Olet saattanut joskus kuulla tai lukea, että Jehovan todistajat eivät ole aivan rehellisiä omista käytännöistään. Asiat esitetään omalle yhteisölle yhdellä tavalla ja ulkopuolisille toisella tavalla. Paras esimerkki tästä on nk. karttamissääntö. Sääntö tarkoittaa yhteisössä, että jos Jehovan todistaja eroaa tai erotetaan uskonnollisesta yhteisöstä, hän menettää kaikki läheiset, ystävät ja sukulaiset, mikäli nämä ovat Jehovan todistajia. [1] Ulkopuolisille taas kerrotaan, että tällaisissa tapauksissa ainoastaan hengelliset siteet katkeavat, muun yhteydenpidon jatkuessa entisellään. [2]
Miksi Jehovan todistajat sitten valehtelevat mm. karttamissäännöstä ulkopuolisille? Kirjoitin asiasta 15.9.2019 näin:
Jos Jehovan todistajat puhuivat pehmoisia siviilipalvelukseen liittyen, miksi he myyvät rehellisyytensä myös karttamissäännön suhteen? Kyse lienee länsimaalaisesta oikeuskäsityksestä ja uskontojen asemasta sen edessä sekä uskonnonvapauteen liittyvistä yksityiskohdista. Jos Jehovan todistajat tunnustaisivat rehellisesti, että kyllä, me hylkäämme entiset jäsenemme täydellisesti ja odotamme että kaikki jäsenemme tekevät niin, ja saatamme asettaa karttamatta jättämisestä jopa sanktioita, niin Jehovan todistajien asema yleisesti tunnustettuna uskontona (verovapauksineen) saattaisi jossain vaiheessa alkaa rakoilemaan vähän siellä ja täällä. Uskonto, joka rikkoo järjestelmällisesti perheitä, ei varsinaisesti edistä uskonnonvapautta ja siihen liittyviä päämääriä.
Juuri näin tapahtui äskettäin Norjassa. Valtionhallinto päätti peruuttaa Jehovan todistajien rekisteröinnin uskonnollisena yhteisönä uskonnollisista yhdyskunnista säädetyn lain nojalla. Valtionhallinnon tiedotteessa kerrotaan, että Jehovan todistajien uskonnollinen yhteisö loukkaa jäsenten sananvapautta ja uskonnonvapautta. Päätöksen johdosta Jehovan todistajat eivät saa Norjassa enää valtiontukea (joka on ollut noin 1,5 miljoonaa euroa vuosittain), eivätkä he enää voi vihkiä aviopareja yhteisössään. Päätös ei tarkoita Jehovan todistajien tai heidän työnsä kieltämistä Norjassa. Heillä on edelleen vapaus harjoittaa uskontoaan kuten aikaisemminkin. Jehovan todistajat haastoivat valtion oikeuteen valtiontukien eväämisestä.
Jehovan todistajien edustajien epärehelliset lausunnot mediassa johtuvat siis pelosta menettää yhteisön nykyinen asema yhteiskunnassa. Jehovan todistajien uskonnollinen yhteisö tiedostaa, että sen ylläpitämät epäinhimilliset säännöt eivät ole uskonnonvapauden ja ihmisoikeuksien mukaisia. Myös Suomessa rekisteröityjen uskonnollisten yhdyskuntien tulee toteuttaa tarkoitustaan lain mukaan perus- ja ihmisoikeuksia kunnioittaen.
Tämä ei toteudu meillä tai muuallakaan, sillä esimerkiksi YK:n yleismaailmallisten ihmisoikeuksien julistuksen artikla 18 jää Jehovan todistajilta nauttimatta. Sen mukaan jokaisella ihmisellä on ajatuksen, omantunnon ja uskonnon vapaus; tämä oikeus sisältää vapauden uskonnon tai vakaumuksen vaihtamiseen.
Mikäli jonkin ihmisoikeuden toteuttamisesta seuraa rangaistus, kuten Jehovan todistajilla esimerkiksi uskonnon vaihtamisesta, kyse ei enää ole vapaudesta siinä merkityksessä kuin se on ihmisoikeuksiin kirjattu. Siksi Jehovan todistajien laillinen asema uskonnollisena yhdyskuntana on perusteeton myös Suomessa. Jehovan todistajat eivät täytä rekisteröityjen uskonnollisten yhdyskuntien laillisia vaatimuksia.
Viitteet:
[1] Jehovan todistajien julkaisusta Pitäkää itsenne Jumalan rakkaudessa: Onko todella tarpeen välttää kaikkea yhteydenpitoa? Kyllä on, monestakin syystä. (sivu 207) Uskolliset kristityt perheenjäsenet eivät etsi tekosyitä voidakseen olla tekemisissä erotetun sukulaisen kanssa, joka ei asu kotona. (sivu 209)
[2] Jos Jehovan todistaja eroaa tai erotetaan seurakunnasta, Palosen mukaan vain hengellinen side katkeaa, mutta muutoin yhteydenpito voi jatkua. – Turun Sanomat 02.07.2022
Palaan avauksen aiheeseen.
Nuoruudessani en tiennyt jehovantodistajistakaan mitään kuten en vl-uskostakaan. Jossakin tilanteessa olisin voinut päätyä heikäläisten yhteisöön. Onhan heillä selvät ohjeistukset Valtakuntansa työssä ja ihmisten pelottelussa,
ja ikuista kärsimystä ja kidutusta ei ennusteta kenellekään. Se on lohdullista – jotenkin.
Ehkä tuossa vaihtoehdossa minä olisin kirjoittamassa täällä entisenä heikäläisenä? Ehkä en olisi jaksanut olla kuuliainen sielläkään kuten kohtaloni vl-yhteisössä osoittaa?
Tässä tulee esiin erittäin olennainen problematiikka: tiiviiseen uskonnolliseen yhteisöön kuuluminen luo monitasoisia psyykkisiä ja psykologisia riippuvuuksia. Minkä laisia, riippuu keskeisesti yhteisön opin erityispiirteistä.
