Usein jää ihmettelemään sanan julistusta jossa on irrallista puhetta ilman että se kiinnittyy todellisuuteen . Esimerkkinä puhetta rististä , jota on paljonkin , mutta raamatullinen sanoma on että Kristuksen sovitustyö on historiallinen perusta ja kaste on sen nykyhetki . Subjektiivinen uskonkäsitys puhuu paljon henkilökohtaisuudesta , vaikka kastetta henkilökohtaisempaa asiaa ei voi olla kuin ihminen kastetaan Kristuksen kuolemaan ja se on paljon todellisempi kuin meidän vaihtuvat tunteemme.
Samoin on paljon puhetta uskosta ja sekin vaan usein jää kiinnittymättä sanaan joita ei voi erottaa toisistaan , kuten vanhan liiton pyhät uskoivat Jumalan lupauksiin , että usko ei ollut jotain epämääräistä joka ei kiinnity mihinkään . Sana on uskonkohde ja kaiken elämän lähde ja tässäkin subjektiivinen uskonkäsitys tahtoo tuoda omat kokemukset ja tunteet ohi Jumalan sanan lupaukset ja siirtää katseet pois Kristuksesta itseensä ja perustaa uskonsa omiin tunteisiin ja kokemuksiin .
Kaikenlainen usko tuottaa kokemuksia , mutta toisia tunteita ja kokemuksia annetaan ja subjektiivinen usko etsii niitä kun ne ovat ikäänkuin polttoainetta uskolle . Pelastusvarmuus on tietysti heikkoa kun sen perusteet on omissa tunteissa ja kokemuksissa .
Koko raamattu puhuu annetusta uskosta , kuten esim . Juudaan kirjeessä
kerta kaikkiaan on pyhille annettu.
Tai jo alusta alkaen että me ei valittu häntä vaan hän valitsi meidät joka sulkee täysin pois subjektiivisen uskon.
Uskoa hebr. 11 kuvataan ( 92 mukaan , joka parempi kuin 38)
Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä.” Usko tarrautuu Jumalan sanaan ei johonkin ihmeisiin , merkkeihin ja kokemuksiin .
Ilman Kristus keskeisyyttä ja ristinsovitustyön objektiivuutta johon liittyvät Herramme asettamat armonvälineet , raamatun sana ei puhuttele ja yhdistä uskoa Kristukseen lukijaa jos perusta jätetään pois eli keskiössä tulisi olla Kristus josta kaikki elämä ja ymmärrys tulee Pyhän Hengen opettamana .Paljon puhetta Pyhästä Hengestä joka usein tuntuu että se olisi ihmisten ohjailtava voima , vaikka hänen persoonansa ja tehtävänsä on sanasta kirkastaa Kristus
Historia kertoo milloin raamatullisesta lahjavahurskaudesta , objektiivisuudesta tuli subjektiivista uskoa, jolloin keskityttiin itsestä päin enemmän määrittelemään uskoa .
Luther toi uskoon jo tietysti paljon henkilökohtaisuutta ja omantunnon puhtauden merkitystä , kuten kristityn vapaus oli yksi keskeisiä opetuksia , mutta hänen opetukset kiinnittyivät aina Kristuksen sovitustyöhön . Ja Luther mursi katolisen sen ajan Paaviin keskittynyttä valtaa ja julistaa Kristusta kaiken päänä kirkossa ja seurakunnissa .
Suurin ja vaikuttavin asia on 1600 luvulla noussut pietismi , joka vaati
henkilökohtaista kääntymystä
, uskonkokemusta ja uskon näkymistä elämäntavoissa. josta alkoi usko enemmän siirtyä ihmisten tunteisiin ja kokemuksiin . Oli myös armonvälineillä osansa enemmän tai vähemmän tietysti , kuten samanlailla pietismissä tänä päivänä , joiden määrittely vaihtelee ihmisen mukaan .
1700-1800 luvulla vaikutti valistusaika ja liberalismi
Joka määritteli uskon olevan
ihmisen sisäistä riippuvuuden tunnetta Jumalasta
ja moraalista kokemusta.
