Perhosen siivet, miten suhtautua?

Tämä liittyy Helsingin Sanomien tämän päivän ”Tiedon jyvät”/ Tiede palstaan. Kuten on käynyt edellä blogeissani ilmi, olen innoissani luonnontieteiden kehityksestä niin humanisti kuin olenkin. Tänään törmäsin rajoittuneisuuteeni konkreettisesti!

Olin poimimassa mökin takapihalta omenapuiden maahan pudonnutta mätää ja kuivuudesta sekä muumiotaudista kärsinyttä satoa. Se on pantava jätteisiin, ei kompostiin. Kassi täyttyi. Jäljellä oli 3 kpl omenanraatoa. Ennekuin ehdin tarttua niihin päälle lehahti upea ruskehtava perhonen. Sen siivenkärjet olivat mustavalkoiset. Muuten se oli tummanruskea. Kuitenkin oranssi kehä kiersi sitä ylä- ja alasiivistä loisteliaasti. Tajusin, että perhonen oli AMIRAALI! (Kiitos lapsuuden perhospelikorttien ja luontoinnostuksen, jotka äitini ja ukkini iskostivat mieliin kesäpaikoissamme).

Amiraali empi. Se ei päässyt jäljelläoleville omenamädille heinätupsujen läpi. Niinpä se liki 30 minuutin  mietiskelymme jälkeen avasi siipensä ja lehahti pois. Tyttäreni kertoi, että Amiraali oli vieraillut pihapiirissä koko heinäkuun lopun ajan. Ihana ilmestys. Lapsuuteni kesissä nokkosperhonen oli joka aamuinen räpistelijä kesäkodin yläkerran ikkunoita vasten. Aika ahdistavaa. Päästimme ne heti ulos herättyämme.

Kun sisareni kuoli nuorena aikuisena, meediona esiintynyt naishenkilö lähetti minulle ”siskoni nimissä” (en itse ottanut yhteyttä) sanoman: Sisareni tulisi luokseni perhosena, suruvaippana kesämökkimme (vanhempien) pihapiirissä. Annoin omituisen jutun olla. En halua nytkään puhua spiritismin puolesta. Se on ahdistava ongelma uskovalle: miten erottaa oikean tiedon väärästä. Minä en usko sisareni läsnäoloon perhosessa kuolemansa jälkeen. Kyllä sen sijaan pihapiiriimme ilmaantui yhtäkkiä ensi kertaa suurikokoinen alkukesän perhonen: suruvaippa, vuorenkilpien ystävä. Se laskeutui kädelleni, kun luin pihalla kirjaa. Se oli kuin rusetti päälaella, kun katsoin varjoani lukemani aikakauslehden aukeamalla.

Tämä nyt ei ole enää aktuaalista perhos-ajatteluani. HeSa:n juttu, pieni teksti, kertoo, että Yalen yliopistossa on onnituttu muuttamaan perhosten siipien väriä (ruskeasta violetiksi). Saavutus on sinällään ”luonnollinen”: ei ole kyse värjäämisestä! Värimuutos saatiin aikaiseksi ”nopeasti eläimen väriä valikoivan jalostuksen ja evoluution avulla”. Huhheijaa. Kohta en tunnistakaan suruvaippaa, nokkosperhosta enkä amiraaliani! Kiitos biologisen evoluution hyväksikäytön tässäkin asiassa.

Miksi hyväksikäyttö? Tekstilähde HeSa:ssa kertoo seuraava: ”Luonnonvalintaa jäljittelevät algoritmit voivat ehkä tuottaa nopeammin uusia yhdisteitä kuin perinteiset kokeilut”. Idean hienous on lähteen mukaan siinä, että ”keino voi auttaa fyysikoita ja insinöörejä soveltamaan evoluution periaatteita, kun he suunnittelevat uusia materiaaleja”. Olennaista asialle on, että ”valikoiva jalostus” toteutti värimuutoksen muuttamalla perhosten siiven paksuutta.

