Persutko barrikadeilla?

Kaksi viikkoa ja Trump on historiaa. Se ei muuta sitä, että Yhdysvallat on syvästi kahtiajakautunut maa. Se oli sitä ennen Trumpia ja on myös Bidenin kaudella.

Kongressissa toinen edustaja päättää puheensa termeihin ”amen” ja ”awomen”. Toinen kulkee Capitoliumilla käsiase taskussa ja pitää koronaa salaliittona. Vaikea sanoa, kumpi pahemmin pihalla.

Yksi prosentti amerikkalaisista omistaa käytännössä koko maan. Yhdysvalloissa on kymmeniä miljoonia todella köyhiä. USA on jakaantunut taloudellisesti ja sosiaalisesti. Se on sitä myös kulttuurisesti eikä ole lainkaan varmaa edes se, että liittovaltio pysyy koossa. Nyt kongressiin hyökkäsi ainoastaan sydänmaiden c-pataljoona.

Somea seuratessa tuntui, että kongressiin hyökkäsivätkin perussuomalaiset. Ihan sama, mitä ikävää maailmassa tapahtuu, tai vaikka kuussa, syypää sama. Ihan täysjärkisinä tähän asti olettamani kirkollisetkin kommentoijat ja tutkijat pitivät mahdollisina, että sama tapahtuisi persujen toimesta Suomessa. Siis Halla-aho barrikadeilla? Älkää naurattako. Viime aikoina Helsingin kadut ovat täyttyneet ihan muun aatesuunnan hulinoitsijoista.

Ehkä sisällissodan kokemuksista johtuen Suomessa osattu ristiriitojen sääntely kohtuullisen hyvin. Suomessa silti havaittavissa samaa todellisuuskäsityksen kahtiajakautumista kuin Yhdysvalloissa. Tampereen yliopistossa potkittiin opiskelija pois luennolta, kun tämä esitti epäilyn, ettei mies voi synnyttää. Teatterikorkeassa opiskelijat kokivat olonsa raiskatuksi Shakespearea lukiessa. Kirsikkapuistossakaan ei ole turvallista enää. Toisaalla toiset ihan koulutetutkin ihmiset pitävät koronaa salaliittona ja toiset rokotteen sijasta suosivat luomua ja halaavat puuta.

Toissa vuotisilla kirkkopäivillä Helsingin piispa kutsui kanssaan keskustelemaan silloinkin gallupeissa suurimman puolueen puheenjohtajan. Siitä nousi hirvittävä häly. Pari kirkkohistorioitsijaa huomasivat momentumin koittaneen ja ilmoittivat suureen ääneen boikotoivansa tilaisuutta. Natsikortit heiluivat. Sosiaalinen media oli täynnä kirkollista kommentoijaa, pappia, piikaa ja piispaa, joiden mielestä PS tulisi eristää kirkossa ja yhteiskunnassa ja mikäli olisivat uskoneet tuonpuoleiseen, myös siellä.

Miten estettäisiin, ettei sama, mitä Yhdysvalloissa tapahtui, toistu millään tasolla tai tavoin Suomessa? Mitä on tehtävä, kysyisi Lenin. Yhä useammin mieleen nousee viime syksynä kuolleen suomalaisen sosiologian ”isän” Erik Allardtin klassinen teos ”Yhteiskunnan rakenne ja sosiaalinen paine” vuodelta 1964. Siitä pitäisi ottaa uusi painos ja pakottaa tenttimään ainakin niiden, jotka vaativat perussuomalaisten eristämistä.

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. Hyvähän se tietysti on, että yrittävät saada rauhaa sotaisten välillä. Kristinuskon perusopetuksiin taitaa vain kuulua se, että on vain yksi toivo pysyvästä ja kestävästä rauhasta ihmisyhteisön keskuudessa: ”Rauhanruhtinas” Jeesus Kristus, joka taivaallisen Jumalan valtakuntahallituksen kautta tulee sen saamaan aikaan ihmiskunnan keskuudessa.

