Perhosen siivet, miten suhtautua?

Tämä liittyy Helsingin Sanomien tämän päivän ”Tiedon jyvät”/ Tiede palstaan. Kuten on käynyt edellä blogeissani ilmi, olen innoissani luonnontieteiden kehityksestä niin humanisti kuin olenkin. Tänään törmäsin rajoittuneisuuteeni konkreettisesti!

Olin poimimassa mökin takapihalta omenapuiden maahan pudonnutta mätää ja kuivuudesta sekä muumiotaudista kärsinyttä satoa. Se on pantava jätteisiin, ei kompostiin. Kassi täyttyi. Jäljellä oli 3 kpl omenanraatoa. Ennekuin ehdin tarttua niihin päälle lehahti upea ruskehtava perhonen. Sen siivenkärjet olivat mustavalkoiset. Muuten se oli tummanruskea. Kuitenkin oranssi kehä kiersi sitä ylä- ja alasiivistä loisteliaasti. Tajusin, että perhonen oli AMIRAALI! (Kiitos lapsuuden perhospelikorttien ja luontoinnostuksen, jotka äitini ja ukkini iskostivat mieliin kesäpaikoissamme).

Amiraali empi. Se ei päässyt jäljelläoleville omenamädille heinätupsujen läpi. Niinpä se liki 30 minuutin  mietiskelymme jälkeen avasi siipensä ja lehahti pois. Tyttäreni kertoi, että Amiraali oli vieraillut pihapiirissä koko heinäkuun lopun ajan. Ihana ilmestys. Lapsuuteni kesissä nokkosperhonen oli joka aamuinen räpistelijä kesäkodin yläkerran ikkunoita vasten. Aika ahdistavaa. Päästimme ne heti ulos herättyämme.

Kun sisareni kuoli nuorena aikuisena, meediona esiintynyt naishenkilö lähetti minulle ”siskoni nimissä” (en itse ottanut yhteyttä) sanoman: Sisareni tulisi luokseni perhosena, suruvaippana kesämökkimme (vanhempien) pihapiirissä. Annoin omituisen jutun olla. En halua nytkään puhua spiritismin puolesta. Se on ahdistava ongelma uskovalle: miten erottaa oikean tiedon väärästä. Minä en usko sisareni läsnäoloon perhosessa kuolemansa jälkeen. Kyllä sen sijaan pihapiiriimme ilmaantui yhtäkkiä ensi kertaa suurikokoinen alkukesän perhonen: suruvaippa, vuorenkilpien ystävä. Se laskeutui kädelleni, kun luin pihalla kirjaa. Se oli kuin rusetti päälaella, kun katsoin varjoani lukemani aikakauslehden aukeamalla.

Tämä nyt ei ole enää aktuaalista perhos-ajatteluani. HeSa:n juttu, pieni teksti, kertoo, että Yalen yliopistossa on onnituttu muuttamaan perhosten siipien väriä (ruskeasta violetiksi). Saavutus on sinällään ”luonnollinen”: ei ole kyse värjäämisestä! Värimuutos saatiin aikaiseksi ”nopeasti eläimen väriä valikoivan jalostuksen ja evoluution avulla”. Huhheijaa. Kohta en tunnistakaan suruvaippaa, nokkosperhosta enkä amiraaliani! Kiitos biologisen evoluution hyväksikäytön tässäkin asiassa.

Miksi hyväksikäyttö? Tekstilähde HeSa:ssa kertoo seuraava: ”Luonnonvalintaa jäljittelevät algoritmit voivat ehkä tuottaa nopeammin uusia yhdisteitä kuin perinteiset kokeilut”. Idean hienous on lähteen mukaan siinä, että ”keino voi auttaa fyysikoita ja insinöörejä soveltamaan evoluution periaatteita, kun he suunnittelevat uusia materiaaleja”. Olennaista asialle on, että ”valikoiva jalostus” toteutti värimuutoksen muuttamalla perhosten siiven paksuutta.

Minun on vaikea omaksua perhosten siipien paksuntamisen ihanuutta, innovatiivisuutta, aineellista tuottoisuutta. Ilmeisesti kaiken kuluttava homo sapiens joutuu jo näinkin pitkälle keksiäkseen materian uusia muotoja kulutuskäyttöönsä! Päätäni huimaa. Ei kosmologia vaan tämä innovatiivinen biologinen materialismi. Pienen perhosen kokoinen, sen siipien värin muutos ja siipien paksuntaminen. Lentääkö tällainen eteläafrikkalainen ”Bicyclus anynana” lainkaan paksuilla siivillään vai onko se laboratorion perhosterraariossa(?)  pelkkä paikalleenjysähtänyt olio? Tieteemme aikaansaama mutaatio.

