Miten tunnistan uskovan 2 ?

Ensimmäisessä osassa keskityin siihen, miten kummallista se on, että uskovan ihmisen voi tunnistaa joistakin tietyistä merkeistä. Jostakin käyttäytymisestä, tai sanoista. Se on joka kerta jotenkin ihmeellinen kokemus. Jopa taivashetki.

Tässä toisessa osassa tuon esiin sen, mistä Jumala tunnistaa lapsensa.
Aivan samalla tavalla tunnistamme uskovat veljet ja sisaret. Ilmestyskirjassa kerrotaan testistä, jonka perusteella tunnistus on helppo tehdä.

Kyse on laulusta, jota laulamaan ei kykene muut, kuin oikeat Jumalan lapset. Se laulu on karitsanvirsi. Jos teurastettu karitsa on sydämen lauluna, niin siitä on helppo tunnistaa oikeat uskovat. Henkilö, jonka uskon keskipisteenä on Kristus ja hänen sovitustyönsä on oikea uskova. Kaikkea muuta kristillistä ja hyvää voimme toisillemme ja Jumalallekin esittää, mutta se mistä sydämen laulu kertoo, paljastaa todellisen uskon suuren salaisuuden.

  1. Rakastuin 17v, tyttöön jota rakastan yhä. Eikä se peruskokemus ole mihinkään kadonnut. Puolison rakastaminen merkitsee minulle yhä sitä, etten ilman häntä osaa ajatella elämää. Sama kokemus minulla on suhteessa Vapahtajaani. En mitenkään osaa ajatella sellaista elämää, jossa en voisi sanan, rukouselämän ja seurakunnan kautta olla Vapahtajaani jatkuvasti yhteydessä. Kummassakaan tapauksessa ei tarvita mitään hullaantumista.

Kirjoittaja

Pekka Pesonen
Pekka Pesonen
En osaa olla huolissani kirkon kriisistä. Sisältyyhän jokaiseen kriisiin aina myöskin mahdollisuuksia. Yllättäviä käänteitä kirkkohistoriamme on täynnä. Odotan jotain hyvää tästäkin vielä tulevan. Luovana ja jääräpäisenä tyyppinä koluan kaikki vaikeimmat tiet. Helpommalla pääsisi, kun osaisi olla hiljaa, mutta kun en osaa. Kova pää on jo saanut monta kovaa kolhua. Luulisi niiden jo riittävän. Verovirkailijan ura on takana ja siitäkin uskaltaa jo mainita. Eläkeläisenä ei näköjään saa sitäkään aikaan, mitä työelämässä sai, kun oven illalla sulki. Mitä kaikkea sitä on silloin ehtikään: puheenjohtamisia, , nuorisotyötä, lähetyssihteeri, raamattupiirejä, saarnoja ja Avioparitoimintaa. Siinä ehkä rakkaimmat vapaaehtoistehtävät. Kaikkea tuota ja paljon muuta on takana. Nyt kuluu aika näissä pohdiskeluissa. Eikä tiedä voiko edes itseään ottaa kovin vakavasti.