Mitä Putler duunaa?

 

Lentävä Putin

 

Eikö historia opeta meille mitään? Vai onko opetus kenties se, että maailmassa  on aina ollut ja tulee aina olemaankin styrankeja, ei sille mitään voi? Miten on mahdollista, että väittelyt iäisyysaiheista (homoineen ja vanhoillislestadiolaisineen) jatkuvat täällä  K24:n palstoilla  ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut itärajamme  takana? Eikö meidän pitäisi hieman enemmän kiinnostua vähän laajemman perspektiivin asioista, kun naapurin seinä palaa? Jos palo sammutetaan väärin, niin kohta voi olla edessä vähän isompikin roihu…

Analyyseja Krimin  tilanteesta on luettu vaikka kuinka paljon. Lännen johtajat ovat soitelleet puhelimilla  toisilleen ja Venäjälle. Uhkaillaan mustilla listoilla, varojen jäädyttämisillä.  EU puhisee, Nato pöhisee, mutta  pienellä Suomella voi olla kohta ns. kusi sukassa. Me tuskin pääsemme järjestämään kansanäänestystä Karjalan kohtalosta.

Se oli vielä hauskaa aikaa, kun Putin esitti venäläistä versiota Rambosta, taisteli tiikereitten kanssa, esitteli lihaksiaan ja judotaitojaan, toimi riippuliitäjänä johtaen kurkiparvea. Mutta ääni muuttui kellossa heti Sotsissa pidettyjen talviolympialaisten jälkeen. Mies otti huomattavasti vastenmielisemmän roolin Putlerina. Kurjempi juttu!

Tämä kaveri tulisi pysäyttää huomattavasti nopeammin kuin  Aatu aikoinaan. Mutta miten, kas, siinäpä vasta kysymys. On jo ylitetty raja, jonka jälkeen muun maailman ei enää auta hokea: Noin ei muuten saa tehdä, se on kiellettyä! Isoilla ja pienillä on aina ollut eri pelisäännöt.

Alkujaan olympia-aatteeseen sisältyi ajatus siitä, että kyse on kansojen keskinäisestä kisailemisesta   rauhan ja ystävyyden merkeissä. Mutta vielä vanhempi  hokema on tämä: Jos tahdot rauhaa, niin valmistaudu sotaan!

 

putinin kanootti

* * * * * * * *

Mitä kirkko ja kristityt duunaavat nyt? Käsitöitä. Rukoilevat ahkerasti. Eivät tumput suorina vaan kädet ristissä. Esimerkiksi näin:

Pyhä Jumala, rakas Taivaallinen Isä

Rukoilemme Krimin niemimaan asukkaiden puolesta. Uutisista luemme siellä olevien sotilaiden läsnäolosta, kasvavista jännitteistä ja syvenevästä epävarmuudesta. Sinä näet sydämemme ja tunnet meidät. Näet, että tilanne on herättänyt meissä huolta ja levottomuutta.

Herra, näet Ukrainassa asuvien huolen, kun he elävät levottomuuksien keskellä. Anna heidän kokea keskinäistä yhteyttä ja turvaa Sinussa. Muistuta, että Sinä olet kanssamme myös pelon ja hädän keskellä. Syvennä luottamus siihen, että Sinä kuljetat läpi vaikeiden aikojen.

Herra, varjele että kriisiin löydetään väkivallaton ja rauhanomainen ratkaisu. Pyydämme, että kutsut jokaista ihmistä ja kaikkia kriisin osapuolia rauhaan, rakkauteen ja anteeksiantoon. Sovinnon tie on tulevaisuuden tie.

Herra, lopuksi haluamme muistaa kaikkia kärsiviä joka puolella maailmaa. Vahvista meitä tahtosi toteuttajina. Pyydämme, anna meille sydän, joka sykkii oikeudenmukaisuudelle ja kädet, joilla edistää rauhaa. Annamme sinun haltuusi koko elämämme. Sinä olet meidän rauhamme, Sinä, maailman Vapahtaja. Aamen.

 

 

 

 

 

 

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
    • …mutta Putin on historiansa lukenut! Sitä tosin en tiedä, mistä hän on saanut päähänsä, että nuo vanhat pahat ajat voisi palauttaa A.D. 2014…

      Jonkinlaisena nyrkkisääntönä voisi pitää, että mitä hullumpi ja verenhimoisempi hallitsija Venäjällä, sitä enemmän hän lahjoitti kirkolle maallista omaisuutta. Sovitti ilmeisesti näin syntejään? Well, kunnes sitten tultiin Staliniin, joka ryösti kirkon, teki Solovetskin luostarisaaresta pahamaineisen vankileirin, jossa tappoi vallankumouksen vihollisia mitä mielikuvituksellisimmilla tavoilla. Pahimpia vastustajia olivat mm. yliopiston opettajat ja papit. Pappeja oli kiva ristiinnaulita ja heittää Vienanmereen…

    • Seppo Heinola, näyttää se sinullekin olevan enemmän kuin vaikeaa. Nimittäin niin kauan kuin kirkko tätä viranomaistoimintana tekee se on myös kirkon asia mitä lainsäätäjä päättää. Menikö perille!

