Kansankirkon piispainkokouksessa pari viikkoa sitten piispa Salomäki nosti yhteyden kysymyksen pöydällä , joka oli toivomus edetä herätysliikkeet huomioon ottaen ja avata teologinen keskustelu virkakysymyksestä , koska se jäi kesken 1980- luvulla .
Luterilaista kansankirkkoa ja laajemminkin on vaivannut sisällön avaaminen , kun katsotaan vanhurkauttamisopin olevan suoraan apostolien opetuksista nousevaa ja sitten toistetaan usein että evankeliumi puhtaasti saarnataan ja sakramentit oikein jaetaan ja piste . Luterilaisuuden hajaannus johtuu mielestäni juuri siitä että otsikoiden taakse voi kätkeä omaa ajattelua , miten itse kokee sen parhaaksi . Kuten Salomäki alkupuheessa totesi että ne jotka kokevat kuuluvansa Kristuksen ruumiiseen tulisi voida jaksa sakramentteja . Tämä lause kuullostaa enemmän kokemuskristillisyydeltä kuin raamatusta ja luterilasta opista nousevana opetuksena. Eihän peruste ole siinä miten joku kokee asiat kristinuskossa .
Mitä on puhdas evankeliumin julistus tai oikea oppi tai kirkon tuntomerkit , voiko niistä poimia jonkun ja unohtaa muut ?
Oikean opin ydin on lain ja evankeliumin erottaminen toisistaan ja nämä molemmat tulee kohdata ihmisen sydämen . Kaikki kaatuu jo siihen , jos ei lakia julisteta ja kehoiteta parannukseen tai ei evankeliumia julisteta syntiään katuville . Jos lain saarna ja kehoitus parannukseen puuttuu me käytännössä kiellämme syntisyytemme , lain tehtävä on avata meidän omatuntomme . Ulkoiset merkit toimivat ja vahvistavat sisäistä sydämen uskoa ja niiden merkitys avautuu meille pelastuksen välineinä .jossa Kristus on todellisena läsnä . Voisi kysyä missä on julistus synnistä , katumuksesta , lain saarna , kehoitukset parannukseen jne . Mitä armolla tekee ihminen jos ei sen tarvetta tuoda edes puheissa . Tuomiosunnuntaina asia realisoituu ikävällä tavalla ja jos muuta aiheesta sanota niin ainakin että kaikki pelastuu .
Voisi sanoa että piispakunta etsii ulkoisia vastauksia vaikka ongelmat ovat sisäisiä . Tunnustuskirjoja siterataan inhimmillisen sovun jatkeeksi tai jopa argumenttina pelkän otsikon mukaan ja sisällön saa sitten tulkita kukin oman mielensä mukaan . Ehkä toivomus sisältää ajatuksen ettei kansankirkko ajaudu vielä syvemmälle ja uskon että on piispoja että tämä nykyinen linja herättää epäoikeudenmukaisuutta myös ja omantunnon tuskia .
Kaikki opissa sisältäen armonvälineet ovat ensisijaisesti sisäisiä. sydämen asioita , joiden kautta Jumala kirkastaa meille pelastuksen Kristuksen tuntemisen kautta . Kristus oppi on tarkoitettu kohtaamaan meidän sydämen ja siihen kuuluu että Kristus on päänä ei profeettana tai alkuunpanijana ainoastaan vaan rakentajana ja uskon täyttäjänä , elämän antajana . Jos tahdotaan pitäytyä vain ulkonaisiin asioihin ja järjestykseen edes tuntematta esim. armonvälineiden merkitystä tai saati sitten kaikkea mitä kätkeytyy Kristuksen oppiin niin vähäinen hapatus hapattaa koko taikinan . Kun ihminen etsii kompromisseja etsien vapautta niin se vie halvan armon tielle pois armon vapaudesta . Kirkollinen tekopyhyys , jossa korostetaan miten syntisiä ollaan ja voivotellaan maailman menoa , joka on vastuunpakoilua ja monesti halua pitäytyä omiin rakkaisiin synteihin .
Erikoista on aina vedota ettei mikään ole täydellistä kirkossa , jossa kuvastuu mihin katse on suunnattu ja se on pois uskonalkajasta ja täyttäjästä useimmiten . Me tiedostamme olevamme kaikki syntisiä mutta Jumalan edessä katseemme tulee olla häneen ja se tulisi määritellä kirkon , seurakuntien ja yksittäisten ihmisten suunnan .
Piispakunnan tulisi tarkastella oppia tunnustuskirjojen ja sanan kautta omaa kaitselmusta mihin ne velvoittavat ja miettiä Jumalan sanan merkitystä . Kansankirkon portinvartijat ovat avanneet ovet , idelogiselle vaikuttamiselle , poliittiselle vaikuttamiselle ja tuoneet kirkkoon Jumalan vastaisia asioita ja samalla määrätietoisesti määritelleet oikean ja väärän ja se on syrjivää kaitselmusta . itsekritiikki on poistanut olemassaolollaan . On vain monimuotoista kristillisyyttä , kaikki mukana pitäen ( paitsi jotkut ) , kaikki on vajaata eikä täällä ole täydellistä ihmisten kesken ja saarnat on korvasyyhyyn puettuja mielisteleviä juttuja jotka ovat aiheuttaneet kirkosta joukkokatoa .Kun ihminen astelee kirkkoon hän tulee omien syntiensä ja kipujen kanssa , mutta se ei johda parannuksen tielle jos se armo tuodaan väärin ja kaikkia syleileväksi anteeksiannoksi ilman vähäisintäkään katumusta . Jumalanpalveluskaavat ovat se oljenkorsi ollut monelle käydä kirkossa vaikka siihen ei ole liittynyt juuri saarnasta nousevaa yhtenäisyyttä .
