Vieno ja harmaapää

Vieno selvisi vaikeasta vammasta ja harmaapää on käynyt koputtelemassa ikkunan takana. Siinä muutamia ilon aiheita.

Maailmaa syleilevien ja kriittistenkin tekstien jälkeen laitan tämän postauksen. Se vastaa palmusunnuntain aaton ajatuksiani, kun ehtookellot soivat viereisessä Joutjärven kirkossa.
_ _ _
Talvi on purrut kiinni yllättävän lujaan. Eilinen auringonpaiste, muutama pakkasaste ja hohtava uusilumi saivat silmät sirrille ja tiaiset laulamaan. Muutamat kurkistelivat pönttöihin. Se oli merkkinä myös minulle.

Otin mehiläispesien edestä pois lumelta suojaavat vanerit – enkä liian aikaisin. Tänään nimittäin ensimmäiset mehiläiset tekivät jo puhdistumislentonsa ja pudottivat hangelle ruskean merkkinsä.

Iltapäivällä nousi kuitenkin tuuli, joka sirotti hanget täyteen roskaa. Monet mehiläiset olivat pudonneet pesän edustan kuoppiin ja kylmään. Jähmettyneet mehiläiset keräsin huoneen lämpöön ja niiden toinnuttua palautin pesiinsä.

Tämä on ehkä turhaa hempeämielisyyttä, mutta minulle osa pääsiäiseen valmistautumista. Vanhat kristityt ovat pitäneet talven jälkeen pesästään ulos tulevaa tai kennostaan kuoriutuvaa mehiläistä kuvana Kristuksesta.
_ _ _
Toinen Kristus-kuva on pääsiäismuna, josta kuoriutuu tipu. Monena vuonna meillä on ensimmäinen kanaemo näihin aikoihin alkanut jo haudontansa. Nyt kuitenkin kylmä maaliskuu on viivyttänyt haudonnan alkua. Untuvikoilla olisi ankarat oltavat, jos ne kuoriutuvat hankien ja pakkasten keskelle, vaikka kyllä toimellinen emo saa pesueensa hoidettua kylmänkin aikana. Sitä paitsi kanalassa on lisälämmitys.
_ _ _
Nyt ajattelin kuitenkin kertoa Vienosta, joka on aiempina vuosina hautonut ja hoitanut pesueen. Vieno ei ole aiemmin kiinnittänyt erityisesti huomiotani. Se on sopuisa, munii, antaa muille tilaa. Vieno edustaa meillä maatiaisen alkukantaisempaa perimää. Se on pieni, varovainen, sitkeä hautoja, väritykseltään ruskean ja valkean pilkukas, vähän kuin metsäkanalinnut. Näin se tulee parven kantaäitiin, nyt jo yhdeksänvuotiaaseen ja edelleen hyväkuntoiseen Barryyn, jolla on samat ominaisuudet.
_ _ _
Runsas kuukausi sitten Vieno oli jäänyt illalla lattialle muiden noustua orsille. Huomasin pian, ettei se pysy jaloillaan. No, monessa tapauksessa vesuri olisi heilunut. Vieno oli kuitenkin reipas ja kohotti päätään. Sen silmissä ei ollut kuolemaa lähestyvän, kyyhöttävän kanan väsynyttä katsetta.

Annoin sen maata patterin vieressä ja nostin monta kertaa päivässä juomaan. Jyvät se sai eteensä. Kana oli aktiivinen ja sen liikkeissä oli vastetta. Jalat eivät vain toimineet. Viikon kuluttua sen vatsa oli turvonnut ja ihossa mustelmia. Seuraavassa vaiheessa kanan takavasemmasta kyljestä alkoi tulla ulos märkää.

Samalla se oli jo alkanut istua orrella ja vähitellen kävellä. Pesin Vienon märkivän kyljen pari kertaa lämpimällä vedellä ja desinfioin. Kyljen päälle tuli suuri rupi kuin kanneksi. Sen alla kasvoi uutta ihoa. Viikko sitten rupi irtosi. Vieno on jälleen täysin terve ja käyttäytyy normaalisti.

Tänään tein lopputarkastuksen. Terveen uuden ihon keskellä törrötti pystyssä terävä, miehen sormenkynnen kokoinen luunpala. Totesin, että se heiluu. Irrotin luunpalan ja desinfioin aukon ihossa.