Lahja, jatkan hiukan. Vanhoillislestadiolaisuudessa on erittäin paljon ainesta luterilaisista tunnustuskirjoista ja varsinkin Lutherin katekismuksista sekä muista teoksista. Mutta samalla sitä on omaksuttu hyvin valikoivasti. Selkeimmät poikkeamat ovat kaste- ja ehtoollisopissa sekä opetuksessa Pyhän Hengen ja sanan välisestä suhteesta sekä seurakunnasta. Hyvin iso osa tapakulttuurista on/oli itse asiassa 1800-luvulta periytynyttä pietismiä. Esimerkiksi Erkki Reinikaisen kasteopista on tehty hyvä gradu, jonka keskeinen tutkimustulos taisi olla että hänen kasteoppinsa on lähinnä omalaatuinen tulkinta luterilaisuudesta keskeisenä pointtina se, että vain oikein uskovan julistama synninpäästö antaa synnit anteeksi ja Pyhän Hengen. Nykyään SRK:n puhujat lainaavat enemmän Lutheria kuin useimmat evankeliset keskivertopapeista puhumattakaan.
Nuo 1970-luvun hoitokokousajat tullaan kyllä vielä varmasti penkomaan perusteellisemmin. Se kuitenkin tapahtuu joskus monen vuosikymmenen päästä. Niin surullista kuin se onkin, ihmisen ja tässä tapauksessa kokonaisen uskonyhteisön voi olla psykologisesti mahdotonta kohdata tuskallista lähimenneisyyttä romahtamatta syyllisyytensä edessä. Siksi tunnustetaan se mitä uskalletaan tai myönnetään paloittain tai vain unohdetaan ikävät asiat. Vastaavaa tapahtui monille natseille sodan jälkeen (Albert Speer) ja ilmeisesti myös Stalinin salaisen poliisin jäsenille sikäli kuin he asioita käsittelivät. Japanikaan ei oikein ole myöntänyt laajamittaisia sotarikoksiaan. Eikä Venäjä. Se perususkomus, että Jumalan valtakunta ei voi erehtyä, on sekä tehokas este liian syvältä käyvälle itsekritiikille mutta monille myös riittävä selitys sille, että tapahtumasarja sittenkin palveli jotakin jumalallista tarkoitusta (!?). Sikäli kuin minun tiedossani on, tavalliset vanhoillislestadiolaiset saarnasivat vuosikymmeniä myöhemmin hoitokouksissa sidottuja ja ahdistettuja vähin äänin vapaiksi. Kuinka laajalti, en tiedä, eikä tämä tietenkään korvaa asioiden reilua kohtaamista.
”Alaikäisiä ei potkita kodista ulos”, kirjoittaa Antero Syrjänen edellä käsitellessään karttamista.
Mutta miten on, jos käy ilmi, että lapsi on homoseksuaalisesti suuntautunut?
Siitä on jo aikaa, kun ajoin vuosittain pari kolme kertaa Nikkilään, Sipooseen. Osallistuin yhtenä vieraana keskusteluun homoseksuaalisuudesta Sibbo svenska gymnasiumissa. Kyseessä oli uskonnon oppiaineeseen kuuluva etiikkaa käsittelevä tuplatunti, johon oppilaat olivat valmistaneet lyhyen alustuksen. Vakiovieraana oli myös Jehovan todistajien edustaja. Lisäksi mukana oli yleensä pappi Sibbo svenska församlingista ja joitakin muita vieraita.
Erään kerran Jehovan todistajia edusti nuorehko mies, joka oli puheissaan tiukempi kuin useimmin mukana ollut varttuneempi mies. Eräs oppilas kysyi tällöin, voiko Jehovan todistajien perheen lapsi olla homo. Vastaus oli, että lapsi pyritään saamaan luopumaan homoudesta, mutta jos hän ei siitä luovu, hän ei voi enää asua muun perheen kanssa. Tarkensin kysymällä, koskeeko tämä myös lasta, joka on esimerkiksi 14-vuotias. Vastaus oli kyllä. Lapselle hankitaan asunto ja hänen ylläpidostaan huolehditaan. – Vastaus herätti luokassa tyrmistystä.
Vähän myöhemmin mukana oli taas varttuneempi mies – jonka kanssa usein ajoin paikalle peräjälkeen. Hän kiisti sen, että alaikäinen sijoitettaisiin asumaan kodin ulkopuolelle homouden vuoksi tai ylipäänsä mistään syystä.
Kumpi miehistä puhui totta? Kuinka asia on?
En tiedä miksi nuorempi kaveri väitti jotain tuollaista, mutta alaikäisiä ei potkita kotoa, sehän olisi laitontakin.
Tämä siis jos asiaa tarkastellaan yhdyskunnan sääntöjen pohjalta. Mitä yksittäisissä perheissä päätetään, on toinen asia. Jos joku perhe heittäisi alaikäisen kotoaan, se olisi perheen oma päätös eikä sillä olisi sellaisenaan tekemistä Jehovan todistajien uskonnollisen järjestön linjausten kanssa. Paitsi tietenkin sen verran, että järjestö toki suhtautuu epäterveellä tavalla mm. homoseksualismiin, joten todistajien käsitykset ilmiöstä ja homoseksuaaleista ovat sen mukaisia.
Mikko Nieminen: ”Jäsenmaksun laiminlyönti on aina pätevä syy erottaa uskonnollisesta yhdyskunnasta. Muilta osin erottamisperusteet tulee olla kirjattuna yhdyskuntajärjestykseen. Erottamisen voisi riitauttaa tuomioistuimessa. Meillä ei ymmärtääkseni ole ennakkotapausta uskonnollisesta yhteiskunnasta erottamisesta, mutta lähtökohtaisesti uskonnollinen yhdyskunta saa yhdyskuntajärjestyksessä asettaa ehtoja yhdyskunnan jäsenyydelle ja erottaa jäseniä yhdyskuntajärjestyksen mukaisesti.”