    • Ei olla päättämässä kirkolle mitään velvoitetta hoitaa viranomaistehtävää niin, että sen olisi vihittävä muita kuin se haluaa vihkiä. Saa edelleen vihkiä ainoastaan kristittyjä, luterailaisia heteroja, vaikka lainsäätäjä päättäisikin, että maistraateissa on toiset säännöt. Meniköhän tämä perille?

    • Se ei ole kirkon asia Hirvi pätkääkään sen enempää kuin on poliisien asia laeista päättää vaikka he tekevät paljonkin viranomaistoimintaa lakien valvonnassa.

      Hirvi: et näköjään ole sisäistänyt demokraattisen valtiomme jo Montesquieun serveeraaman vallan kolmijakoa:

      ”Vallan kolmijako-oppi tarkoittaa Montesquieun mukaan, että vallan väärinkäytön estämiseksi lainsäädäntövalta, tuomiovalta ja toimeenpanovalta on erotettava toisistaan. Kolmijako-oppi on esitelty Montesquieun pääteoksessa Lakien henki. Samaa olivat aiemmin jo hahmotelleet Niccolò Machiavelli, John Locke ja James Harrington. Montesquieun Ranskan monarkiaa arvostelevat kirjoitukset ovat kuitenkin tärkeimpiä oppia määritteleviä töitä.[1]

      Vallan kolmijako-oppi on perustava osa länsimaisten demokratioiden hallintomuotoa. Suomen hallitusmuodossa kolmijako-oppi otettiin käyttöön itsenäistymisen jälkeisenä vuonna 1919, mutta alkuperäisestä mallista luovuttiin ajan kuluessa kytkemällä lainsäädäntövalta ja toimeenpanovalta kiinteästi toisiinsa. Perusajatus säilyi kuitenkin edelleen uuden perustuslain esitöissä.[2]
      Periaate

      Täydellistä vallan kolmijakoa harjoittavassa maassa kaikki kolme vallankäytön elementtiä ovat riippumattomia toisistaan. Tällöin jokaisella elementillä on oma tehtävänsä

      Että näin se Hirvi Suomessa menee: emme elä enää kirkon tulitikkuvallan aikaa.

    • Mahtaako eduskunnassa olla yhtään edustajaa, joka perustelisi lainsäädäntötyötään sillä, mikä on tai ei ole syntiä.

    • ”Mahtaako eduskunnassa olla yhtään edustajaa, joka perustelisi lainsäädäntötyötään sillä, mikä on tai ei ole syntiä.”
      Risto Korhonen

      Kysele pois! Ei sitä joka napin painallusta tarvikaan ääneen perustella. Tehdään niin kuin oikeaksi koetaan.

  1. Yhteiskunnassamme pyritään nyt avioliiton uuteen määrittelyyn ja lainsäädännön muuttamiseen. Sitä myös Kokoomusnuoret tuntuvat tavoittelevan.

    Kannattaisi kuitenkin muistaa, että YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus toteaa näin: ”Täysi-ikäisillä miehillä ja naisilla on oikeus solmia avioliitto ja perustaa perhe”. (16. art.)

    Euroopan ihmisoikeussopimuksessa lausutaan puolestaan: ”Avioliittoiässä olevilla miehillä ja naisilla on oikeus mennä avioliittoon ja perustaa perhe tämän oikeuden käyttöä säätelevien kansallisten lakien mukaisesti”. (12. art.)

    Molemmat asiakirjat puhuvat siis avioliiton solmimisen yhteydessä miehestä ja naisesta. Eikä sitä tule sivuuttaa, mikä on perustava lähtökohta. Muut liiton solmimista koskevat säädökset ovat sille alisteisia.

    Keskusteluissa on todettu, miten tasa-arvo ja samanlaisuus sotketaan keskenään.

    Suomen evankelis-luterilainen kirkko kannattaa avioliittolain säilyttämistä nykyisellään. Katolinen ja ortodoksinen kirkko ovat samoilla linjoilla.

