Paasto on ollut muodinomainen buumi luterilaisessa kirkossa. Se herättää kriittisiä ajatuksia erilaisine ohjeistuksineen. Kun kirjani "Pieni paasto. Marian kuulemisen mietteitä" julkastiin (Herättäjä-Yhdistys 1984) ilman tekijänimeäni, lähdin ajatuksesta, että Jeesus on kutsunut meidät kuulolle: "Jolla on korvat se kuulkoon!" Kuulla voi vain vaieten (seuraavan kirjani nimi 1985 H.-Y.). On annettava tilaa Jumalan puheelle sanassaan, sakramenteissa sekä hengen innoittamalle puheelle virsissä, hartausteksteissä, rukouksissa. Paastolla tarkoitan oman sananvallan antamista vastaantulevalle Sanalle elämässä.

Siteeraan kirjani esipuhetta:

"Pieni paasto /--/on päivittäisten merkintöjen kirja, joka ajoittuu yksiin kirkkovuodessa tunnetun suuren paaston kanssa. Se on luonteeltaan henkilökohtainen mietiskely paastoajan avaamista näköaloista, mutta kirjoitusten virike ei olre kuitenkaan tullut ulkoapäin mistään kalenterin antamasta aikataulusta. Merkintöjen lähtökohtana on sisäisen kehityksen eteneminen rukouksen ja Jumalan sanan päivittäisen ohjauksen varassa. Eläminen rukouksessa ohjautuu aina ennen muuta Jumalan suunnitelman ja inhimillisen vastaanottokyvyn mukaisesti.

Kristillisessä elämässä on kuitenkin merkillinen ja merkityksellinen tosiasia, että omat henkilökohtaiset tiemme saavat persoonallisista piirteistään huolimatta kulkea yhteen suuntaan muitten kanssa. Kristuksen seuraajina kuljemme samoja askeleita, ja tämä yhdistää meitä. Meillä on yksi ja yhteinen elämä Kristuksessa. Tämän vuoksi yleinen kirkkovuosi, jonka vaiheet mukailevat Kristuksen elämää ja toiminnan  teemoja, käy meille eläväksi yhteiseksi ajan tietoisuudeksi. Tunnemme sen aikataulussa oman kristillisen elämänrytmimme. Miellämme sen merkityksen paitsi yhteisesti myös yksilöllisellä tasolla.

Merkillisesti sanan ja rukouksen kuuleminen vie oman sisäisen kehityksemme ja kilvoittelumme yksiin kristillisen kirkkovuoden jäsennyksen ja etenemisen kanssa. Sen suuri paasto löytää vastakaiun pienestä paastosta itse kunkin rukouksessa elävän kristityn sydämestä." (Pääsiäisen edellä 1983, Maria)

Kustannustoimittaja on kirjan takakannessa vielä selventänyt paaston teemaa:

"Marian kuulemisen mietteet opastavat lukijansa sisäiseen paastoon, syventävään rukouselämään, joka parhaimmillaan on välitöntä Jumalan kuulemista, elämistä Marian osassa.

Koetusten erämaan ahdistavan itsetutkistelun kautta ihminen oppii tuntemaan oman sisäisen minänsä. Rukouksessa Jumalan armo kohtaa tämän sisäisen ihmisen, jollon kaikki muu - jopa oma minuus - käy mitättömäksi. Etäiseltä tuntunut Jumala onkin äkkiä lähellä, mahdoton on käynyt mahdolliseksi."

Ja päätteeksi lyhyt tekstilaina kirjastani:

"Vieraani kohtaan/ rukouksen huoneessa, / lapsen lailla arastellen/ astun eteensä./// Olen pieni varjo/ valon rinnalla,/ joka valaisee tilani./ Valossa varjo häviää./ Minä olen missä?"