Kyse ei ole millään muotoa erottamisesta, vaan karttamissäännöstä.
Mikko: ”Mielestäni tämä pelkistyy kysymykseen siitä, onko vaatimus eronneen jäsenen karttamiseksi oleellisesti lainvastainen ja/tai rikkooko se perus- ja ihmisoikeuksia.”
Niin pelkistyy, ja kyllä rikkoo perus- ja ihmisoikeuksia. Voi esimerkiksi miettiä kauanko sellainen poliittinen puolue saisi jatkaa toimintaansa, joka liittäisi alaikäiset lapset jäsenikseen ja ylläpitäisi samanlaista karttamis- eli hylkäämissääntöä kuin Jehovan todistajat. Puolueen katsottaisiin hyvin nopeasti rikkovan ihmisoikeuksia ja perheitä eikä sen toimintaa hyväksyttäisi. Jostain syystä tilanne on eri, kun kyse on uskonnosta, vaikka seuraukset ovat aivan yhtä selvät ja tuhoisat.
> kyllä rikkoo perus- ja ihmisoikeuksia
Olen vahvasti samaa mieltä siitä, että karttamis- ja hylkäämissäännöt ovat eettisesti väärin. Pidän jo lähtökohtaisesti ongelmallisena sitä, että uskonnon harjoittaminen vaatii Uskonnon Uhrit ry:n kaltaisen järjestön. Se on omiaan luomaan kuvaa siitä, että tietynlainen uskonnollisuus on ihmiselle vahingollista ja muun yhteiskunnan tarvitsee tehdä työtä uskonnon uhrien auttamiseksi. Järjestö on elävä todiste hengellisen väkivallan läsnäolosta.
Perusoikeudet on listattu 2. luvussa. Minun on edelleen vaikea nimetä sitä perusoikeutta, jota karttaminen rikkoisi. Jos ajatellaan, että ihminen omasta vapaasta tahdostaan noudattaa karttamissääntöä, tästä seuraisi se, että mahdollisen rikoksen uhri olisi se henkilö, jota kartetaan. Jossain määrin voisi toki ajatella, että ihmisen karttaminen olisi ristiriidassa sen perusoikeuden kanssa, että ihmisten tulisi olla tasa-arvoisia uskonnollisesta vakaumuksesta riippumatta.
Ehkä tässä on ongelmana se, että mikäli jehovantodistajat eivät itse ymmärrä toimintansa epäeettisyyttä, tuskin mikään tuomioistuin saa heitä kanssakäymisiin niiden ihmisen kanssa, joita he uskontonsa nimissä haluavat karttaa.
> Jostain syystä tilanne on eri, kun kyse on uskonnosta, vaikka seuraukset ovat aivan yhtä selvät ja tuhoisat.
Jo Raptori lauloi aikanaan: Koti, uskonto ja isänmaa. Siinä kolme asiaa, joiden nimissä ihmisen tappaa saa.
Jos tarkastellaan vuosikymmenien kaaressa, ihmis- ja perusoikeuksien kehitys on kulkenut siihen suuntaan, että uskonnonvapauden asema on heikentynyt muihin ihmis- ja perusoikeuksiin verrattuna. Vielä puoli vuosisataa sitten homoseksuaalisuus oli rikollista ja samaa sukupuolta olevien väliset avioliitot kiellettyjä, molemmat pääasiassa uskonnosta kumpuavilla argumenteilla. Nykyisin Euroopan ihmisoikeustuomioistuin vaatii jäsenvaltioita tunnustamaan lainsäädännössään samaa sukupuolta olevien henkilöiden väliset suhteet esimerkiksi rekisteröityinä parisuhteina.
Arvelen, että tulevaisuudessa länsimaiset yhteiskunnat puuttuvat yhä tiukemmalla kädellä uskonnoista kumpuaviin epäkohtiin. Yhteiskunnan kannalta se johtaa perinteisen oikeisto-vasemmiston kahtiajaon heikkenemiseen ja tulevat erimielisyydet keskittyvät yhtä voimakkaammin konservatiivit-liberaalit vastakkainasetteluun. Tämä selittää tiettyjen poliittisten liikkeiden nousun niin Suomessa kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa. Voima synnyttää vastavoiman.
Mikko: ”Jos ajatellaan, että ihminen omasta vapaasta tahdostaan noudattaa karttamissääntöä…”
Kyse kun ei ole mistään tällaisesta. Jehovan todistajat on indoktrinoitu ajattelemaan, että karttaminen, läheisten hylkääminen, on Jumalan tahto ja karttamatta jättäminen Jumalan periaatteiden rikkomista. Jos karttamissääntöä ei olisi, Jehovan todistajat eivät karttaisi eli hylkäisi läheisiään kuten nykyään. Joku voisi tietenkin tällaisenkin ratkaisun tehdä, mutta karttamissääntö aiheuttaa ongelmia luonnollisesti myös niille, jotka karttavat. Ristiriita, joka syntyy kun ihmisen täytyy valita hylkääminen sen johdosta, että hänet on ohjelmoitu toimimaan niin ja tuntemaan, että normaali yhteydenpito on väärin ja johtaa henkilön itsensä tuhoon pikaisesti alkavassa harmageddonissa, repii ihmisiä kappaleiksi myös yhteisön sisällä.
Mikko: ”Ehkä tässä on ongelmana se, että mikäli jehovantodistajat eivät itse ymmärrä toimintansa epäeettisyyttä, tuskin mikään tuomioistuin saa heitä kanssakäymisiin niiden ihmisen kanssa, joita he uskontonsa nimissä haluavat karttaa.”