Kun olin lapsi, äitini opetti, että perhosen siivet olivat varsin herkät. Niitä ei sopinut kosketella, jos poisti nokkosperhosia makuuhuoneen ikkunan edestä räpistelemästä. Pelkäsimme siskoni kanssa siipien hienoista väripölyä, jota ilman kuulemma perhoset eivät pystyisi lentämään. Koppasimme perhoset kuppeihin postikortti kantena ja heitimme ne avoimesta ikkunasta kupin ja kortin kera ulos pihalle, ettei vahinkoa olisi sattunut.

Olen pahoilani kaikkien siivellisten kohtalosta elämämme inhimillisessä todellisuudessa. Minulle siivekkäillä linnuilla ja perhosilla on oikeutensa olla ilman ihmistä elossa, lisääntymässä, luonnollisesti kuolemassa. Meilläkin on oma oikeutemme elämään, muttei loputtomiin toisten eliöiden varassa. Sanelemme hurjan paljon elämän loppuja lajeille, niiden hyötykäyttöä, täystuhoa aikaansaaden. Varmaan jokainen toivoo, että ebola saataisiin Afrikassa aisoihin kuten mustasurma aikoinaan. HIV oli lintuinfluenssan kera edellinen kauhuskenaario .Se saatettiin kalliiden takaiskujenkin (narkolepsia) kera nitistetyksi. Joten kuten.

On selvää, että haluamme elää! Perhoset eivät kerro halustaan. Eivät linnut, joiden sulosointuja iloksemme kuuntelemme (ja jossain Keskieuroopassa vangitsemme syötäväksi äänettömyydeksi). Minulle Amiraali oli omenaviinin hellyttävä juoppo, joka joutui pettymään anniskelustani. Odotan, että se palaa. Muumio-omenoita riittää rupisissa omenapuistossani, joista omenakehrääjän toukat käämivät suurimman sadon.

 

 

 

  1. Minun on vaikea omaksua perhosten siipien paksuntamisen ihanuutta, innovatiivisuutta, aineellista tuottoisuutta. Ilmeisesti kaiken kuluttava homo sapiens joutuu jo näinkin pitkälle keksiäkseen materian uusia muotoja kulutuskäyttöönsä!

    Erikoinen ajatus, nimittäin siksi että käsitin sinun olevan kristitty. Raamatun alkulehdillä Jumala sanoo ihmisille: ”Vallitkaa meren kaloja, taivaan lintuja ja kaikkea, mikä maan päällä elää ja liikkuu.”

    Voiko tuon suoremmin enää saada jumalallista oikeutusta käyttää eläimiä ihmisen hyväksi? Mielestäni tuo koskee myös nykyihmisen tieteellisiä pyrkimyksiä eläinten suhteen. Jos perhoskokeet ovat mielestäsi arveluttavaa puuhailua, missä mahtaa mennä Jumalan tarkoittaman vallitsemisen raja?

    • VT:n 1. luomiskertomuksen mukaan Jumala loi ensin muun luomakunnan, lopulta ihmisen luominen ikäänkuin kruunasi kaiken. 2. luomiskertomuksen alkuna on ihmisen luominen maan tomusta, johon Jumala hänet syntiinlankeemuksen jälkeen tuomitsi palaamaan. Ihminen ennen lankeemusta sai nimetä kaiken muun luodun, eläimet ja kasvit.

      Tätä me Linnèn perusopetuksen saneet edelleen uteliaina ihmisinä teemme. Olisin kuitenkin varovainen päätelmistä ihmisen ”valtaoikeuksien” suhteen. Ne kyseenalaistuivat jo Genesiksen mukaankin! Ihminen oli altis väärään toimintaan itse luomakunnan eliön, käärmeen, kanssa! Miksei siis tässä postparatiisillisessa tilassa, jossa oikea ja väärä tieto eivät selkeästi ihmispäässä erotu, ihminen voisi väärin hyväksikäyttää luontoa!?