Minun on vaikea omaksua perhosten siipien paksuntamisen ihanuutta, innovatiivisuutta, aineellista tuottoisuutta. Ilmeisesti kaiken kuluttava homo sapiens joutuu jo näinkin pitkälle keksiäkseen materian uusia muotoja kulutuskäyttöönsä! Päätäni huimaa. Ei kosmologia vaan tämä innovatiivinen biologinen materialismi. Pienen perhosen kokoinen, sen siipien värin muutos ja siipien paksuntaminen. Lentääkö tällainen eteläafrikkalainen ”Bicyclus anynana” lainkaan paksuilla siivillään vai onko se laboratorion perhosterraariossa(?)  pelkkä paikalleenjysähtänyt olio? Tieteemme aikaansaama mutaatio.

Kun olin lapsi, äitini opetti, että perhosen siivet olivat varsin herkät. Niitä ei sopinut kosketella, jos poisti nokkosperhosia makuuhuoneen ikkunan edestä räpistelemästä. Pelkäsimme siskoni kanssa siipien hienoista väripölyä, jota ilman kuulemma perhoset eivät pystyisi lentämään. Koppasimme perhoset kuppeihin postikortti kantena ja heitimme ne avoimesta ikkunasta kupin ja kortin kera ulos pihalle, ettei vahinkoa olisi sattunut.

Olen pahoilani kaikkien siivellisten kohtalosta elämämme inhimillisessä todellisuudessa. Minulle siivekkäillä linnuilla ja perhosilla on oikeutensa olla ilman ihmistä elossa, lisääntymässä, luonnollisesti kuolemassa. Meilläkin on oma oikeutemme elämään, muttei loputtomiin toisten eliöiden varassa. Sanelemme hurjan paljon elämän loppuja lajeille, niiden hyötykäyttöä, täystuhoa aikaansaaden. Varmaan jokainen toivoo, että ebola saataisiin Afrikassa aisoihin kuten mustasurma aikoinaan. HIV oli lintuinfluenssan kera edellinen kauhuskenaario .Se saatettiin kalliiden takaiskujenkin (narkolepsia) kera nitistetyksi. Joten kuten.

On selvää, että haluamme elää! Perhoset eivät kerro halustaan. Eivät linnut, joiden sulosointuja iloksemme kuuntelemme (ja jossain Keskieuroopassa vangitsemme syötäväksi äänettömyydeksi). Minulle Amiraali oli omenaviinin hellyttävä juoppo, joka joutui pettymään anniskelustani. Odotan, että se palaa. Muumio-omenoita riittää rupisissa omenapuistossani, joista omenakehrääjän toukat käämivät suurimman sadon.

 

 

 

  1. K24: ”Tulemme vain rukoilemaan, sen jälkeen kaikki menevät kotiin. Mutta ajattelen rukouksen olevan tärkeää. Yhdessä rukoilemisen, paavi sanoi toimittajille.”

    Juuri näin rakennetaan konkreettisesti rauhaa: se, joka rukoilee toisen puolesta ja hänen kanssaan, ei voi olla kohta osoittamassa hänelle vihan tunteita tai väkivallan tekoja.

    Tämä pätee uskontojen välisessä dialogissa, mutta se pätee yhtälailla muissa erimielisyyksiä aiheuttavissa asioissa – kuten vaikkapa parisuhteensa solmineiden puolesta ja heidän kanssaan rukoilemisessa.

    Olemme(!) saaneet viisaan paavin.

    Muuten: mitenköhän tämä voisi toimia esim. kristittyjen ja ateistien välisessä vuoropuhelussa..? Taitaisi käydä niin, että me kristityt saisimme hoitaa yksin sen rukousosion, mutta jospa ateistit vastavuoroisesti ajattelisivat rukouksemme aikana meistä kristityistä vain hyvää.. 🙂

    • Jouni Turtiainen: ”Juuri näin rakennetaan konkreettisesti rauhaa: se, joka rukoilee toisen puolesta ja hänen kanssaan, ei voi olla kohta osoittamassa hänelle vihan tunteita tai väkivallan tekoja.”

