Voisi myös kysyä, onko kirkko vain keskiluokan kirkko? Olemme tottuneet ajattelemaan, ettei Suomessa ole yhteiskuntaluokkia. Yhteiskuntaluokista puhumista on pidetty miltei loukkaavana, ja luokkayhteiskunta käsitteenä kuuluu vain historiaan.
Kaikki haluavat kuulua keskiluokkaan. Vaikka suomalainen ihailee yläluokkaisia ihmisiä, olisi noloa sanoa kuuluvansa yläluokkaan. Se olisi yhtä noloa kuin palkasta tai ylipäätään rahasta puhuminen. Ja työväenluokkaan kuuluminen saattaisi myös olla noloa. Noloa niillekin, jotka jatkuvasti taistelevat toimeentulostaan nollatuntisopimuksilla, pätkätöissä ja pakkoyrittäjinä. On turvallisinta, että kaikki kuuluvat yhteen ja samaan keskiluokkaan.
Mutta miten se asia oikein on?
Viime aikoina julkisuudessa on herätetty keskustelua siitä, etteivät yhteiskuntaluokat ehkä olekaan kadonneet. Ylen sivuilla esimerkiksi kolumnistit Auli Viitala ja Raisa Omaheimo ovat käsitelleet asiaa. Viimeksi mainittu viittaa myös ranskalaisen kirjailijan Edouard Louisin tuotantoon. Helsingissä vieraillessaan Louis koki tulleensa luokkayhteiskuntaan. https://yle.fi/a/74-20032335
En ole vielä tutustunut Louisiin kirjoihin, mutta luin Auli Viitalan tuoreen kirjan Elämäni kansalaisena. (Kirjapaja 2023.) Suosittelen. https://sacrum.fi/elamani-kansalaisena
Vähän vanhemmista kirjoista voisi mainita ainakin seuraavat. – – – Katariina Järvinen, Laura Kolbe: Luokkaretkellä hyvinvointiyhteiskunnassa. Kirjapaja 2007. – – – Anna Kontula: Luokkalaki. Miten Suomen lait ja viranomaiset syrjivät työväenluokkaa. Into Kustannus Oy 2016.
Mutta palataanpa kysymykseen. Onko kirkko keskiluokkainen? Keskiluokassa ja keskiluokkaisuudessa ei sinänsä ole mitään pahaa, mutta ei ole hyvä, jos asioita tarkastellaan esimerkiksi pelkästään keskiluokkaisen, akateemisesti koulutetun virkamiesperheen näkökulmasta.
Ja mikä sitten määrittelee ihmisen yhteiskuntaluokan? Tulojen suuruus, koulutus, ammatti vai syntyperä? https://yle.fi/a/74-20015875
Teollisuuspaikkakunnilla seurakunnissa on paljon perinteisissä työväen ammateissa toimivia ihmisiä. Näkyykö se jotenkin seurakuntien toiminnassa? Pitäisikö sen näkyä? Näkyykö se työväen omana aktiivisuutena vai onko työväenluokka seurakunnan ”työn kohde” samalla tavalla kuin vaikkapa työttömät, eläkeläiset, lapset ja nuoret?
Itse olen aina kammonnut tuota työn kohteena olemista. En halua olla aikuistyön kohde. Haluan osallistua aikuisten toimintaan. Miten asian hahmottaa pitkäaikaistyötön tai duunariammatissa toimiva, jolle keskiluokkainen seurakunta järjestää jonkinlaista ”erityisryhmien toimintaa”?
Ovatko työväenluokan (tai yläluokan) odotukset ja tarpeet seurakunnan toiminnan osalta jotenkin erilaiset kuin hallitsevan keskiluokan Tietysti nyt vastaatte, että evankeliumi on kaikille sama. Niin onkin, mutta miten sitä evankeliumia eletään todeksi?
Olisiko reilua antaa olemassaolon oikeus keskiluokan lisäksi myös työväenluokalle ja yläluokalle?
Lopuksi tunnustan, että olen keskiluokkaisen virkamiesperheen keskiluokkainen tytär ja eläkkeellä valtion virasta. Lieventävänä asianhaarana voin mainita, että olen ollut pian 40 vuotta naimisissa muurarin kanssa.
Charlotta: ”Sivistyksen puute on vakavampaa kuin kuuluminen tiettyyn yhteiskuntaluokkaan.”
Samaa mieltä. Sivistys ei riipu yhteiskuntaluokasta tai varallisuudesta.
Tässä on monia merkittäviäkin huomioita ja etenemispolkuja eri suuntiin, jotka kuitenkin mielestäni etäännyttävät keskustelua varsinaisesta blogin teemasta. Se on harmittavan yleinen vaiva. Kun mennään automerkkeihin ja palkkoihin niin ehkä tarkoituksena onkin vain ploblematisoida/kiistää blogistin kysymystä, ja se on tietenkin aivan ok. Tietenkin voidaan sanoa että sekä että, siis on keskiluokkaistunut ja ei ole. Toisaalta toisaalta -pyörittely vain ei sano mitään ja aloitettu keskustelu vain sulkeutuu. Esim. Martti Pentin mainitsema historiallinen kehitys (tai ei-kehitys) on tärkeä ja tulisi mielestäni ottaa akavasti. Tämä ei saa jäädä tähän.
Kirjoitin Kotimaan mielipidesivulle 26.5. kevään kirkolliskokouksen yhdestä edustaja-aloitteesta, joka tulee lähelle tätä blogia. Koska siihen ei ole näkynyt ja kuulunut hiiskaustakaan, rasitan sillä tätäkin keskustelua, ja kysyn onko siinä mitään järkeä. Ja liittyykö se mitenkään tässä olevaan? Ainakin toiminnan kohteena olemisen kokemus ja epäkohta yhdistää. Pyrkimykseni on etsiä avaimia jämähtäneen tilanteen muuttamiseen.
Yritin ensin linkittää mielipiteeni tähän, mutta kun en onnistunut niin julkaisen sen omana blogina.
Katsokaa siis Hannun blogia.
On.