    Kun Martti Luther nimittää vuodelta 1529 peräisin olevassa vihkikaavassaan häitä ja aviosäätyä ”maalliseksi asiaksi” (”weltlich Geschäft”), hän tahtoo sanoa, että Jumala on asettanut avioliiton kaikkia ihmisiä, kristittyjä ja ei-kristittyjä varten.

    Historiasta löytyy esimerkkejä, miten yhteiskunnan viranomaiset luovuttivat kirkolle ja sen palvelijoille vastuun avioliiton järjestyksestä, kun ilmeni yhteiskunnallista vakautta uhkaavia virtauksia.

    Nytkin on olemassa merkkejä siitä, että olemme palaamassa takaisin hellenistiseen ja esi-kristilliseen aikaan. Silloinkin ihmiset elivät usein kirjavissa suhteissa. Vasta juutalais-kristillinen opetus pystyi torjumaan hedonismia, pyrkimystä mahdollisimman suureen nautintoon elämässä.

    Tärkeää on lisäksi muistaa, ettei rakkaus kannattele avioliittoa, vaan avioliitto kannattelee rakkautta.

    • Höpöhöpö Sistonen. Mainitsemissasi ihmisoikeusasiakirjoissa ei sanota, että samaa sukupuolta olevat parit eivät saisi solmia avioliittoa eikä siinä sanota edes, että samaa sukupuolta olevien avioliitto rikkoisi heteroparien ihmisoikeuksia.

      Samaa sukupuolta olevien avioliitot eivät ole ihmisoikeuksien vastaisia vaikka kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa valtioita ei pakotetakaan niitä tunnustamaan vaan jokainen valtio saa päättää asiasta itse.

    • Kun Jusu ehti kommentoida varsinaista asiaa, niin minäpä neuvon Perttiä etsimään neutraalimpia historiankirjoja. Jos katsotaan kristillisen kirkon historiaa, siellä on vallan hyvin ymmärretty hedonismin päälle. Korkeinta johtoa myöten;)

    • Niin Pertti, sanoohan Vapahtajammekin meille: Minä olen tullut, että teillä olisi elämä ja olisi yltäkylläisyys.

    • Suuntautuminen, rakkaus, himo jne. ei ole valtion asia. Avioliitto miehen ja naisen välillä sen sijaan on. Se mahdollistaa jälkeläiset.

    • Teemu, pitäisikö valtion sitten puuttua nykyisiin avioliittoihin, joissa jälkeläiset eivät olekaan mahdollisia?

    • Jos luemme tarkasti ei ko kohdin sanota että miesten ja naisten pitäisi perustaa perhe vain keskenään…Homot ja lesbot kun ovat myös miehiä ja naisia.

    • Valtion tehtävä ei ole tehdä tutkimuksia hedelmällisyydestä tai tavoitteista. Mies ja nainen voivat lapsia saada lähtökohtaisesti ja ne ovat automaattisesti tunnustettuja.

    • Jusu käyttää ansiokkaasti termiä ”siellä ei sanota”, kuten esim. Jeesus ei puhunut tai maininnut mitään homosuhteista raamatussa. Tässä suhteessa Jusu on oikeassa. Raamatussa ja Yk:n julistuksessa ei tosiaan mainita homojen lisäksi myöskään muita seksuaalisuuntauneiden suhteista tai avioliitoista, mutta Miehen ja Naisen välisestä suhteesta kylläkin on materiaalia sivu tolkulla ja miksi meidän aikalaiset pitivät sitä tärkeänä aina nykyisyyteen. Syyt löytyy ihmishistoriasta.

      http://www.tunturisusi.com/amor/seksuaalisuus.htm

      Egyptin ”kuolleiden kirja” on ohje ja sääntökokelma kuinka pääsee autuaille majoille kuoleman jälkeen, jotka aika monet sen aikakausien hallitsijat allekirjoittivat. Pidän erittäin todennäköisenä, että sen ajan ihmiset olivat myös tietoisia seksuaalisesta historiastaan. Kirja toteaa ” älä makaa miehen kanssa”.

      Entä mitä nykyinen 2000 luvun ihminen tietää näistä suhteista. Ei mielestäni mitään uutta.

    • Teemu, entä jos pariskunta ei lähtökohtaisesti voi saada lapsia? Jos he ja muut tietävät sen niin pitäisikö heiltä kieltää avioliitto yhteiskunnassa? Eikö sinulle ole siis parisuhteiden muilla ominaisuuksille mitään arvoa?

    • Antero: Mies ja nainen ovat ainoa yhdistelmä yhteisten lasten saamiseksi. Nykyiset vaatimukset ovat viisaita. Avaamalla avioliitto muuksi esim. sekulaariksi siunaukseksi, solidaarisuuden eleeksi, rakkausliitoksi, seksitautien karanteenitilaksi jne. ei ymmärretä sen luonnetta. Valtion tehtävä ei ole luoda arvoja tai luetella hyväksyttyjä seksinautintoja.

