Mitä Putler duunaa?

 

Lentävä Putin

 

Eikö historia opeta meille mitään? Vai onko opetus kenties se, että maailmassa  on aina ollut ja tulee aina olemaankin styrankeja, ei sille mitään voi? Miten on mahdollista, että väittelyt iäisyysaiheista (homoineen ja vanhoillislestadiolaisineen) jatkuvat täällä  K24:n palstoilla  ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut itärajamme  takana? Eikö meidän pitäisi hieman enemmän kiinnostua vähän laajemman perspektiivin asioista, kun naapurin seinä palaa? Jos palo sammutetaan väärin, niin kohta voi olla edessä vähän isompikin roihu…

Analyyseja Krimin  tilanteesta on luettu vaikka kuinka paljon. Lännen johtajat ovat soitelleet puhelimilla  toisilleen ja Venäjälle. Uhkaillaan mustilla listoilla, varojen jäädyttämisillä.  EU puhisee, Nato pöhisee, mutta  pienellä Suomella voi olla kohta ns. kusi sukassa. Me tuskin pääsemme järjestämään kansanäänestystä Karjalan kohtalosta.

Se oli vielä hauskaa aikaa, kun Putin esitti venäläistä versiota Rambosta, taisteli tiikereitten kanssa, esitteli lihaksiaan ja judotaitojaan, toimi riippuliitäjänä johtaen kurkiparvea. Mutta ääni muuttui kellossa heti Sotsissa pidettyjen talviolympialaisten jälkeen. Mies otti huomattavasti vastenmielisemmän roolin Putlerina. Kurjempi juttu!

Tämä kaveri tulisi pysäyttää huomattavasti nopeammin kuin  Aatu aikoinaan. Mutta miten, kas, siinäpä vasta kysymys. On jo ylitetty raja, jonka jälkeen muun maailman ei enää auta hokea: Noin ei muuten saa tehdä, se on kiellettyä! Isoilla ja pienillä on aina ollut eri pelisäännöt.

Alkujaan olympia-aatteeseen sisältyi ajatus siitä, että kyse on kansojen keskinäisestä kisailemisesta   rauhan ja ystävyyden merkeissä. Mutta vielä vanhempi  hokema on tämä: Jos tahdot rauhaa, niin valmistaudu sotaan!

 

putinin kanootti

* * * * * * * *

Mitä kirkko ja kristityt duunaavat nyt? Käsitöitä. Rukoilevat ahkerasti. Eivät tumput suorina vaan kädet ristissä. Esimerkiksi näin:

Pyhä Jumala, rakas Taivaallinen Isä

Rukoilemme Krimin niemimaan asukkaiden puolesta. Uutisista luemme siellä olevien sotilaiden läsnäolosta, kasvavista jännitteistä ja syvenevästä epävarmuudesta. Sinä näet sydämemme ja tunnet meidät. Näet, että tilanne on herättänyt meissä huolta ja levottomuutta.

Herra, näet Ukrainassa asuvien huolen, kun he elävät levottomuuksien keskellä. Anna heidän kokea keskinäistä yhteyttä ja turvaa Sinussa. Muistuta, että Sinä olet kanssamme myös pelon ja hädän keskellä. Syvennä luottamus siihen, että Sinä kuljetat läpi vaikeiden aikojen.

Herra, varjele että kriisiin löydetään väkivallaton ja rauhanomainen ratkaisu. Pyydämme, että kutsut jokaista ihmistä ja kaikkia kriisin osapuolia rauhaan, rakkauteen ja anteeksiantoon. Sovinnon tie on tulevaisuuden tie.

Herra, lopuksi haluamme muistaa kaikkia kärsiviä joka puolella maailmaa. Vahvista meitä tahtosi toteuttajina. Pyydämme, anna meille sydän, joka sykkii oikeudenmukaisuudelle ja kädet, joilla edistää rauhaa. Annamme sinun haltuusi koko elämämme. Sinä olet meidän rauhamme, Sinä, maailman Vapahtaja. Aamen.

 

 

 

 

 

 

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. Mieheni lukee maailman historian tapahtumia. Kuuntelen hänen kommenttejaan ja katkelmiaan mielenkiinnolla.

    Tällä viikolla hän kysyi: ’Arvaa, mistä tulee sana Russia, ryssä?’ No siitä, että se tarkoittaa alunperin Ruotsia- viikinkejä. He sijottautuivat Kiovan seudulle, johon nyt siis Putin viittaa Venäjän sydämenä.

