Mummin matkalaukku

” Mummi tulee!” Lasten riemuhuuto kuuluu ulos asti ja pienet pellavapäät häipyvät kiireen vilkkaa ikkunasta.

Pian ovi aukeaa ja monet pikkukädet ovat riemusaatossa lykkäämässä mummin isoa sinistä matkalaukkua sisälle tupaan.

Alkutervehdysten ja halausten jälkeen juhlallinen laukun avaushetki ja kohta on tuliaiset jaettu.

Näin muutama vuosi sitten.

Tänään, hautovana heinäkuisena lauantaiaamuna, on vanha ystäväni haettu esiin. Kohta matkaamme yhden lapsemme perheen luo Naantaliin.

Vanha ystäväni, joka on monet, monet vuodet reissannut kanssani pitkin poikin maatamme, odottaa tuossa luottavaisena kansi avattuna, että ryhtyisin jo kiireesti pakkaamaan. Sain muuten tämän matkalaukun kauan sitten yhtenä äitienpäivänä lapsiltani lahjaksi.

Pojan perheen lapset ovat kasvaneet, pikkupaketit eivät riitäkään enää.

Mutta nyt onkin tuliaisena pitkä räsymatto oranssiraitoineen koko perheelle lahjaksi ihka uuden oman kodin lattialle.

Sitten kun minua, mummia, ei enää joskus ole, niin maton ihanat raidat, elämänmyönteiset sävyt kertovat kuitenkin elämän ilosta.

Miten ainutkertainen lahja tämä elämä on!

Haluaisin pakata matkalaukkuun nyt entistä enemmän henkistä antia. Hengellistäkin.

Haluan koota teidät kaikki lapseni ja lastenlapseni ympärilleni ja kertoa, mitkä ovat ne arvot, jotka minua, teidän mummianne ovat tässä elämässä kannatelleet. Pitäneet pystyssä vaikeinakin aikoina.

Haluaisin sanoa teille : rakastakaa!

Rakastakaa lähimmäisiänne.

Antakaa anteeksi ja pyytäkää anteeksi. Ja aina on toivoa! Aina!

Kertokaa usein läheisillenne, miten tärkeitä he ovat. Halatkaa usein !

Itse en aina ole osannut noudattaa noita neuvojani, siksi niitä nyt haluaisinkin korostaa.

Vanha matkalaukkuni odottaa…

se alkaa olla jo ” reissuissa rähjääntyneen näköinen”, mutta ihan kunnossa vielä.

Sillä olisikin monta jännittävää tarinaa kerrottavana yhteisiltä matkoiltamme.

Olen kiitollinen, että voin vielä käydä lasteni luona. Nähdä lastenlapsia ja iloita siitä, että saan keskustella heidän kanssaan ja pienimpien kanssa leikkiä ja hullutella. Olla läsnä ja kuunnella. Mummille usein uskoudutaankin monista asioista.

Pienistä ja suurista murheista. Hyvistä hetkistä. Edistymisaskelista.

Mummi jaksaa kuunnella.

Pian on jo matkalaukku pakattu ja rullaan sen autoomme.

Taivaan Isä rakas siunaathan tämän kesäisen reissumme !

 

 

 

 

Vilkama Marja
Vilkama Marja
MARJAN MATKASSA : Olen lahtelainen isoäiti ja eläkkeellä oleva luokanopettaja. Haluan kirjoituksillani tuoda esiin toisistamme välittämisen tärkeyden. Rakastan uusien ideoiden keksimistä ja varsinkin hyvien ideoiden toteuttamista.