Moderni herätyskristillisyys ja helluntailaisuus (1900-luku ->): Korostivat ratkaisukristillisyyttä (ihmisen oma päätös ottaa Jeesus vastaan) sekä Pyhän Hengen kokemista (kielilläpuhuminen, armolahjat).
1960 -luvulle tultaessa oli yksilökeskeisyys vauhdittamassa ja samalla viha kaikkia instituutioita kohtaan lisäsi subjetiivista omaa uskonkäsitystä jossa oli monenlaisia sävyjä ja perusteita . Hippiliike ja sen parissa syntynyt herätys kuvastaa sitä miten ilman opetusta ihmiset luovat uskonelämälle omia raiteita ja oppeja .
Kaikki suomalaiset herätysliikkeet ovat syntyneet pietistisestä juuresta ainoa poikkeus oli Hedberg joka taisteli sitä vastaan , mutta myös myöhemmin syntyneet vapaat suunnat ja helluntailaisuus kantavat pietismissä traditiota josta uskonkäsitykset ovat muotoutuneet . Usein tahdotaan pietismin vastakohdaksi tuoda kuiva opillinen dogmien kirkko jossa vain järjellä käsitellään uskoa , mutta pietismi ei edes osaa määritellä uskoa opillisesti tarkasti, mutta kuitenkin se haluaa näyttäytyä tietävän tarkalleen oikean tai väärän tai sitten heittää ison ekunenian vaihteen silmään . Tämä kristillisyys ei voi elää mielestäni kovin helposti Kristuksen ruumiissa yhtenä kun uskonmääreistä osa on raamatun ulkopuolella eli ihmisen ajattelussa .
Kaiken tämän seurauksena kristillisyys on pirstoutunut moniin osiin ja moniin ajatusmalleihin . Kaiken hajaannuksena ollut ihmisen pyrkimys määritellä uskoa oman viisauden kautta ei eläen sanasta ja luottaen siihen . On ymmärrettävää että uskonpuhdistuksen aikana kun Luther kiersi seurakuntia ja huomasi surkean tilan missä perheet ja papit olivat sen katolilaisuuden jäljiltä kun perheissä ei opetettu raamattua jota ei edes papit tunteneet ja tästä mielestäni on tehty vääriä johtopäätöksiä millaista on luterilainen usko. Tämän seurauksena syntyi vähä – katekismus joka on tarkoittu miehille opettajaksi perheelle . ( alunperin papeille , mutta jokaisen luvun alussa että näitä on miehien opetettava perheelle)
Timo analysoi hyvin
länsimaisen kristillisyyden subjektiivistumista – eli siirtymää objektiivisesta, annetusta uskosta ja armonvälineistä ihmisen omiin tunteisiin, kokemuksiin ja ratkaisuihin. Teksti nojaa tietysti vahvasti luterilaiseen erityisesti tunnustukselliseen ja hedbergiläiseen/evankeliseen raamattu- ja sakramenttiteologiaan.
Ortodoksisen teologian valossa teksti sisältää paljon syvää yhteisymmärrystä, mutta myös tiettyjä teologisia eroja, jotka kumpuavat Lännen ja Idän kirkkojen erilaisesta tavasta hahmottaa kirkkoa, pelastusta ja ihmistä.
Ortodoksinen teologia näkee pietismin ja herätyskristillisyyden oireina länsimaisen teologian pirstoutumisesta. Kun yhteys sakramentaaliseen Kirkkoruumiiseen hämärtyi, uskon painopiste siirtyi pakostakin yksilön sisäiseen kokemukseen ja ratkaisuun tai moraaliseen riippuvuuden tunteeseen.
Timo asettaa liian voimakkaasti vastakkain Jumalan sanan lupaukset ja ihmisen omat kokemukset. Ortodoksisessa teologiassa kokemusta itsessään ei pidetä pahana, vaan olennaista on millaista kokemus on.
Esim Ortodoksisuudessa pelastuksen päämäärä on theosis – ihminen tulee todellisesti osalliseksi Jumalan luonnosta (2. Piet. 1:4) Pyhän Hengen armo-energioiden kautta.
