Mielipide: Piispainkokous sulkee silmänsä yhdenvertaisuudelta

Piispainkokous totesi joulukuun kokouksessaan, että kaikki seitsemän lähetysjärjestöä ovat noudattaneet Yhteinen todistus -toimintaperiaatteita ja lähetystyön perussopimusta. Piispainkokous on väärässä – suuri osa järjestöistä on toiminut vastoin kirkkomme päätöksiä ja opetusta.

Kirkossa on vain yksi virkakäsitys, vuonna 1986 päätetty: pappisvirka ei ole sidottu sukupuoleen. Tuolloin myönnetty ns. omantunnonvapaus koskee yksittäisiä pappeja, ei suinkaan järjestöjä. Kirkon lähetystyön toimintaperiaatteissa todetaan, että lähetystyötä toteutettaessa kirkon lähetysjärjestöjen tulee toimia kirkon päätöksen mukaan. Tämän pitäisi ulottua myös järjestöjen rekrytointipolitiikkaan. Vain miespuolisia pappeja palkkaavat järjestöt ovat kirkon siunauksella ja rahoituksella toimivia työnantajia, jotka harjoittavat systemaattista syrjintää.

Kirkon uudessa Ovet auki -strategiassa todetaan: Edistämme yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa. Millaista yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa tällaiset järjestöt edistävät, jotka eivät palkkaa naispuolisia pappeja tai opettavat homouden olevan syntiä?

Kirkon pitäisi aktiivisesti purkaa syrjiviä rakenteita, jotka tulehduttavat yhteistyötä kotimaassa kirkon sisällä ja asettavat vähemmistöjä hankalaan asemaan myös ulkomailla. Esimerkiksi Etiopiassa Mekane Yesus -kirkossa naispuolisten pappien asema on jo riittävän vaikea ilman, että suomalainen lähetysjärjestö omalla esimerkillään ja näkemyksillään heikentää sitä entisestään.

Piispainkokous antaa omalla päätöksellään näille järjestöille mandaatin jatkaa räikeää syrjintää ja vahingoittavaa opetusta niin kotimaassa kuin kohdemaissakin. Siinäpä meille muille seliteltävää, kun yritämme puhua kirkosta Jeesuksen seuraajien yhteisönä.

Kirkolliskokousedustajat

Viivi Ali-Löytty

Marja Heltelä

Mirva Lehtinen

Olli Löytty

Hanna Mithiku

Päivi Raunu

Wiking Vuori

  1. ”Piispainkokous antaa omalla päätöksellään näille järjestöille mandaatin jatkaa räikeää syrjintää ja vahingoittavaa opetusta niin kotimaassa kuin kohdemaissakin. ”

    Kirkko on taatusti viimeinen organisaatio tässä maassa, joka tulee suhtautumaan tasapuolisesti ja samanarvoisesti kaikkiin ihmisiin, rotuun, sukupuoleen, seksuaaliseen suuntaukseen jne. katsomatta. Jos koskaan yleensä tulee niin tekemään.

    Aika velikultia nuo piispat kokkouksissaan.

    • ”Ihmisen rajattoman valinnan palvomisessa on kyseessä perusteellinen Jumalan hylkääminen luojana ja ihmisen asettaminen hänen tilalleen.”

      Näinkö ne juuri toimivat allekirjoittaneet kokkouksissaan?

    • Samuel,

      en tiedä, mitä oikein ajattelevat.

      Kummallisesti monia tuntuu tuo gender-ideologia vievän mukanaan,
      kirkossakin, valitettavasti.

      Puhuttiinkos Raamatussa jossakin kohtaa opintuulista…

    • Kettunen: ”“Ihmisen rajattoman valinnan palvomisessa on kyseessä perusteellinen Jumalan hylkääminen luojana ja ihmisen asettaminen hänen tilalleen.”

      Eikös se valinnan- ja mielipiteenvapaus ole pelkästään hyvä asia. Saat sinäkin vapaasti valita mielipiteesi ja uskosi?

    • Suni: ”sukupuolineutraalius ei varmasti ole Luojan luomistyön tarkoitus.”

      Tarkoittaakos tämä sitten sitä, että se luoja on luonut sekundaa – ns. ”maanantaikappaleita”?

