Naisteologit: Kauanko tätä pitää vielä jaksaa?

NAISTEOLOGIT RY: N KOMMENTTI PIISPA SEPPO HÄKKISEN HAASTATTELUUN HEINOLAN UUTISISSA 25.3.  Haastattelun otsikko: ”Häkkinen toivoo ratkaisua naispappeuteen”

Kirkko on hyväksynyt naiset papeiksi 35 vuotta sitten. Tämä asia on jo ratkaistu.

Puhe siitä, että naisten pappeus olisi asia, joka pitäisi ratkaista, luo ja ylläpitää vääriä mielikuvia pappeudesta. Tahdomme toivottaa jokaisen tervetulleeksi seurakuntaan juuri sellaisena kuin hän on.

Suomen evankelisluterilaisessa kirkossa pappeus on yksi, sama ja yhteinen sukupuolesta, tai muusta henkilön ominaisuudesta riippumatta. Kukaan ei voi itse päättää ryhtyä papiksi. Jokainen pappi on seurakunnan kutsuma sekä kirkon virkaan vihkimä. Kirkossa me myös uskomme, että jokainen pappi on Jumalan tähän tehtävään johdattama ja kutsuma.

Jatkuva puhe siitä, että naisten pappeus, eli naisten sukupuoli on kirkossa ongelma, loukkaa naisia ja pitää yllä epätasa-arvoista asennetta. Epätasa-arvoinen ja erotteleva puhe tuottaa epätasa-arvoista kohtelua ja toimintaa. Tästä seuraa työyhteisöissä pappina toimivien naisten vähättelyä, ohittamista ja pahimmillaan syrjiviä käytänteitä, kuten yhteistyöstä kieltäytymistä. Samalla tämä kaikki synnyttää toiseuden kokemusta.

Tasa-arvo edellyttää sitä, että myös puheessa kaikki sukupuolet ovat samassa asemassa, kaikista käytetään samoja ilmaisuja ja kaikilta edellytetään samanlaista käyttäytymistä ja töiden tekemistä.

Papit tulkitsevat yhtä ja yhteistä Raamattua eri tavoin yhden ja saman Jumalan edessä. He päätyvät työssään ja käytännön elämässään erilaisiin ratkaisuihin. Näin tekivät aikanaan myös Pietari ja Paavali.

Kaikkia meitä haastetaan kasvamaan siihen uskoon, että sekin, joka sanoittaa ja tulkitsee uskoaan toisin kuin minä, on saman Jumalan kutsuma.

Heinolan Uutisten haastattelussa (25.3.) piispa Seppo Häkkinen jätti tilaa tulkinnalle, jonka mukaan naisten pappeudessa olisi jotakin ongelmallista. Odotamme piispoilta yksiselitteistä tukea työllemme ja sitoutumista niin puheissa kuin teoissa Suomen evankelisluterilaisen kirkon virkakäsitykseen. Piispojen tehtävänä on valvoa, että kirkolliskokouksen tekemiä päätöksiä noudatetaan, sekä työnantajana edistää sukupuolten tasa-arvoa tavoitteellisesti ja suunnitelmallisesti. Kirkko ei voi työnantajana rikkoa velvoitteitaan ja sallia syrjintää, kuten erilaisia työvuorojärjestelyjä tai kirkon virkakäsitystä vähättelevää opetusta.

Naisteologit ry, Kvinnliga teologer rf

Hallitus

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
    • Kannattaa huomioida, mikä on feministiteologian fokus ja keinot siihen. Tämän ei pitäisi olla epäselvää. Esim. Avioliittokeskustelu tai sen perinteen kyseenalaistaminen oli pitkälinjan tavoite ja missä nyt ollaan.

    • Kyllä naispapit puhuvat ja saarnaavat sen ja saman minkä miestoverinsa.

      Feministiteologia kuulostaisikin mielenkiintoselta. Kertoisitteko mikä on sisältö, merkitys, ja focus asiassa.

    • Kun asia olisi toisin huomaisivat naiset eritavalla vokaation asian lupauksissaan.

      En myöskään usko kummankaan sukupuolen harjoittavan ”salaista” ajattelua mihin yhden blogin kommentissa viitattiin, tosin ehkä epähuomiossa.

