ITÄMAAN TIETÄJISTÄ

ITÄMAAN TIETÄJÄT
Raamatun kauneimmat sadut ovat usein niitä, joita ei löydy Kirjoituksista lainkaan. Keitä siis olivat itämaan ”kolme viisasta tietäjää”, jotka osasivat odottaa juutalaisen kuninkaan tähteä ja hetkeä?

Matteus käyttää tietäjistä samaa sanaa ”maagi” omassa, tutkija-lääkäri Luukkaan versiota tuntemattomammassa, jouluevankeliumissaan. Kreikkalaisille kirjansa omistanut Luukas ei tietäjiä mainitse. Matteus omisti oman evankeliumikirjansa nimenomaan juutalaisille, entisenä miehittäjää palvelleena tullimiehenä ja maanpetturina. Parannuksen tehneen ja lojaaliksi juutalaiseksi uskovaksi pelastetun Matteuksen mukaan itse maagit tulivat voitelemaan juutalaisten kuninkaan.
Käsitykseni mukaan ko maagit olivat druideja. Ut:n Jeesus konteksti viittaa sangen usein keltteihin ja druideihin. Jeesusta ei suinkaan sattumalta kutsuttu varhaisten kristittyjen keskuudessa myös villikarjuksi, erääksi kelttien kulttieläimeksi, jota rituaalinomaisesti metsästettiin. Erikoista on, että villikarjun nimi eber voi olla suhteessa käsitteeseen ibri. Jo vanha käsitys heprealaisten kelttiläisyydestä ei välttämättä ole huono. Jeesus ja todennäköinen veljensä Juudas eivät ehkä sattumalta olleet vanhassa taiteessa punatukkaisia… (Myös Daavid oli punatukkainen, jo Adam merkitsi punainen.)

Keltit metsästivät siis juurikin maagista villikarjua. Villikarju oli Mars, joka surmasi Adoniksen eli Herran. Jeesusta kutsuttiin juuri Herraksi, ja juuri Adonai-Adoniksen vokaalit olivat juutalaisten Herra eli JHVH:n vokaaleina. Nimessä Jeesus on Marsiin liittyvä numerologia, sillä Marsin tunnit 24 kertaa Marsin minuutit / vrk antavat luvun 888 eli nimen Iesous lukuarvon.

Daavidilla, Jeesuksen esi-isällä oli punaiset hiukset, Adam merkitsee punainen, Jeesus oli ’uusi adam’. ADAM muodossa MADA viittaa Marsiin, joka viittaa Hesus-Jesus-Esukseen. Sillä kelteillä oli Esus jumala, joka Espanjassa kirjoitettiin Hesus ja lausuttiin Jesus!
Tämä Esus-Hesus-Jesus samaistetiin roomalaiseen Mars -jumalaan. Esukselle annettiin joko puuhun ripustettuja hirtettyjä tai miekalla mestattuja ihmisuhreja. Esus esitettiin kuvissa puunleikkaajana, (Jeesuksemme puuseppänä), kuvaa voi verrata Jeesuksen sanoihin kirveestä, joka on pantu puun juurelle. Esuksen vaimon nimi oli Rosmerta (Ruusu Maria!)

Esus – Esus is the husband of Rosmerta. Known as ”Lord” or ”Master.” (Myös Jeesusta kutsuttiin siis Herraksi) He is an agricultural deity. He is portrayed with a three-skulled bull.(Jeesus kutsui itseään häräksi, Minä ole alpha=härkä, kallojen paikalla Golgatalla oli kolme kalloa: ) He is also shown cutting branches of a tree with an axe. Some thought of him as bloodthirsty, while others saw him as a god of commerce.

Rosmerta – She is the Gallic goddess of fire, warmth, and abundance. She is also the queen of death and hates marriage. She is also a goddess of fertility and wealth. She has a cornucopia and a stick with two snakes. She is the wife of Esus.

Muta ros-merta voi yhtä hyvin tulla sanoista ros ja mer ja olla näin yhteydessä Vt: n nimeen Mir-jomin (Mirjam) eli katkeraan mereen, joka on Maria-nimen lähtökielen sana. Eritoten roos voi myös merkitä kastetta.
(Näytelmässä Romeo ja Julia, jonka typos on Xenofon Efesolaisen(150 jKr!) Antia ja Abrobacus, on muuten kuoleman tuottava avioliitto, Imettäjä viittaa suhteessa nimeen Rosmariini, joka oli hautajaisyrtti, rosmariini ja rosmerta yhtyvät, samoin sana roos=ruusu=Maria ja Mariini=mare=meri=maria ja kitkerä. Romeo=Esus=Jesus, Julia = Maria. Huomaa isä Laurencen päivittely kuulleessaan avioliittoaikeesta: Jeesus Maria!!!)

Druidien tunnus oli Totuus maailmaa vastaan, Nazara merkitsee totuus Philippuksen evankeliumissa. Jeesuksen tunnus oli: Minä olen Totuus, drudien etiikan keskeinen vaade oli totuudellisuus.

Pilatuksen isä legendan mukaan keltti, vrt. Pilatuksen ja Jeesuksen dialogia drudien tunnuslauseesen the Truth against the world.

Druidipapit kantoivat valkoista vaatetta, näin tekivät essealaiset ja Jeesus. Perimätiedon mukaan Pythagoras eli ’suuri käärme’ oli opettanut sekä essealaisia että druideja. Druidipappeja sanottiinkin käärmeiksi. Vrt. Jeesus: Olkaa viisaita kuin käärmeet.- On tutkijoita, jotka katsovat jo VT:n kertovat kelteistä eli Omreista, Kymreistä tai Cimmerianeista (Vrt Gomorra, Qumran).
http://www.abcog.org/abp3a.htm
– Paavalin kirje galattalaisille oli kirje kelteille, sillä Galatia viittaa keltteihin eli siellä oli kelttien asutusta. Edelleen Galilea tullee Gileadista ja nimet saattavat viitat kelteihin, Gileadissa oli suuri kivikehä. Jeesus kotoisin Galileasta. Koko Gl – konteksti on paljonpuhuva etekin lukuarvossaan 33.
Evankeliumin teksti. Matt. 2:1 väittää tietäjien tulleen idästä. Druidit olisivat viimeiseksi siitä suunnasta saapuneet. Alkutekstissä ’tietäjistä’ käytetty sana μαγοι viittaa vahvasti Persiaan. Lisäksi koko tähtihomma ’tietäjineen’ muistuttaa erittäin paljon kertomusta Mithran syntymästä.

Druideista käytettiin myös termiä magoi ja viittaus idästä tulemiseen ei todista mitään. Riippuu siitä, mitä kirjoittaja on idällä tarkoittanut.

Kirjoittaja