    Taitaa olla Putinilla samoja geenejä jäljellä? Viikingithän erikoistuivat toisen omaisuuden ryöstelyyn eri puolilla Eurooppaa ja kauempanakin.

    Edelleen mieheni kysyi:’Arvaa, mistä tulee sana slaavi?’ No se tulee sanasta slave, orja. Viikingit ottivat ryöstöretkillään saaliiksi runsaasti myös orjia.

    Näkyyköhän tämä geeniperimässä sokeana alistumisena yksinvaltiaan tahtoon?

  2. Se taisi olla Nestorin kronikka, joka kertoi meille näitä. Oli kolme veljestä. Yksi heistä sai Holmgardian eli Novgorodin, yksi Kiovan, mutta tämä kolmas, liekö saanut hallintaansa Moskovan tai Jaroslavlin tms.
    Nykyinen kansallismielinen historiankirjoitus ei taida tykätä näistä tarinoista…?
    Olivatko Ruosista – Ruotsiahan ei tuolloin vielä ollut, olivatko etelämpää jostain Kuurinmaan seuduilta olevia
    goottilaisia vesseleitä, en itse ylimalkaisesti asioita tuntevana tiedä. Kiinnostavaa kuitenkin…..
    Tarinahan ei ole kansallismielisille mukava, ulkomaanpellet ovat tuleet hallitsemaan ja sivistämään….. 🙂

    • jorma ojala :” mutta tämä kolmas, liekö saanut hallintaansa Moskovan tai Jaroslavlin tms.”

      Hän sai haltuunsa Viroonkin kuuluneessa Petserin maakunnassa olevan Izborskin. Nestorin kronikan mukaan tsuudit, sloveenit, krivitsit ja vessit pyysivät russeihin kuuluneet varjagiveljekset hallitsemaan itseään.

  3. Aivan, niin se meni. Suomalaiset ovat olleet perustamassa kahta suurta valtakuntaa, Venäjää ja Ruotsia ja saivat omansa vasta 1000 v. myöhemmin.
    Presidentti Putinissa on varmaan suomalaista verta, ei hän liene muuten elänyt sukulaisissaan Tverissä.
    Silloin joskus, Solovetskikin oli suomalaisittain Salo tai Salosaari. Suomalaista ainesta on paljon siirtynyt venäläiseen kieliryhmään keskiajan jälkeen.
    Tsuhnasta tuli Suhoinen, ja sitten joskus kävi niin hassusti, että Suomen tasavallan presidentti ja Ruotsin pääministeri Tage Erlander olivat syntyjään kumpikin Suhoisia.

    • jorma ojala :”Tsuhnasta tuli Suhoinen…”

      😀 Ja omaksi ”kunnianimeksenikin” joskus saamani tsuhna tuli sanasta tsuudi. Kyllä amerikastakin löytyy suomalaisten jälkeläisiä:

      ”Amerikkalainen historioitsija Bancroit sanoo, että joka 18. yankee polveutuu Delaware’in siirtokunnasta. Kun tuon siirtokunnan pysyväinen maahan jäänyt aines oli valtavalta osaltaan suomalaista, on suomalaista verta sangen runsaasti amerikkalaisissa, vaikkakin suomalaiset sukunimet ovat hävinneet tai muuttuneet tuntemattomiksi: Marttisesta on tullut Morton, Räsäsestä Rawson, Kokkisesta Cock tai Cox, Kolehmaisesta Coleman…

      Muutamat suomalaisperäiset henkilöt ovat Amerikan historiassa saavuttaneet huomattavan aseman. Niinpä John Morton, itsenäisyysjulistuksen maineikas allekirjoittaja, oli Martti Marttisen jälkeläisiä. Suomalaiset joutuivat Uuden Ruotsin siirtokunnassa asumaan lähinnä intiaaneja. Näiden kanssa he olivat mitä parhaimmissa väleissä. Kun hollantilaiset ja myöhemmin englantilaiset tarvitsivat tulkkeja asioidessaan intiaanien kanssa, käyttivät he apunaan suomalaisia.

