Kari. ”Maallisesti köyhä ja rikas pelastuvat samalla tavalla, yksin Kristuksen kautta. Siinä on ahdas portti”. Aivan oikein mitä oelastumiseen tulee. Sitten on aivan selvä Raamatun sanoma, että köyhän on helpompi pelastua kuin rikkaan. Tosin köyhänkin sydän voi olla yhtä kiinni jossain romussa kuin rikkaan sydän luksuspalatsissa tai kartanossa. Kuitenkjin Jeesuksen viisauden mukaanköyhän on helpompi kääntyä Jumaln puoleen kuin rikkaan.

Hebrealaisessa maailmankuvassa sinänsä ei tehdä eroa hengellisen ja maallisen todellisuuden välille, vaan Jumalan pelastussuunnitelma koskee koko luomakuntaa. Juuri tästä syystä Uudessa testamentissa on niin paljon opetusta rikkaan ja köyhän suhteesta, talouden hoidosta ja rahasta. Raamatun mukaan se, miten hoidamme ”maallista” omaisuutta on indikaaattori siihen, millaisia ”hengellisen” huoneen haltijoita olemme. Näin koetellaan uskollisuuttamme, kurinalaisuuttamme ja lojaalisuuttamme jne. Jos emme osaa hoitaa maallista hyvää, ei meille kannata uskoa hengellistäkään hyvää. Jotenkin näinhän ajatus menee.

Jo VT:ssa näemme, että jopa Ilmestysmajan kaikkein pyhimpään oli muiden pyhitettyjen esineiden ohella laitettu Pyhäkkösekeli, 2 Moos 30.13. Jumalan ajatus rahan suhteen on aika erilainen kun meidän korruptoituneessa maailmassa elävien ihmisten.

Kari, ” Tuhlaajapoika vertauksessa vanhempi veli noudatti kaikkea (toki on myös perillinen, kuten isä tunnusti), mutta nuoremmalla veljellä ei ollut mitään hyvää tuotavaa isälle”.

MInua tämä ahdas prrtti kiinnostaa enemmän kristillistä, so. Jumalan valatkunnan elämää ajatellen, kuin itse pelastusta ajatellen. Luterilainen näkemyshän on että olemme kasteessa uudestisyntyneitä Eihän tässä ole mitään ahdasta porttia, vaan pelkkä kastetoimitus, ja pelastumme sakramentin omasta voimasta. Sitten tietysti elämä on täynnä ahtaita portteja ja erilaisia tienristeyksiä jne.

Ahdas portti vie elämään, so. yltäkylläiseen, hyvään, siunaattuun, rakkaudelliseen ja tervehenkiseen elämään Jumalan yhteydessä., vrt Matt 7:13-15. JUmalan yhteydessähän on kaikki elämän täyteys, miten muuten voisi olla. Jmala on hyvä taivaallinen Isä, joka rakastaa meitä, ja tahtoo meille vain hyvää. Nyt tuhlaajapoikakertomuksessahan ei varsinaisesti kuvata itse tuhlaajapojan tuntemuksia. Voin kyllä kuvitella, että juhlahumun keskellä hän saattoi vielä olla vähän nolossa kunnossa ja myös kykenemätön täysillä ”irrottelemaan” juhlatunnelmissa. Isä ystävineen sensijaan oli varmasti onnellinen.

Vanhemmesta veljestä sensijaan tiedämme paljonkin. Hän oli aina elänyt Isän talossa, mutta syytti Isää siitä, ettei hänelle koskaan järjestetty juhlia. Hän myös koki kateutta ja vihaa retkuveljeään kohtaan joka nyt oli juhlinnan keskipiste.

Tällaisia lain alla eläviä uskovia on meidän kirkoissamme vaikka kuinka paljon, vapaissa suunnissa yhtä lailla kuin ev.lut. puolellekin. Tässä on suomalaisen alatien kristillisyyden ongelma. Uskovat ovat lainalaisen tilansa tähden kykenemättömiä uskomaan Jumalan hyvyyteen ja ottamaan vastaaan siunauksia. Tuhlaajapojaan etäisyys Isän kotiin mitattiin maantieteellisenä etäisyytenä, kun taas vanhemmen veljen tragedia oli siinä, että etäisyys oli vieläkin suurempi vaikka se oli hänen sydämessään.

Syvän lainalaisuuteen sotkeutuneen uskovan auttaminen ei ole helppoa, mutta olen nähnyt sellaisia, jotka ovat löytäneet tämän ahtaan portin ja armon ja vapauden. Tässähän ns.halvan armon tarjoamisella ei pitkälle pötkitä, vaan syvästi lainalaisen ihmisen edessä on samantapainen prosessi kuin alkoholistilla, jonka on etsittävä viimeinen nurkka, mistä ei enää ole muuta ulospääsä kuin läpimurto uuteen elämään.

Useimmat hyvinvointiyhteiskunnan nykyuskovat eivät koskaan edes mieti, mikä asema heidän sydämissään rahoilla omaisuuksilla on? Länsimaissa” kulutushuuma” on ajat sitten ottanut uskonnan ja jopa uskon paikan ihmisten elämässä. Olemme täysin ahneutemme ja materialismimme turrutamia ja hengellisesti sokaisemia. Kirkomme ovat samasta syystä vailla hengellistä voimaa.

Nyt kun ns. yhtenäiskulttuuri on kadonnut ei kirkolla enää ole tässä asiassa paljoakaan sanomista, siis niin, että kukaan ottaisi sitä vakavasti. Kirkossa pelätään verorahojen menettämisstä, ja opit ja opetukset tänään muovautuvat tästä lähtökohdasta. Tästä syystä vastuu omasta hengellisestä elämästäme on meillä itsellämme.

Minun murhe tässä on se, että se hyvä elämä, minkä Jumala jokaiselle uskovalle haluaa antaa, jää useimmilta kokonaan elämättä ja kokematta. Näin käy kun ei osata tehdä eroa kirkollisen ja Jumalan valtakunnan elämän välillä.

Pentti ‘Yltäkylläinen, hyvä, siunattu, rakkaudellinen ja tervehenkinen elämä Jumalan yhteydessä’ ymmärretään usein pinnallisesti ja väärin.” No hyvä asia kuitenkin on se, että on mahdollista ymmärtää se oikeinkin. Väärin ymmärretty elämähän on sitten asia erikseen. Se on menetys jota lain alla oleva ihminen ei edes pysty suremaan.