Kristillisyydessä on ensimmäinen asia oman elämän suunnan tarkistaminen ja tässä kontekstissa se tarkoittaisi kriittistä tarkastelua omaa kirkkoa kohtaan oman vastuun kautta .
En ihmettele miksi luterilaisuus on hajaantunut kuten muissakin kirkoissa on tapahtunut ja se syy on etteivät ne opeta oikeaa oppia joille se on uskottu . Siksi luterilaisuudesta kuulee niitä virheellisiä kommentteja kun se todella on näyttäytynyt siltä mitä kommentit kertovat .
Jos piispakunta myöntyisi antamaan ehtoollislupia herätysliikkeille , olisko se lopullinen ratkaisu kiistaan?
Olisko se hyvä kuitenkin edelleen hyvä herätysliikkeille olla piispallisessa kaitselmuksessa ?
Onko Salomäen toive mahdotonta edes avata keskustelua teologisesti virkakysymyksestä , kun piispakunnan tiedämme aikaisemmat linjaukset ?
Eikö kysymys ole laajempi kuin vain Virkakysymys ?
Supistetaanko luterilaisuudessa usein luterilaista oppia kun ei avata tunnustuskirjojen lauseista sisällöllisesti ? Ei kai Augustinus tarkoittanut vain ulkoista elämää ilman sisäistä ?
Tuo narratiivi halutaan pitää voimissaan että tuomitaan naisia kun tahdotaan pitää kiinni raamatun sanasta , joka on valheellinen väite .
Elämme aikaa jossa useissa asioissa tieteellä ja tutkimuksilla ei ole mitään painoarvoa , eikä niistä haluta kommentoida eikä esittää perusteluita miksi näin tilastot osoittaa . Joka osoittaa että silloin kansankirkkoa hallitsee ja vaikuttaa ulkoapäin tulevat voimat . Seurakuntavaalit ovat yhteiskunnallisia vaikuttamiskanavia jotka toimivat politiikan jatkeena ja tuovat omia arvojaan kirkkoon . Ja onhan se absurdia että kirkkovenettä ohjataan ulkoapäin eikä sisältä ne ihmiset jotka hengellisessä mielessä ovat sen näkyvän ruumiin jäseniä . Monilla kirkossa on huoli jos kirkosta lähtee ne ns. konservatiivit pois että kirkot tyhjenee täysin . Siellä olisi sitä vapautta sitten olla kun kukaan ei kyseenalaista naispappeutta eikä ssp vihkimisiä ja se kirkossa toteutuisi myös ne tutkimustuloksista nousevat asiat miten jäävä enemmistö suhtautuu liturgiaan , saarnoihin ja moniin traditionaalisiin menoihin, joka muuttaisi kirkon olemusta täysin. Tämä on selvä näkyvä suunta , mitäs sitten tehtäs kun kirkon oven saranat ei enää liiku ? Talous pakottaisi myymään tiloja entistä enemmän .
Kirkon sisäinen jakautuminen kahteen on katsottu muutamissa kirkoissa pelastavaksi kysymykseksi kirkon olemassaolon kannalta , mutta Suomessa tämä näyttää lähihistorian valossa epätodennäköiseltä kun katsoo sitä suuntaa miten kirkko on suhtautunut herätysliikkeitä kohtaan tai piispojen omapäisyyttä viedä kirkkoa yhteen suuntaan
”Suomessa tämä näyttää lähihistorian valossa epätodennäköiseltä, kun katsoo sitä suuntaa. miten kirkko on suhtautunut herätysliikkeisiin.” Kysyisin myös, miten herätysliikkeet ovat suhtautuneet kirkkoon. Ei muuten ole mielestäni ihan asiallista puhua yleistäen herätysliikkeistä. Liikkeitä on useita ja eräät ovat hajaantuneetkin. Niinpä suhtautuminen kirkkoon ja sen virallisiin päätöksiin tai vallitseviin käytäntöihin vaihtelee.
Olet oikessa ei tulisi niputtaa kaikkia herätysliikkeitä . No näillä kirkkokansan väellä on ollut jännitteinen suhde kansankirkkoon joka on vain kärjistynyt ja näkisin sen johtuvan radikaalimmasta suunnasta kansan kirkon piispojen ja yhteiskunnan paineiden vuoksi . Minä nimitän sitä pietistiseksi kirkkokäsitykseksi jossa kirkkoa rakennetaan kirkon sisään , vaikka tämä on väärä tulkinta ehkä joiden mielestä
Ehkäpä herännäisyyttä, kuten rukoilevaisuutta, lestadiolaisuutta jne. voidaan sitten syyttää kirkon rakentamisesta kirkon sisään joillakin mittareilla. Saihan myös Hedberg oman osansa virallisen kirkon taholta. Toisaalta Paavo Ruotsalainen korosti – Kristuksen sisällistä tuntemista, kuten Paavali – toisaalta ei häntä ainakaan voida tekopyhyydestä ehkä syyttää.
