Elina Reenkola on psykoanalyytikko, joka on kirjoittanut ainakin teokset Naisen verhottu sisin, Intohimoinen nainen, Nainen ja viha, Äidin valta ja voima, Nainen ja häpeä sekä Lumoavan pelottava nainen. Seksuaalisuuden herättämä kauhu. Jos lukisin nuo kaikki kuusi kirjaa, tietäisin naisesta jotakin ehkä minäkin?
Tietokirjailija Elina Reenkola siis tietää paljon siitä, millaista on olla nainen, mitä naisen korvien välissä ja sisällä tapahtuu, mitä nainen tahtoo tai ei tahdo. Siksi on ihan oikeus ja kohtuus, että juuri tämä nainen osallistui myös (23.3.2018) #metoo-kampanjan ympärillä vellovaan sananvaihtoon.
Toki mielipidesivuston rajallinen palstatila saa aikaan sen, että muutamiin lauseisiin pitää upottaa ah, niin paljon sanottavaa. Tai sitten Hesarin toimitus on muina miehinä mennyt saksimaan huomattavasti pitempää tekstiä. Haastattelu voisi olla hyvä jatko tälle psykoanalyyttisen näkökulman avaamiselle?
Ruttopuiston rovasti vaihtaa kernaasti muutaman sanan Reenkolan kanssa, sillä jokin tässä mielipidekirjoituksessa tökkii. Tai siis häiritsee. Reenkolan teksti on paksua, blogistin ohutta.
Nainen ja mies sijoitetaan ajattelussamme auliisti hyvä–paha-akselille, nainen hyvänä ja viattomana elämänantajana, mies pahana hyökkääjänä. Miehen seksuaalinen väkivalta on todella yleistä, ja siihen pitää puuttua. Nainen ei kuitenkaan ole vain enkeli eikä mies vain paholainen.
RR: Pyssyillä, miekoilla sun muulla kättä pidemmällä rekvisiitalla käydyt taistelut ovat luonteenomaisia pikku pojille: Tökitään, sohitaan, hosutaan ja huidotaan niin maan perusteellisesti. Sama meno jatkuu armeijassa, paikassa, jossa nuorista miehistä tehdään taas poikia, jotta nämä voisivat aina olla poikia siihen päivään asti, jolloin heistä tositoimissa tulee tykin ruokaa.
Penetraatiokäyttäytyminen jatkuu miehen kokoisilla pojilla, olipa sitten kyse naisen, vihollismaan tai uusien talousmarkkinoitten valloittamisesta. Jos poika / mies tai poikamies ei hyökkäile, häntä pidetään nössönä. Jos miesoletettu ei hyökkäile, hänessä arvellaan olevan jotakin vikaa. Kuinka kauan naaras jaksaa katsella vierellään viallista urosnössöä?
Jako ei edistä naisen tasa-arvoa. On tärkeä tutkia ja pohtia myös naisen aggressioita syyttämättä tai kaunistelematta. Viha on myös rakentava voima, joka auttaa minuuden rajojen puolustamisessa.
RR: Tämä on kiinnostava asia! Olen nuorempana viettänyt paljon aikaani erilaisissa ihmissuhdelaboratorioissa. Naisen raivon voimasta voin omakohtaisestikin todistaa:
Olipa kerran sellainenkin testi, että meidät koekaniinit jaettiin mies-nais-pareihin, jotka seisoivat keskellä isoa huonetta vastakkain niin, että suorin käsin pidimme parimme loitolla itsestämme, kosketuspintoina vain toistemme kämmenpohjat. Ensiksi miesten tehtävänä oli työntää nainen pois niiltä sijoiltaan. Perusoletuksen mukaan kaikki miehet onnistuivat saamaan naiset pakittamaan taaksepäin.
Sitten oli naisten vuoro työntää miehet pois tasapainosta. Ei onnistunut keneltäkään.
Vaan nytpä opettaja käskikin naisia kutsumaan apinanraivonsa paikalle. Kun minua paljon pienempi parini suuttui oikein kunnolla, sen näki heti naamasta ja hän sai jostakin niin hirmuiset voimat, että ellei harjoituksen vetäjä olisi käskenyt naisen lopettaa, olisin vissiinkin lentänyt takanani olleesta ikkunasta pellolle.