    Kristityille annettiin lähinnä tehtäväksi kertoa siitä tulevaisuuden odotteesta Jeesuksen lähetyskäskyn mukaisesti: ”Tämä valtakunnan evankeliumi (= sana tarkoittaa hyvää uutista) tullaan saarnaamaan ja opettamaan joka puolella maailmaa ja kaikille kansoille ja sitten tulee loppu (= maailmanaikojen muutos ja Jumalan valtakuntahallinnon aika kaikkine sen tuomine siunauksineen ja ihmisen perusongelmien ratkaisemisineen).

    Jeesus itse sanoi, että ”hänen kuninkuutensa ei ole tästä maailmasta” ja eikä hän halunnut osallistua oman aikansa ihmishallintoon ja politiikkaan. Viittasi sen sijaan tulevaisuuteen, miten toimisi Kaikkivaltiaan Jumalan JHWH:n asettama taivaallisen Jumalan valtakuntahallituksen päänä ihmiskunnan hyväksi.

  2. Trump ei ole historiaa parin viikon päästä.

    Yhdysvallat ei ole demokraattinen oikeusvaltio. Rikkaat päättävät, köyhät kärsivät. Oikeutta saa rahalla. Köyhä ei millään. Uskonnollinen tietämys kuten myös muukin tietämys on huonoa. koska valtion koulut ovat ala-arvoisia. Lukutaidottomia on paljon. Rasisimi on räikeää.

    Perussuomalaisten retoriikka on ollut luokatonta, tuomioitakin on tullut. Viimeksi toivottiin ”koronan puhdistavan ” tietyn maahanmuuttajalähiön. Eräs ministeri kävi rukousaamiaisilla trumplandiassa. Ei sitten paljon muuta tehnytkään. Puolue ei kestänyt vallassaoloa, vaan hajosi. Nyt on pakko ”siistiytyä”, että pääsisi poliittiseen valtaan. Siellä ei enää voikaan ajaa vain omaa agendaa.

    Nuoret ovat kautta historian kyseenalaistaneet luutuneita käsityksiä, eikä se ole poikkeavaa nytkään. Nuoret ovat aina olleet kehityksen kärjessä.

    Mitä on tehtävä ? On pidettävä huoli, että koululaitos on korkeatasoinen ja että kaikki pääsevät sivistyksestä ja muusta hyvästä osalliseksi.

    • Ei rukoilemassa tai maassa käynti tee kenestäkään trumpilaista..Kyllä moni kansastammekin tietää, että äänestään blogistinkin esillä tuomia hullutuksia vastaan joita ovat tyyliin ”awomen” ja julkisten anteeksipyyntöjen vaatimukset jonkun persoonan uudesta oletusrikkomuksista, joka olisi pitänyt tietää uudesta termien luettelosta kunkin itseoletuksen pohjalta turvallisentilan vaatimuksen mukaan toksista fobiaa sukupuolesta välttäen.

      Aika (liika vapaa-aika) tekee itse ongelmansa.

  3. Se, että Trump ei pystynyt hyväksymään häviötään, on yksiselitteisesti tuomittavaa. Se ei silti poista sitä, että Trumpia äänesti 74 miljoonaa amerikkalaista. Se ei poista myöskään sitä, että Trump on saanut paljon hyvääkin aikaan esimerkiksi Lähi-idässä, ja toisaalta nostanut Kiinan uhan sillä painoarvolla esiin kuin se ansaitseekin. Toisaalta Trump nimittänyt aborttiin pidättyvästi suhtautuvia tuomareita korkeimpaan oikeuteen, mikä plussaa sekin.

    Hyvä esimerkki niin kutsutun faktapohjaisen mediamaailman näennäisestä objektiivisuudesta löytyy vaikkapa tämänpäiväisestä HS:sta. Siellä haastatellaan terrorismitutkija Leena Malkkia. Malkki näkee, ettei se, mitä tapahtui USA;ssa ole mahdotonta Suomessakaan, ja ottaa esimerkkinä sen, että perussuomalaiset sosiaalisessa mediassa herkästi kyseenalaistavat valtavirtamedian ”totuudet”, erityisesti Ylen ja HS:n.

    Terrorismitutkija Malkki sen sijaan, että näkee – jälleen – uhan PS:n suunnalla, ei tähän mennessä ole koskaan nähnyt lukemattomissa mediahaastatteluissaan minkäännäköistä uhkaa Suomessa äärivihervasemmiston, esim. Antifan tai elokapinoitsijoiden suunnalta, puhumattakaan poliittisesta islamista.