Tämä on hyvin reaalista ja koettua uskoa (esim
Pyhien ihmisten elämä, rukous, valo), mutta se ei perustu ihmissielun tunnereaktioille tai psykologiselle kiiholle, vaan Pyhän Hengen pysyvälle läsnäololle ja ihmisen mielen (nous) puhdistumiselle. Ortodoksisuus ei siis kiellä hengellistä kokemusta, vaan alistaa sen Kirkon kilvoitusperinteelle.
Sitten vielä, kun luterilainen painottaa Sanaa (Raamattu/lupaus) joka on itsessään se objektiivinen perusta, johon usko tarttuu. Ortodoksinen näkemys taas painottaa, että uskonkohde on Kolmiyhteinen Jumala ja Persoona Jeesus Kristus, ei kirja tai opillinen lauseke sellaisenaan. Raamattu on Kirkon synnyttämä ja sen sisällä elävä Pyhän Hengen ilmoitus. Ortodoksisen teologian mukaan pelkkä teksti ilman sitä elävää yhteisöä (Kirkkoa), jossa se kirjoitettiin, altistuu aina subjektiivisille tulkinnoille – mikä näkyy juuri siinä pirstoutumisessa, jota Timo tekstissään kuvaa.
Ortodoksisen historianäkemyksen mukaan uskonpuhdistus ja sitä seurannut pietismi olivat vääjäämätön jatkumo länsimaiselle skolastiikalle ja Rooman kirkon teologialle.
Kun länsimainen teologia erotti jo keskiajalla Jumalan olemuksen ja Hänen toimintansa (armonsa) toisistaan ja teki teologiasta pitkälti juridista ja rationaalista, se loi pohjan sille, että myöhemmät liikkeet (kuten pietismi) hakivat vastapainoksi elävää uskoa tunteista ja yksilökokemuksesta. Ortodoksiselle idälle tätä kuilua rationaalisen dogmin ja tunneperäisen kokemuksen välillä ei samalla tavalla syntynyt.😇
Kahteen asiaan haluan kommentoida mitä nousi Samin kommenteista . Ensimmäinen usko ja kokemukset ei ole saman kategorian vastakkaisia yhdenvertaisia asioita ja kuten kirjoitin kaikenlainen usko tuottaa kokemuksia se on selvää . Ei kokemuksia ja ihmeitä luterilaisuus kiellä mutta sanan valossa niitä arvoidaan
Toiseksi ;
Ortodoksinen näkemys taas painottaa, että uskonkohde on Kolmiyhteinen Jumala ja Persoona Jeesus Kristus, ei kirja tai opillinen lauseke sellaisenaan.
Näinhän luterilaisetkin uskovat , sana on tullut lihaksi ja sana kirkastaa elävän persoonan Kristuksen ei mikään muu ole siitä ymmärrystä ihmisille antanut meidän aikanamme kuin Jumalan sana luotettavasti ja varmasti ja jos siihen yhtyy kirjoitukset ja ihnisten elämässä koetut asiat niin on hyödyksi meille , kuten virret esimerkkinä
Tuo lauseesi oli suoraan historian kirjoista joissa käsitellään pietismin syntyä uskonpuhdistuksen jälkimainigingeissa . Luterilainen julistus on milelestäni Kristus- keskeistä jos mikä kuten oppi sen osoittaa myös . Ordodokseille Kristus – keskeisyys voi tarkoittaa tai ainakin ilmetä eri lailla . Mutta varmasti olemme samaa mieltä että protestanttisuuden hajaannus johtuu juuri uskon objektiivisuuden siirtymisestä ihmisen omiin määritelmiin ja kokemuksiin ja tunteisiin yksilökeskeisyyden korostuksen kautta .
Sami P.
Miten kommentoit sitä, että Venäjän ortodoksinen kirkko on muutama vuosi sitten julkaissut uuden venäjänkielisen painoksen Johann Arndtin ”Totisesta kristillisyydestä”. Esipuheessa sitä arvostetaan ja todetaan Arndtin olleen luterilainen pappi.
Arndtia pidetään yhtenä pietismin isistä.
Marko, Ortodoksinen teologia ei katso, että kaikki kirkon ulkopuolella kirjoitettu olisi automaattisesti arvotonta tai virheellistä.