Tämän kokemuksen opettamana ymmärsin sittemmin vihkikeskusteluissa muistuttaa lähinnä tulevia aviomiehiä siitä, että jos tulee riitaa ja syntyy aggressioita, niin aggressioitten sosiaalisesti hyväksytyin purkamismuoto on huushollin mattojen henkihieveriin piekseminen talon pihalla tamppaustelineessä. Kun kaikki kiukku on purettu, kämppä imuroitu ja matot takaisin lattiatasoon installoitu, niin on helpompi jatkaa riitelyä siitä, mihin jäätiin.
Patriarkaalinen yhteiskunta on alistanut ja häpäissyt naista sukupolvien ajan ja käyttänyt väkivaltaa seksuaalisuudessa. Toimet tämän lopettamiseksi ovat tärkeitä. On loogista, että nainen, joka on joutunut väkivallan ja ruumiinsa häpäisemisen kohteeksi, tuntee häpeäraivoa ja kostonhimoa tekijöitä kohtaan ja vuorostaan haluaa nöyryyttää miehiä.
RR: Rippikoulua pitäessäni pruukasin Seksi / seurustelu / avioliitto-tunnilla kertoa tytöille, että olipa se teidän seurustelukumppaninne muuten miten ihana, söpö ja lutuinen tahansa, mutta jos se kerrankin teitä lyö, niin jättäkää se kundi heti! Ei homma siihen yhteen lyöntiin jää eikä teidän sovi ajatella, että no, papin aamenen jälkeen minä kyllä teen hänestä toisenlaisen miehen. Ei onnistu, sori vaan! Marttyyriksi ei kannata ehdoin tahdoin hakeutua eikä kärsimällä todellakaan saa kirkkaampaa kruunua!
Mies on syntynyt naisesta eikä pysty itse synnyttämään vauvoja. Tämä virittää pelkoja mahtavaa elämänantajaa kohtaan.
RR: Peniskateudesta olen kyllä kuullut, mutta en koskaan kohtukateudesta. Hysteriasta olen toki teoriassa tietoinen, tuleehan se vaiva latinan sanasta hystera eli kohtu.
Minulle itselleni selvisi varsin varhaisessa vaiheessa, että en pysty synnyttämään tai pikemminkin että minun ei tarvitse synnyttää. Tyydyin tähän päätökseen, en reklamoinut mihinkään enkä ole vaatinut muutosta pelisääntöihin.
Varsinainen elämänantaja muuten on Jumala, ei varsinaisesti nainen. Lapset tulevat meidän kauttamme, mutta emme heitä omista. He kuuluvat edelleenkin Luojalleen. Neitsyt Mariaa (myös Madonna) tervehditään katolisissa maissa Jumalansynnyttäjänä, mutta eiköhän tässä liene ollut kyseessä maailman ensimmäinen kohdunvuokraus?
Äidillä on rajaton valta määrätä lapsiaan. Pojissa äidin valta voi tuntua nujertamiselta ja virittää aikuisena halua tarttua itse vallan kahvaan ja vuorostaan alistaa ja nöyryyttää naista, myös seksuaalisesti.
RR: Minkä ikäisiin lapsiin nähden äidin määräysvalta olisi rajaton? Lapsi tarvitsee varhaisessa vaiheessa äitiään, suhde äidin ja lapsen välillä on suorastaan symbioottinen, mutta ei kai siinä vallasta ole kyse? Oidipaali-vaiheessa pikku poika kuulemma haluaa omia äitinsä kokonaan. Myytin mukaan hän tahtoo tappaa isänsä ja mennä naimisiin äitinsä kanssa. Mutta, hei, c’moon, kyse on Freudin teoriasta ja 3-6-vuotiaista poikalapsista. Vai toimiiko sama asia nykyään tasa-arvoisesti ristikkäin myös tyttären ja isän välillä?).
Tässä kohdassa Reenkolan selitys tökkii mielestäni yhtä pahasti kuin aiemmin synnytysepätasa-arvosta puhuttaessa. On asioita, joille ei mitään voi (mies ei synnytä) ja sitten on asioita, joille voi jotakin tehdä (ihmissuhdekysymykset) ja täytyykin tehdä, mutta oikeaan aikaan, rohkeasti, mutta viisaasti.
