Mitä minun pitäisi vastustaa?

Olen ilmeisesti pitkään ymmärtänyt jotenkin väärin tämän blogihomman. Olen huolettomasti kirjoitellut sekalaisista aiheista, mitä mieleen on pälähtänyt, ilman minkäänlaista selvää agendaa.

Mutta nyt, seurattuani asiaa reilun puolen vuoden ajan, olen vihdoin hoksannut, että aktiivisten kirjoittajien ja kommentoijien pääasiallinen tavoite on vastustaa jotakin. (Epäilyttävällä positiivisuudella varustettuja kirjoittajiakin toki on muutamia, se myönnettäköön.)

Yksi vastustaa naispappeutta, toinen naispappeuden vastustajia. Joku vastustaa homoparien vihkimistä ja joku taas vihkimisen vastustamista. Vastustetaan liian liberaalia kirkkoa ja liian konservatiivista kirkkoa. Vastustetaan liiallista suruttomuutta ja vastustetaan helvetillä pelottelua.

Joku näkee kaikissa asioissa naisten alistamista ja tietysti vastustaa sitä. Vastustetaan palkattujen työntekijöiden ylivaltaa ja vastustetaan liian innokkaiden maallikkojen ailahtelevaa toimintaa. Vastustetaan liian aktiivista otetta ilmastokriisin torjunnassa ja vastustetaan niitä, jotka eivät koko ongelmasta piittaa.

Kysytään, kuka kaikista vastustettavista asioista oikein vastaa? Tällä forumilla syyllinen löytyy usein kirkon keskushallinnosta.

Ja nyt minä poloinen kysyn, mitä minun oikein pitäisi vastustaa. Odotan, että Kirkkohallitus tai muu arvovaltainen taho antaa selvät ohjeet. YLE:n sivuilta kyllä taas luin, että pitää vastustaa vaarallisia vieraslajeja. Lupiinia lukuun ottamatta niitä ei meidän nurkilla onneksi näy.

Lupiinia olen tietysti lainkuuliaisena kansalaisena vastustanut siihen rajaan asti, että leikkaan kukat ennen kuin ne siementävät. Juurakkoja alan kaivaa vasta siinä vaiheessa, kun Tielaitos vaivautuu edes niittämään edeltäjänsä täysin tahallisesti tienpientareille kylvämät laajat lupiinipellot, joita Etelä-Suomessa on varsin runsaasti. Siemenet ovat juuri nyt kypsymässä. Valtiovalta korjatkoon ensin omat jälkensä ennen kuin alkaa meitä tavallisia pulliaisia hätyytellä.

Yhden konkreettisen vastustamiskohteen olen kyllä ihan itse löytänyt. Vastustan nimittäin pihamme vieressä olevalla viheralueella kasvavien pitkien ohdakkeiden luontaista lisääntymistä. Olen omin lupineni niitä kitkenyt, jotta eivät valtaisi myös meidän pihaa. Tilanne näyttää kyllä toivottomalta, mutta jatkan periaatteellista vastustamista ja lisäksi siihen liittyviä käytännön toimia niin pitkään kuin voin!

Ja tässä ei ohdakkeilla tarkoiteta mitään muuta kuin niitä reaalimaailman inhottavia piikkisiä kasveja. Tähän ei sii sisälly mitään teologista tai muuta maailmankatsomuksellista vertauskuvaa. Tältä osin siis teologit ja muut filosofit älkööt vaivautuko.

Ja lupaan, että en ohdakkeiden lisääntymisen vastustamista koskevalla asialla vaivaa Kotimaan lukijoita enää toista kertaa. Palaan takaisin sekalaisiin mietteisiin, ilman selvä agendaa.

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. Luin joskus kirjan (en enää muista nimeä), joka kertoi kahden muistaakseni Iso-Britanniassa lapsuutensa kasvaneen tytön elämästä. Kun he tulivat teini-ikään heidät lähetettiin ja naitettiin alkeelliseen vuoristokylään heidän isänsä kotiseudulle puolisoiksi vanhempien valitsemille miehille. Tytöt olivat saaneet länsimaisen koulutuksen ja eläneet aivan toisenlaisessa kulttuurissa kuin tuo eristyksissä oleva vuoristokylä jossain kaukana eli. Hääyö vietettiin maalattiaisessa majassa, jossa myös vuohet asustivat. Kokemus oli molemmille traumaattinen.

    Toinen tytöistä pystyi säilyttämään mielenterveytensä ja pääsi pakenemaan monimutkaisten kuvioiden kautta ja jälkeen. Toisen tytön mielenterveys murtui ja hän jäi väkivaltaiseen avioliittoon. Yksi syy oli se, että hän ei halunnut jättää lapsiaan, mikä oli olisi vääjäämätöntä jos olisi paennut.

  2. Anna-Maija Henriksson toteaa, että Ruotsissa on pohdittu kriminalisoinnin lisäksi myös muunlaisia, ei-lainsäädännöllisiä toimia pakkoavioliittojen ehkäisemiseksi.

    Varmaan Suomessakin on syytä edetä kummallakin linjalla.

    Varsinkin ensimmäisen polven maahanmuuttajilla on pinnalla oman kotimaansa lait ja tavat. Suomen lakien ja tapojen tuntemus tulee vähitellen ja riippuu siitä, miten erilaiset kotoutumistoimenpiteet onnistuvat.