Esim tämä kirkon pyhä piispa antaa hyvän arvion Johann Arndtista.
Pyhä Tiihon Zadonskilainen – Lintulan Pyhän Kolminaisuuden luostari https://share.google/WrXnyjD1F45rJMS3z
Sitten tietysty löytyy Kriittinen näkökulma (mm. Georges Florovsky): Kuuluisa 1900-luvun ortodoksiteologi Georges Florovsky kutsui 1700–1800-lukujen länsimaisia vaikutteita Venäjän ortodoksiassa ”länsimaiseksi vangitsemiseksi” tai pseudomorfoosiksi. Tämän näkemyksen mukaan luterilaisten ja katolisten teosten (kuten Arndtin) runsas käyttö vääristi ortodoksista teologiaa ja vei sitä kauemmas omilta patristisilta juuriltaan.
Nämä kummatkin näkemykset elävät yhtä aikaa ja tasapainottavat kokonaisuusarviota.
Timo kirjoitti; ” Ei kokemuksia ja ihmeitä luterilaisuus kiellä mutta sanan valossa niitä arvoidaan”
Miten lähetyshiippakunnassa suhtaudutaan edesmenneen Anssi Simojoen uskoon tuloon keniassa, kun hän sai uskon kapellimestarin tahtipuikosta tulleesta säteestä. Tämähän on yleisesti tunnettu todistus keskuudessanne.
Sami , en ole kyllä kuullut tahtipuikoista enkä säteistä mitään . Elämäntarinat ja kokemus on oma asiansa ja voi olla mielenkiintoisia kekemuksia ihmisillä . En kuitenkaan ajattele koskaan että meidän tulisi olla niiden tulkkina . Niillä voi olla jossain oma paikkansa mutta Jumalan teoista meidän tulisi ennen kaikkea saarnata ja todistaa . Ei ihmisen tarvitse aina olla jotain mieltä kun kuulee jotain todistuksia yleisellä tasolla , Jumala voi tehdä ihmeitä monella tavalla mutta ei niitä pidä monistaa ja kertoa ikäänkuin evankeliumina .
Jos otetaan taivasturismi- kirjallisuus johon Suomenkin kristikunta on ollut kiinnostunut ja se on tuottanut satoja miljoonia dollareita USA :ssa valhetarinoiden muodossa , että niiden levittäminen on jo taustoja vasten väärin , kun vielä tietää ettei kukaan ole raamatun sanan mukaan käynyt taivaassa paitsi hän joka on tullut myös alas . Jossa on vastakkain kokemusten etsijät ikäänkuin todisteena Jumalan teoista ja vastassa on Jumalan ilmoitus ja silti tahdotaan uskoa niihin juttuihin . Kokemukset on subjektiivisia aina ja kokija voi itse saada sille merkityksen myöhemmin nähtäväksi tai ei tai sitten keksiä sen ja joku tekee sillä rahaa ja joku tahtoo hengellistä arvostusta ja kunnioitusta .
Arille , kasteessa tapahtuvat asiat ovat Jumalan tekoja ja perinnäissäännöillä ei ole mitään tekemistä mitä Jeesus on käskenyt ja asettanut tehdä meille .
Kumpi Ari sinulle uskosi peruste , omat kokemukset vai Raamatun sana( Kristuksen täytetty työ ja siinä lahjoitettu lapsuus ) ?
Jos ajatellaan että kuoleman hetki on ihan pian niin onko siinä hetkessä pelastusvarmuutesi omissa ratkaisuissa ja kokemuksissa vai Kristuksen sovitustyössä ? Miten Paavali mihin hän vetosi ?
Blogissa on ”vaikka kastetta henkilökohtaisempaa asiaa ei voi olla ””, siis kuinka luterilainen vauvakaste olisi ”henkilökohtainen”, siis kun kasteen päättää vanhemmat eikä kastettavalla ole mitään ”sananvaltaa” siihen, niin kuinka tämä olisi henkilökohtaista???
Puhuisin että se on perinnäissääntö eli peritty tapa kastattaa vauvat!