Tämä ei ole varsinainen ongelma. Jehovan todistajat voivat ymmärtää asian aivan kuinka haluavat, mutta yhteiskunnan ja viranomaisten tehtävänä tulisi olla kitkeä ihmisoikeuksien ja perheiden järjestelmällinen rikkominen, jota mikä tahansa yhteisö vaatii jäseniltään.
Mikko: ”Arvelen, että tulevaisuudessa länsimaiset yhteiskunnat puuttuvat yhä tiukemmalla kädellä uskonnoista kumpuaviin epäkohtiin.”
Näin tulee olemaan väistämättä, ja Norjan tapaus osoittaa sen yhtenä esimerkkinä. Ja koska siellä ei ollut mitään syytä lakkauttaa Jehovan todistajien toimintaa vaikka rekisteröinti peruutettiin, niin mitään syytä sellaiseen ei ole Suomessakaan, mikäli niin halutaan. Tärkeää olisi, että yhteiskunta ottaisi roolin ja osoittaisi, ettei yhteisöillä ole oikeutta määrätä kenen kanssa yhteisön jäsenet ovat tekemisissä. Varsinkaan silloin, kun yhteisö liittää jäsenikseen alaikäisiä ja lapsia, joita yhteisön säännöt koskevat siinä missä aikuisiakin.
> Jos karttamissääntöä ei olisi, Jehovan todistajat eivät karttaisi eli hylkäisi läheisiään kuten nykyään.
Aika monella uskonnollisen yhdyskunnalla on normaalijärjen vastaisia sääntöjä. Loukataanko naisten ihmisoikeuksia vaatimalla heitä katselemaan ulkomaailmaa huppuun leikatun luukun läpi? Onko väärin homoseksuaaleja kohtaan julistaa oppia, jossa heidän parisuhteensa on kuvitellut jumalolennon tahdon vastaista?
Mielestäni kysymys on edelleen siitä, noudattavatko jehovantodistajat karttamissääntöä omasta vapaasta tahdostaan vai käyttääkö järjestö heihin sellaisia painostuskeinoja, että päätöksen ei voida katsoa olevan heidän vapaan tahtonsa mukainen.
Kysymys ei mielestäni ole siitä, haluaako ihminen karttaa toista vaan kysymys on se, haluaako ihminen kuulua jehovantodistajiin. Henkilöhän vapautuu noudattamassa karttamissääntöjä välittömästi liikkeestä erottuaan. Saattaa olla aika vaikea osoittaa, että joku olisi jehovantodistaja oman tahtonsa vastaisesti.
Ajattelen itse, että karttamissääntö on eettisesti väärin, mutta siihen yhteiskunnan on hyvin vaikea puuttua sellaisin keinoin, joilla olisi todellista vaikutusta. Sen sijaan jehovantodistajien oikeuskomiteat saattavat syyllistä tekoihin, joihin yhteiskunnalla on mahdollisuus puuttua. Olen itse puhtaasti median tietojen valossa, joten en halua esittää syytöksiä kun en tarkemmin tiedä, mutta julkisuudessa on esitetty, että oikeuskomiteat pyrkisivät jopa peittelemään seksuaalirikoksia.
Jaan kanssasi saman huolen ja pidän tärkeänä sitä, että yhteiskunta puuttuu myös uskonnollisissa yhdyskunnissa tapahtuviin väärinkäytöksiin. Kaikkea vääryyttä ei voi vain katsoa sormien välistä ja kuitata jumalan tahtona.
Tämä aikuisten ihmisten välinen ”karttaminen” ei ole mielestäni mikään ihmisoikeus asia. Ihmiset saavat itse vapaasti valita ystävänsä ja lähipiirinsä. Ei kai siinä mitään laitonta ole?
Esim. islamissa muun uskoisia ei pidetä tasa-arvoisina muslimien kanssa jne. , sama näyttää siis soveltuvan jehovantodistajiin ja ehkä moniin muihinkin uskontoihin.
Me kristityt pidämme kaikkia ihmisiä samanarvoisina, vaikka emme välttämättä halua osallistua kaikkiin muun uskoisten toimiin ja ideologioihin. Esim. siveettömyys, irstaus , ylpeys ja ahneus ovat nyky-yhteiskunnan korkealle arvostamia ominaisuuksia, joita kristityt eivät tunnusta ihanteiksi. Eivät kristityt mielestäni tässä toimi väärin tai loukkaa ketään.
”Tämä aikuisten ihmisten välinen ’karttaminen’ ei ole mielestäni mikään ihmisoikeusasia.” Aikuinen ihminen saa toki karttaa ihmisten seuraa oman päätöksensä mukaan. Nyt onkin toisenlaisesta asiasta kysymys. Keskustelemme järjestöstä, joka vaatii jäseniään karttamaan kokonaisvaltaisesti niitä, jotka ovat sen jäsenyydestä eronneet. Tämä tarkoittaa usein välien katkaisemista oman perheen kesken, sisaruksien tai lasten hylkäämistä. Eiköhän sitä voi pitää ihmisoikeusasiana.
Martti P,
Nyt olet väärillä jäljillä. Puhuin ihmisten oikeudesta valita lähipiirinsä. Ja toki eri yhteisöillä saa olla omat sääntönsä. Esim. kristilliseen avioliittoon ei voida vihkiä kristittyä ja muun uskoista esim. muslimia. Martti P, onko tämä mielestäsi ongelma?
Jari Haukka,
Vaatimus katkaista välit uskonnollisesta yhdyskunnasta eronneeseen jäseneen on ehkä hieman eri tason vaatimus kuin päätös vihkiä vain uskontokunnan omia jäseniä. Vai ajattelitko itse, että nämä olisivat yhteismitallisia?
Jari Haukka: ”Tämä aikuisten ihmisten välinen ”karttaminen” ei ole mielestäni mikään ihmisoikeus asia. Ihmiset saavat itse vapaasti valita ystävänsä ja lähipiirinsä. Ei kai siinä mitään laitonta ole?”