    Jos maahanmuuttajat elävät pelkästään omien kansalaistensa yhteisöissä, Suomen tavat eivät tule tutuiksi. Meille suomalaisille on haaste, miten tuemme tänne tulleita sopeutumaan länsimaiseen kulttuuriin ta tapoihin niin, että he voivat säilyttää oman identiteettinsä ja arvostaa lähtökohtaansa.

    Olen kuullut, että maahanmuuttajien kanssa työskentelevät ovat pystyneet estämään jo suunniteltuja pakkoavioliittoja. He sanovat, että mitä aikaisemmin suunnitelmiin pystytään puuttumaan, sitä paremmat edellytykset on onnistua. Jos kahden suvun kanssa käydyt naimaneuvottelut ovat jo pitkällä tai asioista on lopullisesti sovittu, tilanteen purkamísessa on kyse sukujen kunniasta. Ja suvun kunnia menee monessa kulttuurissa yksilön edun edelle.

    Suomessa työskentelee viranomaisten lisäksi myös paljon vapaaehtoisia. (esim. http://www.luetaanyhdessa.fi), jotka edistävät omalla toiminnallaan suomalaisen kulttuurin ja tapojen tuntemusta maahanmuuttajien keskuudessa. En tiedä tilannetta, mutta myös kouluissa tulisi käydä asiaa läpi niin, että nuori osaisi pakkoavioliiton uhan alla hakea apua oikealta taholta.

    • Merja, kiitos tiedosta. Olin jo unohtanut kirjan nimen, mutta sisältö on edelleen mielessä, kun se minustakin on niin järkyttävä.

    • > Täytyy myöntää, että tuo vastustamisen vastustaminen vähän houkuttelee.

      Nyt ei auta olla enää eri mieltä, koska tulisi vastustaneeksi vastustamisen vastustamista.

  3. Blogisti, ”Ja nyt minä poloinen kysyn, mitä minun oikein pitäisi vastustaa.”

    Kaunis kesä on tehnyt hyvää blogistille? Kaikki on hyvin. Miksi siis etsiä vastustamisen aihetta.

    Kesä jatkuu, unohdetaan reaalimaailma! Täällä Kokemäen kansallismaisemassa näyttää myös kauniilta, ja vesi joessa on lämmintä.

    Unohdetaan filosofit ja teologit! Kiitos Pirjolle! Elämä on ihanaa!!!!

    No, raivata tontilla pitää, mutta sekin on pelkkää plussaa, koska liike on lääkettä!

    Terveisiä myös Pirjolta Pirjolle. Elämä jatkuu.

    • Kiitos terveisistä. Ja nautitaan kesästä niin kauan kuin sitä kestää. Eilen esimerkiksi poimin pihlaja-aidasta vadelmia. Aika ihmeellistä!

  4. On aina helpompaa ja tavallaan selkeämpää vastustaa tai kritisoida jotain kuin edistää jotain. Etiikassakin taidetaan ajatella, että jonkin asian kieltäminen on vahvempi muotoilu kuin samaan asiaan liittyvä velvoitus.

    Muutoin olen kyllä sitä mieltä, että on hienoa, että Pirkko jaksaa kyseenalaistaa vastustamiskeskeiset blogit. Kannatan vastustamisen vastustamista kannatuksen vuoksi. Hyvää viikonloppua!

    • Kirkolliset aiheet näyttävät tuovan monenlaisia intohimoja. Joistakin aiheesta taitetaan peistä aiheesta ja aiheen vierestä. Se kuuluu asian.

      Toisinaan taas turha nillittäminen kuvaa sielun tilaa. Silloin on hyvä olla hiljaa. Rakkaus on kuitenkin se, joka kantaa, voin ajatella hyvää niistäkin jotka ovat erimieltä kanssani. He eivät ole vihollisiani.

    • ”Torjunnassa tarvitaan lähinnä liekinheitintä, tai ainakin puskutraktoria.” Näin kirjoittaa Pertti Ranta kurtturuususta mainiossa kirjassaan ”Villit vihreät kaupungit”. Rannan kirjassa on muitakin mielenkiintoisia näkökulmia ihmisen ja luonnon väliseen vuorovaikutukseen.

      Tsemppiä, Helka! Toivottavasti siellä ei sentään liekinheitintä tarvita. Ja kiitos kannustuksesta.

    • Hoidin meidän taloyhtiöstä kurttulehtiruusut pois. Tiedotusvälineissä väitettiin että se olisi vaikea hävittää. Se vain innosti käymään juurakoihin käsiksi. Lopulta helppoa, kuin heinän teko.
      Helpointa hävittää keväällä, kun maa on pehmeää, silloin juurakot lähtee maasta helpoiten.
      Sitten ruohonleikkuri hoitaa loput, mitä sieltä nousee.

      Vastustamisen vastustaminen on ehkä parasta, mitä tällä palstalla on pitkään aikaan nähty.
      Jos ainaista vastustusta ei olisi, niin blokkaaminen ja keskustelu olisi paljon hauskempaa.
      Vastustus on kyllä tärkeääkin, jotta eri näkökulmat tulee esiin ja keskustelua syntyy.

Pirjo Pyhäjärvi
Pirjo Pyhäjärvi
Kotipaikka Rovaniemi. Eläkkeellä oleva riviseurakuntalainen. Entinen kirkkovaltuutettu ja kirkolliskokousedustaja. Työura hallinto-oikeudessa esittelijänä, tuomarina ja ylituomarina. Harrastuksena monivuotiset kukat, kompostointi ja kirjat, muun muassa.