      Tämä olisi tietystikin hyvin toivottavaa, mutta sietää epäillä tapahtuuko sitä sitkeäksi osoittautuneen Israel – Palestiinalaiset konfliktin suhteen. Ratkaisemattomia kiistoja tuntuu olevan ja ns. kostonkierre on jatkunut jo ties kuinka kauan.

      Mieleen tulee myös Jesajan kirjan 1. luvun sanat. (siteeraus uudesta kirkkoraamatusta): ”15 Vaikka te levitätte kätenne rukoukseen, minä peitän silmäni, en tahdo teitä nähdä. Vaikka te rukoilemistanne rukoilisitte, minä en teitä kuuntele, koska kätenne ovat veren tahrimat.

      16 Peseytykää, puhdistautukaa,
      tehkää loppu pahoista töistänne,
      ne ovat aina silmissäni.
      Lakatkaa tekemästä pahaa.
      17 Opetelkaa tekemään hyvää, tavoitelkaa oikeudenmukaisuutta, puolustakaa sorrettua, hankkikaa orvolle oikeus, ajakaa lesken asiaa.”

  2. Näitä erilaisia ekumeenisia rauhankonferensseja ja rauhanjulistuksia järjestelivät eri kirkkokuntien edustajat varsin ahkerasti jo esim. 1980-luvulla. Vaan eivät sodat loppuneet siihen. Kohta alkoivat esim. entisen Jugoslavian hajoamiseen liittyvät sodat ja Ruandan kansanmurha. Viimemainittuihin osallistuivat kristillisiksi itseään kutsuvat kirkkokunnat hämmästyttävällä intensiivisyydellä. Samoin Islamin uskoa tunnustavat ensiksi mainittuun ja moniin muihin konflikteihin.

    • Hyvänen aika, hyvät hyssykät Ari! Etkö osaa lukea sisältöä, kun juutut julkaisijan ”mainontaan”. Message is the media, mutta ei se tarkoita koko totuutta!!! HeSa nyt sattuu eturivin päivälehtenämme julkaisemaan uutisia mm. tieteestä, jollaisia esim. Kaleva tai Savon sanomat tee. Ei millään pahalla! Näin vain on.

      On tosi lapsellista, ala-arvoista, esittää, että saisin HeSasta palkkioita saati että Kotimaa24.fi siitä saisi etusuuksia, että olen heidän bloggarinsa! Satun saamaan maksuttomia inspiksiä hyvistä jutuista, jotka sivuavat (ihmeen sattumalta) omia havaintojani. Esim. tänään innostuin kahdenkeskisestä amiraaliperhosen katselusta pihallani omenapuun alla. Kun sen jälkeen sain aviisin käsiini maalaispostilaatikostani, olin innostunut lukemaan, mitä perhosten siiville kuuluu.

      Olisi kiva, jos ennakkoluuloistasi huolimatta lukisit jutut, joihin otat vinosti kantaa. Asiallinen kritiikki on toista kuin omituinen ennakkoluulosi tiedonkulkua kohtaan!

      Kommenttisi on lähinnä raukkamainen.

  3. Perhosten siivet ovat yksi parhaimmista todisteista siitä, että Jumala on luonut maailman. Perhoset ovat eläviä taideteoksia. Kuinka joku voi uskoa siihen, että yksityiskohtaisesti kuvioidut ja symmetriset siipikuviot voisivat syntyä vain ”luonnonvalinnan kautta”, koska ne ”hyödyttävät kantajaansa”? Perhosten siivet kertovat älyllisestä suunnittelijasta, luovasta taiteilijasta. Ei millään muulla tavalla voi mielestäni selittää niin uskomattoman kauniisti ja taidokkasti muotoiltuja ja kuvioituja ja väritettyjä siipiä.