    • Tuo linkkisi johtaakin aivan erehtymättömän tiedon lähteille. Ihanaa kerrassaan, että on tuo sti.fi.

      Hei maailma! Lopettakaa kaikki n.s. tieteellinen tutkimus. Jep-jep! Suomessa, maailman kaikinpuolin parhaimmassa ja onnellisimmista maassa, on jo instituutti, joka tietää enemmän kuin yksikään joku tieteelliseksi itseään nimittävä yliopisto tai mitä ihme vassarikommunistiviherpiiperöiden opinahjoja niitä nyt onkaan.

      Hip hip hurraa! Hyvä Suomi! Kiitos jeesus!

  2. Missä raamatussa sanotaan, että pitää olla kirkko ja kirkossa miespappi. Ei missään. Uskonnot ovat ihmisten perustamia ja siksi niitä vaivaa ihmisten väliset ongelmat, samat mitkä yhteiskunnassakin. Yhteiskunta sentään myöntää tasa-arvo – ja muut ongelmat ja yrittää lainsäädännöllä niitä korjata. Mutta kirkossa saa harjoittaa karkeaa sortoa ilman, että siitä rangaistaan. Hintana on jäsenkato. Mutta raha on hyvä konsultti, kun se loppuu, loppuu sortokin. Tavallinen ihminen menee jo kaukana kirkon edellä, mitä tulee oikeudenmukaisuuteen ja sen toteutumiseen.

    • Charlotta: ” Tavallinen ihminen menee jo kaukana kirkon edellä, mitä tulee oikeudenmukaisuuteen ja sen toteutumiseen.”

      Ihan justiinsa noin.

  3. Kiitos Viivi ja kaikki muut allekirjoittajat, tämä on hyvin tärkeä kirjoitus! Kirkollinen valheellisuus on juuri tätä: piispat ja kirkkohallituksen lähetystyövastaavat (kuten ainakin takavuosina Kääriäinen ja Jukko) väittävät ja vakuuttavat, että ”kaikki järjestöt noudattavat perussopimusta”, vaikka suurin osa niistä nimenomaan ei näin tee, ja tämä on asiakirjoista kenen tahansa todettavissa. Kirkollinen valheellisuus on masentavaa. Kiitos, että jaksatte!

  4. Puheet kirkosta ja lähetysjärjestöistä syrjivinä ja vahingollista opetusta antavina kuulostaa mielestäni kyllä aika vahvasti marxilaiselta propagandalta…

    Kaikki lähetysjärjestöt ovat tehneet arvokasta työtä naisten, vammaisten ja monin tavoin syrjittyjen ihmisten parissa. Hyökkäykset näiden järjestöjen toimintaa vastaan esimerkiksi rahoituksen alasajon muodossa ovat ala-arvoista toimintaa.

    • Henkilö myy Suomessa tavaransa lähtee vaikka Mongoliaan auttamaan vammaisia ja seurakuntaa. Sitten hänelle kerrotaan, että hän syrjii. Tosi loukkaavaa.

      Yksi ratkaisu on, että naispapit perustavat oman lähetysjärjestön ja lesbo työ tehdään Setassa ei kirkon järjestöissä.

    • Ei mitään uusia järjestöjä tarvita, koska on jo olemassa sellaisia, jotka noudattavat kirkon lähetystyön periaatteita toiminnassaan.

    • Voisitteko Jorma Seta-säätiön puheenjohtajana kertoa minkälaista lähetystyötä Seta tekee?

      Minkä takia kirkon lähetysjärjestöjen pitäisi ottaa Setalta neuvoja tai vaatimuksia?

    • Suni: ”ovat ala-arvoista toimintaa”

      Jos on, niin siinä tapauksessa ala-arvoinen toiminta on oikein, ja ainoaa miä puree varmasti. Rahalla on kumma valta ja tarkoitus pyhittää keinot.

    • Kirkon luottamushenkilönä lienee sallittua ottaa kantaa kirkon asioihin.

      (Seta-säätiön puheenjohtajana en ole toiminut enää aikoihin.)

    • ”Kaikki lähetysjärjestöt ovat tehneet arvokasta työtä naisten, vammaisten ja monin tavoin syrjittyjen ihmisten parissa.” Näen tässä ristiriidan järjestöjen johdon ja niiden maailmalla toimivien työntekijöiden välillä. Käytännön tilanteissa varmaan toimitaankin useimmiten oikein ja arvokkaasti, mutta kotimaan kirkkopolitiikassa ei.