      Minusta me käytämme ja paljonkin! Ajamme sukupuuttoon lajeja, kun meillä on ollut metsästyslupa esim. Afrikan savanneilla. Joudumme erityisesti kampanjoimaan hylkeitten, saimaannorppien, puolesta, ettei laji kuolisi Suomesta. Ehkä perhosten siipien paksuntamisella on joku ”epäämätön ihmistä elintärkeästi hyödyttävä tarkoitus”, mutta silti kammoan ajatusta muuntelusta vain ihmisen kekseliäisyyden tähden. Jumalan luomistyössä korostuu ajatus vastuusta, joka ihmiselle asetettiin.

    • Sekoitat minut johonkin toiseen Ristoon, en ole pappi. Silti väitän, että eläimenä maan päälle ilmestyminen ei ole kristinuskon opin mukaista. Olipa sielunvaellusta/jälleensyntymistä tai jotain muuta;)

  2. Risto, anteeksi erehdykseni, toivottavasti väärästä tituleerauksesta ei ollut haittaa.: )
    Joo, ei kristinoppissa puhuta mitään ihmisen tulosta maanpäälle eläimenä, sehän olisi hinduismia. Asiaa voi lähestyä lievemminkin vertauskuvin. Kuolleen ihmisen lähipiirille voi olla lohduttavaa tietää, että poismennyt läheinen elää edelleen jollain tasolla. Tällaisen todisteen on moni saanut perhosen tai linnun hetkellisen ilmestyksen kautta.

    Blogistin kertoma perhoskokemus ja lukemattomat muut vastaavat, mukaanluettuna oma hautausmaa-kokemukseni, ovat maailmankatsomukselisessa mielessä äärimmäisen kiinnostavia. Sopisi hyvin, että Päivi Huuhtanen-Someron tutkijasielu uskaltaisi syvemmin pohdiskella, mistä hänen kokemuksessaan oli kysymys. Tuttua tosin on, että tiedeyhteisössä tämäntyyppiset asiat lakaistaan maanrakoon..

    • Unto, toki minä mietinkin ”syvemmin” suruvaipan ilmestymistä. Meedion viesti sisälsi paljon muutakin ”ilmestymisasiaa”: paikkoja, aikoja, vertauskuvia. Vanhempani näkivät siskoni haudalla valkean kyyhkysen, joka lohdutti heitä niin kristittyjä kuin olivatkin. Minulle kuitenkin usko Jeesukseen vapahtajana vapautti tämänlaatuisesta animismista. Meillä on suorin yhteys Isään vain Pojan kautta, kun olemme kristittyjä uskovia.

    • Värihän on valon aikaansaannos. Se maalaa meille (värittömille) koko spektrin. Me näemme värejä siinä missä niitä ei sellaisenaan vielä ole. Jälleen yksi luonnontieteen ihmejuttu.

  3. Jos vielä jaksatte lukea perhosuutisia, tässä päivitys mökiltäni: Amiraali on viihtynyt hauskasti takapihamme puolella marjapensaitten ja omenapuiden katveessa. Se on välillä oikein poseerannutkin mahdollsimman kauniisti siivet levällään! Kaikessa rauhassa. (En osaa uskoa, että se inkarnoisi 4 vuotta sitten kuolleen puolisoni sielua saati uuden kumppanini vaimovainajaa.)

    Syyskesä on ruskeäsävytteisten perhosten kulta-aikaa, mitä ilmeisimmin. Nyt pihalla on ilahduttanut jo neitoperho ja tuttu nokkosperhonenkin! Ainoastaan yksi valkosiipinen perhonen on osoittanut kiinnostusta hortensiapensaani runsaaseen valkeaan kukintaan!

    Olen kiitollinen Jumalalle luonnon monimuotoisesta tarjonnasta. Kun lintujen laulut ovat lähes kokonaan vaienneet, siivekkäät kuitenkin pitävät puolensa syksyn alla. Perhoset, joista jotkut onnistuvat lopulta lentämään jopa Mustallemerelle asti talvehtimaan! Tuntuu hurjalta. Jumalan luonnon ihmeeltä!

Huuhtanen-Somero Päivi
Huuhtanen-Somero Päivi
Eläköitynyt estetiikan, kirjallisuustieteen ja taidekasvatuksen dosentti. Retriitinohjaaja. Hengellinen ohjaaja. Useita rukoukseen ja hengelliseen harjoitukseen liittyviä kirjoja ja kirjoituksia 1985-. Esseitä kristillisestä taiteesta ja kulttuurista. Runoja, aforismeja.