    Jumala on totisesti olemassa ja Hänen kättensä työ on nähtävissä luomakunnassa! Perhoset siivillään ylistävät kaikkivaltiasta Herraa ja ovat yksi vankkumattomimmista ja vastaansanomattomimmista todisteista siitä, että Raamattu on Jumalan sanaa aina alkukertomuksia myöten. Jumala on luonut kaiken elävän, kunkin lajinsa mukaan. Perhoset eivät esim. lisäänny minkään muun, kuin oman lajinsa edustajan kanssa, koiras naaraan kanssa.

  4. Jos itse message olisi sinulle tärkeä, eikä media, niin kaipa sen median nimen voisi jättää mainitsemattakin, ja puhua vain esim. sanomalehdestä.

    Ainoastaan yhtä sanomalehteä lukemalla tulee oma maailmankuva sangen suppeaksi ja yksipuolisesti värittyneeksi. Yhtä suppeaksi, kuin kyseisen aviisin toimituksen putkinäkö. Jos se jollekin riittää, niin tulkoon kukin tavallaan onnelliseksi. Itse suosittelen kuitenkin lukemaan laajempaa kirjoa, mieluummin myös maailmanlaajuista, koska kieliähän meille jo koulussa opetetaan, ja googlen kääntäjäkin auttaa. Nykyään helppoa ja halpaa.

    En myöskään musiikissa kuuntele aina ja vain yhtä artistia. Saati mainostaisi tätä joka ainoassa blogissani.

    Älä ota tätä henkilöösi. Oletan, että luet muutakin, mutta se ei ainakaan näy blogeistasi. Blogejasi ihmettelen ja kritisoin tässä suhteessa,

  5. Ammattitutkijana olen tottunut ilmoittamaan tietolähteeni, en viittaamaan epämääräisesti vain johonkin lehteen, varsinkin kun siteeraan sieltä suoria väittämiä.
    En todellakaan rajoita lehtien lukemista HeSaan. Olen löytänyt siitä kuitenkin ”viestejä”, jotka antavat ajattelunaihetta. Se lienee kriitikollekin sopivaa. Eikä väittämäsi ”putkinäkö” kai ole esimerkiksi perhosasiassa ongelma. Uuutinenhan ei ole HeSan laatima vaan aivan muualta avaran maailman tiedelehdistä poimittu.

    Ikävää, ettet voi nähdä metsää puilta eli media on sinulle niin suuri ongelma, että kirjoitusteni sisältö jää katseesi kantamattomiin.

  6. Otitko kritiikkini kuitenkin henkilöösi, kun loppulauseesi ”vastaisku” käy minun henkilööni, ja ryhdyt analysoimaan, minua, ja julistamaan olettamiasi ongelmiani? Laittamaan ajatuksia päähäni? Malttia, asioista tässä kritisoidaan, ja toiminnasta, ei
    henkilöstä, ainakaan tältä suunnalta.

    Todellakin, näen metsän puilta, itse message kiinnostaa minua aina enemmän kuin (mikään yksittäinen) media. Yksi parhaita tapoja nähdä koko metsä, eri puolilta ja myös ylhäältä, on tutustua useisiin lähteisiin, kilpaileviin mielipiteisiin, vastakkaisiin näkökulmiin. Ellei halua elää ja ajatella kuplassa.

    Ammattitutkijana tietänet myös, ettei ainoastaan yhteen lähteeseen tukeutuminen juuri millään alalla herätä suurta luottamusta.

