Mielipide: Piispainkokous sulkee silmänsä yhdenvertaisuudelta
Piispainkokous totesi joulukuun kokouksessaan, että kaikki seitsemän lähetysjärjestöä ovat noudattaneet Yhteinen todistus -toimintaperiaatteita ja lähetystyön perussopimusta. Piispainkokous on väärässä – suuri osa järjestöistä on toiminut vastoin kirkkomme päätöksiä ja opetusta.
Kirkossa on vain yksi virkakäsitys, vuonna 1986 päätetty: pappisvirka ei ole sidottu sukupuoleen. Tuolloin myönnetty ns. omantunnonvapaus koskee yksittäisiä pappeja, ei suinkaan järjestöjä. Kirkon lähetystyön toimintaperiaatteissa todetaan, että lähetystyötä toteutettaessa kirkon lähetysjärjestöjen tulee toimia kirkon päätöksen mukaan. Tämän pitäisi ulottua myös järjestöjen rekrytointipolitiikkaan. Vain miespuolisia pappeja palkkaavat järjestöt ovat kirkon siunauksella ja rahoituksella toimivia työnantajia, jotka harjoittavat systemaattista syrjintää.
Kirkon uudessa Ovet auki -strategiassa todetaan: Edistämme yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa. Millaista yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa tällaiset järjestöt edistävät, jotka eivät palkkaa naispuolisia pappeja tai opettavat homouden olevan syntiä?
Kirkon pitäisi aktiivisesti purkaa syrjiviä rakenteita, jotka tulehduttavat yhteistyötä kotimaassa kirkon sisällä ja asettavat vähemmistöjä hankalaan asemaan myös ulkomailla. Esimerkiksi Etiopiassa Mekane Yesus -kirkossa naispuolisten pappien asema on jo riittävän vaikea ilman, että suomalainen lähetysjärjestö omalla esimerkillään ja näkemyksillään heikentää sitä entisestään.
Piispainkokous antaa omalla päätöksellään näille järjestöille mandaatin jatkaa räikeää syrjintää ja vahingoittavaa opetusta niin kotimaassa kuin kohdemaissakin. Siinäpä meille muille seliteltävää, kun yritämme puhua kirkosta Jeesuksen seuraajien yhteisönä.
Kirkolliskokousedustajat
Viivi Ali-Löytty
Marja Heltelä
Mirva Lehtinen
Olli Löytty
Hanna Mithiku
Päivi Raunu
Wiking Vuori
79 kommenttia
Nyt kun meillä on täällä keskustelemassa pitkäaikainen Setan ex-puheenjohtaja ja pitkäaikainen Seta-säätiön puheenjohtaja Jorma Hentilä. Niin Jormalta voisi kysyä miksi Setalaisilla on tämmöinen voimakas intressi kirkon järjestöjä kohtaan?
Eikö Setan vaikuttajat voisi vedota setalaisiin, että jättäisivät kirkon järjestöt rauhaan ja lopettaisivat häiritsemästä niiden toimintavapautta. Ja Setan työ keskitettäisiin Setan järjestöihin?
Kollektivistit ajavat aina ”yhdenvertaisuutta”. Eikä keinoja kaihdeta. Ihan sama vaikka miljoonat kuolisivat, jäisivät vaille toimeentuloa, läheisiään jne. Ihmiset jaotellaan ryhminä eikä yksilöä ja elämää kunnioiteta. Rakkautta ei ole. On vain kylmä poliittinen pelikenttä, kuvia vihulaisista ja päättymätön taistelu.
Maailma ei ole yhdenvertainen, eikä sen tarvitsekaan olla. Poliittisella voimalla pakottaminen on pimeää kokemattomuutta, epäviisautta, eli tyhmyyttä, jossa heikot lopulta vain kärsivät. Olen huomannut, että monilla tällaisen kollektivismin vaatijoilla ei ole oikeastaan mitään käsitystä elämän realiteeteista. Ovat hyvän ja helpon elämänsä kasvattamia aikuisia lapsukaisia, joille tulee kiukku ja jalanpolku, ellei mene niin kuin ego vaatii. Näitä näkee hallituksessa, kirkon kellokkaissa, yliopistoissa, etenkin toimittajissa. Loukkaantuvat myös toisten puolesta, tietämättä heistä mitään.
Seppo H juuri sinä ”harhaoppinen pakana” (kuten sanoit) olet usein soimaamassa kirkon rahankeruuta. Ne järjestöt joiden kokouksissa olen itse istunut kokevat haasteita, että saavat vuokransa maksetuiksi. Johon Korona aika on tuonut lisähaasteita.
