadiolaiset lähtevät nyt kirkosta toimittamaan omia sakramenteja. Onko tämä trendi sitten voimistumassa niin, että olemme amerikkalaisessa pienten kirkkojen yhtisöissä, missä toiminta on oman varainkeruun varassa. Silloin kirkon nykyisistä työmuodoista putoaa paljon pois.

  2. Salme: ”Jos joillakin on uusi oppi, niin se on ääriliberaaleilla, jotka ovat poistaneet Raamatusta synnin kokonaan”

    Eikös se ole pelkästään hyvä asia, jos syntiä ei enää ole???

    Salme: ”Jos ei ole syntiä, ei tarvita sovitusta, ei tarvita Jeesusta, ei tarvita kirkkoa, ei tarvita pappeja, ei tarvita luottamushenkilöitäkään., ei siis tarvita liberaalejakaan.”

    Totta.

  3. Toisin kuin Tapio ajattelee, niin oppi perisynnistä on koko kristikunnan yhteistä perintöä.

    Kirkkomme opetus on että perisynti on niin merkittävä, että ihminen ei voi pelastua ilman kasteen kautta annettavaa pelastusta siitä syystä, että kaikki ihmiset ovat perisynnin vallassa.

    Kirkkomme perustavin tunnustuskirja Augsburgin tunnustus kertoo tästä seuraavin sanoin:

    ”II Perisynti
    Edelleen seurakuntamme opettavat, että Aadamin lankeemuksen jälkeen kaikki ihmiset, jotka lisääntyvät luonnollisella tavalla, syntyvät synnissä, so. ilman jumalanpelkoa, ilman luottamusta Jumalaan sekä pahan himon hallitsemina, ja että tämä alkusairaus ja perisynti on todella synti, joka tuomitsee ja tuo jo nyt mukanaan iankaikkisen kuoleman niille, jotka eivät kasteen ja Pyhän Hengen voimasta synny uudestaan.

    Seurakuntamme tuomitsevat pelagiolaiset ja muut, jotka väittävät ettei perisynti ole synti ja kaventaakseen Kristuksen ansiota ja hänen hyville teoilleen kuuluvaa arvoa katsovat ihmisen voivan tulla omilla järjen voimillaan vanhurskaaksi Jumalan edessä. ”

    Kimmolle voimme sanoa, että tosiasia ei muutu olemattomaksi vain sillä, että joku kuvittelee, ettei sitä ole.

    Päin vastoin on helppoa huomata, kuinka juuri perisynnin olemassaolosta käsin on helppoa ymmärtää, miksi maailmassamme on niin paljon sortoa, vääryyttä, petosta, jne., niin että ei tarvitse turhaan pahkailla, voivotella ja päivitellä, vaan arkirealismin näkevin silmin rohkeasti toimia kaikenlaista maailmassamme olevaa pahuutta vastaan. Koska sitä on, niin se ei poistu ilman vastatoimia.

Huuhtanen-Somero Päivi
Huuhtanen-Somero Päivi
Eläköitynyt estetiikan, kirjallisuustieteen ja taidekasvatuksen dosentti. Retriitinohjaaja. Hengellinen ohjaaja. Useita rukoukseen ja hengelliseen harjoitukseen liittyviä kirjoja ja kirjoituksia 1985-. Esseitä kristillisestä taiteesta ja kulttuurista. Runoja, aforismeja.