Edes seppä Högmanin tyttären Margareetan kanssa Paavo ei säilyttänyt hengen yhteyttä; kun Margareetta kyseenalaisti Paavon ryyppäilyä (itse asiassa Margareetta asetti Paavolle ansan), Ukko-Paavolta tuli tulinen vastaus: ”Mene helvettiin! Oletko sinä minun rippi-isäni tai kuluuko se sinun kukkarostasi?” Ryyppäilyn lisäksi Paavoa syytettiin myös karkeasta kielenkäytöstä; sikäli hän kyllä muistutti Lutheria.
Niin asioilla on monia puolia ja itse kukin näkee asiat omasta näkulmastaan , kokemuksien ja hengellisen ymmärryksen kautta . Ja me nimitämme asioita joillakin nimillä jotka voivat toisille kertoa ihan muuta . Niin pietismiä ja herätysliikkeitä voidaan katsoa ja kritisoida tai kehua monesta näkökulmasta käsin . Ja yksi totuus on mahdoton antaa . Siksi olisi hyvä juuri pyrkiä pois otsikkotason keskustelusta ja syventyä erilaisiin tulokulmiin . Ja mahdollista on tietysti olla väärissä käsityksissä asioissa ja ehkä tämä foorumi on näille se paikka missä voimme tarkastella niitä ja saada laajempaa käsitystä asioista . Pientä provosointia täytyy harrastaa keskustelun virittämiseksi 🤣
Lyhyesti todettuna pietismin taustanahan oli Isovihan aika ja kaavoihin kangistunut kirkko. Pietismi taisi tehdä lähinnä loven papiston erityisasemaan ja mursi samalla sääty-yhteiskunnan. Papisto tuon nimen tälle liikkeelle antoi. Kun etuoikeuteen puututaan herättäähän se luonnollisesti vastareaktion.
Toiseksi, jos asetetaan Ruotsalainen ja Hedberg vastatusten, niin miten sovittaa heidät yhteen myös inhimillisesti katsoen: Itäsuomalainen köyhä talonpoika ja varsinaissuomalainen pappi. Voi olla, että on hieman vaikea yhdistelmä luonteitten puolestakin.
Toki nuo asiat on myös vaikuttanut , mutta Hedberg koki asian vaikeaksi erkaantua , mutta perustellusti hän vetosi Raamatun opetuksiin eron syyksi . Pietismin asiassa asia näyttäytyy minusta siltä että se laiska ja luopunut kirkko kuitenkin puolusti kirkonoppia oikeilla argumenteilla , mutta en nää asiaa yhtään rinnastettavaksi meidän suomen kansankirkolliseen tilanteeseen . Niin mahdontonta kun oli silloin yrittää yhdessä korjata tilannetta niin se näyttää Suomessa samalta . Kansankirkon piispojen puolustuksessa ei ole teologisia perusteita .
Hyvä veli Marko tässä sinulle yksi näkökulma ja kysyn millaisia korjaus – sarjoja esität pietismistä ? Eikö kristillisyys tulee aina yhdistää ja viedä ihmisiä Kristuksen luo ja elää hänen armotekojensa varassa . Olet lukeneena miehenä varmasti seurannut pietismin jalanjälkiä ja aiheesta lukenut paljonkin , minulla on ihan kokemuksia myös käytännöstä pietismistä kokemuksia ja nään siinä paljon niitäkin asioita jotka ei vie yhtenäisyyteen eikä se ole mikään yhtenäinen oppirakennelma . Miten kommentoit lainattua tekstiä joka alla , miten pietismi opettaa hoitamaan perheen hengellistä kasvatusta ?
Sekä Raamattu että Martti Luther antavat kotihartauksille ja kodin hengelliselle elämälle poikkeuksellisen suuren painoarvon. Luterilaisessa opissa kotia pidetäänkin ikään kuin ”pienenä kirkkona”, ja perheenpäällä tai vanhemmilla on raamatullinen velvollisuus opettaa uskoa lapsilleen ja palvelusväelleen.
Tässä on koottuna se, mitä Raamattu ja Luther opettavat kotihartauksista:
1. Mitä Raamattu puhuu kotihartauksista ja kodin opetuksesta?
Raamatussa uskon harjoittaminen ja opettaminen ei rajoitu temppeliin tai synagogaan, vaan sen keskus on koti.
Jatkuva läsnäolo arjessa (5. Mooseksen kirja 6:6–7): ”Nämä sanat, jotka minä tänä päivänä sinulle annan, jääkööt sydämeesi. Teroita niitä lapsillesi ja puhu niistä kotona istuessasi ja tietä astuessasi, maata pannessasi ja ylös noustessasi.” Tämä on vanhatestamentillinen perusta sille, että Jumalan sana kuuluu kodin jokaiseen hetkeen – aamuin, päivin ja illoin.