Jari Haukka, kysyn sinulta nyt tämän seurakunnan edessä: montako kertaa pitää todeta, ettei kyse ole yksilöiden valinnasta vaan yhteisön vaatimuksesta karttaa, joka käytännössä rikkoo perheitä? Tämä toteutetaan Jehovan todistajissa sanktioiden niitä, jotka eivät hylkää läheisiään. Tällöin kyse ei ole yksilöiden vapaasta valinnasta vaan velvoitteesta hylätä ne, jotka yhteisö määrittelee hylättäväksi. Jehovan todistajissa tähän ei tarvita mitään epäkristillisiä valintoja, riittää että henkilö eroaa tai erotetaan yhteisöstä mistä syystä tahansa.
”Martti P., onko tämä mielestäsi ongelma?” Ei ole, Se ei myöskään ole se ongelma, josta keskustelemme.
”Esim. siveettömyys, irstaus , ylpeys ja ahneus ovat nyky-yhteiskunnan korkealle arvostamia ominaisuuksia, joita kristityt eivät tunnusta ihanteiksi.”
Luettelosta voisi kenties jättää ainakin ’ahneuden’ pois ainakin sen perusteella mitä erinäistä etenkin eetterissä tapahtuvista rahanker(j)uista on päätteleminen.
Olen samaa mieltä, että kenenkään – ei aikuisen eikä esim. koululaisen tarvitse kavereerata väkisin sellaisten kanssa, joiden kanssa ei halua. Ihan vapaasti saa valita ystävänsä ja kaverinsa.
Mutta tämä ei oikeuta kiusaamaan, halveksimaan, mitätöimään ja syrjimään niitä, joiden kanssa ei itse halua olla. Ei ilmeillä, ei sanoilla eikä loukkaavalla ohittamisella! Sellainen ei ole hyväksyttävää.
Jos jokin määrävä taho taustalla velvoittaa yksilön sellaiseen, niin yksilön toiminta voi olla sitä kautta ymmärrettävää. Muutos parempaan käytäntöön tosin tapahtuu vain sen velvoittavan tahon muuttuessa tai sen otteen heltiämisessä yksilön elämässä.
SRK-lestadiolaisen tervehtimiskulttuurin minä olen kokenut usein kiusaamisena, nykyisin kiusallisena. Perhe- ja sukutapaamisissa se on ollut todella kiusallista. Huomaan sen häiritsevän myös monia vl-ihmisiä. Varsinkin heitä, jotka ovat minulle muuten läheisiä. Silti tuo tervehtimislajittelutapa koskee kaikkia vl-ihmisiä, jos heitä on useampi paikalla.
Tämä ei ole verrattavissa jehovantodistajien käytäntöön, vaikka onkin osaltaan erottava tekijä vl- kohtaamisissa ja ystävyyssuhteissa.
Luterilaisten kirkon jäsenten, joita Rauhanyhdistysläiset ovat myös, pitäisi ottaa käyttöön vastaava tunnustautuminen.
En tässä kehtaa ehdottaa mutta kyllähän semmonen löytyisi.
Rauhanyhdistyksen erikoinen on oma Jumalan valtakunta maan päällä siis kirkkomme sisällä.
Kumma kun esitys hyvin kelpaa valtakirkolle.
Uskontoasiassa hyvä ja kaunis asia tavassa olisi lapsi pienokaisena ottaa seurakunnan kummijäseneksi. Tämä pysyisi niin kauan kun opetus paria vuotta aiemmin konfirmaatiota tähtäävänä toisi ymmärryksen mistä on kysymys kirkon jäsenyydessä. Näin liittyä saisi kun ikää on enemmän ja ymmärrys asian velvoittavuudesta.
Rippikouluhan ei edellytä konfirmaatiossa samaa tahtomista, tunnustautumista, ja lupaamista kuin papiksi haluava tekee, ja kirkolliseen avioon tämä riittää, vai edellyttikö se sittenkin.
Lapsikaste konstantionaalisena asiana Rooman ajoista alkaneena on kirkon ja maallisen hallinnon sopimus yhteisistä eduista.
Eikö kysymys voisi tulla katsottavaksi Ihmisoikeuskysymyksenä. Nykyisin kastettaessa kummit yhdessä seurakunnan kanssa lupaavat huolia lapsen kristillisestä kasvatuksesta.
Ei taida monesti tyydyttävästikään onnistua nykyisillä kirkon ohjeilla lupauksissa huolia jäsenyydestään.
Jäipähän vanhemmat pois lapsen kristillisestä kasvatuksesta huolijoina.
Suomessa asiaan muistaakseni 1500.taa luvulla alkaneena liittyi toisen nimen sukunimenä katsominen Turuustpäin jotta verotus saatiin kohdistetuksi niin kaakkoon kuin siitä kainuuseenkin päin haasteita varten linnottautumisessa.
Aiemmin pärjättiin kertakaikkisella nimellä mikä kuvasi lapsen identiteettiä pikkuisena.
En kirjoita leikillä mutta lasten kuin aikuisten nimet näin tulivat henkikirjoituskelpoisiksi verottajalle.
Väisänen. Vl 100 000 jäsentä kelpaa hyvin kirkolle.
Kiitos Marko Sjöblom!
Kirjoitit pitkän ja asiallisen kommentin minun aiempaan viestiini 70-luvun hoitovuosista SRK-lestadiolaisuudessa. Olen samoissa mietteissä.
Ymmärrän todella hyvin muutosten ja vilpittömän katumisen mahdottomuuden, kun päätöksiä, kannanottoja ja velvoittavia ohjeistuksia on tehty esim. työvaliokunnassa Pyhän Hengen ilmoituksina.
Miten sellaisia voi perua? Tarkoitan yhtä julkisesti perua kuin ne on aikanaan ilmoitettu ja ehdotonta kuuliaisuutta vaadittu?
Kiitos kiitoksista, Lahja H.
