Jeesuksen mukaan ihmisen pitää syntyä uudesti päästäkseen Jumalan valtakuntaan. Jeesus siis sanoo, että se, mitä ihminen on tai mitä hän itse tekee, ei riitä, vaan edellytyksenä on Jumalan tekemä muutos ihmisen sydämessä. Kova sana. Kukaan ei kelpaa Jumalalle sellaisena kuin on. Sen sijaan katuva saa armon, ja siinä prosessissa Jumala itse voi uudistaa meidät sisäisesti.

Tämä tosiasia, että kristillinen seurakunta muodostui alun perin Jumalan muuttamista ihmisistä, teki siitä jotain ainutlaatuista. Tiedon ammattilaiset, papit, jäivät sivuun, ja eturintamassa olivat ne ihmiset, jotka Jumala oli muuttanut ja joista oli tullut Kristuksen seuraajia.

Me kuitenkin usein sekoitamme Uuden ja Vanhan testamentin sanomat keskenään. Vanhan testamentin temppeliuhrit liittyivät lähinnä anteeksiantoon, joka annettiin syntiselle. Uudessa testamentissa taas ei puhuta vain anteeksiannosta, vaan myös Jumalan tekemästä sisäisestä muutoksesta ihmisessä, joka tekee hänestä kelvollisen Jumalan valtakuntaan.

Siksi seurakunnan alkuperäisen sanoman säilyttäminen on ollut kirkon historiassa aina vaikeaa. Erityisesti valtion- ja kansankirkot ovat halunneet laskea rimaa. On ollut helpompi vakuuttaa ihmisille heidän syntiensä anteeksiantoa kuin kutsua heitä Kristuksen seuraajiksi. Sen takia evankeliumin alkuperäinen sanoma kutsusta valtakuntaan on kirkon toimesta usein kutistettu pelkäksi anteeksiannoksi.

Jotkut vapaat suunnat tekevät oman tiivistelmänsä: kun teet uskonratkaisun tai lausut uskonrukouksen, olet silloin uudestisyntynyt. Joku luterilainen sanoo: ”Olen kastettu, siksi olen uudestisyntynyt.” Sitten on niitä, jotka sanovat: ”Minulla oli tietty kokemus” tai ”Käyn kirkossa”, ja sen takia he ajattelevat olevansa varmaankin uudestisyntyneitä.

Jonathan Edwardsilla on mielestäni eräs parhaista uudestisyntymisen määritelmistä. Hän kuvasi uudestisyntynyttä ihmistä sellaisena, jonka sisäisen motivaation Jumala on muuttanut. Ihminen ei enää halua pysyä synnissä, vaan haluaa seurata Kristusta ja toteuttaa Jumalan tahtoa. Ei niin, että hänestä olisi tullut heti täydellinen, mutta hän on saanut uuden motivaation etsiä ja tehdä Jumalan tahtoa, elää parannuksessa ja opetella Kristuksen seuraamista.

Kun Lutherista tuli oman alueensa hengellinen johtaja, hän joutui päättämään, mitä tehdä tilanteessa, jossa kaikki ihmiset olivat kastettuja mutta vain harva hengellisesti elävä.

Luther ei kumonnut kirkon vallitsevaa opetusta siitä, että kasteessa synnytään uudesti, mutta hän sanoi, että ihmisen tarvitsee parannuksessa ja uskossa Kristukseen ottaa vastaan kasteen lahja, jotta kaste hyödyttää häntä. Siksi Luther näki tehtäväkseen hengellisesti kuolleiden ihmisten herättelyn lain saarnalla.

Vuosisatojen ajan tämä luterilaisen kasteopetuksen jännite – kaste ja usko – on tuottanut sekaannusta ja yleensä synnyttänyt myös väärää luottamusta kasteen pelastavaan työhön, erityisesti kansankirkoissa.

Mikä sitten on lain saarna nykyihmiselle? Sitä voi olla esimerkiksi vaietun totuuden ääneen kertominen. Se voisi olla esimerkiksi tällainen sanoma: ”Jos sinulla ei ole halua luopua synnistä tai seurata Kristusta, on todennäköistä, että olet hengellisesti kuollut. Mutta jos käännyt Jumalan puoleen, hän voi antaa sinulle parannuksen armon.”

Ihminen voi olla hengellisesti kuollut, vaikka hän olisi kastettu, kävisi kirkossa tai olisi lausunut uskonrukouksen. Lain tehtävä on auttaa tekemään diagnoosi, jonka tarkoitus on avata tie parannuksen armoon.

Ihminen ei voi itse saada aikaan uudestisyntymistä. Sen sijaan Raamattu lupaa, että jos ihminen tekee parannuksen, uskoo ja ottaa kasteen, hän saa Jumalalta Pyhän Hengen. Näin Jumala lupaa avata valtakunnan todellisuuden katuvalle. Ja myöhemmin hänen muuttunut sydämensä todistaa, että uudestisyntyminen on totta. hänen motivaationsa on muuttunut!

Monet viisaat näkevät, että uudestisyntymisen mahdollistaa Jumalan antama parannuksen armo, joka tekee ihmiselle mahdolliseksi syntiensä tajuamisen ja tunnustamisen sekä Kristukseen turvautumisen.

Tiedän olevani ajatuksineni vähemmistössä. Mutta mielestäni olemme hyväntahtoisuudessamme helpottaneet evankeliumin vastaanottamista liikaa.

Ajattelen, että niin sanottu uskonrukous tai kehotus ”Luota vain Jeesukseen” ohittavat usein kysymyksen parannuksesta, eikä ihmisen sydän silloin läheskään aina muutu.

Silloin jää usein epäselväksi, olemmeko me valmiita seuraamaan Kristusta vai odotammeko hänen seuraavan meitä.

Monet vaikenevat parannuksen tekemisen välttämättömyydestä, koska heiltä puuttuu oma kokemus Jumalan muuttavasta työstä.

Silloin evankeliumista tulee vain terapeuttinen sanoma.

Ja samalla alkuperäinen sanoma muuttuu huomaamatta. Alkuperäinen kutsu valtakuntaan, Kristuksen seuraajaksi, vaihtuukin sanomaksi: ”Ala uskoa Jumalan rakkauteen.”

Suuri syy tähän sanoman latistumiseen on meissä papeissa – olen itse kokemusasiantuntija. Vain osa meistä on käynyt läpi parannuksen tekemisen prosessin, sensijaan meidät on kasvatettu tiedolla välittämään anteeksiantamusta. Puhumattakaan siitä, että meillä olisi yhtenäinen käsitys siitä, millainen on uudestisyntynyt ihminen.

Raamattu on aika selkeä. Uudestisyntynyt ihminen uskoo Jeesukseen kuninkaana, Kristuksena. Koska hänellä on uusi elämä, hän ei enää voi surutta tehdä syntiä, ja hän haluaa tehdä Kristuksen tahdon. Hän haluaa päivittäin turvautua Kristukseen.

Siksi uudestisyntyneelle ihmiselle on luonnollista nähdä itsensä myös Kristuksen seuraajana.

Mutta kansankirkossa on vaikea puhua sanomaa uudestisyntymisen välttämättömyydestä. On paljon helpompi puhua vaikkapa tasa-arvosta, jonka useampi hyväksyy.

See less