Perheen yhteinen päätös (Joosua 24:15): ”Mutta minä ja minun perheeni palvelemme Herraa.”
Vanhempien kasvatusvastuu (Sananlaskut 22:6): ”Ohjaa lapsi heti oikealle tielle, niin hän vanhanakaan ei siltä poikkea.”
Alkukirkon kodit (Apostolien teot 2:46): Alkukirkon kristityt kokoontuivat temppelin lisäksi jatkuvasti kodeissa: ”He mursivat kodeissaan leipää ja nauttivat ruokansa riemullisin ja rehellisin sydämin, ylistäen Jumalaa.” Uudessa testamentissa puhutaan usein myös ”kotiseurakunnista” (esim. Room. 16:5).
2. Mitä Martti Luther opettaa kotihartauksista?
Lutherille koti oli uskonelämän perusyksikkö. Hän näki, että jos uskoa ei opeta ja rukoilla kotona, kirkonpenkissä istuminen sunnuntaisin jää hedelmättömäksi.
Koti on ”pieni kirkko”: Luther katsoi, että perheenisä tai perheenäiti toimii kodissaan ikään kuin piispana tai pastorina omalle perheelleen. Heidän tehtävänsä on pitää huolta siitä, että perhe kuulee Jumalan sanaa.
Vähä katekismus oppikirjana: Luther kirjoitti kuuluisan Vähän katekismuksensa(1529) nimenomaan kotihartauksia varten. Jokaisen pääkappaleen (kuten kymmenen käskyä tai Isä meidän -rukoilu) alussa lukee ohje: ”Miten perheenisän on se väelleen mahdollisimman yksinkertaisesti opetettava.”
Säännölliset aamu- ja iltarukoukset: Vähässä katekismuksessa Luther antaa aivan konkreettiset ja lyhyet ohjeet kotihartauden pitoon aamulla ja illalla.
Yhteenveto
Luterilaisen opin ja Raamatun mukaan kotihartaus ei ole mikään valinnainen lisä, vaan kristillisen elämän sydän. Sen tarkoituksena on juurruttaa Jumalan sana osaksi perheen jokapäiväistä arkea yksinkertaisen rukouksen, katekismuksen lukemisen ja virren laulamisen kautta.
Martti Luther kuvaa luterilaisissa Tunnustuskirjoissa perheenisää kodin piispana ja pappina, jolla on suora Jumalan asettama velvollisuus ja virka huolehtia perheensä hengellisestä tilasta. Tämä ajatus nousee vahvasti esiin erityisesti Isossa katekismuksessa ja Vähässä katekismuksessa.
Luther jakaa isän pappeuden ja tehtävän kolmeen pääalueeseen:
1. Kotiväen opettaminen (Katekismuksen opettaja)
Lutherille isä ei ole vain elättäjä, vaan perheen hengellinen opettaja. Vähän katekismuksen jokaisen pääkappaleen otsikossa Luther muistuttaa tästä virasta määräysmuodossa: ”Miten perheenisän on se väelleen mahdollisimman yksinkertaisesti opetettava.”
Ison katekismuksen esipuheessa Luther kirjoittaa ankarasti niitä perheenisiä vastaan, jotka laiminlyövät tämän: ”Jokaisen perheenisän velvollisuus on vähintään kerran viikossa kuulustella ja opettaa lapsiaan ja palvelijoitaan vuorotellen, jotta nämä tietäisivät ja oppisivat sen, mitä katekismuksessa on.”
2. Jumalan sanan ja rukouksen ylläpitäminen (Liturgi)
Kuten pappi johtaa jumalanpalvelusta kirkossa, perheenisän tehtävä on johtaa sitä kotona. Hänen tulee huolehtia, että perhe kokoontuu säännöllisesti sanan ääreen.
Ison katekismuksen kuudennen käskyn ja muiden opetusten yhteydessä Luther painottaa, että isän on valvottava, että kodissa rukoillaan aamuin ja illoin sekä siunataan ruoka. Jos joku kieltäytyy oppimasta tai rukoilemasta, isällä on oikeus evätä tällaiselta ihmiseltä ruoka ja juoma, sillä itsepäistä Jumalan sanan halveksuntaa ei tule kodissa sietää.
3. Esivallan ja hengellisen vastuun kantaminen (Kodin piispa)
Luterilaisessa opissa yhteiskunta jaetaan kolmeen säätyyn (kirkko, yhteiskunnallinen esivalta ja talous/koti). Koti on näistä vanhin, ja perheenisän valta rinnastetaan yhteiskunnan esivaltaan.
Luther toteaa Isossa katekismuksessa neljännen käskyn kohdalla, että isän ja äidin asema on korkein maallinen virka, koska Jumala on antanut heille edustajansa aseman maan päällä.
Isä on vastuussa suoraan Jumalalle siitä, miten hänen ”seurakuntansa” eli kotiväki kasvaa uskossa. Luther muistuttaa, että Jumala vaatii viimeisellä tuomiolla isiltä tilinteon heidän lastensa ja palvelijoidensa sieluista.