Ajattelen, että yksi ratkaisu tässä voisi olla sellainen, että tehdään eettisesti kestävällä ja puolueettomalla tavalla muutama akateeminen tutkimus hoitokokouksista. Ainakin yhden näistä on oltava SRK-laisen tekemä. Sen jälkeen jollakin arvovaltaisella tasolla esitetään selkeähkö anteeksipyyntö. Kollektiivista synnintunnustusta on tuskin mielekästä tai mahdollista vaatia ainakaan kolmesta syystä. Ensiksikin yhdistyksissä valta ja vastuu jakautuvat useinkin niin, että yhtä ”syyllistä” voi olla mahdotonta esittää. Toiseksi kokonaisen johtokunnan tai muun vastaavan esittämä ”synnintunnustus” tai vastuun tunnustaminen voi johtaa myös siihen, että syylliset voivat vierittää oman vastuunsa ”seurakunnan” tai ”silloisen johtokunnan” kontolle. Kumpikaan ei oikein sovi lestadiolaiseen rippiperinteeseenkään: parannusta tehdään omista eikä toisten ja vielä vähemmän edesmenneiden synneistä. Ja lopuksi: Kun pienten paikkakuntien suku- ja muut perhekuviot sekä koko Suomessa vallinnut ”perheasioista vaikenemisen” kulttuuri tiedetään, vaikeuskerroin kasvaa. Lisäksi tulevat paikkakuntakohtaiset erot. SRK tullee toimimaan kuin roomalaiskatolinen kirkko: oppia ei muuteta, mutta sitä tulkitaan ja painotetaan uudella tavalla.
Tärkeää olisi myös se, että ymmärrämme myös hoitokokousten uhrien siirtäneen – vuoden 1918 ”punikkien” tavoin – katkeruutensa eri tavoin eteenpäin. Enkä ihmettelisi, jos ”hoitomiestenkin” lapset vaistonvaraisesti puolustaisivat omiaan! Kuten vuoden 1918 voittajatkin. Nämä tunnesiirtymät pitäisi tunnistaa, hyväksyä ja kohdata, jotta niistä vapaudutaan ja päästään eteenpäin. Mutta syvälliset muutokset lähtevät aina sisältä päin, eivät ulkoa. Onneksi vanhoillislestadiolainen yhteisö on aina ollut myös paljon enemmän kuin hoitokokoukset, toisin ajattelevien tuomitseminen ja sen miettiminen, kenelle voi toivottaa Jumalan tervettä.
(Ehdotus kaikille tämän tervehdyksen kanssa kipuileville: entä jos käyttäisitte itsellenne hankalissa kohtaamisissa Jumalan tervettä saksaksi: Grűss Gott. Se on vanha katolinen eteläsaksalainen tervehdys .Meillä päin on sikäli helpompaa, että ruotsinkielistä tervehdystä Guds frid käyttävät myös baptistit ja monet muut kristilliset ryhmät).
MarkoS!
Sinulla oli monta hyvää ajatusta ja olen samaa mieltä niistä.
Viittasit paavin kirkkoon, jossa johtaja on määritelty erehtymättömäksi uskon kysymyksissä. Samoin SRK:ssa sanottiin jumalanvaltakunnan olevan erehtymätön ja kaikki tiedon ja taidon tavarat pelastusasioissa löytyvät sieltä. Lisäksi sanottiin, että ulkopuolella jumalanvaltakunnan ei ole vahingossakaan oikeaa pelastavaa uskoa, ei rakkautta eikä anteeksiantoa. Näin sanottiin, kun olin itse vielä kuulijan paikalla. Ehkä ei kannattaisi muistaa?
Siksi en halua sotkea vl-kohtaamisissa puheisiin omaa sisintäni ja uskoani, en edes tervehdyksissä. Kun juhlajoukossa muille sanotaan selvästi ’jumalanterve’, minä sanon ’tavallinen terve’. Heillähän on oikeus tehdä niin.
Ainoa, mikä loukkaa on se, että minun/ meidän kodissammekin tuota lajittelua käytetään. Siitä olen sanonut. Minullakin saanee olla sen verran oikeuksia heidän rinnallaan ja lähisuhteissa.
Edellisestä kommentistani tuli mieleen yksi kysymys Anterolle.
Miten jehovantodistajat tai/ja heidän johtajansa selittävät pieleen menneet monet (?) ennustukset esim. maailmanlopun päivämäärästä ja kellonajasta?
Mikä taho on joillekin nuo asiat ilmoittanut? Onko unet vai henget vai johtajan mielikuvitus tai tulkinta ja laskelmat Raamatun ennustusmerkkien täyttymisestä?
Ovatko selitykset jälkikäteen olleet vain sanoilla saivartelua vai oikeaa myöntämistä, että erehdyimme?
Lahja: ”Miten jehovantodistajat tai/ja heidän johtajansa selittävät pieleen menneet monet (?) ennustukset esim. maailmanlopun päivämäärästä ja kellonajasta?”
Ihan kellonajan tarkkuudella loppua ei olla ennusteltu, mutta erilaisia vuosimääreitä ja muita selkeitä ajankohtia on kyllä esitetty.
Pieleen menneet profetiat on selitelty perinteisesti sillä, että loppua vain ollaan odotettu niin innokkaasti. Periaatteessa joissain yhteyksissä on tunnustettu, että metsään on menty, mutta sen ei tulisi kuitenkaan haitata koskaan ketään. Yleisesti ottaen asiasta ei haluta puhua eikä vääriä profetioita yleensä välttämättä edes tunnusteta, jos niistä keskustelee todistajayksilön kanssa. Tämä johtuu siitä, että järjestö on pyrkinyt kaunistelemaan historiaansa, eikä Jehovan todistajilla ole kokonaisvaltaista käsitystä uskonnollisen järjestönsä historiasta.
Joka tapauksessa lopputulema on aina, ettei järjestöä tulisi kyseenalaistaa, joten on se ja sama mitä se tekee niin se on silti Jehovan maanpäällinen edustaja.
