Moskovan patriarkalla oli vain yksi tehtävä

Venäjän ortodoksinen kirkko on maailman suurin ortodoksinen kirkko. Sitä johtaa Moskovan ja koko Venäjän patriarkka Kirill.

Kirkko on hänen johdollaan ollut mukana rakentamassa Vladimir Putinille mieleistä Venäjää.

Yhteistyö on myös ollut hyvin tiivistä ulkomailla. Kirkon "ulkoasianministeriön" johtaja Ilarion Alfejev työskentelee tiiviisti Venäjän ulkoasiainministeriön kanssa.

Kirkolliset selittäjät toki puhuvat "yhteistyöstä" ja väittävät kirkon todellisuudessa olevan itsenäinen tekijä. Väite ei ole enää pitkään aikaan ollut uskottava.

Tilanne on vähän koominen. Venäjän kirkon disinformaatio on esimerkiksi jo pitkään yrittänyt vihjailla patriarkka Bartolomeoksen olevan Yhdysvaltain palvelija.

Tällainen disinformaatio löysi jopa tiensä Suomen ortodoksisen kirkon lehteen Aamun Koittoon.

Moskovan patriarkaatin Ukrainan ortodoksisen kirkon johtaja Onufri pyysi nimeltä Putinia välittömästi lopettamaan hyökkäyksen Ukrainaan.

Venäjän kirkko ei ole vieläkään uutisoinut tätä vetoomusta.

Kirillin kannanottoa hyökkäykseen Ukrainaan saatiin odottaa. Hän ei pyytänyt Putinia lopettamaan, eikä edes kyennyt sanomaan sota tai hyökkäys.

Kehotan kaikkia konfliktin osapuolia tekemään kaikkensa siviiliuhrien välttämiseksi.

Hänen ainoa tehtävänsä Moskovan ja koko Venäjän patriarkkana - ja kyllä myös Jumalan palvelija Putinin patriarkkana oli vaatia häntä lopettamaan.

Nyt Kirill paljasti todellisen herransa - Putinin omana patriarkkana.

Säälittävämmän - turvat kiinni ja totelkaa - ulostulon teki kuitenkin Moskovan patriarkaatin Venäjän ortodoksisen ulkomaankirkon johtaja.

Ukrainan tapahtumien liittyen pyydän vilpittömästi kaikkia pidättäytymään television katselusta, sanomalehtien ja internetin seuraamisesta, sulkemaan sydämemme joukkotiedotusvälineiden sytyttämiltä intohimoilta...


Yksi erinomainen kirjoitus Kirillin roolista on tämä. Jos yhden tai kahden kirkollisen tekstin luet sodasta, niin lue ainakin se.

Kirjoittaja

Lars Ahlbäck

Lähihoitaja, sairaanhoidon opiskelija ja teologian maisteri.