Tästä syntyy koston kierre, jossa nainen puolestaan haluaa kostaa miehelle kokemansa väkivallan.
RR: Tietenkin Reenkolalle myös vastattiin jo seuraavana päivänä samaisella mielipidesivulla. Tamperelainen varatuomari teki mielestäni hyviä vastakysymyksiä liittyen tähän väistämättömään (sic!) kostonkierteeseen:
”Mikä on täysi-ikäisen ihmisen mahdollisuus ja vastuu säilyttää subjektiutensa? Onko oikein alistua toistuvasti uhriksi, väärinkäytetyksi ja nujerretuksi? Onko tätä ratkaisua mahdollisuus katua tehokkaasti vuosien jälkeen? Onko kaikki #metoo-keskustelu arvokasta ja eteenpäin vievää? Milloin oikeuden hakeminen muuttuu kostoksi?”
Eli onko reilua vaikkapa vaimon muistuttaa miestään siitä, että kun sinä silloin 7 vuotta, kaksi kuukautta ja 4 päivää sitten sanoit minulle niin ikävästi, että…? Mies muista enää koko tilanteesta välttämättä mitään, mutta naisella koko tapahtuma on kirkkaasti ja elävästi tallessa jossakin mielen syövereissä! Minkähän takia asiaa ei tuolloin vuorokauden sisällä purettu osiin, käyty läpi, itketty, kiukuteltu ja ennen kaikkea selvitetty, pyydetty ja annettu anteeksi sekä – unohdettu?
Nykypsykologia sanoo, että asiat on selvitettävä kuuden tunnin kuluessa, muuten ne koteloituvat. Ilmeisesti samasta syystä Vanha testamentti opetti, että älä anna auringon laskea vihasi ylle. Hoida siis asiasi vihastuksesi kohteen kanssa ennen nukkumaanmenoasi. Jos se ei onnistu naamakkain, niin anteeksi voi antaa myös etänä. Tärkeintä on, että et jää itse kiinni vihaasi vaan päästät siitä irti.
Naisen kokemuksen ja vihan sanoittaminen välttäen toisen nöyryyttämistä ja nujertamista voi helpottaa naisen ja miehen välistä dialogia ja tasa-arvoa sekä katkaista tuhoisan koston kierteen.
RR: Hieno lause, mutta miten se pitäisi ymmärtää? Nainen itsekö sanoittaa omaa vihakokemustaan ja kenelle? Jos nainen tuo vihansa esille, niin miten siitä muka selvittäisiin ilman toisen (miehenkö?) nöyryyttämistä ja nujertamista?
Samalla mitalla takaisin antamisessa, pottujen maksamisessa pottuina, on kysymys ns. Talio-periaatteesta eli koston laista. Tämä oikeustieteellinen periaate tunnettiin muinaisessa Babyloniassa Hammurabin lakina. Lyhyesti ilmaistuna kysymys oli Silmä silmästä-periaatteesta. Sen mukaan rikollisen on saatava samanlainen rangaistus kuin minkä hän on aiheuttanut uhrilleen.
On kuitenkin osoitettu, että Talio-periaatetta noudatettaessa käytetään suurempaa väkivaltaa kuin siihen johtaneissa rikoksissa.
Jeesus opettaa meitä Isä meidän-rukouksessa rukoilemaan: ”Ja anna meille meidän syntimme anteeksi niin kuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet”. Jos me emme kristittyinä anna anteeksi, niin miten ihmeessä me voisimme olettaa, että muut armahtaisivat meidät?
Pahaan ei pidä vastata pahalla vaan hyvällä. Vain sillä tavalla koston kierre katkeaa. Ja meidän sopisi varmasti vastata kohdallemme osuneeseen anteeksiantoon vieläkin suuremmalla halulla armahtaa muita.
Mitä, eikö toimi muka? Olettekos koskaan edes kokeilleet?
PS: Yritin kyllä harkita kaksikin kertaa, kannattaako meikäläisen työntää lusikkaansa tähän soppaan. Mutta ilmeisesti harkintakykyni otti ja petti…?
Reenkolan mielipidekirjoitus:
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000005613853.html
Tamperelaisen lakimiehen mielipidekirjoitus:
Paykoanalyytikoista on tullut myyttisiä kaiken syvällisimmin tietäviä guruja, joiden lausuntoihin joko ihaillen alistutaan tai sitten ne herättävät melkein väkivaltaista vastarintaa ja kapinanhalua.