Lahja: ”Mikä taho on joillekin nuo asiat ilmoittanut? Onko unet vai henget vai johtajan mielikuvitus tai tulkinta ja laskelmat Raamatun ennustusmerkkien täyttymisestä?”
Jehovan todistajat ovat olleet aina innokkaita laskemaan Raamatusta mitä mielikuvituksellisimpia ennustuksia ja aikamääreitä. Tämä on sitten johtanut tulokseen, jossa vääriä profetioita ja tulkintoja on kertynyt tilille aika tavalla, eikä vastapainoksi ole ilmestynyt ainuttakaan oikeaa tulkintaa. Jehovan todistajien perustaja C.T. Russell esimerkiksi laskeskeli Gizan pyramidien mittoja, joista veteli johtopäätöksiä Raamatun esittämistä lopun ajoista ja ajankohdista.
Antero, Sinulta tuli hyvä vahvistus sille asialle, mikä on ollut minulla jo ennakkoon käsityksenä.
Halusin tietää, onko siellä jumalan antamia uusia ilmoituksia, joita johtajat sitten selittelevät entisen ilmoituksen muuttumisen syyksi. Joissakin lahkoissa tapahtuu tuolla tavalla ja seurakunta uskoo niihinkin ’sokeasti’?
Ihmettelen lauman jäsenten uskollisuutta ja luottamusta johtajiensa sanoihin ja toimintaan. Onko kysymyksessä taustalla oleva vihaisen jumalan pelkääminen? Yhteisön antama turva, siihen kokoaikainen sitoutuminen ja koettu yhteys estänee tehokkaasti ’näkemästä’ johtajien mahdolliset väärät teot ja oudot opilliset tulkinnat?
Lahja: ”Ihmettelen lauman jäsenten uskollisuutta ja luottamusta johtajiensa sanoihin ja toimintaan. Onko kysymyksessä taustalla oleva vihaisen jumalan pelkääminen? Yhteisön antama turva, siihen kokoaikainen sitoutuminen ja koettu yhteys estänee tehokkaasti ’näkemästä’ johtajien mahdolliset väärät teot ja oudot opilliset tulkinnat?”
Uskonnollinen mielenhallinta on vahva elementti, joka hyödyntää monenlaisia psykologisia ilmiöitä. Uskonnolliset kultithan ovat siitäkin mielenkiintoinen kokonaisuus, että vaikka ne ovat väärässä, sekin on kultin kannattajille vain osoitus siitä että kultti on oikeassa.
Todistajuudessa ihmiset ohjelmoidaan ajattelemaan uudella tavalla, ja kun heidät on saatu ohjelmoitua, ajatusmallia on vaikea muuttaa riippumatta siitä mitä tapahtuu. Ohjelmointi aiheuttaa ihmiseen perusasetuksen, jossa järjestö on totuus eikä sen kyseenalaistamista uskalleta edes ajatella.
Psykologisista ilmiöistä todistajuus ammentaa mm. erilaisista ajatusharhoista, vahvistusharasta, uponneiden kustannusten harhasta sekä me ja ne -ajattelusta, jossa maailma on jaettu meihin hyviin ja niihin muihin pahoihin. Sitoutuneisuutta järjestöön kasvattaa myös doktriineihin liittyvät tunnepitoiset järkeilyt ja lupaukset paratiisista, jonne pääsee vain jos elää ja toimii kuten järjestö määrittelee. Todistajalle elämä järjestössä tarkoittaa sitä, että hänellä on mahdollisuus elää läheistensä kanssa ikuisesti paratiisissa ja nähdä jo kuolleet läheiset ja muut tärkeät ihmiset. Järjestön ulkopuolella tätä toivoa ei ole.
Tarvitaan siis paljon, jotta Jehovan todistaja kykenee kyseenalaistamaan maailmankuvansa. Senkin jälkeen on vielä valittava, jäädäkö järjestöön kaikesta huolimatta, koska lähtemällä menettäisi kaikki tärkeät ihmiset, vai lähteäkö siitä huolimatta. Itse olen kuvannut kokonaisuutta niin, että jehovantodistajuus on vapaan ajattelun yliopisto, josta valmistuvat vain harvat. Monista ei ole siihen koskaan. Netti on onneksi tuonut tiedon ja vertaistuen kaikkien saataville, josta johtuen lähtijöitä on onneksi jatkuvasti enemmän.
Marko Sjöblom ehdottaa:”” tehdään eettisesti kestävällä ja puolueettomalla tavalla muutama akateeminen tutkimus ””.
Esitämpä nyt hänelle kysymyksen voiko sama puu tuottaa erilaisia hedelmiä aikojen muuttuessa eli omenapuu alkaa tuottamaan mansikoita tai orjantappura viinirypäleitä? Saisinko nyt ihan ”akateemisen” vastauksen?
Minulla ei usko riitä siihen, että SRK-hoitohysteriaa joku voisi puoluettomasti tutkia. Meillä jokaisella on sen suhteen sympatioita, siteitä, omia kokemuksia ja taustatekijöitä, jotka värittävät tutkijan mielessä näitä tapahtumia ja tulkintoja.
Mutta on erittäin hyvä, että on kuitenkin kaksi akateemista tutkimusta olemassa. Aini Linjakummun ’Haavoittunut yhteisö’ (2012) ja Ari-Pekka Palolan ’Myrskyjen keskellä’ (2019).
Olen lukenut molemmat ja ollut itse mukana Linjakummun tutkimuksessa. Mitään kultaista keskitietä ja puolueetonta katsantoa en usko kenenkään pystyvän muodostamaan näiden perusteella. Eihän aikaakaan ole kulunut kuin hieman yli 40 vuotta! Ehkä tulevaisuudessa tilanne on toinen?
