Usein jää ihmettelemään sanan julistusta jossa on irrallista puhetta ilman että se kiinnittyy todellisuuteen . Esimerkkinä puhetta rististä , jota on paljonkin , mutta raamatullinen sanoma on että Kristuksen sovitustyö on historiallinen perusta ja kaste on sen nykyhetki . Subjektiivinen uskonkäsitys puhuu paljon henkilökohtaisuudesta , vaikka kastetta henkilökohtaisempaa asiaa ei voi olla kuin ihminen kastetaan Kristuksen kuolemaan ja se on paljon todellisempi kuin meidän vaihtuvat tunteemme.
Samoin on paljon puhetta uskosta ja sekin vaan usein jää kiinnittymättä sanaan joita ei voi erottaa toisistaan , kuten vanhan liiton pyhät uskoivat Jumalan lupauksiin , että usko ei ollut jotain epämääräistä joka ei kiinnity mihinkään . Sana on uskonkohde ja kaiken elämän lähde ja tässäkin subjektiivinen uskonkäsitys tahtoo tuoda omat kokemukset ja tunteet ohi Jumalan sanan lupaukset ja siirtää katseet pois Kristuksesta itseensä ja perustaa uskonsa omiin tunteisiin ja kokemuksiin .
Kaikenlainen usko tuottaa kokemuksia , mutta toisia tunteita ja kokemuksia annetaan ja subjektiivinen usko etsii niitä kun ne ovat ikäänkuin polttoainetta uskolle . Pelastusvarmuus on tietysti heikkoa kun sen perusteet on omissa tunteissa ja kokemuksissa .
Koko raamattu puhuu annetusta uskosta , kuten esim . Juudaan kirjeessä
kerta kaikkiaan on pyhille annettu.
Tai jo alusta alkaen että me ei valittu häntä vaan hän valitsi meidät joka sulkee täysin pois subjektiivisen uskon.
Uskoa hebr. 11 kuvataan ( 92 mukaan , joka parempi kuin 38)
Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä.” Usko tarrautuu Jumalan sanaan ei johonkin ihmeisiin , merkkeihin ja kokemuksiin .
Ilman Kristus keskeisyyttä ja ristinsovitustyön objektiivuutta johon liittyvät Herramme asettamat armonvälineet , raamatun sana ei puhuttele ja yhdistä uskoa Kristukseen lukijaa jos perusta jätetään pois eli keskiössä tulisi olla Kristus josta kaikki elämä ja ymmärrys tulee Pyhän Hengen opettamana .Paljon puhetta Pyhästä Hengestä joka usein tuntuu että se olisi ihmisten ohjailtava voima , vaikka hänen persoonansa ja tehtävänsä on sanasta kirkastaa Kristus
Historia kertoo milloin raamatullisesta lahjavahurskaudesta , objektiivisuudesta tuli subjektiivista uskoa, jolloin keskityttiin itsestä päin enemmän määrittelemään uskoa .
Luther toi uskoon jo tietysti paljon henkilökohtaisuutta ja omantunnon puhtauden merkitystä , kuten kristityn vapaus oli yksi keskeisiä opetuksia , mutta hänen opetukset kiinnittyivät aina Kristuksen sovitustyöhön . Ja Luther mursi katolisen sen ajan Paaviin keskittynyttä valtaa ja julistaa Kristusta kaiken päänä kirkossa ja seurakunnissa .
Suurin ja vaikuttavin asia on 1600 luvulla noussut pietismi , joka vaati
henkilökohtaista kääntymystä
, uskonkokemusta ja uskon näkymistä elämäntavoissa. josta alkoi usko enemmän siirtyä ihmisten tunteisiin ja kokemuksiin . Oli myös armonvälineillä osansa enemmän tai vähemmän tietysti , kuten samanlailla pietismissä tänä päivänä , joiden määrittely vaihtelee ihmisen mukaan .
1700-1800 luvulla vaikutti valistusaika ja liberalismi
Joka määritteli uskon olevan
ihmisen sisäistä riippuvuuden tunnetta Jumalasta
ja moraalista kokemusta.
Moderni herätyskristillisyys ja helluntailaisuus (1900-luku ->): Korostivat ratkaisukristillisyyttä (ihmisen oma päätös ottaa Jeesus vastaan) sekä Pyhän Hengen kokemista (kielilläpuhuminen, armolahjat).
1960 -luvulle tultaessa oli yksilökeskeisyys vauhdittamassa ja samalla viha kaikkia instituutioita kohtaan lisäsi subjetiivista omaa uskonkäsitystä jossa oli monenlaisia sävyjä ja perusteita . Hippiliike ja sen parissa syntynyt herätys kuvastaa sitä miten ilman opetusta ihmiset luovat uskonelämälle omia raiteita ja oppeja .