    • Kyllä minä ainakin ymmärrän avioliiton luonteen, elän sellaisessa. Eikö se ole, että luvataan tukea rakasta kumppania niin myötä- kuin vastamäessä elämän loppuun asti? Onko sinulle siis avioliiton tärkein luonteenpiirre se, että siinä on mies ja nainen? Rakkaus, luottamus ja muut sellaiset höpötykset ovat siis toissijaisia?

      Ja edelleenkin, jos uskoo saman sukupuolen liiton olevan syntiä niin se on kokoomusnuorillekin ok. Muiden vain ei tarvitse uskoa niin.

    • Avioliitto on kahden erilaisen seksuaalisen ihmisolennon, miehen ja naisen, välinen liitto, johon on syytä asettaa nykyiset rajoitukset. Valtion tehtävä ei ole arvioida millä muilla ominaisuuksilla voisi avioliittoon ryhtyä.

    • Valtion tehtävä on nimenomaan tukea kansalaisiaan sellaisin tavoin, joita kansalaiset demokraattisesti haluavat. Ja näyttää siltä, että myös homojen parisuhteita halutaan tukea. Sinulla on nyt semmoinen käsitys, että vain sinun tapasi nähdä avioliitto olisi oikea ja kaikkien muidenkin pitäisi se nähdä. Eihän näin tietenkään ole.

      Miksi nuo rajoitukset pitäisi asettaa? Kaikki ihmiset ovat seksuaaliolentoina erilaisia yksilöitä. Miksi pitäisi asettaa rajoituksia juuri sukupuolten välille? Jos kyse on vain lastensaannista niin eihän silloin millään muilla parisuhteiden hyvillä puolilla ole merkitystä. Oletko sinä avioliitossa vain siksi, että voit saada lapsia? Eikö sinulle kumppanin rakkaus, luottamus ja tuki merkitse mitään?

    • Nykyiset rajoitukset turvaavat lapsen edut saada isä ja äiti. Seksuaalinen koskemattomuus ennen avioliittoa takaa lapsille terveet vanhemmat, jotka sitoutuvat toisiinsa emotionaalisesti ja taloudellisesti turvatakseen vakaat olot avioliittoa varten.

    • Teemu, taidat elää hieman eri maailmassa. Kuinka monen aviopuolison kuvittelet olevan koskematon avioon mennessään?

      Eivätkä nykyiset rajoitukset turvaa kenellekään sekä isää että äitiä. Sateenkaariperheitä on jo. Eikö olisi lapsen etu, että heidänkin suhteensa tunnustetaan ja turvataan? Pitäisikö mielestäsi homoilta ottaa lapset pois? Tiedäthän, että lapsia voi saada avioliiton ulkopuolellakin ja myös homot voivat saada lapsia. Sehän ei vaadi kuin miehen siemennestettä ja naisen, seksiäkään ei välttämättä tarvita.

      Tämän kysymyksen välttely hieman haittaa. Oletko sinä avioliitossa vain siksi, että voit saada lapsia? Eikö sinulle kumppanin rakkaus, luottamus ja tuki merkitse mitään?

  2. Ennenvanhaan oli kokoomuksella tunnuksena koti, uskonto, isänmaa. En näe että mikään yllämainituista enää pätee.
    Siksi ihmettelen suuresti miksi kannatus on niin suuri kuin se on.
    Homot yrittävät vakuutella avioliiton sopimista myös heille. Ei he ole mies ja vaimo jotka liittyvät Jumalan siinauksella yhteen.
    Ei Jumala ole mielipidettään muuttanut, eikä anna siunausta sellaiselle joka ei ole Hänen mielensä mukaista, ei vaikka kuinka homot sitä vakuuttavat. Vai onko heillä vaikutusvaltaa yli Jumalan? Epäilen suuresti, ei Jusullakaan vaikka kuinka sitä yrittää vakuuttaa, uskon ennemmin Jumalan sanomaan kuin kenenkään ihmisen.

    • Entä jos Jumalan mielipide on alunperinkin vain ihmisen mielipide? Se selittäisi aika monta ristiriitaa.

    • Heikki Koski,

      Jumalan mielipiteellä ei ole vaikutusta suomalaiseen lainsäädäntöön. Vielä vähemmän lainsäädäntöön on vaikutusta sillä, miksi joku yksittäinen ihminen kuvittelee Jumalan mielipiteen.