Lahja H, Suomessa ei ole vieläkään saatu oikein reilusti käsitellyksi vuoden 1918 traumoja, ja niistä on sentään kulunut 100 vuotta. Joten pitänee odottaa hoitokokoustenkin kanssa. Ikävää on varsinkin se, että ne, joita ”hoitaminen” eniten koski, ovat silloin kaiken inhimillisen ulottumattomissa.
Akateemisen tutkimuksen pointti on tietysti siinä, että metodisesti voidaan ainakin kontrolloida omien tuntemusten ja kokemusten vaikutusta. Ellei sitten harjoiteta tietoisesti kantaa ottavaa tutkimusta ja sen asiallisuudesta voidaan olla montaa mieltä. Hyväksyä ei tarvitse eikä pidä, mutta ymmärtäminen on välttämätöntä. Ja kun on kysymys uskonyhteisöstä, tarvitaan välttämättä erityisosaamista ja todennäköisesti poikkitieteellistä käyttäytymistieteellis-teologis-historiallista otetta. Minä ajattelen näin: Jos Bruno Ganz pystyi näyttelijänä syytämään suustaan Adolf Hitlerin harhaisia ja vimmaisia vuodatuksia elokuvassa Perikato, myös hoitokokouksista pystytään tekemään asiallista tutkimusta. Edellyttäen, että käytettävissä on lähteitä ja tutkimuksellista osaamista.
Ari P, et saa minulta nyt akateemista etkä kansanomaistakaan vastausta kompakysymykseesi.
Marko Sjöblom pidätkö todella Jeesuksen sanoja ”kompakysymyksinä”, no omapahan on ongelmasi.
Siis kun Jeesus sanoo että hedelmistään puu tunnetaan niin voiko orjantappuroista koota viinirypäleitä, no akateemiset voivat, näemmä.
Jatkan vielä kuinka ”akateemiset” todistelevat löytäneensä orjantappuroista viinirypäleitä eli kaiken pakottamisen ja väkivallan keskeltä iankaikkisen elämän sanat, vai ovatko todella löytäneet?
Nähdäkseni sinä, Ari Pasanen, olet hylännyt kaikki sinulle tarjolla olleet viiniköynnökset orjantappuroina. Olet ahkerasti etsinyt virheitä perustellaksesi torjuntaasi. Niinpä taidatkin olla hyvin yksinäinen.
Martti Pentti siis mielestäsi on ”parempi” olla porukassa vaikka mitä se tekisi?
Minä taasen ensiksi havahduin omiin synteihin ja tunnustin ne ja aloin etsimään ”oikeaa” uskoa kirkosta jossa sitten elin usean vuoden palvellen sitä, mutta kun Jumala avasi silmäni niin en enää voinut siinä porukassa olla sen jumalattoman menon takia.
Olenko yksinäinen vai en niin kyllä parempi on Jeesuksen seuraajana mennä yksin(kin) perille kuin porukassa kaodtukseen.
”Olenko yksinäinen vai en? On kyllä parempi mennä Jeesuksen seuraajana yksin(kin) perille kuin porukassa kadotukseen.” Kristillisyys on kuulumista seurakuntaan, Jumalan perheeseen, Kristuksen maanpäälliseen ruumiiseen, elävänä kivenä Hengen temppeliin. Yksin ei voi olla seurakunta.
Martti Pentti oliko Jeesuksella todella ”seurakuntaa” tukemassa kun Häntä vietiin ristille?
Olen niin monta kertaa täällä ”kuullut” ettei kirkon ulkopuolella ole pelastusta, miksi pelotella, ei rakkaudessa ole pelkoa?
Lahja Huhtala ihmettelet seuraavasti:””Ihmettelen lauman jäsenten uskollisuutta ja luottamusta johtajiensa sanoihin ja toimintaan. Onko kysymyksessä taustalla oleva vihaisen jumalan pelkääminen? Yhteisön antama turva, siihen kokoaikainen sitoutuminen ja koettu yhteys estänee tehokkaasti ’näkemästä’ johtajien mahdolliset väärät teot ja oudot opilliset tulkinnat?””
Entä kuinka ajattelet esim luterilaisten tilanteesta, siis kun todella yksinkertaisesti eli lapsenmielisesti luetaan Jeesuksen sanoja eli Hänen seuraajansa tunnetaan keskinäisestä rakkaudesta, kuinka tämä on toteutunut?
Blogin aiheeseen liittyen otetaan ote vielä nykyäänkin ev.lut kirkon tunnustuskirjoista Lutherin sanoja eli ohjeita papeille:
”” Nuorten keskuudessa pidä kuitenkin aina kiinni yhdestä ja samasta muodosta ja esitystavasta. Opeta heille ensimmäiseksi yllä mainitut kappaleet, nimittäin kymmenen käskyä, uskontunnustus, Isä meidän -rukous jne., sana sanalta tekstin mukaisesti siten, että he kykenevät toista maan ne ja oppivat ne ulkoa.
Mutta niille, jotka eivät halua oppia, on sanottava, että he kieltävät Kristuksen ja ovat kaikkea muuta kuin kristittyjä. Heitä ei myöskään saa päästää ehtoolliselle, ei todistamaan yhdenkään lapsen kastetta eikä nauttimaan vähääkään kristityn vapautta, vaan heidät on jätettävä kerta kaikkiaan paavin ja hänen virkakuntansa, vieläpä itse Perkeleen käsiin. Heidän vanhempiensa ja isäntiensä on kieltäydyttävä antamasta heille ruokaa ja juomaa sekä ilmoitettava heille, että ruhtinas haluaa ajaa tuollaiset raakalaiset maasta pois.”” (https://tunnustuskirjat.fi/vahakatekismus.html)
Kiitos lainauksesta. Aivan järkyttävää tekstiä. Uskonto on tosiaan jakanut ihmisiä etenkin aikaisemmin. Nykyään valtauskonnoissa ei onneksi ajatella noin hirvittävällä tavalla.