Kaikki suomalaiset herätysliikkeet ovat syntyneet pietistisestä juuresta ainoa poikkeus oli Hedberg joka taisteli sitä vastaan , mutta myös myöhemmin syntyneet vapaat suunnat ja helluntailaisuus kantavat pietismissä traditiota josta uskonkäsitykset ovat muotoutuneet . Usein tahdotaan pietismin vastakohdaksi tuoda kuiva opillinen dogmien kirkko jossa vain järjellä käsitellään uskoa , mutta pietismi ei edes osaa määritellä uskoa opillisesti tarkasti, mutta kuitenkin se haluaa näyttäytyä tietävän tarkalleen oikean tai väärän tai sitten heittää ison ekunenian vaihteen silmään . Tämä kristillisyys ei voi elää mielestäni kovin helposti Kristuksen ruumiissa yhtenä kun uskonmääreistä osa on raamatun ulkopuolella eli ihmisen ajattelussa .
Kaiken tämän seurauksena kristillisyys on pirstoutunut moniin osiin ja moniin ajatusmalleihin . Kaiken hajaannuksena ollut ihmisen pyrkimys määritellä uskoa oman viisauden kautta ei eläen sanasta ja luottaen siihen . On ymmärrettävää että uskonpuhdistuksen aikana kun Luther kiersi seurakuntia ja huomasi surkean tilan missä perheet ja papit olivat sen katolilaisuuden jäljiltä kun perheissä ei opetettu raamattua jota ei edes papit tunteneet ja tästä mielestäni on tehty vääriä johtopäätöksiä millaista on luterilainen usko. Tämän seurauksena syntyi vähä – katekismus joka on tarkoittu miehille opettajaksi perheelle . ( alunperin papeille , mutta jokaisen luvun alussa että näitä on miehien opetettava perheelle)
Timo analysoi hyvin
länsimaisen kristillisyyden subjektiivistumista – eli siirtymää objektiivisesta, annetusta uskosta ja armonvälineistä ihmisen omiin tunteisiin, kokemuksiin ja ratkaisuihin. Teksti nojaa tietysti vahvasti luterilaiseen erityisesti tunnustukselliseen ja hedbergiläiseen/evankeliseen raamattu- ja sakramenttiteologiaan.
Ortodoksisen teologian valossa teksti sisältää paljon syvää yhteisymmärrystä, mutta myös tiettyjä teologisia eroja, jotka kumpuavat Lännen ja Idän kirkkojen erilaisesta tavasta hahmottaa kirkkoa, pelastusta ja ihmistä.
Ortodoksinen teologia näkee pietismin ja herätyskristillisyyden oireina länsimaisen teologian pirstoutumisesta. Kun yhteys sakramentaaliseen Kirkkoruumiiseen hämärtyi, uskon painopiste siirtyi pakostakin yksilön sisäiseen kokemukseen ja ratkaisuun tai moraaliseen riippuvuuden tunteeseen.
Timo asettaa liian voimakkaasti vastakkain Jumalan sanan lupaukset ja ihmisen omat kokemukset. Ortodoksisessa teologiassa kokemusta itsessään ei pidetä pahana, vaan olennaista on millaista kokemus on.
Esim Ortodoksisuudessa pelastuksen päämäärä on theosis – ihminen tulee todellisesti osalliseksi Jumalan luonnosta (2. Piet. 1:4) Pyhän Hengen armo-energioiden kautta.
Tämä on hyvin reaalista ja koettua uskoa (esim
Pyhien ihmisten elämä, rukous, valo), mutta se ei perustu ihmissielun tunnereaktioille tai psykologiselle kiiholle, vaan Pyhän Hengen pysyvälle läsnäololle ja ihmisen mielen (nous) puhdistumiselle. Ortodoksisuus ei siis kiellä hengellistä kokemusta, vaan alistaa sen Kirkon kilvoitusperinteelle.
Sitten vielä, kun luterilainen painottaa Sanaa (Raamattu/lupaus) joka on itsessään se objektiivinen perusta, johon usko tarttuu. Ortodoksinen näkemys taas painottaa, että uskonkohde on Kolmiyhteinen Jumala ja Persoona Jeesus Kristus, ei kirja tai opillinen lauseke sellaisenaan. Raamattu on Kirkon synnyttämä ja sen sisällä elävä Pyhän Hengen ilmoitus. Ortodoksisen teologian mukaan pelkkä teksti ilman sitä elävää yhteisöä (Kirkkoa), jossa se kirjoitettiin, altistuu aina subjektiivisille tulkinnoille – mikä näkyy juuri siinä pirstoutumisessa, jota Timo tekstissään kuvaa.