    • ”Se ei silti poista sitä, että Trumpia äänesti 74 miljoonaa amerikkalaista.”

      Ei se on yksioikoista ole, kaksipuoluejärjestelmästä johtuu, että ei aina tiedetä onko
      itse asiasa äänestetty puoluetta, siis vaikka ehdokasta ei hyväksyttäisikään. Tärkeätä on siis yrittää torpata demokraattinen puolue ja päinvastoin

    • Totta, ehkä enemmän kuin Trumpin puolesta äänestettiin sitä hyvinsyönyttä, omahyväistä, äärimmäisen liberaalia itärannkikon eliittiä vastaan, jota Hillary Clinton symbolisoi.

    • Pitääkö olla huolissaan?

      Nimimerkki ”valtamedian totuus” kysyy, pitääkö olla huolissaan kun ex-ministeri ylen sivulla toteaa, että ”ääriajattelijoissa on ”liian usein” kyse perussuomalaisten toiminnassa mukana olevista tai puolueen liepeillä toimivista henkilöistä.”

    • Antti Rinne tekee paluuta politiikan parrasvaloihin Marinin avustamana. Tuomitsen itse – jyrkästi – sekä äärivasemmistolaisen ja – vihreän poliittisen väkivallan sekä äärioikeistolaisen terrorismin. Ajatellaanpa hetki. Miten hallitus olisi reagoinut, jos Helsingin katuja väkivalloin olisivat tukkineet äärioikeistolaiset hulinoitsijat? Nyt hallitus oli hiljaa, kun keskellä katuja istui ja makasi äärivihreitä terroristeja.

      Vain Suomessa mahdollista, että lainvastaisesti juuri toiminnut ulkoministeri jakaa tuomitsevia lausuntoja, kuinka jossain muualla toimitaan lainvastaisesti.

    • Tiedätkö Laaksonen kuinka paljon eriasteisesti rikostuomioita saaneita ihmisiä istuu Suomessa eri luotamustehtävissä lausuntoja antaen eduskuntaa ja Brysseliä myöten?

  4. Etteikö Trump olisi ollut rahaeliitin edustaja ? Aika ”liberaali” on Trumpikin elintapa, vaikkapa suhteessa naisiin.

  5. Kiitos osuvasta blogista…

    Vuoden päästä Trump on menneisyyttä, (vetäytyy todennäköisesti pian) mutta kansa on edelleen kadulla ja mielenosoitukset ovat tulleet jäädäkseen. Mahdollisesti myös kasvavissa määrin… Löytyykö jokin yhteinen sävel, joka yhdistäisi koko väestön? Toivotaan… Ja se taitaa olla ainoa mahdollisuus, muuten edessä on taas yksi katastrofi. Vanha sanonta pitää edelleen paikkansa vallankumouksen edellä:

    ”Rikkaat unohtavat aina, että köyhää kansaa on aina liian paljon, jotta heitä voisi loputtomasti sortaa ja ristää”

    Suomessa taas päättäjät ovat unohtaneet, ettei keskiluokan selkä kestä loputtomiin.

    • Hallitus ottanut hyvin nopeassa tahdissa 20 miljardia velkaa. Käsittämätön summa. Mulla tietynlainen tuntuma siitä, mikä puolue erityisesti tulee hyötymään ”keskiluokan kapinasta”…

    • Mielenkiinnolla olen lukenut kirjoituksiasi, vaikkakin aika monasti olen hiukan tai hiukan enemmän eri mieltä. Suurinpiirtein muuten samat tahot, jotka yhtäältä muutoin hokevat sukupuolen moninaisuutta, seksuaalisen identiteetin rakennettua luonnetta ja ylipäänsä kaiken relatiivisuutta, löytävät kumma kyllä kiveen hakatun totuuden niin kutsutusta faktapohjaisesta mediasta.

    • Kari-Matti: En nyt ymmärrä, mistä kommenttiisi otit nuo teemat. En kirjoittanut noista mitään kirjoituksessani enkä kommentissani. Enkä väitä, että median tiedot ovat kiveenhakattuja faktoja. Uskon silti luotettavan median antamiin tietoihin ja arvioihin. Trumpin kohdalla ongelma on se, että moni näki alistapitäen ongelmat, mutta halusi luottaa asioiden menevän ”parhain päin”. Lopulta me menivät Trumpin johtamina lähes pahimmin päin.

