”Jos yksi mies kuolee kansan puolesta, se on teille parempi kuin että koko kansa joutuu tuhoon?” (Joh. 11:49,50)
Tämän maailman viisautta
Poliittinen viisaus on harvinaista, jopa poliitikkojen keskuudessa. Yllä mainittu lausahdus on peräisin Kaifaalta, Juutalaisen neuvoston johtajalta Jeesuksen ristiinnaulitsemisen aikoihin. Vasta noin 1500 vuotta myöhemmin elänyt Niccolo Macciavelli oivalsi jotakin samanlaista kylmäveristä poliittista viisautta teoksessaan ’Ruhtinas.’ Kaifas puki sanoiksi sen, mitä kautta aikojen on harrastettu kaikissa ihmisyhteisöissä. Viaton surmataan, että yhteisö saisi säilyä.
Tämä on vanha konsti saada rauha maahan. Antiikin Kreikan kaupunkivaltioissa elätettiin kulkureita ja kerjäläisiä siltä varalta, että heidät voitiin yhteisöllisen kriisin ja levottomuuksien aikana uhrata tasapainon saavuttamiseksi. Uhreja kutsuttiin nimellä ”Farmakos,” suomeksi lääke. Meidänkin kielestämme löytyy farma-alkuisia sanoja, kuten esimerkiksi farmasia tai farmaseutti, jotka viittaavat lääkkeisiin. Mutta alun perin sanalla siis tarkoitettiin kansan puolesta uhrattavaa uhria, jolla saatiin palautettua rauha ja menestys. Aika kovia lääkkeitä rauhan saavuttamiseksi.
Tällainen järjetön uhri vaatii aina yhteisön aukottoman uskon siihen, että uhri on syyllinen ja häntä vastaan noussut kansa on oikeassa, muuten se ei voi toimia. Ja pieni ihminen helposti uskoo tällaista, kun kerran muutkin uskovat näin. Joka on syyllisen paikalle asetettu, täytyy jollakin tapaa olla syyllinen, eihän häntä muuten olisi laitettu syytteeseen.
2000-luvun Kaifaat
Muutenkin Kaifaan menetelmä toimii ja voi hyvin vielä tänäkin päivänä. Työpaikoilla, kouluissa, valtiossa, seurakunnissa – missä tahansa yhteisöissä saattaa koettaa rauhattomuuden, epävarmuuden ja epäjärjestyksen aika. Ensin saattaa näyttää siltä, että kaikki ovat toistensa kimpussa, mutta jos tilanteen annetaan jatkua, lopulta löytyy yksi syyllinen, jonka kimppuun kaikki yksimielisesti käyvät. Hän on syypää ja jos vain hänestä päästään eroon, asiat selkiävät ja rauha palautuu yhteisöön. Näin kaikki uskovat. Ja kun hänestä sitten on päästy eroon tavalla tai toisella, kaikki tuntevat, että yhteinen vihollinen on poissa. Tällaista henkilöä me kutsumme syntipukiksi. Mutta kaikki yhteisössä uskovat kivenkovaan, että hän on oikeasti syyllinen. Näin Paholainen toimii maailmassa. Hän uskottelee, kuiskuttelee ihmisten suilla, että rauha voidaan saada aikaan pahalla. Hän todella on tämän maailman ruhtinas, niin kuin Raamattu hänestä todistaa. Ja tämän maailman ruhtinas tarjoaa tämän maailman väärää rauhaa. Jeesus taas tarjoaa rauhaa, joka ei ole niin kuin se rauha, mitä maailma tarjoaa.
Kansan puolesta
Johannes mainitsee evankeliumissaan, että Kaifas puolivahingossa lipsautti profetian sanoessaan nämä sanat. Vaikka Kaifaan puolesta se oli kylmäverinen totuus siitä, miten asioita valtiossa hoidetaan, hän tuli lausuneeksi jotakin, jonka totuutta hän ei osannut aavistaa. Jeesuksen kohdalla kaikki ei mennyt niin kuin piti, niin kuin asiat yleensä menevät. Kun Jeesus oli kuollut ja haudattu ja hänen lynkkaajiensa mielestä kohta myös unohdettu, tulikin uusi viesti – Jumala oli herättänyt Jeesuksen kuolleista. Nyt oli kaikki rauha tipotiessään. Tämä uutinen vei pohjan pois Kaifaan ja kumppaneiden suunnitelmilta. Heille ei koittanut edes näennäistä rauhaa, saati sitten oikeaa rauhaa, niin kuin he olivat toivoneet.