Martti Luther kirjoittaa tästä perheenisän hengellisestä vallasta, vastuusta ja kurinpidosta erittäin suorasanaisesti. Kun katsotaan Ison katekismuksen alkuperäisiä tekstejä, Luther perustelee nämä ankaratkin käytännöt nimenomaan Jumalan käskyillä ja sillä, että kodin järjestys on kaiken yhteiskunnan ja kirkon perusta.
Tässä ovat tarkemmat kohdat ja Lutherin perustelut valitsemistasi aiheista:
1. Jumalan sanan ylläpito ja kurinpito (Ruoan epääminen)
Tämä ajatus siitä, että itsepäisesti Jumalan sanaa halveksuvalta evätään ruoka ja juoma, nousee suoraan Ison katekismuksen lyhyestä esipuheesta.
Miksi näin ankara sääntö?
Lutherin teologiassa kyse ei ollut julmuudesta, vaan siitä, että perheenisän pappeuteen kuului suojella koko kotia synnin seurauksilta. Jos joku perheenjäsen tai palvelija tietoisesti pilkkasi tai kieltäytyi rukoilemasta ja oppimasta uskon perusteita, hän toi Lutherin mukaan Jumalan vihan koko talon ylle. Koska isä oli vastuussa Jumalalle talonsa hengellisestä tilasta, hänellä oli velvollisuus käyttää esivallan keinoja (kuten ruoan panttaamista tai talosta erottamista), jotta ihminen taipuisi parannukseen.
2. Kodin esivalta ja ”Kodin piispa” (Neljäs käsky)
Isossa katekismuksessa neljännen käskyn (”Kunnioita isääsi ja äitiäsi”) kohdalla Luther selittää, miksi vanhemmuus on niin korkea virka. Luterilaisessa opissa ajatellaan, että kaikki maailman kuninkaat, piispat ja tuomarit ovat saaneet valtansa alun perin tästä vanhimmasta säädystä eli isän ja äidin virasta.
Tämän vuoksi Luther kutsuu isää ja äitiä ”Jumalan sijaisiksi” maan päällä. Isän tehtävä pappina perheessä oli siis:
Suojella: Pitää huolta perheen ajallisesta toimeentulosta.
Kasvattaa: Kurittaa ja ohjata lapsia pois synnistä.
Johtaa alttarille: Huolehtia, että joka ikinen aamu ja ilta talossa polvistutaan rukoilemaan ja kiittämään Jumalaa.
Luther tiivistää Ison katekismuksen opetuksen vanhemmille painokkaasti: Jumala ei antanut lapsia vanhemmille siksi, että nämä saisivat heistä vain ajallista iloa tai hyötyä, vaan jotta heidät kasvatettaisiin Jumalan valtakuntaan. Jos isä laiminlyö tämän pappeutensa, hän on Lutherin mukaan ”oman talonsa pyöveli”.
Nykypietismi näkyy samanlaisena kuin sen Spener sen näki : ei me mitään muuteta vaan uudistetaan sitä teidän kuollutta uskontoa ja lopulta oppi muutetaan ja tuottaa tekopyhyyttä , näin oli Spenerin aikana ja on nytkin . Ei me kielletä kasteen ja ehtoolisen merkitystä mutta ne vaan ei ole voimassa tämä on pietistinen käsitys joka syntyy siitä harhasta kun ei opeteta , ei kuten Luther ja raamattu opettaa että pienestä pitäen tulee opettaa . Sitten vanhana voi omien tunteiden mukaan säveltää omia ajatuksia kun ei olla kuljettu raamatun opetuksien mukaan . Pietismissä on selvä tekopyhyyden leima kun hurskautta korostetaan ja määritellään syntejä tuomitsevasti , on historiassa tehty uskonnonuhreja kun laki on kulkenut ilman rakkautta ja evankeliumia . Spener poikkesi lopulta paljon Lutherin ja raamatullisista opetuksista . Nään Calvinin ja Spener olevan portin avaajina erilaisille uskonsuunnille , joka nähdään prostestannttisena hajaannuksena . Voin hiukan kärjistää asioita mutta nään niin elämänkokemukseni kautta . Suomessa on joukko ihmisiä jotka roikkuvat teologisesti ja hengellisesti jossain välimaastossa joiden oppikäsitykset ovat kenties juuri pietistisiä jotka mukailevat lutheria ja vähän välillä ketä vaan .