    Media ei todellakaan ole mikään ongelma minulle, sellaiselle, joka ei nosta mitään yksittäistä mediaa jalustalle, vaan suhtautuu kaikkiin kriittisen omaehtoisesti. Kokonaisuus kertoo aina yhtä lähdettä enemmän. Ns. ”eturivin” edustajat ovat siinä pseudoasemassaan yleensä historiallis-konformistisista syistä, ja samanhenkisen eliitin establishmentin keskinäisen kehun ja paijaamisen nostamina. Se asema horjuu nopeasti, kun huomataan, ettei keisarilla ole vaatteita.

  7. Erikoista, että kommentoijat eivät edes sivulauseessa ole puuttuneet kirjoituksen maailmankatsomuksellisessa mielessä tärkeimpään kohtaan. Tarkoitan sitä kappaletta, jossa kerrotaan Suruvaipan ennalta sanotusti(!) tulleen tervehtimään kirjoittajaa.
    Sattuman todenäköisyys ”kohtaamisessa” on todella pieni, kun huomioidaan myös perhosen käyttäytyminen. Haluaisin vakuuttaa Päivi Huuhtanen-Somerolle, että ei hänen taivasosansa siitä vaarannu, vaikka ottaisi perhosen vierailun Jumalan sallimana lohdutuksena.
    Tässä tulee väistämättä mieleen hyvänä kristittynä tunnettu Sakari Topelius ja hänen joululaulunsa Varpunen Jouluaamuna. Topelius mitä ilmeisemmin uskoi että ihmisen sielu voi pukeutua esim. linnun hahmoon. Erikoisia lintukokemuksia tässä mielessä onkin ihmisillä runsaasti. Itsellänikin on sellainen: Joitakin vuosia sitten olin Tervon hautausmaalla vanhan isäni kanssa. Hän halusi käydä katsomassa vuosikymmeniä sitten kuolleen ensimmäisen vaimonsa hautaa. Olimme kävelleet pitkän tovin hautaa löytämättä, kun huomioni kiinnittyi edessä käytävällä lennähtelevään pikkulintuun. Jonkun matkaa lintua seurattuamme se lennähti erään hautakiven päälle ja kun pysähtyimme tutkimme kiveä tarkemmin, siinä luki etsimämme henkilön nimi! Jotenkin tuonpuoleisuus silloin(kin) kosketti ja on saanut osaltaan ajattelemaan, että mitä me ”oikeaoppisen” kristityt muka tiedämme todellisuudesta yrittäessämme puristaa sen dogmien ahtaisiin rajoihin.

    • Erikoista, että kommentoijat eivät edes sivulauseessa ole puuttuneet kirjoituksen maailmankatsomuksellisessa mielessä tärkeimpään kohtaan. Tarkoitan sitä kappaletta, jossa kerrotaan Suruvaipan ennalta sanotusti(!) tulleen tervehtimään kirjoittajaa.

      Unto, tarkoitatko, että kristinuskoon mielestäsi pitäisi mahtua myös usko siihen, että ihminen voi ilmestyä kuolemansa jälkeen maan päälle perhosena tai muuna eläimenä?

      Kirjoittajahan nimenomaan sanoo, että ei usko suruvaipan ja ihmissielun yhdistelmään. Varpunen jouluaamuna -laulu on samankaltainen juttu kuin tuo kirjoittajan saama ennustus. Moni pitää tuollaisista tarinoista, ja jotkut niihin uskovatkin. Kristinuskon oppiin moinen sielunvaellus ei kuitenkaan kuulu (käsittääkseni juuri siksi se on kirjoittajalle vastenmielinen ajatus).

Kirjoittaja

Huuhtanen-Somero Päivi
Huuhtanen-Somero Päivi
Eläköitynyt estetiikan, kirjallisuustieteen ja taidekasvatuksen dosentti. Retriitinohjaaja. Hengellinen ohjaaja. Useita rukoukseen ja hengelliseen harjoitukseen liittyviä kirjoja ja kirjoituksia 1985-. Esseitä kristillisestä taiteesta ja kulttuurista. Runoja, aforismeja.