    • Wernerin kauhuksi on taas tulossa uusi naispiispa. Kirkolle suunta on hyvä, mutta Wernerille ja hänen kaltaisilleen vaikeastinkeltävä tosiasia.

    • Olisi ihan mukava joskus lukea Kirkko ja Kaupingista juttu. Naispappi tuli synnintuntoon. Palautti isänvaatteet. Teki parannuksen. Huomasin, että isän tehtävä oli epäluonnollinen ja aiheutti jatkuvaa skismaa. Nyt on paremmin. Rauha täyttää sydämen. Mutta ikävä kyllä menetettyjä vuosia ei saa takaisin.

    • Piispa ei ole isä vaan paimen. Paimentyttöjä on maassamme ollut maailman sivu. Miksi ei olisi nytkin?

    • Martti Pentti vastarantaisuutesi saa hymyn huulilleni.

      Siis nyt sitten rinnastat lehmien ym paimentamisen seurakunnan paimentamiseen, aika hyvä rinnastus jopa sinulta.

    • ”Rinnastat lehmien paimentamisen seurakunnan paimentamiseen, aika hyvä rinnastus jopa sinulta.” Myönnän, että lehmipaimenet ovat hieman ’epäraamatullisia’. Jeesus rinnasti seurakunnan lammaslaumaan: ”Minulla on myös muita lampaita, sellaisia, jotka eivät ole tästä tarhasta, ja niitäkin minun tulee paimentaa. Ne kuulevat minun ääneni, ja niin on oleva yksi lauma ja yksi paimen.”

  5. Vanhassa virkakannassa pitäytyminen on validi teologinen positio kirkossamme. Jos järjestö tekee yhteistyötä naispuolisten pappien kanssa, niin asia on sillä selvä.

    Olsiiahan se kiva jos Afrikkakin olisi edelleen eurooppalaistettavissa. Tämä julkilausuma on omituinen vastaveto lähetysmäärärahojen jakamisjulkilausumaan. Se oli oikealla asialla. Tämä on omituinen ”Maailmasta pitää tehdä Suomen ev. lut kirkon arvojen mukainen paikka” -lausuma.

    • Kirkkomme viralliset lähetysjärjestöt eivät kiellä yhteistyötä naispuolisten pappien kanssa. Rekrytoinnissaan jokainen järjestö saa tietenkin toimia oman näkemyksensä mukaan. Vanhoillislestadiolaiset eivät rekrytoi naispuolisia pappeja, mutta tekevät kyllä yhteistyötä. Kirkkomme ei pidä vanhassa virkakannassa pysymistä harhaoppina. Se on ihan validi teologinen positio.

      Yhteinen todistus -asiakirjan mukaan:

      Kirkon lähetystyötä toteutettaessa
      noudatetaan seuraavia pappisvirkaa koskevia
      periaatteita:

      1) Seurakuntien ja lähetysjärjestöjen
      yhteistyössä kirkon lähetysjärjestöt
      toimivat kirkon päätöksen (1986
      pappisviran avaaminen naisille) ja
      seurakuntien käytäntöjen mukaisesti.

      2) Toimiessaan ulkomaisten
      yhteistyökirkkojen kanssa kirkon
      lähetysjärjestöt noudattavat niiden
      virkaratkaisuja eivätkä lisää jännitteitä
      omalla toiminnallaan.

      Käytäntöjen mukaan toimiminen tarkoittaa esim. kotimaassa sitä, että ei väistellä. Onko lähetyskentiltä kantautunut valituksia siitä, että tätä sopimusta ei ole kunnioitettu?

      Tämän uusimman julkilausuman tarkoitus on vain toimia epäonnistuneena vastineena aiemmalle julkilausumalle.

    • Ai mutta Werner. Etkö vieläkään ole perustanut omaa herätysliikettäsi, kun et tunnu tänne tavallisten suomalaisten uskovien piiriin kuuluvasi? No, hopi-hopi nyt! Et kai voi jäädä odottamaan, että naiset tekevät senkin sinun puolestasi?

    • Virta: ”Vanhoillislestadiolaiset eivät rekrytoi naispuolisia pappeja”

      Kummallista. Heidän joukostaan nousee kuitenkin Suomen kolmas naispuolinen piispa.