      Toki asiakin oli eri kulmassa nyt katsomisen alla olevaan.

    • Pekka Veli Pesonen: ”Jos tuo asia (naisten papinvirka)on vielä joillekin kirkossa ongelma, niin kai se on koko kirkon ongelma, johon piispan pitääkin puuttua.”

      Tuo po. ongelma on joidenkin yksilöiden ja herätysliikkeiden suosima tai tukema asenne, 1986 kirkolliskokouksen päättämään pappien virkauudistukseen. Kuten tiedämme on asenteita vaikea tai jopa mahdotonta muuttaa, joten niihin on piispojen turha puuttua.

  1. VarhainenJeesukseksen seuraajien yhteisö ei huomannut eikä tunnustanut ensimmäistäkään 300.aa luvulla syntyneitä mysteereitä dokmeissa Jeesuksen seuraajien tullessa Rooman valtauskonnon seuraajiksi.

    Varhaisessa Jeesuksen seuraajien joukossa luottamus ja avunanto heikommille oli pääosassa. Miesten puhuja asia oli käytännön kysymys koska hengellisesti miehet ja naiset olivat yhdenvertaisia todistuksessaan kuin uskossaan.

    Yhteinen konsensus oli kuitenkin miesten käyttävän ääntä kokoontumisissa vaikka kotona asioista puhuttiin vapaasti.

    Miten ihmeessä naisen asema on saatu karkotetuksi näin kauas alkuperäisestä huomaamisesta, ja vielä pappina. Sietäisi hävetä kun pistos sattuu kohalle.

    • No, kyllähän jo toisella vuosisadalla kiinnostus Jeesuksen seuraajiin kasvoi ja Ignatiuksen jälkiä seurasi Ireneaus, jotta saatiin tolkkua vapaasti Jeesuksesta todistaneisiin Heidän saamiseksi järjestäytyneeseen Uskonnon harjoittamiseen ollen turhan kaukana hallitsijan hallitsemasta maallisesta. Ja hyvin onnistuttiin.

      Tämä täydennyksenä edelliseen kommenttiin.

    • Kaikkiaan naisten asema kirkossa on lastemme äiteinä ja Jeesuksesta todistaneina häpeäpilkku kirkkomme historiassa minkä uskon kirkastuvan sikäli kun kirjoituksia avataan kaikille luettavaksi.

      On se vaan kumma kun asia kestää.

  2. Eihän se mikään ihme ole, että asia hiertää kirkossa jatkuvasti kun se on Jumalan sanan vastaista,
    että nainen pappina seurakunnassa toimii.
    Tämä on kaikkea muuta kuin tasa-arvokysymys.
    Kysymys on Jumalan säätämyksen perusteella miehelle kuuluvasta virasta.

    Raamatun VT:sta jokainen voi lukea kuinka Israelin kansan vaiheissa miehet hoitivat papin virkaa. Tämän Paavali vahvisti myös UT:n puolella seurakuntien viroista säätäessään.
    Vaatii aikamoista pokkaa jos väittää, että Paavali erehtyi tässä kohtaa puheessaan. Miten häntä sitten voisi ottaa todesta muissakaan asioissa, jotka kirkko kuitenkin hyväksyy?

    Missä kulkee raja, minkä katsotaan olevan Jumalan tahto seurakunnassa ja sen viroissa, ja minkä ei ja kuka sen lopulta määrittelee?
    Vai onko Jumala muuttanut mielensä kirkon virkakysymyksessä!?

    • Niinpä, naiset pistäköön pipon päähänsä, olkoon hiljaa ja kysyköön kotona miehiltään, jos kysyttävää on. Enää ei ole juutalaista tai kreikkalaista, ei miestä tai naista, vaan olemme yhtä Herrassa. Jotain tällaista hän sanoi myös. Jotenkin tuo ensimmäinen Paavalin lausuma sopisi ennemmin toiseen uskontoon ja toinen kristinuskoon. Molemmat kai liittyivät sen aikaiseen rauhan ja järjestyksen säilyttämiseen. Tänään sitä pidetään yllä vähän eri tavoin.

      Voisimme miettiä tarkemmin, miten Jeesusta kirkastetaan tänä päivänä. Hänen armonsa vie kohti tasa-arvoa ja yhteyttä.