Ortodoksisen historianäkemyksen mukaan uskonpuhdistus ja sitä seurannut pietismi olivat vääjäämätön jatkumo länsimaiselle skolastiikalle ja Rooman kirkon teologialle.
Kun länsimainen teologia erotti jo keskiajalla Jumalan olemuksen ja Hänen toimintansa (armonsa) toisistaan ja teki teologiasta pitkälti juridista ja rationaalista, se loi pohjan sille, että myöhemmät liikkeet (kuten pietismi) hakivat vastapainoksi elävää uskoa tunteista ja yksilökokemuksesta. Ortodoksiselle idälle tätä kuilua rationaalisen dogmin ja tunneperäisen kokemuksen välillä ei samalla tavalla syntynyt.😇
Kahteen asiaan haluan kommentoida mitä nousi Samin kommenteista . Ensimmäinen usko ja kokemukset ei ole saman kategorian vastakkaisia yhdenvertaisia asioita ja kuten kirjoitin kaikenlainen usko tuottaa kokemuksia se on selvää . Ei kokemuksia ja ihmeitä luterilaisuus kiellä mutta sanan valossa niitä arvoidaan
Toiseksi ;
Ortodoksinen näkemys taas painottaa, että uskonkohde on Kolmiyhteinen Jumala ja Persoona Jeesus Kristus, ei kirja tai opillinen lauseke sellaisenaan.
Näinhän luterilaisetkin uskovat , sana on tullut lihaksi ja sana kirkastaa elävän persoonan Kristuksen ei mikään muu ole siitä ymmärrystä ihmisille antanut meidän aikanamme kuin Jumalan sana luotettavasti ja varmasti ja jos siihen yhtyy kirjoitukset ja ihnisten elämässä koetut asiat niin on hyödyksi meille , kuten virret esimerkkinä
Tuo lauseesi oli suoraan historian kirjoista joissa käsitellään pietismin syntyä uskonpuhdistuksen jälkimainigingeissa . Luterilainen julistus on milelestäni Kristus- keskeistä jos mikä kuten oppi sen osoittaa myös . Ordodokseille Kristus – keskeisyys voi tarkoittaa tai ainakin ilmetä eri lailla . Mutta varmasti olemme samaa mieltä että protestanttisuuden hajaannus johtuu juuri uskon objektiivisuuden siirtymisestä ihmisen omiin määritelmiin ja kokemuksiin ja tunteisiin yksilökeskeisyyden korostuksen kautta .
Sami P.
Miten kommentoit sitä, että Venäjän ortodoksinen kirkko on muutama vuosi sitten julkaissut uuden venäjänkielisen painoksen Johann Arndtin ”Totisesta kristillisyydestä”. Esipuheessa sitä arvostetaan ja todetaan Arndtin olleen luterilainen pappi.
Arndtia pidetään yhtenä pietismin isistä.
Marko, Ortodoksinen teologia ei katso, että kaikki kirkon ulkopuolella kirjoitettu olisi automaattisesti arvotonta tai virheellistä.
Esim tämä kirkon pyhä piispa antaa hyvän arvion Johann Arndtista.
Pyhä Tiihon Zadonskilainen – Lintulan Pyhän Kolminaisuuden luostari https://share.google/WrXnyjD1F45rJMS3z
Sitten tietysty löytyy Kriittinen näkökulma (mm. Georges Florovsky): Kuuluisa 1900-luvun ortodoksiteologi Georges Florovsky kutsui 1700–1800-lukujen länsimaisia vaikutteita Venäjän ortodoksiassa ”länsimaiseksi vangitsemiseksi” tai pseudomorfoosiksi. Tämän näkemyksen mukaan luterilaisten ja katolisten teosten (kuten Arndtin) runsas käyttö vääristi ortodoksista teologiaa ja vei sitä kauemmas omilta patristisilta juuriltaan.
Nämä kummatkin näkemykset elävät yhtä aikaa ja tasapainottavat kokonaisuusarviota.
Timo kirjoitti; ” Ei kokemuksia ja ihmeitä luterilaisuus kiellä mutta sanan valossa niitä arvoidaan”
Miten lähetyshiippakunnassa suhtaudutaan edesmenneen Anssi Simojoen uskoon tuloon keniassa, kun hän sai uskon kapellimestarin tahtipuikosta tulleesta säteestä. Tämähän on yleisesti tunnettu todistus keskuudessanne.