Varmaan Setassakin on huomattu, että omien tilojen ylläpitäminen on haastavaa.
Alla lainaus dosentti Timo Eskolan kirjoituksesta ”Postkolonialismi ja postmodernismin uusi imperialismi” . Kannattaa lukea koko kirjoitus.
”…postkolonialismi tulkitaan lännen arvojen siirtämiseksi kolmannen maailman nuorten kirkkojen ja suorastaan kokonaisten yhteiskuntien sisälle. Yhtenä piirteenä tästä ovat jo pitkään olleet lähetysjärjestöjen kehitysapuprojektit. Niiden avustuskaavakkeissa on vuosikausia ollut kohtia joissa vaaditaan (YK:n yllä kuvailtujen ihanteiden tapaan) läntisten arvoliberaalien perhe- ja seksuaalisuuskäsitysten ehdotonta toteuttamista kaikissa perheisiin ja yhteisöihin kohdistuvissa projekteissa. Mikään tekosyy ei poista johtopäätöstä siitä, että kristillistä lähetystyötä tehdään näiltä osin postmodernin postkolonialismin hengessä KMN:n, LML:n, YK:n ja Setan ehdoilla. Perinteistä lähetystyötä pyritään muuttamaan perheohjelmiksi, joita ohjaavat sinänsä sekulaarit syntyvyyden säännöstelyn ja seksuaalisen tasavertaisuuden teemat.
Hitaampikin lukija alkaa ymmärtää, että kun Tulkaa kaikki -liikkeen ja Setan edustajat etelä-suomalaisissa kirkkovaltuustoissa ovat saaneet ainakin hetkellisesti pudotetuksi perinteisten lähetysjärjestöjen määrärahoja miljoonien eurojen edestä, kyse ei ole vain tunne-elämästä, homoseksuaalisesti identifioitujen ihmisten loukkaantumisesta tai kirkkopoliittisesta pelistä avioliittolain muuttamiseksi. Rahat on viety ulkolähetysjärjestöiltä, ei sisälähetysjärjestöiltä. Kyse on globaalista kulttuurisodasta. Kyseiset toimijat yrittävät vaikuttaa siihen, miten suomalaiset järjestöt toimivat kolmannessa maailmassa. Keskeinen strateginen vaikuttaminen tapahtuu viemällä toimintaedellytyksiä niiltä järjestöiltä, joiden kristillinen arvomaailma vielä vastaisi globaalin etelän perinteisiä arvoja. Suureen muutokseen ei postmodernien toimijoiden mielestä päästä, ellei lännestä tulevia uusia seksuaalisuus- ja perhearvoja viedä voimalla läpi ja saada näin aikaan todellinen ja yhtenäinen interventio.
Kristinusko tuomiolla
Kun kaikkia yllä kuvattuja esimerkkejä arvioidaan teologian ja aatehistorian kannalta, tilanne on jossain määrin dramaattinen. Postmoderni arvoliberalismi vastustaa ennen kaikkea kristinuskoa ja sen edustamaa arvomaailmaa. Vanhan kertomuksen elämäntulkintaa pidetään vääränä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että nykymuotoinen valistuksen ja kulttuuriprotestantismin muokkaama ja postmodernismin suuntaama läntinen kristillisyys on hajoamassa sisäisesti. Kaikki tietävät, että sodan jälkeinen yhtenäiskulttuuri katosi viimeistään vuosituhannen vaihteessa. Nyt samaa tietä seuraa kirkollinen yhtenäiskulttuuri. Kirkon monet johtajat, johtavat teologit ja sen missiologian määrittelijät alkavat purkaa niin kristillistä oppia kuin elämäntulkintaa.
YK:n ja KMN:n ohjelmista syntyneet kiistat kohdistuvat etenkin perinteiseen kristilliseen ihmiskäsitykseen ja siitä kumpuavaan perhenäkemykseen. Lännessä tällaiseen jännitteeseen on jo totuttu ja sitä pidetään merkkinä pitkän sekularisoitumisprosessin tuottamasta jälkikristillisyydestä. Globaalissa etelässä jännite kuitenkin aktualisoituu, koska monet kohdemaista edustavat perinteistä kristinuskoa hieman samassa muodossa, mitä se oli sata vuotta sitten lännessä. Selvimmin tämä nähdään Afrikan kirkoissa syntyneissä konflikteissa.