    • Miesten toimiminen pappeina on myös ’Jumalan sanan vastaista’. Eikö Uuden testamentin sanoma ole, että meillä on vain yksi ylipappi. Toisaalta jokainen kastettu kuuluu papistoon.

    • Rämö: ”minkä katsotaan olevan Jumalan tahto seurakunnassa ja sen viroissa, ja minkä ei ja kuka sen lopulta määrittelee? ”

      Kukapa muu, kuin ihminen. On aina määritellyt ja tulee aina määrittelemään.

      Kysymyksesihän sisältää jo vastauksen (minkä katsotaan olevan Jumalan tahto seurakunnassa…?). Ihminenhän sen katsomisen suorittaa.

    • Rämö: ”Miten häntä sitten voisi ottaa todesta muissakaan asioissa,”

      Miten mitään parintuhannen vuoden takaisia kirjoituksia voi yleensäkään ottaa todesta tänäpäivänä?

    • On se tosiasia miehille ja naisille, että kuka tahtoo autuaaksi tulla niin hänelle oltava yhteinen ja apostolinen usko Isään, Poikaan ja Pyhään Henkeen. Poika tuli ihmiseksi, syntiemme sovitukseksi tänne maailmaan, valitsi apostolit. Antoi myös loppuun saakka pysyvälle seurakunnallensa hyvät neuvot ja lupaukset myös apostoleittensa kautta, kunnes pääsemme perille.

  3. Ei uskoisi, mutta on kai pakko, että vielä tänä päivänä kirkon ytimessä oleva HENKILÖ, päästää suustaan jotain noin alamittaista. Ei ole kritinuskon sanoma kirkastunut. Jos valtion puolella joku HENKILÖ sanoisi vastaavaa, tulisi sanktioita. Mutta kirkko on kirkko, valitettavasti. Ei pelota edes jäsenkato jä vähenevät resurssit. Mutta raha on hyvä konsultti.

    Kenelle piispa on vastuussa sanomisistaan ? Onko kirkossa sama kuin esimerkiksi eduskunnassa, että ”vapaalla” voi revitellä. Mutta toisin kuin kirkossa, tuomio tulee seuraavissa vaaleissa.

  4. Martti Pentti. Kirkon pappis- tai pastorin virka ei ole vain kaikkia kristittyjä koskevan yleisen pappeuden muoto. Saarnavirka on ”vom Gott eingesetzt” eli Jumalan itsensä asettama kuten Augsburgin tunnustus toteaa. Kristus yksin on viimeinen ja lopullinen uhripappi. Pastorien julkisesti hoitamat sanan julistus ja sakramentit tekevät meidät osallisiksi tästä uhrista ja sen hedelmistä.

    Totta kai naisteologit ärähtävät siitä, että Suomen ev. lut. kirkossa on heitäkin, jotka eivät tunnusta heidän pappeuttaan. Moni teologi – sukupuolesta riippumatta – kärsii siitä, että jokin joukko kirkon piirissä olevia ei pidä heitä vaikkapa oikein uskovina tai harhaopisina.

    • Saarnavirka ei oikeastaan ole pappisvirka. Eihän protestanttisia pastoreita monella kielellä papeiksi kutsutakaan. Tämä liittyy ehtoollisoppiin, jota ei luterilaisuudessakaan ymmärretä papin suorittavaksi uhraamiseksi.

    • Jos viittaat ’monilla teologeilla’ ns perinteisellä virkakannalla oleviin, kysymys ei mielestäni ole siitä, että heitä pidettäisiin harhaoppisina. Kirkkomme on nähdäkseni selvästi ilmaissut, ettei virkakäsitys ole opillinen asia. Nämä ’monet teologit’ pikemminkin pitävät kirkkoaan harhaoppisena ymmärtäessään viran tiukasti oppiin liittyvänä.

Vierasblogi
Vierasblogi
Kotimaan Vierasblogissa julkaistaan yksittäisiä tekstejä kirjoittajilta, joilla ei ole omaa blogia Kotimaa.fi:ssä. Jos haluat kirjoittaa, ota yhteyttä Kotimaan toimitukseen.