Vielä: sen mitä Spener peri luterilaisesta opista oli osin hyvää mutta se väärin ymmärrys ankaruudesta jäi elämään ja on johtanut väärää hurskauteen ja sen oman hurskauden kuoleman paikka on messussa jossa ei korosteta omia hurskaita kokemuksia vaan henkensä antanutta Kristusta meidän elämäksi ja ainoaksi pelastajaksi . Tätä aihetta tulisi seurakunnissa opettaa isille ja myös vaimoille ja opissa ei ole vika vaan siinä ettei sitä opeteta . Pietismi ei anna siis mitään lisää ja en yhtään tarpeellista opetusta nää pietismissä mitä aihe kaipaisi .Ja lopulta pietismi murensi sitä kokonaisuutta kokonaisesta Kristus – opista ja historia näkyy ja vaikuttaa edelleen ihmismieliissä
Tämäkin on erikoinen ajattelu yleisestä pappeudesta kun pietistinen käsitys korostaa yleistä pappeutta ja haluaa sitä toteuttaa ja tuoda joka paikkaan ilman järjestystä ja ilman ruumiillista yhteyttä ja keksitään uusia ideoita kirkonmenoihin uskoen sen elävöittävän kirkon elämää joka lähtee jo ajatuksen tasolla ihmisen järjestä . Se on tapahtumakritillisyyyttä että tsempaan aina sillon tällöin . Lopputuloksena ei synny kuin pieniä piirejä ja yleinen pappeus on ohjaamatonta sooloilua kun maallikot päättää suunnasta . Luther on antanut raamatusta nousevat askelmerkit selvästi yleisestä pappeudesta mm kirjassa kristityn vapaudesta ,
että jokaisella kristityllä on suora yhteys Jumalaan ilman välikäsiä (kuten paavia tai katolista pappia). Jokaisella on oikeus rukoilla suoraan, ripittää lähimmäisensä ja lukea Raamattua. Ja tämä johtaa raamatullisessa kontekstissa yleisen pappeuden toiminnan kasvamiseen kun sillä toiminalla on yhteys ja ruumis jossa se toimii . Sitoutuminen ei synny päätöksistä seurakunnissa vaan Jumalan tahtomisen kautta joka vaikuttaa ihmismielissä
Pietistimistä vielä , usein pietismin ansioksi luetaan vaikkapa pyhäkoulu Suomessa , mutta sen juuret ovat selvästi uskonpuhdistuksessa eli nousevat suoraan Lutherin teksteistä . Pietismi ajatuksena tahtoo hyvää mutta mielestäni sokeus on siinä että se käsittelee irrallaan ilman kontekstia tai katsoo aikaan eikä sanaan . Ei se voi tarkoittaa että oppi on väärä jos sitä ei noudateta ja katsotaan nyt mitä tuo oppi tuottaa ! Absurdia ajattelua ! Yksi selvä tuntomerkki on oikeasta opista on Kristus keskeisyys ei puheissa toistamalla vaan tulemalla esille kaiken päänä . Olen kuullut lauseen luterilaisuuden piirissä että tarvitaan vähän pietismiä mukaan , joka kertoo minulle enemmän ihmisen halusta kokea itse ja muiden syvemmin uskoa , joka oli luopuneessa tilanteessa pietisminkin havainto ja pyrki korjaamaan sitä . Mutta samalla avasi portteja ja kulki pois apostolisen uskon keskeisimmistä asioista ei niitä kieltäen mutta keskittyen ihmiseen enemmän ja omaan hurskauteen kuin Kristukseen . Jokainen oppi tuottaa tiettyjä piirteitä uskoon . Pietismi voitolla myös pakopaikka , se voi olla hyvin erilaista että aihetta voi käsitellä niin monelta kantilta ja mielestäni luterilaisena sitä tulee peilata Lutherin opetuksiin kun Spener on halunnut pysyä niissä ja kuitenkaan ei lopulta pysynyt ja niistä jäljistä meidän täytyy puhua jos tahdomme päästä selville pietismistä ja peilata tietysti niitä apostolien opetuksiin .
Keskustellaan nyt pietismistä kun se on nostettu esille ! Marko kun puhumme pietismistä suomalaisena niin puhumme silloin selvästi siitä kultuurijäljestä mitä olemme nähneet . Pietismi liikkuu vanhurskauttamisopin ja pyhitysopin välimaastossa eikä osaa ankkuroitua luterilaiseen tunnustukseen ja tämä on mielestäni syy isolle joukolle suomen kristittyjä jotka eivät itsekään tiedä mitä ovat vaikka nimittävät itseään luterilaisiksi .
Kulttuurijälkiä joita ainakin vanhemmat voi todentaa :
Kuka kävi tupakalla ?
Et kai sinä käy teatterissa saati tansseissa ?
Olen uskossa , kun tekoja en nää ? Minua ahdistaa pelastunko jne . Ehdonvallan asioista on tehty Jumalan lakia . Nuoria on viety pietistisestä raamattukoulusta hoitoon ahdistusten takia jne . Uskon elämästä kun tulee suorittamista ja oman itsensä tarkkailua niin se vie ihmistä samalla pois Kristuksesta . Mihin se usko voi varmasti ankkuroitua on kysymys johon pietismi ei ole Suomessa usein kyennyt vastaamaan . Kun sanotaan että pitää mennä ristin juurelle niin missä se ristin juuri on ? Ei teologia ole arvauksia tai voi taiteilla puuttuvia paloja jokainen mielensä mukaan. Luterilainen oppi sanoo selvästi missä Kristus on kohdattavissa ja sekin tarkoittaa kontekstia missä se on tapahtuva .