Siis kysymys on onko vauvakaste ihmisistä vai Jumalasta? Tämä on samanlainen kysymys jonka Jeesus esitti kirjanoppineille Johannes kastajan kasteesta.
Pienen lapsenkin kaste on henkilökohtainen. Hänet otetaan nimeltä mainiten seurakunnan jäseneksi ja Jumalan lapseksi. Ei henkilökohtaisuus edellytä ’sananvaltaa’.
Jatkoa Martin kommenttiin että jos lapsi saa kasvaa Kristuksen omana niin eiköhän siinä ole henkilökohtaisuutta koko elämä ja uskossa alkaa aina enemmän ymmärtämään sanasta Jumalan tekoa kasteessa jossa on henki , veri ja vesi kaikki todistaneet sitä yhtä ja samaa todistusta että olet otettu Jumalan lapseksi ja tulisi aina toimia Jeesuksen kastekäskyn tavoin : kastamalla ja opettamalla .
Jeesus vastaa Nikodeemukselle ;
Kukaan ei ole noussut taivaaseen, paitsi hän, joka on taivaasta tänne tullut: Ihmisen Poika.”
Ja silti vieläkin Suomessa näihin juttuihin uskotaan ja levitellään .
Ihmiset etsivät toiset kokemuksia , ihmeitä ja merkkejä jotka ovat seurausta uskosta . Taivasturismi kirjallisuus aina Bestseller tasolle on useampia sen alan kirjoja , perustuu psykologiseen tietoon ihmisen halusta saada uskolle todisteita ts. että se kiinnittyisi johonkin , kun sana ei kelpaa ohjaajaksi ja opettajaksi vaikka itse Jeesus näin sanoi että siihen Pyhä Henki tulee opettajaksi .
Pietismi on todella vaikeaa kuvata lopullisesti kun joku voi hyvin sanoa olevan luterilainen ja toimia ja uskoa luterilaisen opin mukaan ja joku voi sanoa olevansa luterilainen ja hänen opetukset ja pyrkimykset ei kuvasta sitä . Pietismi on ikäänkuin luterilaisuudessa kiinni oleva mutta ei kuitenkaan useimmiten .
Ja pietismissä elää syvällä narratiivi luterilaisesta uskonkäsityksestä varsinkin yleisen pappeuden tiimoilta että pietismissä se toimii mutta luterilaisuus on virkapappeutta . Yhtenäisyyttä ei voi saavuttaa mielestäni kovin hyvin erilaisten pietistisien ajatusten varaan . Se on nähty että toinen pyrkii tuonne ja toinen toiseen suuntaa ja sitoutuminen ja yhteys on mahdollista vain väljässä merkityksessä tai muutamien ihmisten kesken . Oppi on välttämätöntä ja sanan tulee ohjata kun vain sitä kautta yhteys syntyy . Ehkä pietismi on joka sopeutuu , sulautuu vaikka mihin kirkkokuntaan ja on tietynlainen asenne joka tahtoo muuttaa kirkkokuntaa . Ja miten sitä katsotaan riippuu hyväksytäänkö sitä vai ei . Mielestäni tärkein mittari on uskon joko subjektiivinen luonne tai objektiivinen , koska ainakaan luterilaisuus ei anna oikein muita mittareita tai en keksi ainakaan .
Jälleen syntisen sekava sepustus blogistilta. Kunpa hän oppisi tiivistämään sanottavansa, jakaisi eri asiat omiin kappaleisiinsa, käyttäisi lyhyempiä lauseita ja välimerkkejä erottamaan ne toisistaan. Ei jaksa !
Yksinkertainen usko Jumalaan riittää. Jos sotkeutuu liiaksi opillisiin kiemuroihin, joutuu umpikujaan. Ihmiset ovat turhaan luoneet oppeja, jotka sitten riitelevät keskenään ja saavat seuraajatkin riitelemään. Kristillinen kirkko on pirstoutunut tuhansiksi osiksi, mikä saa ihmiset jättämään ne. Alkuperäistä ei enää ole. Kenen vika, no miesten tietenkin. Kaikki ovat halunneet valtaa omilla tulkinnoillaan. Sillä vallasta uskonnoissa on lopulta kyse. Mutta usko on ”vallatonta”.