      Erityinen merkitys on suomalaisilla sen seudun asuttamisessa, jossa nykyään on Philadelphian miljoonakaupunki. Kaikkein ensimmäisessä hollantilaisessa kartassa on tälle seudulle merkitty vain yksi nimi: ”Sauno”. Historia todistaa, että Pietari Kokkisella ja [Pietari] Rambolla sekä heidän jälkeläisillään oli William Pennin tulon aikana siellä asumukset laajoine maa-alueineen. William Pennin ja intiaanien välinen maineikas neuvottelu nykyisen Philadelphian paikalla tapahtui Pietari Kokkisen pojan Lassi Cockin mailla. (Isänmaan kirja: Kun suomalaiset tulivat ensimmäisen kerran Amerikkaan, Porvoo 1950)

  4. Aiwan.
    Suomalaisten osuus on ratkaiseva koko lännen valloituksessa.

    Ilman Delawaren siirtokuntaa, rajaseudun asutus ei olisi levinnyt länteen sitä vauhtia kuin se nyt teki.
    Yksi syy siihen oli hirsimökki. Hollantilaisilla, jotka Delawaren ottivat ei sellaiseen ollut taitoa. Ei myöskään irlantilaisilla, nehän olisivat reppanat jäätyneet Kalliovuorten laaksoihin kivistä ladotuissa majoissaan. Sama juttu engelsmannien kanssa. joiden savupiippu tehtiin pihan puolelle.

    Tästä asiasta on ihan pätevää tutkimustakin.
    Terry Jordan and Matti Kaups: The American Backwoods Frontier. 1989.

    Niinpä sitten suomalaissyntyinen Buffalo Bill alias Wiljami Kotilainen saattoi saunoa hirsisaunassa Wyomingin vuorilla ystävänsä Istuvan Härän kanssa.

    Ja sanottakoon vielä, että Delawaren suomalaiset seilasivat uuteen kotimaahansa Värmlannin kautta.
    Se on sitten toinen juttunsa se……………

    • Tuire, ihan sama havainto, vaikka suurimman osan ajasta olenkin joutunut huuli pyöreänä ihmettelemään, mitä salaista tietoa keskustelijat ovat pitäneet lähteinään.

      Yksi lisäkysymys: Herra Putinentti, miksi pidätte missionanne Maastanne poistuneitten venäläisten paimentamista? Heillähän on ollut syynsä muuttaa muualle. Esim. Suomessa vakkaristi asuvien venäläisten äidinkieli on edelleen venäjä, mutta kansalaisuus Suomi. Njet ponimai, suomeksi Ei minun ponini!

  5. Suomalaiset ovat näin olleet perustamassa kolmea valtakuntaa, kun se Amerikkakin otetaan mukaan.
    Merkittävään asemaan kohonneista suomaisista on ekana syytä mainita Rooseveltin (Franklin) neuvonantaja, Minnesotan senaattori tai kongressman Emil Hurja.
    Hänen ansiostaan suomalaiset huomioitiin Delawaren siirtokunnan 300 v-juhlilla, ja sitten myöhemmin Reaganin aikana, kun oli taas 50 vuotta mennyt. Hurjasta oli hyötyä myös sotavuosina kun piti Belshebupin tuella taistella Perkelettä vastaan. Amerikka kun ei julistanut Suomelle sotaa, vaikka Roosevelt ei paljoa ulkopolitiikasta ymmärtänytkään. Siitä taas sai kärsiä Eurooppa 45 vuotta.

    • Neuvostoliiton aikana rajat olivat kiinni ja kommunismi valtion erityisessä suojeluksessa. Sitten romahtivat NL ja kommunismi. Miltä Venäjä nyt suojautuu?

    • Koko 1990-luvun Venäjä oli niin sekasortoisessa jamassa, että Putinin ”venäläinen demokratia” oli sille ilosanoma, sitten koventuva dogma, ja sehän istuikin mainiosti Venäjän koko pitkään historiaan. Vaarana vain, että talousuudistukset jäävät tekemättä ja mites sitten ollaaan suurvalta.

Kirjoittaja

Hannu Kiuru
Hannu Kiuruhttp://blogiarkisto.kotimaa.fi/blogit/vanhat/blog/?bid=121
Nimeni on Hannu Kiuru, arvoni Ruttopuiston rovasti emeritus (67 v., 113 cm, 179 kg). Kirjoitan painavaa tekstiä elämän ja kuoleman asioista pääkaupunkiseudun näkökulmasta käyttäen tajunnanvirtatekniikkaa. Blogiarkistossa meikäläinen heiluu Liberona kirkon liukkaalla kentällä: http://blogiarkisto.kotimaa.fi/blogit/vanhat/blog/?bid=121