RR selviää mielestäni hyvin yllä olevassa kirjallisessa dialogissa. Hän uskaltaa lähteä omasta kokemuksestaan ja kohdata Reekolan mielipiteitä niistä lähtien. Koska Reekola on sitäpaitsi nainen niin rohkeasti tehty.
Olen nyt kuitenkin sitä mieltä että #Meetoo liike on hyvästä. Koska se on naisten kolektiivinen kapina, niin se voi saada aikaan jotakin hyvääkin ja muuttaa kulttuurin epämielyttäviä piirteitä.
Samalla tässä touhussa häviää tietoisuus siitä, että se on naiset jotka itseasiassa ohjailevat sitä kuinka normaaleissa suhteissa sukupuolisuutta hoidetaan. Aloitteen tekevät miehet ovat , vastenmielisesti, sopeutuvia jos partneri ei halua sukupuoliyhteyttä. Normaali mies turhautuu mutta ei rupea väkivaltaiseksi .Pitkän päälle hän oppii mitä häneltä vaaditaan jotta hellyydestä voidaan siirtyä itse aktiin.
Parisuhteeseen kuuluva hellyys on ihan toinen asia.
Naisen reaktio on usein jakaantunut. He eivät tykkää siitä jos heitä pidetään vain sukupuoliobjekteina, mutta he loukkaantuvat myöskin siitä jos mies ei osoita kiinnostuksen oireita.He ottavat sen henkilökohtaisesti luullen että nyt mies ei enään tykkää hänestä koska hänessä on jotain vikaa.
Sukupuolinen väkivalta kuuluu aivan eri kategoriaan. Siinä pelaavat nuo primitiiviset reaktiot jotka ovat usein seurausta juuri siitä, että mies tuntee tai onkin tullut torjutuksi tai hylätyksi. Käytännön tasolla , ei siis teorioiden, on usein kyse alkoholista joka on viennyt mieheltä itsekontrollin ja hän tuntee vain halua ja sitä mihin hintaan tahansa.
On aivan toisen tason kysymys silloin kun on esimies-alainen suhde tai silloin kun väkisinmakaamisia käytetään vihollisen nöyryyttämiseen.
Esimies -alainen suhde (tai mikä tahansa riippuvuussuhde) on tyypillinen väärinkäyttötilanne. Se koskee molempia osapuolia. Esimies voi pakoittaa eriasteiseti alaisensa seksiin. Mutta myöskin alainen voi käyttää seksiä karriäärimahdollisuutena. Molemmat vahingoittavat itseään ja toisiaan.
Kuviot elämän alussa ovat monimutkaisia. Vaikka lapsi onkin syntyessään totaalisesti riipuvainen huoltajastaan, niin sillä on psykolooginen yliote huoltajaan joka reagoi totaalisella sopeutumisella lapseen. Syntyy kaksinpeli joka jatkuu koko elämän ja joka heilahtelee riippuvuus -riippumattomuus janalla ja se koskee molempia osapuolia.
Kasva poika saavuttaa suhteellisen vapauden äitiinsä nähden, mutta yleensä hän on varuillaan jotta ei lankeaisi takaisin riippuvuuteen. Äiti puolestaan käy läpi surutyötä joutuessaan luovuttamaan lapsensa maailmalle ja tekee usein vastarintaa yrittäen pitää lapsen riipuvaisena itsestään . Jne jne loputtomiin. Isän osuus , joka on ratkaisevan tärkeä saa jäädä toiseen kertaan.
Haa, kiitos taas, Markku, viisaista sanoistasi.
Blogistilla on syytä olla pollea silloin, kun hän saa kommenttina paljon parempaa tekstiä kuin on itse pystynyt tuottamaan.
No, varmaan on niin, että blogit voivat parhaimmillaan toimia erinomaisina keskustelukatalysaattoreina.
Koska kun (taas) kerran on puhetta näistä erilaisista pikakenttätuomioistuimista, niin läntätäänpähän tähän vähän ortodoksista todistusta:
”Sinä päivänä kun avaat suusi puhumaan jotakuta vastaan, voit pitää sieluasi kuolleena Jumalalle ja kaikkia kilvoituksiasi turhina – vaikka olisitkin ajatellut tarkoituksena olleen puhua opetukseksi ja rakennukseksi.”