Edelliseen blogiin viitaten (ei ollut kommentointimahdollisuutta), arkkipiispalla on oikeus mielipiteisiinsä. Niin kuin kaikilla muillakin. Häneltä on tullut paljon hyviä keskustelunavauksia.
Ilman oppia ei olisi mitään jäljellä alkuperäisestä . Charlottan vuodatukset pyrkii miesvihassa tekemään naiset näkymättömäksi historiassa .
En oikein ymmärrä ajatusta opbjektiivisesta uskosta. Sanahan viittaa johonkin ihmisen ulkopuoliseen, hänestä riippumattomaan, johonkin, joka on totta, uskoi siihen tai ei.
• Objektiivinen usko (fides quae creditur): Viittaa siihen, mihin usskotaan. Se kattaa uskonnon opinkappaleet, tunnustukset (kuten apostolisen uskontunnustuksen) ja Raamatun tai muiden pyhien tekstien opit. Se on olemassa yksilöstä riippumatta.
• Subjektiivinen usko (fides qua creditur): Viittaa itse uskomisen tekoon ja henkilökohtaiseen suhteeseen, kokemukseen tai luottamukseen Jumalaa kohtaan.
Kumpikin usko on subjektiivista, uskon sisältö ja uskon varmuus. Opinkappaleet, tunnustukset ja kirjoitukset ovat olemassa ihmisen ulkopuolella, mutta ne ovat uskon sisältöä vasta, kun ihminen uskoo ne.
Entä miten oli Aabrahamin laita? Tiedämmehän, että ”Aabraham uskoi Jumalaa, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi”. Pitäisikö tästä vetää kenties se johtopäätös, että Jumala sanoi sen itselleen taivaassa eikä Aabraham tiennyt asiasta itse henkilökohtaisesti mitään? Mikäli näin on, missä on tällaisen vanhurskauttamisen logiikka?
Ehtoollinen näyttää olleen Hedbergille niin tärkeä, että toisinaan hän nautti sitä itsekseen. Tämän tapansa hän piti piilossa. Se paljastui vasta Hedbergin kuoltua hänen kirjeenvaihdostaan ja salakirjoituksella tekemistään muistiinpanoista.
Hebr 1 kertoo miten Jumala on eri aikoina puhunut . Aabraham sai Jumalalta lupauksen että hänen jälkeläisten joukko on suuri ja sitten Jumala käski uhraten murhaten poikansa . Järki ja inhimmillinen ajattelu sanoo ettei molemmat voi pitää paikkaansa kun jos perillinen kuolee niin miten niitä jälkeläisiä voisi syntyä . Aabraham uskoi molemmat Jumalan sanat ja ajatteli uskossa että Jumala sitten herättää poikansa ja siksi raamattu kuvaa että hän sai poikansa takaisin kun oli ensin antanut sen Jumalalle . Usko tarttuu siis aina Jumalan lupauksiin ja meillä on sitä runsaasti annettuna , mutta jos siihen sotkeutuu meidän omia ajatuksia niin niillä oma nimitys – harhaoppi .
Niin Hedberg vietti ehtollista useamman kerran viikossa kun vain sunnuntaisin , ei siinä mitään väärää ole , Jeesuksen ehtoollisen asetussanat : niin usein kun syötte ja juotte tehkää se minun muistokseni .
Raamatun kertomuksen mukaan Abraham eli alun perin Kaldean Urissa, jossa hänen perheensä palveli muita jumalia. Kertomuksessa Jumala ilmestyi Abrahamille, minkä seurauksena hän jätti entiset jumalansa. Jumala kehotti häntä lähtemään maastaan, suvustaan ja isänsä talosta maahan, jonka Jumala hänelle osoittaisi.
Jumalan henkilökohtainen ilmestyminen ja Hänen sanansa synnyttivät Aabrahamissa uskon. Lupaus ja usko kuuluvat yhteen, että kaikki olisi armoa, kuten Paavali toteaa (Room. 4:16). Jumala käski lähteä, ja antoi lupauksen ja myös uskon. Aabraham uskoi Jumalan antamalla uskolla ja Jumala katsoi sen hänelle vanhurskaudeksi. Totta kyllä. Usko tarttuu Jumalan lupauksiin, mutta kyllä siihen liittyy myös vakuutus armosta tavalla tai toisella.