Nyt jälkikäteen osaan antaa jonkinlaisen diagnoosin. Ilmeisesti kanan takaosaan on tullut jokin isku ja sen seurauksena murtuma. Irronnut luunsiru oli aiheuttanut tulehduksen. Elimistö työnsi sirun ulos ruumiista. Otin kanan muutaman kerran sisälle erityisruokintaan ja annoin kuorittuja auringonkukan siemeniä sekä vettä niin paljon kuin se halusi. Sitkeät linnut saattavat selvitä vammoista, kun toipumiseen annetaan aikaa ja huolenpitoa.
_ _ _
Entä harmaapää? Tammi-helmikuussa lintujen ruokintapaikalla ikkunan takana näkyi poikkeuksellisen paljon urpiaisia ja punatulkkuja tavallisempien tiaisten lisäksi (tali-, sini-, hömö-, kuusi-). Tiaiset nakuttelivat rasvapatukkaa välillä seuranaan käpytikka ja tietysti oravat.

Auringonkukan siemeniä hakevat maasta kyyhkyset, jotka lehahtavat paikalle pareittain. Tosin nyt on yksi vähemmän. Hangen jäljistä ja irtosulista päättäen joko haukka tai pöllö on myös saanut evästä ruokintapaikalta. Sitten paikalla on käynyt usein minulle aiemmin vieras tikka, selästä vihreä ja päälaelta harmaa.
Tervetuloa harmaapää! Hymyilemme Riitan kanssa toisillemme. Totta tosiaan, kummankin hiuksissa on jo harmaata.

  1. Kuinka olisi Vienolle käynyt pelkkien kanojen parvessa? Muut kanat olisivat saattaaneet nokkia heikon ja kävelykyvyttömän hengiltä. Toisin on kukkojen paimentamassa parvessa. Usein panen merkille, että vanhimmat parven kanat – Barry ja Hunio, ovat kukon vierellä orrella. Viime aikoina yleensä joku parvemme neljästä kukosta on ottanut Vienon kainalokanakseen, suojatikseen.

  2. Kiitos blogista, joka loi pääsiäistunnelmaa. Olipa mukava lukea pienen Vienon selviytymisestä. Sitkeä tapaus selvästikin ja hyvä kunnon peruskana. Hienoa, että joku kukoistakin on sen huomannut :). Se, että mehiläisetkin pelastuivat tekee mielen iloiseksi :). Olet erinomainen hoitaja!

    Tämä talvi on ollut todella vaihteeksi kylmä vai pitäisikö sanoa sellainen normaali ja itsekin olen pihallamme päivittäin ruokkinut erilaisia tiaisia, tikka käy tietty myös ynnä ruokintalaitetta hyödyntävät oravatkin. Yksi hyvin rohkea. Saa mennä aivan lähelle ennen kun suostuu poistumaan ja antamaan taas tilaa linnuillekin.

    Pihamaalla pikkuvarpuset vakiojoukkoa vaan keltasirkut ovat jostain syystä suosikkejani ja kauraa on mennyt runsaasti. Närhet osaltaan pitävät siitä huolen. Lajilleen uskollisena suuri parvi keltasirkkuja pyrähtää vähimmästäkin häiriöstä tiehensä paitsi sitten se yksi, joka ei jenginsä suojaa taida oikein ymmärtää. Liikuttavaa katsella pikkuista, joka mielestäni vähän ällistyneenä katselee ympärilleen, että mihins ne muut oikein katosivat. Nokkii vähän aikaa omia aikojaan, kunnes sitten pyrähtää kaikessa rauhassa muiden perään. 🙂

    Tietysti haukka on apajan löytänyt ja välillä höyheniä pihalta löytyy. Minua se surettaa eikä mieheni huomautus oikein lohduta, että pitää muutens haukkojenkin syödä ja luonnossa homma nyt vain noin hoituu. Jos suinkin satun paikalle, hätistän haukan pois ilmoittaen, että ei millään pahalla vaan minun silmien alla tällä pihalla et ruokaile. Noh, vähänän höperöä tietenkin. 😀

    • Kiitos Tarja teidän pihan kuulumisista. Mukava, että teillä käyvät myös keltasirkut ja pikkuvarpuset sekä närhet. Niitä ei meillä ole talvella näkynyt, varmaankin siksi, että en ole laittanut kauraa esille. Sitä on kyllä kanalassa ja kesällä varpusia tulee ruokailemaan kanojen kanssa.

Kirjoittaja

Pekka Särkiö
Pekka Särkiö
Kenttäpiispa evp. ja Vanhan testamentin eksegetiikan dosentti. Keski-Lahden seurakunnan vs. kirkkoherra 4.3.2024-30.8.2024. Harrastan mehiläistarhausta ja maatiaiskanojen kasvatusta, esteratsastusta ja nykyaikaista viisiottelua. Minulle tärkeitä asioita ovat luonto ja sen elinvoiman turvaaminen, ekologinen elämäntapa, historian tuntemus sekä kestävän yhteiskunnan puolustaminen.