(Pyhä Iisak Niniveläinen Kootut teokset s. 443)
Jotenkin on pitemmän päälle vaikea uskoa, että lopulta meetoo kamppania tuottaisi jotain erityisen hyvää. Sillä sitä ei toivottua käyttäytymistä ei ole mitenkään määritelty. Joten lopulta kukaan ei tiedä missä menee rajat.
Pekka: Huomasitko, mitä Iltiksen päätoimittaja Ulla Appelsin kirjoitti omassa kolumnissaan sekä Aku Louhimiehen tapauksesta että Tukholman teatterin johtajan Benny Fredrikssonin kohtalosta? Jälkimmäinen teki itsemurhan, edellinen toivottavasti ei. UA kirjoitti mm. näin:
”Fredrikssoniin kohdistui paljon me too -kampanjan nostattamaa jyrkkää kritiikkiä, siitä huolimatta, että seksuaalisesta ahdistelusta häntä itseään ei syytetty. Me too -kampanja onkin alkanut laajentua alkuperäisestä eli seksuaalisen ahdistelun kitkemisestä koskemaan kaikkea mahdollista huonoa tai huonoksi määriteltyä käytöstä. Fredrikssonin kohtalon jälkeen hiipii mieleen ajatus, että jos jokainen väärä toimintatapa vuosien takaa alkaa johtaa kenttäoikeuteen, kuinka monta hautaa pitää vielä kaivaa?”
Hannu, tänään taas pari miestä pääsi tapetille huonoista tavoistaan naiskollegoja kohtaan. Kennet Greve on hyllytetty Kansallisbaletin johtajan pallilta epäasiallisen toiminnan takia. Me too -kampanja kantaa edelleen satoaan…
Periaatteessa kampanja on kannatettava asia. Käytännössä mennään lujaa ja varmaan ylilyönnitkin ovat arkea. Jättäydyin itse aikoinaan ulkopuoliseksi, vaikka olisi ollut mahdollisuus manita ja mainostaa paria kourimiskokemusta. Kun ne olivat tuntemattomien suuruuksien tekosia, olen alunperin vain luokitellut ne satunnaisiksi ”mulkkumaisuuksiksi”. En muistele niitä traumatisoituneena. Ylipäänsä en nyt enempää muistakaan.
Paljon pahempaa oli yliopistomaailmassa koettava maskuliininen vallankäyttö, joka oli 1900-luvun puoella ainakin henkistä laadultaan ja saattoi vaikuttaa urankehitykseen. Sitä vastaan oli mahdotonta kampanjoida saamaatta suoraan pilkkaa omaan nilkkaansa. Ja kun kaikki kilpailivat keskenään vallasta, lojaalia yhteisrintamaa sortajaa vastaan oli mahdotonta aikaansaada.
Siinä oppi, vaikkakin pelosta, Iisak Niniveläisen viisauden, jota siteerasit. Samaa vaikenemisen viisautta jo Jaakobin kirjekin sanoittaa osuvasti: ”Jos joku luulee olevansa Jumalan palvelija, mutta ei pysty hillitsemään kieltään, hän pettää itsensä ja hänen jumalanpalveluksensa on turha.” (Jaak. 1:26). ja edelleen: ”Samoin kieli on pieni jäsen, mutta se voi kerskua suurilla asioilla. Pieni tuli sytyttää palamaan suuren metsän. Ja kielikin on tuli;” (Jaak. 3:5-6).
Tuli voi puhdistaa, mutta kyllä se ensinnä polttaa ja jättää pahat vammat, ongelmalliset arvetkin. Tämä koskee sekä alkuaan liekitettyjä että takaisinmaksettujen tulitusten kohteita.
Päivi: Jep, yliopistolla ovat tainneet vallita (ties vaikka vieläkin vallitsisivat?) Viidakon lait? Kaikkien sota kaikkia vastaan? Hammurabin laki?
Kumma muuten, miten kielenkäytössämme aijna vain elävät ja voivat pulskasti sanonnat KOSTO ELÄÄ ja KOSTO on suloinen!
