Väärä kukkakauppa

Tarkoitukseni oli istuttaa isoon pulloon jokin köynnöskasvi ja sopivaa sellaista menin etsimään kukkakaupasta. Hetken niitä katseltuani ja ihailtuani, kerroin myyjälle mitä etsin. Hän vastasi hymyillen, että kakki nämä kukat ovat muovia.

Mietin jälkeenpäin miten oikean näköisiä ne kasvit oli. Ainoa näkyvä ero oikeisiin oli tietenkin siinä, ettei muoviset kukat kasva. Sitä taas ei helposti huomaa, jollei tutustu niihin lähemmin. Pelkkä kosketus olisi riittänyt kertomaan, ettei niissä ole mitään elämää.

Tämä tapaus tuli mieleeni, kun pohdin tekojen ja hedelmän välistä suhdetta Paavalin ja Jaakobin kirjeissä. Jaakobin kirjeessä, kun kovasti painotetaan tekojen ratkaisevaa merkitystä ja Paavalin kirjeissä taas väitetään, ettei teoilla ole pelastuksen kannalta mitään merkitystä. Monissa keskusteluissa on tullut esiin tämä ristiriita ja niissä on painotettu pelastuksen riippuvan myös teoista, eikä pelkästään armosta.
Joten onhan siinä melkoinen ristiriita näiden välillä.

Tämän aamun teksti hartauskirjassa käsitteli Vapahtajan sanoja hedelmistä : ”se joka minussa pysyy kantaa paljon hedelmää". Niinpä. Siinä on vastaus tuohon ristiriitaan tekojen ja niistä riippumattoman armon välillä.

Jaakobin ja Paavalin välillä ei tässä ole mitään erimielisyyttä. Pelastavan armon saamme vastaanottaa pelkästä armosta Vapahtajamme sovitustyön tähden jolloin kiinnitymme Jeesukseen, aivan kuin oksa ympätään runkoon kiinni. Sen seurauksena oksa saa kasvun ja elämän.

Pihalleni istutin päärynäpuun eikä se lähtenyt oikein kasvuun. Runko oli kyllä kylmä, joka kertoi siitä, että puu oli elävä, mutta kasvua ei ollut. Tarkempi tutkimus osoitti, että myyrä oli popsinut pääjuuren parempiin suihinsa. Puu näytti elävältä, mutta kasvun edellytyksiä sillä ei ollut.

Tuo tekojen ja armon välinen ristiriita avautui näiden muisteluiden kautta. Se joka on kiinnittynyt vahvasti Kristukseen kasvaa tietenkin ja tuottaa jopa paljon hedelmää. Syy kasvuun on se mehu joka kulkee puun rungosta oksiin. Elävä puu ei voi olla kasvamatta. Jos kasvu puuttuu, niin elämää ei ole.

Ulkoapäin kristitty voi näyttää täysin muiden kaltaiselta. Hän rukoilee, tuntee Raamattua ja toimii hengellisessä toiminnassa aktiivisesti. Tuntee oikean opin ja pelastuksen tien, mutta arveluttava merkki on hengellisen kasvun ja – hedelmän puuttuminen. Kristukseen kiinnitetty, kun ei voi olla tuottamatta hedelmää. Hedelmää ei siis tuoteta vaatimuksen tähden, vaan siksi, että se on luonnollinen seuraus oikeasta uskosta. Paavali siis puhuukin eri asiasta, kuin Jaakob, joten mitään ristiriitaa näiden välillä ei oikeasti ole. Paavali kirjoittaa siitä mistä usko alkaa ja Jaakob oikean alun luonnollisesta seurauksesta. Jollei usko vaikuta seurauksia, niin oikeaa uskoa ei oikeasti ole. Näytti ulkoisesti miten hyvältä tahansa. Siinä meille miettimistä; onko sitä hedelmää ihan oikeasti?

9 kommenttia

  • Tarja Parkkila sanoo:

    Tekojen ja hedelmien välinen suhde on siinä, että jos ei hedelmiä poimita ( teko) pois, ne jäävät puuhun, mätänevät ja putoavat maahan, ja muuttuvat mullaksi ja matojen ruuaksi. Hedelmät eivät ole ikuisia,.

