Kun ihminen, haluaa tutustua kristilliseen yhteisöön tai seurakuntaan, niin ensimmäisellä käynnilllä ja vastaanotolla on todella iso merkitys. Seuraavaksi jaan sekä omia että toisten kokemuksia lyhyitä tapausesimerkkeinä. Sensitiivisyys syistä ei ole tarpeen nimiltä mainita mistä kristillisestä yhteisöstä kussakin tapauksessa on kyse.
1.Tapaus
Sisälläni on valtava halu päästä kirkon sisälle. On suuri kaipuu hakeutua pyhän äärellä. Kävelen katua pitkin ja saavun suuren rakennuksen lähellä. Tunnistan sen kristilliseksi kirkoksi. Odottavin mielen otan ovenkahvasta kiinni tarkoituksena päästä sisälle. Ovi on kiinni ja jään jyskyttämään sitä. Pettymys on suuri. Miksi en pääse sisälle tuonne? Sisimpään jää kaipuu. Ehkä sitten ensi kerralla pääsen sisälle.
2. Tapaus
Olen vastaanottamassa ihmisiä hengelliseen tilaisuuteen. Illan aluksi kättelen useita kymmeniä ihmisiä jopa yli sataa. Kuulen jälkeenpäin, että yksi uusi tulokas oli erityisen otettu siitä, että hänet otettiin henkilökohtaisesti vastaan kättelemällä. Pohdin itsekseni, että pienikin ele on siis tärkeä ja osoittaa, että ihminen on tervetullut kristittyjen kokoontumiseen.
3.Tapaus
Tilaisuuden jälkeen pastori tulee juttelemaan meidän kanssa. Käymme hänen kanssaan keskustelua mm.reformaation juhlavuodesta. Hän vaikuttaa oikeasti kiinnostuneelta ja halukkaalta jutella kanssamme. Siitä jää hyvä kokemus, vaikka emme toista kertaa tulleetkaan kyseiseen paikkaan.
4. Tapaus
Olen istunut monta vuotta täällä takarivissä eikä kukaan ole kertaakaan tullut juttelemaan kanssani. Olenko outo tai erilainen? Kenties vaikeasti lähestyttävän oloinen tyyppi? Lopulta joku uskaltautautua jutella kanssasi. Se tuntuu hyvältä. Sinnikkyys palkitaan. Moni olisi varmaan jo luovuttanut paljon aiemmin. Pääsen lopulta sisään tähän porukkaan.
5. Tapaus
Menen sisälle tilaisuuteen. Aistin heti ilmapiiristä, että täällä korotetaan Jeesuksen nimeä ja Henki on vahvasti läsnä. Minua ei tunneta ennalta, mutta saan silti sanoa terveiset ja pitää lyhyen hengellisen puheenvuoron. Koen kuuluvani joukkoon.Täällä minua tullaan myös halaamaan. Pyhiä suudelmia ei sentään anneta, vaikka nekin ovat jossain paikoissa käytössä.
- Suomessa ja maailmalla on lukuisia erilaisia kristillisiä yhteisöjä ja kirkkoja. Se, miten sinut otetaan vastaan ei ole yhdentekevää. Oletko tervetullut veli/sisar Herrassa vai ei-toivottu vieras? Pelkät sanat eivät sitä kerro, vaan enemmänkin ilmapiiri ja sanattomat viestit. n muodossa. Koetko ihmisten välittävän sinulle Jumalan rakkautta kohdatessasi sinut? Sillä on iso merkitys. Tämä ei ole pelkästään kulttuurikysymys, sillä kyllä Suomessakin osataan ottaa lämpimästi uudet tulijat vastaan
”Tervehtikää toisianne pyhällä suunannolla. Kaikki pyhät lähettävät teille tervehdyksen. Herran Jeesuksen Kristuksen armo ja Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen osallisuus olkoon kaikkien teidän kanssanne.” (2.Kor.13:12–13)
Hyvää asiaa! Nykyisin tuo pyhällä suunannolla tervehtiminen on hieman hankala juttu. Halaaminenkin on jo rajoilla ja sitä voi käyttää vain tuttujen ihmisten kesken ja turvallisessa tilanteessa. Jos paikalla on tuttuja ja ei-tuttuja, on parempi olla halailematta tuttujen kesken koska se voi tuntua muista oudolta.
Kiitos Toivo! Suomalaisessa kulttuurissa on erilaiset käytännöt kuin vaikkapa Englannissa. Monesti kättely on ok(paitsi epidemiakaudina,kuten kommenteista alempaa selviää). Olennaista on osoittaa seurakuntaan tulevalle,että hänet huomioidaan tavalla tai toisella.
Olen kokenut kaksi hyvin erilaista ”vastaanottoa” kristillisiin jumalanpalveluksiin. Menin osallistumaan katoliseen messuun Itävallassa. Suntio tuli vastaani heti ovella ja varoitti minua häiritsemästä jumalanpalvelusta. Hän muistutti, etten saisi osallistua ehtoollisen. USA:ssa luterilaisessa kirkossa seurakunnan jäsen tuli luokseni ohjaamaan alttarille ehtoollisen vietossa kysymättä kirkkokuntaani. Lisäksi pastori tuli luokseni messun jälkeen keskustelemaan.