    • Tasa-arvon Onnenmaata ja sukupuolten välistä sukupuolineutraalia kommunismia haluava äänestäjäkunta ei arvostanut taustaa. Vaan taustasta irtautumista. Ja lupausta auttaa muitakin irtautumaan omasta taustasta.

      Taitaa kuitenkin käydä kuin Timo Soinille, että taustajärjestön kansanliikken voima ei seuraakkaan irtautujaa. Vaan se jää kansanliikkeeseen.

    • ” sukupuolten välistä sukupuolineutraalia kommunismia haluava äänestäjäkunta”

      Nyt en ole ihan varma kenestä tai mistä puhut. Voitko selventää?

  6. Yhdenvertaisuudella ymmärrän tässä yhteydessä sitä, että niin yksittäiset henkilöt kuin yhdistyksetkin ovat samassa asemassa riippumatta mielipiteistään sikäli kuin ko. henkilöt tai yhdistykset ovat valmiit sitoutumaan kirkon lähetystehtävän toteuttamiseen. Lähetystyössä emme voi olla sanelijan asemassa, vaan meidän on aina kunnioitettava yhteistyökumppaneina olevien kirkkojen omassa toimintaympäristössään oikeaksi arvioimia ratkaisuja.

    • Kimmo Wallentin 12.12.klo 10:38. Käsittääkseni vanhoillislestadiolainen linjaus on kyllä se, että ottaessaan pappisvihkimyksen naispuolinen teologian maisteri toimii tieten tahtoen Jumalan valtakunnan neuvoja ja uskonymmärrystä vastaan. Hän tekee tietoisesti ja julkisesti opillisen synnin ja erottaa itse itsensä oikein uskovien (=vanhoillislestadiolaisittain uskovien) yhteydestä. Häntä ei siis enää pidetä uskovaisena. Täsmällisesti muotoiltuna Mari Leppänen ei siis ”nouse heidän joukostaan” piispaksi vaan hänellä on (vain) vanhoillislestadiolainen tausta. Tämä on siis vl-yhteisön virallinen kanta. Jota tietysti ei juuri mainosteta.

    • Sjöblom: ”ottaessaan pappisvihkimyksen naispuolinen teologian maisteri toimii tieten tahtoen Jumalan valtakunnan neuvoja ja uskonymmärrystä vastaan. ”

      Juu niin kai lestadiolaisten käsityksen mukaan. Mutta eikös lestadiolaisten oppien mukaan ole myös niin, ettei minkään muun uskonnollisen kuppikunnan oppien mukaan uskovilla ole mitään asiaa taivaallisiin iloihin ja riemuihin? Taitavat olla samasta puppugeneraattorista peräisin molemmat käsitykset – vai mitä meinaat?

  7. Onko lähetysjärjestöt, joita halutaan boikotoida tehneet huonoa työtä vuosikymmenien aikana,vuosi sataisen raamatun tulkinnan perusteella?
    On maita, jotka eivät ota homoseksuaaleja lähetyskentälle.
    Onko tämä yhdenvertaisuutta?
    Onko sinne lähetyskentälle edes lähtijöitä , joille maksetaan paikallisten palkkatason mukaan palkka ja tiedän joidenkin asuneen savimajassa,sen ajan mitä siellä olleet. Täytyy olla kutsumus joka sinne menee. Taitaa loppua lähetystyö tuolla menolla kokonaan, ensin kehitysyhteistyötä lyhyissä pätkissä ja sitten loppuu kokonaan.
    Oisko parempi laittaa rahat sinne, että tulisivat tekemään lähetystyötä täällä?

    • ”Tiedän joidenkin asuneen savimajassa,sen ajan mitä siellä olleet.” Puuttumatta muuten kirjoituksen asenteisiin totean, ettei ’savimajassa’ ole mitään vikaa. Se on kuumassa ilmastossa oikeastaan paras mahdollinen asunto. Tiedän sen kokemksesta.

Vierasblogi
Vierasblogi
Kotimaan Vierasblogissa julkaistaan yksittäisiä tekstejä kirjoittajilta, joilla ei ole omaa blogia Kotimaa.fi:ssä. Jos haluat kirjoittaa, ota yhteyttä Kotimaan toimitukseen.