      Maistraatissa solmittava siviililiitto ei tarvitse Jumalan siunausta. En ylipäätään ymmärrä, miksi tähän pitäisi tuputtaa Jumalaa. Kyse on maallisesta lainsäädännöstä ja avioliitto on mahdollinen myös kirkkoon kuulumattomille.

      Suomessa on uskonnonvapaus, joka tarkoittaa sekä oikeutta uskoa Jumalaan kuin oikeutta olla uskomatta jonkun toisen ihmisen Jumalaan. Uskonnonvapaus tarkoittaa myös sitä, että Heikki Kosken Jumala ei tule määräilemään minun elämääni sitä, mitä minä saan tehdä ja mitä minä en saa tehdä.

    • Heikki,

      Sinulla on erilainen vakaumus kuin minulla. Minä en puutu siihen, miten sinun tulee elämääsi elää enkä siihen, mitä sinun Jumalasi sinun mielestäsi ajattelee. Älä sinäkään puutu minun elämääni ja minun vakaumukseeni.

      Minä en aseta sääntöjä ja ilmaise tahtoja sinun Jumalallsesi. Siinä mielessä vastaukseni on EI. Minä myöskin katson, että sinun vakaumuksesi ei sido minua, koska en jaa kanssasi samaa vakaumusta. Siinä mielessä sinun Jumalasi sana on minun elämässäni täysin irrelevanttia.

    • ”Siinä mielessä sinun Jumalasi sana on minun elämässäni täysin irrelevanttia.”
      Jusu Vihervaara

      Ihmettelen, miksi Jusu yleensä vaivautuu tällaiselle ”irrelevantille sivustolle”. Luuluisi löytyvän relevanttejakin yhteisöjä miehelle.

  3. Sistonen kirjoittaa mielestäni asiaa.

    Harmi, että kokoomusnuoret ovat taitaneet liukua arvoliberaalien vihreiden suuntaan
    – aika kauas perinteisesti arvopuolueena tunnetusta koti, uskonto, isänmaa -linjasta. Onneksi sentään kokoomuksen eduskunta-ryhmässä lienee kokoomuksen juuretkin muistavia vielä merkittävässä määrin.

    Toivottavasti kansanedustajat myös muistavat perinteiset kristilliset arvot äänestäessään ko. laista samaa sukupuoltaolevien parisuhteiden osalta. Avioliittolaki kestävässä muodossa jo nyt olemassa, eikä sen uudelleen määrittelylle taikka sen laajentamiselle koskemaan samaa sukupuoltaolevia pareja ole tarvetta.

    Adoptio-oikeudenkaan laajentamisellekaan edes rekisteröidyn parisuhteen osalta ei ole mitään tarvetta, vaan sen sijaan lasten alkuperäistä biologista isä/äiti suhdetta tulisi mieluuminkin mahdollisuuksien mukaan tukea, kuin mahdollistaa rekisteröidylle parisuhteen osapuolelle adoptoimismahdollisuus, ainakin niissä tilanteissa, jossa sellainen on myös ollut, mutta sitten syystä taikka toisesta miehen ja naisen välinen avioliitto on purkautunut ja toinen puolisoista on solminut samaa sukupuolta olevan kolmannen osapuolen kanssa rekisteröidyn parisuhteen.

    • Kokoomus seuraa vain kansan mielipidettä, niin kuin puolueet yleisesti tekevät. Suomi on maallistunut ja kansalle ei mene enää läpi se, että vedotaan Jumalan mielipiteeseen. Sen kanssa pitää nyt vain elää.

      Pitäisikö tuo koti, uskonto ja isänmaa sitten olla, että koti(muttei homokoti), uskonto(muttei mikä tahansa uskonto) ja isänmaa?

    • Koti, uskonto ja isänmaa tulee korvata nyt yksilöllä, sosialismilla ja globalisaatiolla. Näihin keinoina ovat avioliiton alasajo, relativismi ja globaalit uhat kuten terrorismi ja ilmastonmuutos.

      Tarkoituksena on lopulta saada aikaan tehokas, mutta alistuva yksilö, jonka elämä pyörii materiaalin ja nautintojen ympärille, jonka eteen hän tekee tehokkaasti työtä ja maksaa jatkuvasti yhä enemmän veroja. Tämän yksilön ei tule ajatella itse, vaan hänet on tehokkaasti saatava indoktrinoitua noudattamaan vallitsevaa järjestelmää ja tekemään kaikkensa sen kehittämisen eteen, josta luvataan hyvinvointia kaikille. Isänmaallisuus tulee hävittää kirjoittamalla historia uudestaan ja mustamaalaamalla isänmaalliset ikonit (kuten Mannerheim, Törni tai Kekkonen).