Asetelma kertoo kuten sanottu siitä, että yhteiset arvot puuttuvat länsimaisesta yhteiskunnastamme. Yhteiskunnat ovat jakautuneet. Suurten ihanteiden tilalle on tullut kulttuurisota, joka saa eri yhteyksissä erilaisia piirteitä. Lännessä konservatiivinen kristillisyys ja arvoliberaali yhteiskunta taistelevat yhteisten arvovalintojen äärellä. Monissa maissa, kuten Yhdysvalloissa, jakolinja kulkee politiikan keskellä. Globaalissa etelässä puolestaan koko lännen apu on vaarassa kriisiytyä arvoristiriitojen takia.
Yhteiset arvot puuttuvat myös lännen kirkoista, olivatpa ne luterilaisia, anglikaanisia tai protestanttisia kirkkoja. Kirkkojen elämässä ja lähetystyön piirissä asetelma on muuttumassa. Lännen vanhoja kirkkoja houkutellaan omaksumaan periaatteessa kristinuskoa vastustavia näkemyksiä. Tämä johtaa kirkkojen sisäiseen kriisiin, taisteluihin ja todennäköisesti myös osittaiseen hajoamiseen, kuten Anglikaanikirkon esimerkki osoittaa. Sotaterminologian käyttäminen tilanteen kuvaamisessa ei ole pelkkä retorinen väline.
Kriisi nostaa tosin esille myös postmodernismin omat jännitteet. Sen keskeisenä teemana on ollut yllä käsitelty postkolonialismi. Monet kriitikot ovat julistaneet, että lännen täytyy toteuttaa siirtomaavallan loppuminen yhteiskunnan kaikilla osa-alueilla. Postmodernismi ajautuu kuitenkin sisäiseen ristiriitaan, kun globaali etelä syyttää sitä uudesta imperialismista. Tässä punnitaan lännen kyky kunnioittaa kehittyviä maita niiden omilla ehdoilla.”
Kiitos Riitta Sistonen! Timo Eskolalta hyvä analyysi nykytilasta.
Tällaiset kirkkoa repivät perättömät mielipiteet tosiasioina esitettyinä vieroittavat omilla aivoillaan ajattelevat ihmiset kirkosta.
Kirjoittajat niin sanotusti pyyhkivät pöytää niillä seurakuntalaisilla, jotka ovat sitoutuneet näiden parjattujen järjestöjen toimintaan ja tukemiseen. Meidän on ihan turha puhua mistään alhaalta kasvavasta kirkosta tai maallikoiden aktivoimisesta, kun etelän rouvat ja herrat antavat tällaisia ylimielisiä lausuntoja, jolla turhennetaan se hyvä työ, mitä järjestöjen paikallistasolla tehdään.
Luuletteko oikeasti, että jos näiltä järjestöiltä laitetaan rahahanat kiinni, siirtyvät niiden kannattajat esim. SLS:n kannattajiksi? Älkää unta nähkö.
Martti Pentti: Dosentti Eskola taitaa rakentaa tarkoitushakuisesti keinotekoista vastakkainasettelua, jolle ei ole perusteita todellisuudessa.
Eihän Eskola mitään tarkoitushakuista vastakkainasettelua rakenna, vaan hän juuri kertoo kirjoituksessaan syntyneestä vastakkainasettelusta. Kirjoituksesta voi jokainen itse lukea ketkä tämän vastakkainasettelun ja ristiriidan takana ovat. Tämän saman ideologian kannattajat ovat myös hajottamassa Suomen ev.lut. kirkkoa. Ja eteläisellä pallonpuoliskolla he painostavat kirkkoja omaksumaan edustamansa ideologian tuen lakkauttamisen uhalla. Tämäkö on sitä kristillistä lähetystyötä! ?
Kirjoittaja
eri kirjoittajia
YKSI KERRALLAAN -vierasblogissa julkaistaan yksittäisiä tekstejä kirjoittajilta, joilla ei ole omaa blogia Kotimaa24:ssä. – Jos haluat kirjoittaa, ota yhteyttä ylläpitoon.
Kovin junnaa paikoillaan tämä kirkollinen keskustelu. Eihän siitä ole tuskin viittäkään vuotta kun täällä jauhettiin blogikaupalla tästä samasta asiasta.
Se tuntuu olevan yllättävän vaikea hyväksyä, että seurakunnat saavat itsenäisesti päättää omista raha-asioistaan ja että päättävissä elimissä mennään enemmistön tahdon mukaisesti.
Jos enemmistön tahto on katkaista rahoitus niiltä lähetysjärjestöiltä, jotka eivät hyväksy naispappeutta tai suhtautuvat seksuaalivähemmistöihin nihkeästi, näin tapahtuu.
Ilmoita asiaton kommentti