    • Toivo, olen pahoillani sekaannuksesta. Kommenttini ei koskenut kommenttiasi eikä blogiasi vaan oli yleisempi huomio.

  6. Huomisesta emme tiedä. En ole lainkaan varma siitä, että Trumpin satu on jo lopussa. Erottaminen on niin hankala prosessi, ettei sen varaan voi mitään rakentaa ja hänellä on valta yhä. Isoja ylläreitä voi olla vielä edessä.

    • En usko. Trump ei myönnä hävinneensä vaaleja, mutta on suostunut rauhanomaiseen vallanvaihtoon. Siihen vajaa kaksi viikkoa. Trumpin aika todennäköisesti ohi, mutta ei kristillinen oikeisto, joka nosti Trumpin valtaan, ole mihinkään Yhdysvalloista kadonnut, pikemminkin päinvastoin. Nämä kongressikapinoitsijat todellakin – kuten aiemmin todettu – sieltä sydänmaiden perimmäisistä nurkista. En tosin lainkaan epäile, etteikö joukossa aina muutama ns. ulkovaltojen edustaja ollut myös.

    • Martti Pentti, tykkää väärä leuka roolistaan. Hän siteeraa kirjahyllystä löytyvää junakirjaa, kuten itse on sanonut. Asillliseen keskusteluun hänen kanssa harvoin pääsee. Sen sijaan hän haluaa vääntää keskustelun mahdottomaksi ilman itsekritiikkiä. Näin hän ärsyttämällä turhauttaa keskustelun ja pääsee kukoksi tunkiolle. Kuka sellaisen kanssa haluaa keskustella.

    • Martti Pentti. Ota vaikka tussi ja piirtele jotain. Mikäli sinulla pakottava tarve kommentoida, tee sitä johonkin muuhun blogiin, kiitos.

  7. Jonkin verran USA:n uutis ja muitakin media lähteitä seuranneena voi kyllä todeta, ettei ole mikään ihme, että kansakunta nimellä USA, on aikamoisen idioluution vallassa. https://fi.wikipedia.org/wiki/Idioluutio

    Kansaa on johdettu markkina vetoisesti tiettyyn ajatusmalliin, jossa jokaisella on oikeus rikastua keinoja kaihtamatta. Tämä taas on johtanut oikeutettuun ylikävelemiseen kaiken muun kustannuksella. Kun katsoo nykyistä USA:n TV tuotantoa, niin ei voi olla huomaamatta, että sitä tehdään mikä myy. Vahinko on jo tapahtunut varsinaisesti siinä, että myös uutistoimistot suoltavat kansan silmille groteskia uutisointia joka sivuaa vain osittain todellisuutta. Raflaavat aiheet myyvät ja sen kasvattamina mitkään kovin tavalliset ja tylsät asiat eivät tahdo kansalaisia kiinnostaa. Trump on myös markkina ja mainos guru ja osaa kaikki sen maneerit.

    Voisi oikeastaan sanoa, että USA on saanut juuri sitä mitä on itse tilannut… Toivotaan, että tulevat vielä järkiinsä tuon keulimisensa kanssa…

  8. Imemme sieltä muutenkin paljon vaikutteita ja pahinta on ehkäpä ne muutokset käytöksessä, joita on jo ehditty omaksua.
    Tieto on sirpaloitunut viime vuosina. Monista asioista tiedetään se mitä lööpit kertoo, mutta ei juuri muuta. Ihmiset ei enää jaksa paneutua pitkiin teksteihin. Tubettajat tietää sen varsin hyvin. Polarisaatiota tapahtuu täälläkin. Rikkaat rikastuu ja köyhät köyhtyy. Kuljemme monin tavoin samaan suuntaan.

  9. Kyllä sieltä hyvin voi kuulua rahoitusmarkkinoissa.

    Eikös Trump ensimmäisinä töinään lieventänyt rahoituksen sääntöjä mitkä syntyivät edellisen kriisin jälkeen. Näin saatiin talouteen vauhtia, ja Trumpille kannattajia.

Kari-Matti Laaksonen
Kari-Matti Laaksonen
karilaaksonen555@gmail.com