      Toisinajattelijat tulee hiljentää erilaisilla lakisäädöksillä ja systemaattisesti maalata heidät vihalietsojiksi ja kansankiihottajiksi, jotta rivit pysyvät suorina ja jokainen hoitaa velvollisuutensa palvellessaan järjestelmää. Jotta toisinajattelijat eivät kykene toimimaan, on kaikkeaa valvottaa; ostokäyttäytymistä, puheluita, sähköposteja, pikaviestejä, Internet käyttäytymistä ja liikkumista. GPS ja Internet ovat seurannassa avain asemassa, mutta koska kansalaiset eivät itse halua vapaehtoisesti ottaa seurantalaitetta, on ne markkinoitava hyödyllisinä viihdelaitteina ja tärkein palvelujen tarjoajina, jolloin laitteiden todellinen käyttötarkoitus jää taka-alalle.

      Sosialistisen järjestelmän lisäksi muut elämänkatsomukset ja uskonnot on pistettävä samalla viivalle, mutta niitä kaikkia tulee säädellä järjestelmä. Järjestelmä määrittelee mitä yksittäinen uskonto saa sanoa rikkeiksi tai synniksi, ja järjestelmä valvoo, minkälaisia puheita saa pitää ja minkälaisia ei. Uskonnolisiin järjestöiihin on välttämättömäntä kuitenkin saada ujutettua järjestelmälle uskollisia ihmisiä ja nämä tulee saada nostettua järjestöjen johtoon, josta he voivat kontrolloida toimintaa sisältä käsin.

      Jotta ihmiset haluavat maksaa jatkuvasti yhä enemmän ja uusia veroja järjestelmälle, on luotava uusia uhkakuvia. Terrorismi ja ilmastolliset uhkakuvat ovat erinomaisia, koska niitä ei voida koskaan voittaa ja ne toisaalta muuttuvat niin nopeasti, että kukaan ei kunnolla ehdi seurata niitä. Terminologiaa tulee aika ajoin muuttaa eikä esimerkiksi tule jäädä liian kauaksi termeihin kuten otsoonikato tai kasvihuoneilmiö, sillä ennen pitkään kansalaiset huomaavat totuuden.

      Kun kansaa on pidetty tarpeeksi kauan tämän orjuuttavan järjestelmän alla, niin pikku hlijaa pitää alkaa lietsomaan kapinaa nostamalla ääriaineksi esille ja paljastamalla inhottavia asioita niin historiasta kuin järjestelmää hallitsevista elimistä sekä henkilöistä. Kun kansa on tarpeeksi täynnä vihaa, heidät saadaan nostettua kapinaan ja ottamaan vastaan sen johtajan ratkaisuneen, jota he muutoin eivät olisi ottaneet. Tämä johtaja tulee näyttäytymään sitten suurena sankarina korjatan itse tehdyt ongelmat järjestelmästä ja tarjoamalla erivapauksia ihmisille, jotka heillä kuitenkin alunperinkin jo oli. Kun he näkevät positiivisen puolen uudessa johtajassaan, he katsovat sivuun hänen mitättömiä virheitään…

      ”Sillä laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa; jahka vain tulee tieltä poistetuksi se, joka nyt vielä pidättää, niin silloin ilmestyy tuo laiton… jonka tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille, jotka joutuvat kadotukseen, sentähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua.” – 2. Tessalonikalaiskirje 2:7-10

      ”Ja se saa kaikki, pienet ja suuret, sekä rikkaat että köyhät, sekä vapaat että orjat, panemaan merkin oikeaan käteensä tai otsaansa, ettei kukaan muu voisi ostaa eikä myydä kuin se, jossa on merkki: pedon nimi tai sen nimen luku.” – Ilmestyskirja 13:16-17

  4. ”Euroopan ihmisoikeussopimuksessa lausutaan puolestaan: ”Avioliittoiässä olevilla miehillä ja naisilla on oikeus mennä avioliittoon ja perustaa perhe tämän oikeuden käyttöä säätelevien kansallisten lakien mukaisesti”. (12. art.)

    Mutta eihän tämä kyseinen asia muutu millään lailla, jos samaa sukupuolta olevat parit saavat avio-oikeuden. Täysin samanlaisena se säilyy kuin tähänkin asti. Ei se estä millään tavalla Jukkaa ja Hennaa solmimasta avioliittoa ja perustamasta perhettä, jos naapurin Marko ja Tomppa menevät naimisiin.

    • Ajattelepa, Merja, miten hiihtämään lähtevä katsoo yleensä, että sukset ja sauvat ovat mukana ja kunnossa. Pelkästään toisilla varustautuvan hiihdosta ei tule oikein mitään. On oltava molemmat parit mukana!