Sen sijaan Jeesuksen kärsimyshistoria ja sitä seurannut ylösnousemus paljasti koko maailmalle ja meille kaikille, miten Saatana maailmassa pelaa ja toimii. Saatana paljastui itse teossa – tai niin sanotusti ”housut kintuissa” – niin kuin evankeliumit sen näyttävät.
”Parempi, että yksi mies hukkuu kuin koko kansa!” Tämä merkittävä Ut:n ylipapin toteama Jeesuksen luovuttamisen ja telottamisen perusteluna on jäänyt vaille ansaitsemaansa huomiota. Yo blogi on pieni poikkeus.
Eli oliko Jeesus-liike siis vaarantamassa koko kansan olemassaolon? Vai puhuiko Kaifas vain retorisesti? Mitä roolia näytteli asiassa Sejanus?
Eli lukekaapa seuraava nettilöytöni:
”Se kreikan kielen verbi paradidomi, jota käytettiin Juudaksen teon yhteydessä, ei tarkoita ”kavaltaa“, kuten Klassen huomioi oikein kirjassaan Judas (Minneapolis 1996), ss. 47-57.) vaan ’antaa, uskoa haltuun , siirtää, luovuttaa’. Juudas ”luovutti” Jeesuksen. Katso myös 1. Kor. 11:23b. Kuitenkin jo Luukkaan 6:16 (vrt. Ap.t. 7:52) Juudasta kutsuttiin ”kavaltajaksi”]. Saamme myös tietää juutalaisilta Viisailta: ”Jos on olemassa ryhmä ihmisiä ja pakanat sanoisivat heille: Luovuttakaa yksi teistä meille ja me tulemme lyömään hänet kuoliaaksi; jos te ette luovuta, me tulemme lyömään teidät kaikki kuoliaaksi; (sääntönä on) antakaa lyödä kaikki kuoliaaksi älkääkä luovuttako heille yhtä ainutta sielua Israelissa; mutta jos he erottavat hänet joukosta…antakaa heidän luovuttaa hänet heille, ettei teitä kaikkia lyödä kuoliaaksi.” (32. Tos.Terumot 7:20 ja J.Terumot VIII 46b, Safrain lainaamana, ”Teaching of the Pietists”, s. 25 ja viite 52 siellä. Katso myös viitettä 30.) Kun Juudas Gethsemanessa lähestyi suutelemaan Jeesusta, Jeesus puhutteli häntä traagisella kauhulla: ”Juudas, aiotko luovuttaa ihmisen (kirj. ihmisen pojan) suudelmalla?”
On melkein mahdotonta uskoa, että saddukeukset eivät olisi olleet tietoisia siitä yleisestä, ymmärrettävästä vastarinnasta luovuttaa toverijuutalainen vihamieliselle vieraalle mahdille. Se vaara, että roomalaiset teloittaisivat sellaisen juutalaisen, ei ollut pelkästään hypoteettinen – oletettu – kuten on osoitettu Jeesuksen tapauksessa. Kaiafas ja hänen klaaninsa eivät varmasti olleet murheellisia seuranneesta väkivaltaisesta ratkaisusta. Kuitenkin näyttää siltä, että Kaiafaksen ehdotus Joh. 11:47-52 oli todellisuudessa eräänlainen hämärä anteeksipyyntö, kun hän sanoi: ”Teille on tarkoituksenmukaista, että yksi mies kuolisi kansan edestä, niin ettei koko kansa tuhoutuisi.” Jeesuksen tapaus ei sovi ollenkaan poikkeukseksi, joka sallii määrätyn juutalaisen luovuttamisen roomalaisille. (Logos: On kysyttävä, miksi muka ei sovi ollenkaan !?) Joka tapauksessa Kaifas ilmeisesti tunsi olevansa pakotettu oikeuttamaan hänen päätöksensä.”
Luulenpa, että ym. Viisaitten kertomassa tavassa luovuttaa yksi sijaiskärsijä viholliselle on selitys myös Jeesuksen lavastetun tuntuiselle nimen omaan luovuttamiselle.
Ymmärtääksemme paremmin Kaiafaksen suhtautumista Joh. 11:47-52 Jeesuksen kansanliikkeeseen, täytyy olla tietoinen, että pelko, joka koski kansalaisen luovuttamista vieraalle vallalle (mikä melkein varmasti merkitsi saattamista uhrin alttiiksi teloitukselle) ei rajoittunut farisealaiseen rabbinismiin. Essealaisen Temppelikäärön mukaan (64:7-8): ”Jos joku herjaa Minun kansaani ja luovuttaa Minun kansaani vieraalle kansalle ja tekee pahaa Minun kansalleni, sinun pitää ripustaa hänet puuhun ja hänen pitää kuolla…” [31.Katso D.Flusser: ”Ein Sendschreiben”, ss. 13-16.