PS: Niniveläisen viisaus koskee SEKÄ naisia ETTÄ miehiä!
Yliopistossa vallitsi itse koettujen traumojen kosto, kun pääsi hallitsevaan asemaan. Kosto siis eli välittömättömästi ja välillisesti.
Yksi Raamatun kertomus kostosta on mielestäni hyytävin. Kainin tarina. Joku voi tappaa hengellisenkin kunnianhimon takia. Kostaa murhalla sen, että toinen on saanut armon Jumalan edessä.
”Taiteilija Luojan armosta” voi olla kriisin paikka ohjaajalleen.
Päivi: Loppukaneettisi toi mieleeni villin lännen elokuvat, joista olen aina digannut. Nyt kun niitä miettii, niin kostohan noissa on se kantavin teema. Silmä silmästä, hammas hampaasta mennään. Ja lisäbonus: Jos varastat hevoseni, saan hirttää sinut…!
Ehkäpä tästä häpäisemisen tavasta syntyy häpäisemisen kulttuuri, jota aletaan pian käyttää kaikkia kohtaan. Valikoimatta lainkaan sitä onko kohteena mies, vai nainen.
Pekka: Päädymmekö näin siihen lopputulokseen, että vain ja ainoastaan pahuus on tässä maailmassa sukupuolineutraalia meininkiä?
Tositarina eräästä seurakunnasta
Nuori kirkkovahti neuloi ahkerasti joutoaikoinaan, kun ketään vierailijoita ei ollut kirkossa. Työssä oleva suntio kulki hänen ohitseen (Komea, nuori mies) ja heitti aina jonkun kommentin: kylläpä puikot heiluvat reippaasti, mukavaa nähdä ahkeroiva nuori, ei vieläkään yhtään vierailijaa jne..
Seuraavana päivänä saapuu kutsu vastaavan papin luo. Syytös seksuaalisesta häirinnästä.
Vastaava pastori olisi ollut valmis hautaamaan jutun tosiasiat kuultuaan, mutta suntiopa oli fiksu. Jos nuori nainen ei tiedä mitä on seksuaalinen häirintä, on hänen opittava se nyt.
Pidettiin kolmen hengen palaveri.
May: Vaan entäpäs jos nuori kirkkovahti tulkitsikin, että suntio katsoi häntä HIMOITEN?
Kauhistun välillä kun olen mielestäni osoittamassa hellyyttä viehättävälle vaimolleni ja viime hetkellä tajuan, että siinä onkin joku muu, saman oloinen. Semmoista erehdyksestä äkkiä saisi häpeällisen maineen. Eikä selitykset auttaisi mitään.
Niin, Pekka, tuollaisesta nukahtamisesta / unohtamisesta / samastumisesta / unelmoinnista voipi todellakin seurata vaikka millaista sotkua…
Onko se sitten niin, että totuus tekee vapaaksi? Kun kaikista ihmisistä on kerrottu kaikki julkisuuteen, niin sitten olemme vapaita? Vai olisiko ollut toinenkin mahdollisuus? Joskus on ollut esillä kysymys: Mihin miehiä tarvitaan? Ei kai enää mihinkään.? Kun isäksi sopii se höyryävä typpipytty sairaalan varastossa. Raiskaus avioliitossa on uusinta uutta. Tarvitaan lomake, jolla todistetaan, että asia on yhteisymmärryksessä tapahtunutta. Jos allekirjoitettua lomaketta ei löydy, niin varkjele nahkaasi mies. Onneksi näin vanhemmiten lomakkeen tarve vähenee ja luultavasti saan vielä köllähtää mummon viereen parisängyn puolikkaalle ilman kirjallista lupaa ja toivottaa hyvää yötä ja kauniita unia. Olisiko asia ilmaistava ilmailutermein. Pensa on loppunut, motti sammunut, kone tekee hallitsemattomia immelmanneja viimeiseen pysäykseen asti?
Lauri: Hieno syöksykierrekuvaus sinulla. Vaan älähän unohda Trumpia ja Stormy Danielsia. Toisaalta: Media pitää huolen siitä, että et unohda, vaikka tahtoisitkin.
Nyt kun kaikki on meetoota, niin lopulta sitä ei enää ole mikään. Näin käy yleesä kaikille määrittelemättömille asioille.