      Avioliitossakin tarvitaan tällaiset parit. ”Minä teen hänelle kumppanin, joka sopii hänen avukseen”, Jumala sanoi miehen ja naisen luodessaan.

    • Pertti Sistonen, ei tuo sinun esimerkki nyt kovin osuva ole. Suurin osa maailman ihmisistä on heteroita, avioliittoja solmitaan ja perheitä perustetaan koko ajan. Samoin koko ajan syntyy lisää lapsia joko perheissa tai sinkuille. Näin uskoakseni tulee tapahtumaan niin kauan kuin maailma pystyssä pysyy.

      Homoseksuaalit ovat ja ovat aina olleet vähemmistö. Siitähän vain kyse, että he Suomessakin saisivat yhtäläisen avioitumisoikeuden. Lisäksi uskon, että kaikki eivät edes halua avioitua. Eivät naimisiin mene kaikki heteroparitkaan ja heitä on kuitenkin huomattavasti enemmän. Heterot ovat enemmistö.

      Tarvittais varmaan vähän suhteellisuustajua. Jos homot saavat avioliitto-oikeuden, se ei millään lailla estä heteroita menemästä naimisiin. Eikä lastentekeminen siihen lopu. Kyllä se jatkuu niinkuin ennenkin.

    • ”Tarvittais varmaan vähän suhteellisuustajua. Jos homot saavat avioliitto-oikeuden, se ei millään lailla estä heteroita menemästä naimisiin. Eikä lastentekeminen siihen lopu. Kyllä se jatkuu niinkuin ennenkin.”

      Tästähän ei olekkaan kyse, etteivätkö muutkin pääsisi avioliittoon, vaan että avioliittokäsitteenä muuttuu, kerrotaanpa siitä sitten pikkulapsille tai oikeudessa, niin avioliitto on sen jälkeen jotakin muuta varten, kuin perhettä. Ja toisaalta sen jälkeen homoavioliiton vastustaminen on lainvaustamista tai jopa laitonta vihapuhe pykälän mukaan. Muutoksia on myös paljon muitakin, josta kannattaa lukea vaikka tästä Juha Ahvion artikkelista.

      http://juhaahvio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/162198-%E2%80%9Dtasa-arvoisen%E2%80%9D-avioliittolain-radikaalit-yhteiskunnalliset-seuraukset

      Kannattaa lukea tuo Euroopan ihmisoikeussopimuksen 12. artikla kokonaan, sillä se tuo selkeästi esille miksi avioliitto on olemassa; perheenperustamista varten, jonka sen mukaan luonnollisesti muodostavat mies ja nainen.

  5. Kannattaa lukea dosentti Juha Ahvion kirjoitus homoavioliiton seurauksista ja kuinka esimerkiksi perinteisen avioliiton kannattaminen muuttuu lainvastaiseksi, jos homoavioliitto hyväksytään. Unohtamatta tietenkään, että kaikki koulukirjat muuttuvat välittömästi ja opetussuunnitelmiin päiväkodeista lähtien tulee homoseksuaalisuus yhtenä pariutumismuotona esille.

    http://juhaahvio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/162198-%E2%80%9Dtasa-arvoisen%E2%80%9D-avioliittolain-radikaalit-yhteiskunnalliset-seuraukset

    Vielä parempi on tämä video Massachusettsin osavaltiosta ja kuinka homoavioliitto vaikutti siellä. Erittäin hyvä video, jos todelliset seuraamukset lakimuutoksesta kiinnostavat – joista sinäkin joudut veronmaksajana maksamaan.

    https://www.youtube.com/watch?v=bSXFb6ULsCg

    • Voi hyvänen aika..! Otan vielä sen verran kantaa, että pitäisi ehkä nähdä sekin millaisessa asemassa avioliitto yleisellä tasolla nykyaikana on. Ei se ole korkeassa kurssissa. Ei sitä lansimaissa enää voi yhteiskunnan tukipylvääksi kutsua. Niinkuin ei enää kirkkoakaan.

      Nykyajan lapset elävät aivan erilaisessa yhteiskunnassa kuin vaikka minä lapsuuteni. Minun lapsuudessani homoista ei puhuttu yhtään mitään ja eronneita ei oikein hyväksytty eikä paljon edes ollut. Vanhempieni ikaluokka paheksui todenteolla, kun naapurin eronnut rouva sai yksinäisen lapsen. Entinen näyttää ruusuiselta tähän aikaan verrattuna, mutta siihen ei enää ole paluuta.

