Isot konfliktit alkavat yleensä siitä, että toinen lyö ensiksi takaisin. Näin riippumatta siitä, löikö kukaan ensiksi.
Kun Venäjään kohdistettavia pakotteita on pohdittu ja spekuloitu ja niiden vaikutusta Suomeen on arvioitu, yksikään suomalainen poliitikko tai journalisti ei ole sanallakaan vielä alkuviikostakaan maininnut mahdollisuutta, että Venäjä ryhtyisi pakotteiden alla rajoittamaan tuontia. On vain arvioitu Venäjään kohdistettavien pakotteiden Venäjällä syntyvien seuraamusten vaikutusta Suomeen. Vasta kun Venäjä ryhtyi omiin vastatoimiinsa, poliitikot ja journalistit ovat alkaneet hetken hämmennyksen jälkeen väittää, että vastatoimet olivat odotettuja. Uskokoon ken tahtoo!
On ollut käsittämättömän naiivia kuvitella, että Venäjän johto pakotteiden alla nöyrtyisi käymättä vastahyökkäykseen. Hehän katsovat toimivansa Venäjän edun nimissä ja heillä on kansalaisten patrioottisen tunnekuohun nostattama tuki takanaan.
Kautta aikojen on huomattu, miten kriisitilanteissa on myös hyötyjiä. Niin kovat kuin Suomelle määrätyt sotakorvaukset Jatkosodan jälkeen olivatkin, niistä selviytyminen loi Suomen sodan jälkeisen itsenäisen teollisen infrastruktuurin nousun perustan. Pakotteiden alla syntyy Venäjällä momentum oman elintarviketeollisuuden kehittämiseen. Tosin vaikeuksien kautta varmasti, mutta kuitenkin.
Sotien, kieltolakien, taloudellisten lamojen ja vastaavien mullistusten aikana ovat myös vaurautta keränneet ne, jotka osanneet täyttää tyhjiöitä. Niin nytkin. Tuonti- ja vientirajoituksia korvaamaan syntyy harmaan talouden taitajien joukko, jotka luovat muuttuneen kysyntä- ja tarjontatilanteen edellyttämät jakeluverkostot ja hyödyntävät harmaan ostovoiman ja hintojen nousun. Ja rikastuvat. Kärsijöiksi jäävät ne, joilla ei ole mahdollisuutta, varaa, halua, kykyä ja/tai taitoa toimia muuttuneessa tilanteessa. Siis tavallinen kansa köyhistä keskiluokkaan niin idässä kuin lännessä. Oligarkit – tai millä nimellä talouden eliittiä missäkin maassa kutsutaankin – sen sijaan keräävät voitot.
Edessä näyttää olevan pitkä surullinen marssi, jossa mikään ei ole totta ja tunnelin päässä oleva valo ei ehkä ole aurinko vaan samalla raiteella vastaan tuleva juna.
Oletteko muuten kuulleet kenenkään arviota kirkkojen välisistä suhteista nyt? En minäkään. Mutta luulenpa, että idän ja lännen kirkkojen suhteet, myös Venäjän ortodoksisen kirkon ja Suomen ev.-lut. kirkon suhteet, ovat nyt huonommalla tolalla kuin aikoihin. Ja niin kuin maailmanpolitiikassakin, kylmempi kausi ei alkanut Maidanilta, vaan jo paljon aiemmin.
Kuten monet muutkin nykypäivänä, myös minä epäilen sotakorvausten rakentavaa vaikutusta Suomen teollisuusinfrastruktuurin luomisessa. Pikemminkin se hidasti sitä merkittävästi. On tietysti varsin ymmärrettävää, että tapahtuma halutaan glorifoida sen aiheuttamien negatiivisten vaikutusten vuoksi, mutta se ei vielä tee väitteestä totta.
Henkilökohtaisesti epäilen nopeaa vallanvaihtoa Moskovassa, minkä jälkeen kauppasuhteet palautetaan ennalleen.
Suomalaisten poliitikkojen pitäisi nyt vaatia, että USA luopuu kokonaan protektionismistaan EU-tuotteita kohtaan ja pistää myös maataloutensa subventiot kuriin. Asioista on neuvoteltu, mutta USA:n tietyt vaatimukset ovat olleet kohtuuttomia.
Venäjän markkinoiden sulkeuduttua olisi oikein ja kohtuullista avata tuonti liittolaisen tuotteille. Näin voitaisiin saada takaisin osa menetetystä Venäjän-viennistä.