    Ei kyllä silloinkaan hedelmästä tule ikuista, vaikka ihminen poimii ja syö hedelmän, se vain menee vatsaan ja ulostuu. Siis ulostuu…… josta…

    …muistuikin mieleeni eräs Mika Waltarin hauska värssy, kun hän sanoi:

    ” Jos sinusta jonakin aamuna tuntuu, että olet pelkkä sontaläjä täällä Allahin puutarhassa, niin muista, että kauneimmat kukat kasvavat nimenomaan sontaläjässä, kuivassa kuumassa erämaan hiekassa ei kasva mitään. ”

    ( Yritin pysyä kukissa ja hedelmissä ja ainakin sivuta myös hengellisiä. )

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Sami Paajanen sanoo:

      Luterilainen ei tarvitse pelastukseen mitään tekoja, ainoastaan syntien anteeksiantamuksen. Usko yksin vanhurskauttaa ei teot. ”Raamatun Jaakobilla saa heittää vesilintua”;

      ” Te näette, että ihminen tulee vanhurskaaksi teoista eikä ainoastaan uskosta.” ( Jaakob 2:24)

      On väärin puhua hyvistä teoista, kasvusta, hedelmistä koska ne eivät tuo mitään lisää pelastukseen. Pelastumme yksin armosta ilman tekoja.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Ne vesilinnut tarvitsevat juuri sitä, jota pois heitetään. Ne tarvitsevat sen siunauksen, jonka uskova voi antaa tukena ja apuna.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Väisänen sanoo:

    Jaakobin kirjeessä sanotaan myös oikeasta Jumalanpalvelemisesta.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kari Roos sanoo:

    Olin kysymässä, että mitä se hedelmä sitten oikein on, mutta Paavalihan niistä kertoo galatalaiskirjeessä. Se ei varmaankaan ole mikään kaiken kattava luettelo, mutta antaa kyllä hyvää suuntaa siihen, millaista hedelmää Jumalan Henki tuottaa.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Väisänen sanoo:

      Kuka oli se joka todisti ymmärrättömämpien tekevän mitä Ihmisyyteen kuuluu, mutta lain alla asia olisi täydellisempi Elämän kirkastumisesksi.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Veli Pesonen sanoo:

      Hengen hedelmien luettelo antaa suunnan siihen mihin tulee pyrkiä, ja jollei pyrkimys tuota hedelmää, niin on tarkattava syytä, miksi näin ei ole. Sanoihan Jeesus: ”ilman minua te ette voi mitään tehdä.” Jos hedelmää ei siis näy, niin katse siihen sivulle. Kuljenko yhä Vapahtajani seurassa, vai yritänkö itsestäni puristaa asioita , joita sieltä ei löydy.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Kari Roos sanoo:

      Eikö pyrkiminen taas viittaa omiin yrityksiin?

      Pyhä Henki kasvattaa niitä hedelmiä meissä, kun Hänen annetaan tehdä se, eikä sotketa itse siihen väliin omilla pyrkimyksillämme ja yrityksillämme. Näin olen ymmärtänyt. Ei ne mitään Hengen hedelmiä silloin ole, jos niitä itse yritämme tehdä. Sama kuin yrittäisimme itse tehdä omenia, aitous puuttuu, vaikka joku synteettinen versio saataisiinkin aikaan.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • ismo malinen sanoo:

    Juuri näin Kari, Kristuksessa eläminen ei ole enää pyrkimystä, vaan elämistä täytetyssä työssä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Pekka Veli Pesonen

    En osaa olla huolissani kirkon kriisistä. Sisältyyhän jokaiseen kriisiin aina myöskin mahdollisuuksia. Yllättäviä käänteitä kirkkohistoriamme on täynnä. Odotan jotain hyvää tästäkin vielä tulevan. Luovana ja jääräpäisenä tyyppinä koluan kaikki vaikeimmat tiet. Helpommalla pääsisi, kun osaisi olla hiljaa, mutta kun en osaa. Kova pää on jo saanut monta kovaa kolhua. Luulisi niiden jo riittävän. Verovirkailijan ura on takana ja siitäkin uskaltaa jo mainita. Eläkeläisenä ei näköjään saa sitäkään aikaan, mitä työelämässä sai, kun oven illalla sulki. Mitä kaikkea sitä on silloin ehtikään: puheenjohtamisia, , nuorisotyötä, lähetyssihteeri, raamattupiirejä, saarnoja ja Avioparitoimintaa. Siinä ehkä rakkaimmat vapaaehtoistehtävät. Kaikkea tuota ja paljon muuta on takana. Nyt kuluu aika näissä pohdiskeluissa. Eikä tiedä voiko edes itseään ottaa kovin vakavasti.