Lieneeko tuo tavallista, että vietetään yksin ehtoollista ilman seurakuntaa?
Kosti , tietysti armosta se usko on lahjoitettu ja erityisesti Aabrahamin elämässä se näkyi hyvin . Ensin Jumala kutsui Aabramin sieltä epäjumalan palvelijoiden keskuudesta pois ,sitten antoi suuret lupaukset maasta ja siunaukset kansasta ja teki liiton hänen kanssaan , kaikki puhdasta armoa ei ansioita .
Mielestäni yksi vääristyneimpiä käsityksiä ilmenee kun sanotaan ettei pientä lasta voida kastaa kun pitäisi ensin kuulla hänen mielipide ettei Jumala väkisin tee mitään . Tästä aiheesta vois vaikka kirjan kirjoittaa , kun vanhemmat ymmärtävät että se on Jumalan käsky ja olemme tekemisissä Kaikkivaltiaan Jumalan kanssa joka on kaiken elämän antaja ja myös sen poisottaja ja hän on pyhä Jumala , joka on antanut sanansa kautta vanhemmille vastuun kasvattaa lapset tuntemaan Jumalan poikansa kautta . Siinä tehdään Jumalasta joku neuvottelija joka peruisi lupaukset jotka on rakkaudella meille annettu – ihan absurdi ajatus . Ei juutalaiset sanoneet vanhan liiton puolella että poikalapsien ympärileikkaus pitäisi toimittaa joskus silloin vaan he halusivat että lapset ovat Jumalan liitossa .
Varmaan kristikunnassa on ollut muitakin jotka ovat viettäneet ehtollista useammin mutta tuskin se kovin yleistä on , mutta eihän niistä tehdä lakia eikä kerrota usein muille .
Timo Gummerus siis pidät vauvakastetta henkilökohtaisena ja Jumalata saatuna, ok, kuinka sovitat mainitsemasi ”kastaa ja opettaa” siihen että kuulee Jeesuksen äänen eli seuraa Jeesusta?
Siis yksinkertaisesti voiko lapselle opettaa jotain mikä olisi Jumalan tahdon vastaista JOS LAPSI KUULISI JEESUKSEN ÄÄNEN?
Vielä selkeänä esimerkkinä voisi kysyä voisiko lasta opettaa vaikka muslimiksi jos lapsi kuulisi Jeesuksen äänen, eikö hän erottaisi valheen ja tuntisi Totuuden??
Ensinnäkin Ari ei ole koskaan kristillisessä traditiossa käytetty vauvakaste tai aikuiskaste sanaa , on vain kristillinen kaste ja niitä on vain yksi . En tiedä mistä äänestä puhut , kun jos minä kuulisin pään sisällä ääniä niin pyrkisin valkotakkisten luo . Hyvä paimen äänen voi kuulla paimenelta joka opettaa Jumalan sanaa ja se on varmaan yksi tärkeimpiä puhelinnumeroita kännykässä . Olen lähettänyt Ari sinulle 10 kastekohtaa raamatusta ja pyytänyt selittämään niitä mutta en ole vastauksia ja aihetta on jumppailtu usean henkilön voimin kanssasi pitkiä viestinvaihtoja ja on sinun valinta otatko uskon Jumalan ilmoituksesta tahtoen uskoa siihen ja halua kuulla sitä sanomaa vai omista kokemuksista ja tunteista perustaa uskosi perustan . Blogissa on kuvattu kristillisyyden kehitystä miten se pääpiirettäin historiallisesti edennyt ja hajaantunut enemmänkin.
Viittaat varmaan tähän jakeeseen, Ari Pasanen: ”Minun lampaani kuulevat minun ääneni ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua (Joh. 10:27).” Jäikö sinulta huomaamatta, että Jeesus käyttää monikkoa. Hän puhuu seurakunnasta, jota vertaa lammaslaumaan. Pienet karitsatkin kulkevat lauman mukana paimenta seuraten.