Pietismi on tuottanut lakihenkisyyttä Suomessakin ja en voi vaan muuttaa tässä käsityksiä kun jos liike itse sanoo edustavansa pietismiä ja jäljet nähdään niin mitä muuta se on tuottanut . Pietismi on käytännössä välillä paljon lähempänä muita suuntia kuin luterilaisuutta vaikka sen lähtökuopat on liki . Luterilaiseksi itseään kutsuva voi hyvin sanoa että ei kasteessa uudestisynnytä jne . Olen joskus ihmetellyt useat fanittaa varsinkin viidesläisessä pietismissä vapaita suuntia tai karismaattisia yhteisöjä että mikä estää heitä siirtymästä heitä sinne ja samalla kova kritiikki luterilaisuutta kohtaan ? Mutta pietisti tykkää kellua siinä välimaastossa välillä tukeutuen luterilaiseen vanhurkauttamisoppiin ja välillä olla baptistinen pyhitysopin edustaja , mutta oppi ei ankkuroidu eikä myöskään ihminen itse vaan tykkää kierellä eri paikoissa sitoutumattomana mihinkään .
En pahastu ollenkaan jos joku on eri mieltä ja ymmärrän että täällä paljon minua enemmän oppineita ja jos ajatukseni ja päätelmät ovat vääriä niin on vain hyvä jos saan niihin oikaisua tai lisävalaistusta . Voin myöntää olevani väärässä jos perusteet on riittäviä , olen ollut useasti väärässä eikä se ole kunnian asia minulle ollenkaan myöntää olevani väärässä , se ei olisi uutta . Pietistinen raamatunselitys on välillä jakeiden irrottamista asiayhteydestä ja joskus se voi olla hyvää mutta usein siitä puuttuu Srk oppi ja paimenuuden merkitys . Ruumis ajattelu on jotakin ekumeniaa jossa sanotaan että kerran sitten ollaan yhtä ja tietysti näin mutta ajassa on myös Jumala tarkoittanut näkyvän fyysisen todellisuuden seurakunnalle .Paavali kirjoitti todellisille seurakunnille kirjeet jotka Jumala synnytti Pyhän Hengensä kautta . Pietismi ei jäänyt lopulta uudistajaksi kirkon sisälle vaan lähti omille poluille ja imi matkan varrella uusia tuulia mukaansa . Miten pietismi herätysliikkeiden kautta auttaa kansankirkkoa uudistumaan sisältä ?
Lutherin pelko oli, että jos kristitty alkaa etsiä pelastusvarmuutta omasta uskostaan, kääntymyksestään tai pyhityksestään, hän joutuu takaisin lain alle ja kadottaa Kristuksen armona. Pietismissä kävi usein juuri näin: uskon laadusta ja kristillisestä elämäntavasta tuli uusi laki.
Samalla pietismissä usein laki ja evankeliumi sotketaan keskenään . Pietismistä löytää yllättävän paljon piirteitä jotka sopivat muihin kristillisiin suuntiin ja tuntuvat luterilaisena vierailta .
Timo G. Suosittelen, että luet tuon Johannes Wallmannin kirjan pietismistä. Palataan sitten asiaan.
Muutama näkökohta kuitenkin. Saksalaisen tutkimuksen mukaan sekä pietismiä että puhdasoppisuutta voidaan pitää luterilaisen kirkon sisällä esiintyvinä kristillisen kulttuurin muotoina. Kirkollinen pietismi eroaa teologisesti puhdasoppisuudesta oikeastaan vain tuhatvuotisen valtakunnan odotuksen ja ”parempien aikojen” odotuksen sekä uskovien pienryhmien muodostamisen ja yhteisen pappeuden korostamisen osalta. Yksi klassinen ero on lisäksi opetus kääntymyksestä ja armonajasta. Pietismin mukaan kääntyminen on mahdollista Jumalan antamana etsikon aikana, puhdasoppisuuden mukaan koko elämä on etsikon aikaa. Lisäksi voidaan nähdä kasteteologisia ja saarnaan liittyviä eroja (sanan saarna sovitetaan kuulijoiden eri sieluntilojen mukaisesti). Yksi havainnollinen ero on siinä, että pietismi tuo puhdasoppisuuden teologiaan mukaan psykologiset kategoriat kuten suruton – herännyt – uskovainen.
Meidän on muistettava, että suomalaiset herätysliikkeet edustavat 1800-luvun alkupuolella tapahtunutta puhdasoppisuuden ja pietismin synteesiä, jossa pietistit alkoivat korostaa luterilaista oppia ja puhdasoppiset parannuksenteon tarpeellisuutta. Lisäksi meidän itsemme tuntema pietismi on uuspietismiä, jossa on mukana aika lailla vaikutteita ei-luterilaisesta herätyskristillisyydestä. Esimerkiksi ruotsinkielinen evankelisuus oli 1960-luvun alkuun saakka yllättävän pietististä. Hyvin tuntemani evankelinen pappisvelikin lohkaisi edustavansa ”hedbergiläistä herännäisyyttä”. Tässä puhdasoppisuus – pietismi -kinastelussa on minusta paljolti kysymys halusta erottautua vastapuolesta ja luoda omaa identiteettiä. Juuri kukaan ei tänä päivänä lue 1700- ja 1800- luvuilla suomennettua anglosaksista hartauskirjallisuutta, jossa korostetaan pyhää ja vakavaa elämää.