Eräs kohta Johanneksessa, jota en oikein ymmärtänyt, on tämä :
(47) Ylippait ja fariseukset kokosivat neuvoston ja sanoivat, ” Mitä me teemme, sillä tuo mies tekee paljon tunnustekoja.
Jos annamme hänen näin olla, kaikki uskovat häneen, ja roomalaiset tulevat ja ottavat meiltä, sekä maan, että kansan”.
Mutta eräs heistä, Kaifas, joka sinä vuonna oli ylimmäinen pappi, sanoi heille: ”Te ette tiedä mitään ettekä ajattele, että teille on parempi, että yksi kuolee, kuin että koko kansa hukkuu. ”
Ensimmäinen kysymys kuuluu, että miksi tunnustekojen takia, joihin minä en siis usko, roomalaiset olisivat tulleet ja ottaneet sekä maan, että kansan? Oliko niissä jotakin, joka houkutteli antautumaan roomalle.
Isä ja isän talo, ja minä menen valmistamaan teille sijaa, esimerkiksi. Isän talossa on monta asuinsijaa. Oliko Isä roomalainen.
Mitä Kaifaksen puheisiin tulee, sen voi ymmärtää, koska juutalaisilla oli omansalainen elämäntapa, oma laki perinnäissääntöineen, se poikkesi muista kansoista, ja teki heistä kansan, joka erottuu.
Jeesus kapinoi näitä sääntöjä vastaan, puhuu temppelin hävittämisestä, kritisoi puhtaussääntöjä vastaa, käskee syödä hänen ruumiinsä ja juoda hänen verensä, kiroilee ja haukkuu, käskee elää kuin taivaan linnut, ihailee väärää huoneenhaltijaa, ja kehoittaa maksamaan keisarille verot.
Jeesus on tällainen vastarannan kiiski, Kaifas on ihan oikeassa sanoessaan, että parempi kuin kuolee, ettei mene koko kansa hunningolle. Sanonta: ” Hän oppi kuuliaisuuden siitä mitä kärsi ” antaa ymmärtää, että hän kärsi siksi, että ei ollut kuuliainen. Lisäksi Jeesus sanoo, että hän itse antaa henkensä, ei sitä kukaan häneltä ota. Mutta oppiko Jeesus kuuliaisuuden, se on yksi kysymys ?
Lisäksi, Jeesuksen omasta opetuksesta löytyy tällainen juttu, kun hän puhuu kalastamisesta ja sanoo. Kun saat saaliin, ota sieltä se suurin kala ja päästä ne pienet menemään. Getsemanessa kävi ilmeisesti juuri näin.
Mutta lopuksi voidaan vielä kysyä, että kuka oli kuulemassa mitä Kaifas ja nämä muut puhuivat, oliko Jeesus ryhmällä salainen agetti, tai papistoon soluttautunut henkilö, joka sitten kertoi asiasta, Ja siinä tappauksessa Jeesus olisi voinut paeta, jos ei halunnutaan kuolla.
Nainen oli jo voidellut hänet hautaamista varten.
Hyviä kysymyksiä Tarja. Jeesusliikkeen agentti ylipappien joukossa oli tod. näk. Jeesuksen isä Joosef Ari Mattatias (arimatialainen)
Seppo Heinola
Kiitos, tuo oli lempeä tapa korjata minun kirjoitusvirhe ikäänkuin huomaamattomasti, minulla agentti sanasta puuttuu n-kirjain.
Joosefiin palatakseni, myös Kaifaksen poika oli nimeltään Joosef ja Herodeksen veli oli Josef, ja Josef ben Mathitjahu, myöhemmin historioitsijana tunnettu nimellä Josefus Flavius.
Josefusta syytettiin Maan kavaltamisesta, ja petturuudesta, roomalaismielisyydestä. Papillista sukua oleva, entinen Galilean päällikkö, joka lipesi Rooman puolelle, ja osallitui Tituksen rinnalla kotimaansa hävittämiseen.
Tarja, minulle tule itselle typoja pilvin pimein, eikä tarkoitukseni ollut suinkaan oikaista, olin vain samaa mieltä 🙂
Niin, on teoria jonka mukaan koko Ut: on Josefus Flaviuksen alias Arrius Calpurnius Pison perheen laatima.
https://www.tektonics.org/lp/pisocake.php