      Sitäpaitsi lapset eivät ole tyhmiä. Kyllä he ymmärtävät ja osaavat erottaa erilaiset pariskunnat ja perheet. Onhan ns. uusioperheitäkin paljon ja niissä sinun ja minun ja meidän lapsia. Lapsetkin ovat oman aikakautensa ja yhteiskuntansa ihmisiä ihan niinkuin me kaikki. He tietävät nyt jo, että on olemassa kaikenlaisia perheitä.

    • Ei voivottelulla mihinkää päästä. Se, että kärryt alkavat valua alaspäin, ei pidä olla yllykkeenä potkaista niihin lisää vauhtia. Moraalin ja arvojen rappion jokainen varmasti tunnustaa, mutta ei etenkään kirkon pidä lähteä kannattaa niiden polkemista, vaan päinvastoin tulee toimia suolana.

      Ei varmaan kukaan väitä, että kaikki olisi mennyt huonompaan suuntaan, mutta se ei poista sitä, etteikö meidän tulisi ymmärtää sitä arvopohjaa mistä vapaa hyvinvointiyhteiskuntamme kumpuaa. Jos tämä kivijalkaa muurretaan, voi myös hyvinvointiyhteiskunta mureta.

      Mitä tulee lapsiin, niin itse en ole puhunut homoista lapsien kanssa laisinkaan, kuten en muistakaan seksuaalisista vääristymistä. Kysyin kuitenkin kuusi vuotiaalta, että ketkä menevät naimisiin ja vastaus tuli kuin apteekin hyllyltä; isä ja äiti.

      Avioliittoa ei ole asettu vahvistamaan seksuaalista kumppanuutta tai parisuhdetta (tai moniavoisuutta), vaan sitomaan isän ja äidin yhteen, jotta lapselle muodostuisi paras mahdollinen kasvuympäristö. Yhteiskunnan tulee kaikin tavoin tukea ydinperhettä, sillä ilman lapsia ei ole tulevaisuuttaa ja lapsia tulee vain miehen ja naisen välisestä suhteesta, mutta sitä enemmän kaikilla lapsilla tulee olla oikeus omaan isään ja äitiin.

      Voivottelut eivät valitettavasti myöskään poista niitä suuria yhteiskunnalisia vaikutuksia, joita homoavioliitto hyväksyttäessä aiheuttaisi. Uskon kuitenkin, kuten valtaosa suomalaisista, että avioliiton tulee jatkossakin pysyä miehen ja naisen välisenä liittona luoden turvallisen alustan muodostaa perhe, joita meidän yhteiskuntamme tarvitsemme.

      Yli 24,000 vaustausta kysymykseen: ”Kannatatko tasa-arvoista avioliittolakia?”. Vastaajista 75% sanoi EI.
      http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288656558740.html

    • Mattila, kaikesta tuosta(video ja puheenvuoro) käy selväksi, että ihmisillä, jotka eivät pidä homoista on vaikeampi heitä enää syrjiä. Miten ihmeessä se ei olisi kannatettava kehityssuunta? Meillä on ollut ja tulee aina olemaan homoseksuaaleja, miksi emme tunnistaisi heidän parisuhteitaan?

      Kyllä minun avioliittoni on muodostettu siksi, että me tukisimme toisiamme vaikka emme lapsia saisikaan.

      Huomioi muuten, että Iltasanomien kyselyn otanta olivat ne Iltasanomien lukijat, jotka vastailevat kysymyksiin. Missään tätä ei pidettäisi millään tavalla tarvittavat kriteerit täyttävänä kyselynä.

    • Valitettavasti todella juutalais-kristillinen seksuaali- ja avioliittoetiikka alkaa olla Suomessakin paljolti kadoksissa, ja varsinkin nuorilta, siitähän tämä Kokoomusnuortenkin julkilausuma paljolti kertoo. Takaisin ”pakanalliseen Roomaan” ollaan menossa, ja laskut siitä on sitten eri tavoin maksettava tulevaisuudessa.
      Keisari Nerokin oli aikanaan naimisissa miehen kanssa.

Kirjoittaja

Hannu Kiuru
Hannu Kiuruhttp://blogiarkisto.kotimaa.fi/blogit/vanhat/blog/?bid=121
Nimeni on Hannu Kiuru, arvoni Ruttopuiston rovasti emeritus (67 v., 113 cm, 179 kg). Kirjoitan painavaa tekstiä elämän ja kuoleman asioista pääkaupunkiseudun näkökulmasta käyttäen tajunnanvirtatekniikkaa. Blogiarkistossa meikäläinen heiluu Liberona kirkon liukkaalla kentällä: http://blogiarkisto.kotimaa.fi/blogit/vanhat/blog/?bid=121