Miten sitä voisi ainaisten ”maahantunkeutuneiden ” novgorodilaisllta, vaan ei moskoviiteilta, oman ”ryssänkirkkolaisen” sukunimensä perineenä koskaan tuntea tässä maassa itsensä tervetulleeksi varsinkaan kirkkoon.
Jo Paavi Gregorius IX kirjoitti joulun alla 1237 Upsalan piispoille, kuinka ”Kansa, jota nimitetään tavasteiksi ja joka muinoin suurella työllä ja vaivalla oli tullut käännytetyksi katoliseen oppiin, oli lähellä asuvien ristin vihollisten avulla jälleen vajonnut entiseen erhetykseen. Muutamien barbaarikansojen ja perkeleen avulla se nyt hävittää juuriaan myöten Jumalan kirkon uutta istutusta Hämeessä.”
Me ”ryssänkirkkolaiset” karjalaistaustaiset kuuluimme jo silloin noihin ”barbaarikansoihin”, joita vastaan katolinen kirkko järjesti ristiretken v. 1240. Novgorodilainen ruhtinas Aleksanteri löi ristiretkeläiset Neva-joella 15.6.1240 käydyssä taistelussa.
Katsotaan toiselta kantilta. Suuret kirkot voivat olla suuruudenhulluudessaan yrmeitä ja varovaisia, ettei mitään häiriötä tule. Varsinkin, ettei kuulumaton pyri ehtoolliselle. Sitten on pienet piirit joissa homma on kotikutoista ja voi melkein oma vaatimattomuus hävettää, kun ei tiedä vieraan tottumuksia. Itse palvelen pientä porukkaa ja minua vaivasi tämä asia kunnes vierailin muutamassa paikassa ja huomasin, että samanlaisia kerjäläisiä olemme. Tosin on sitten kokemuksia myös siitä, että ensikertalainen on tullut kertomaan miten porukan toimintaa pitäisi parannella.
Hyvä asia ottaa esille herättäjänä Uskomisen asialle ja asiassa, mutta hiljaisuus jumalanpalveluskokemuksen tarkastelemisen, samoin kuin kokemuksen jakamisen asiassa kummastuttaa.
Tutkimusta asiasta on kohtuullisen helppo tehdä, toki täytyy olla avoin, ja jotakin ymmärtää ja huomata substanssiasioisssa tehdessään ensin rasti ruutuun kysymykset, ja sen jälkeen kirjallisesti vastattavat. Itse aikanaan sain palautusprosentiksi, olikohan 50.n prosentin paikkeille otetuista kuorista, joten asia, ja kuori oli ilmeisen kiinnostava ottajalleen. Tämän tekemäni työn jälkeen olen yhä kiinnostunut kirkostamme kun työssäni pääsin niin lähelle seurakuntalaisia.
Joten, kyllä kokemuksella on merkitystä tuleeko satunnaisesta Jumalanpalveluskokeilijasta aktiivi harrastaja yhteisiin kokoontumisiin vai eikö tule.
Sitten on asia missä jo lapsuudesta saamme jänteen Jumalayhteydestä huolimiseen joten näissä kokemuksissa vaikuttaa enemmän perintö kuin yhä uudelleen kohdalle tuleva aina ko.Sunnuntain kokemus Jumalanpalveluksesta.
s
Yli-Jaakkola: ” Illan aluksi kättelen useita kymmeniä ihmisiä jopa yli sataa. ”
Jaa, että kristillisissä piireissä flunssavirukset eivät leviä lainkaan, vai? Mikä mahtaisi olla tehokkaampi tapa levittää tautiepidemioita, kuin suuren, tuntemattoman ihmisjoukon kontrolloimaton kättely?
En minä ainakaan tiedä.
Ainakin Turussa on ollut joskus epidemian aikana, ettei poislähtiessä papit kätelleet niinkuin yleensä. Eli asiaa on huomioitu.
Tämä oli nuorten tilaisuus. Käytännöt vaihtelevat suuresti. Epidemia aikoina kättelyä ei ole yleinen tapa läheskään kaikissa messuissa,hengellisissä tilaisuuksissa tms. Joskus on jopa erikseen ohjeistettu,että kättelyä/kontaktia tulisi välttää. Tervehtiä voi ilman kontaktiakin ja se on myös tapa osoittaa,että ihminen on tervetullut.
Minusta on aivan yhdentekevää, minkälaisessa fyysisessä kontaktissa messussa ollaan – vai ollaanko ollenkaan. Ekstroverttinä suomalaisena pikemminkin vierastan belgialaisten poskipusuja ja halauksia. Katsekontakti on tärkein. Se kertoo, oletko läsnä vai et.