Markon kanssa samoilla linjoilla. Aikoinaan joskus kauan aikaa sitten luin tuon kirjan. Suomessa monet asiat sekoittuvat keskenään. Kuka edustaa tai on edustanut puhdasta luterilaisuutta tai pietismiä se on hämärän peitossa. Nykyään rajat ovat madaltuneet, kulttuurin murros, vanhat ikäpolvet ovat siiryneet tai siirtymässä sivuun. Edustaisiko heränneet joiltakin osin tai ehkä ei.
Olen tutkinut aikanaan myös pietismin historiaa ja uskon tuon tutkimuksen laatuun tuosta kirjasta minkä mainitsit ja on tietysti myös kriittisiä kirjoja pietismiä vastaan .
Voisi sanoa että onhan tuossa listassa mitä kirjoitit paljon eroja mutta jätit t pois ne merkittävimmät ?
Suhde armonvälineisiin : onko Jumalan armonvälineet todella objektiivisia ei pietisteille ja se ei tarkoita etteikö pietisti kasta lasta pienenä , vaan heillä on subjektiivinen uskonkäsitys , korostetaan sydämen uskoa ja kokemusta ja vaaditaan henkilökohtaista kokemuksellista uskoontuloa .Samanlailla siellä lasten tulee tulla uskoon vanhempina kuten vapaissa suunnissa . Kai näät luterilaisen kirkon pappina selvän ristiriidan ? Kaste ja armonvälineet ei ole todellisia ihmisen kohdalla kun siihen vaaditaan henkilökohtainen ratkaisu ja subjektiivinen kokemus .
Luterilaisuus sisältää elämän opetukset vauvasta vaariin ja jos elämä saa toteutua luterilaisen opetuksien mukaan niin se sisältää päivän selvinä monia asioita joita pietismi peräänkuuluttaa . Elämä luterilaisuudessa lepää Kristuksen teoissa ja siksi siinä on pelastusvarmuus jota pietistit usein haikailee .
En osta sitä että asiasta tahdotaan puhua toista vastaan vain motiivina , perustelut ;
Ensinnäkin kun sanotaan että pietismi ja puhdasoppisuus on luterilaisuuden sisällä olevia liikkeitä , niin varmaan historioitsijan näkökulmasta mutta ei teologisesti , ensinnäkin pietismi poikkeaa luterilaisuudesta jos otetaan kiintopiste Lutherin opetuksiin . sillä se nähtiin jo silloin miten erilaista se oppi kun objektiisesta Jumalan työstä käännyttää subjektiiviseen kokemus kristillisyyteen . Toiseksi mistä nämä ovat syntyneet , pietismi tuli jälkikäteen ja tuli korjaamaan kirkon elämää ja korjasi omaksi opiksi lopulta pietismin .
Toiseksi se millä tavalla pietismi on Suomessa näyttäytynyt ed niistä paljon kirjoittanut niin en puhu niistä puolustus- ajatuksella puhdasoppisuuden puolesta , vaan olen nähnyt sitä ja paljon pietismiä ja sen seurauksia miten se ilmenee , mutta ei poista sitä totuutta tietystikään ettei pietistiset liikkeet tee myös hyvää Kristillistä työtä . Ja ajattelen mm. kansanlähetystä että se arvostelu on joskus liian kovaa , kun liike on syntynyt herätyksestä ja sitä on nuoret johtaneet ja sen focus on keskittyä lähetystyöhön , jolla on täysin eri pohja kuin esim sley: llä . Pietismiä oppina arvostelen luterilaisesta ja apostolisesta uskonkäsityksestä käsin ja en kiellä mitään mikä on hyvää tehty pietismin nimissä . Nyt pietismi taas kokee hiljaseloa ja selvästi on siirrytty enemmän luterilaisuuteen myös herätysliikkeiden piirissä , se on nähtävissä kansanlähetyksessä ja kuten Envist totesi että heistä on tullut luterilaisempia . Se ei tarkoita siirtymistä sinne luterilaisuuteen uskonpuhdistuksen jälkeen missä oli virkapappeja ja luterilaisuus on oppi- isänsä mukaan yleisen pappeudesta kuten apostolit kuvan ettei luterilaisuus ole kuivaa ja toimentonta .
No asiasta saa olla montaa mieltä , minusta luterilaisuus on turvallista ja pienelle lapselle sanoa että Jeesus rakastaa sinua ja sinä kelpaa ja opettaa pienestä anteeksiantamuksen tielle ja oppia tuntemaan Jeesus . Ja mielestäni missään muualla ( voin olla väärässä ) lapsia opeteta pienestä samanlailla kuin luterilaisessa opissa . No tietysti lestadiolaisuus on yhteisöllisyyden kautta hyvä koulu ja se on isoa kasvatustyötä kun lapset viedään Jumalan sanan kuuloon , murkkuikäisiä ei saa jos niitä ole siihen opetettu .
Pietismin hyvät pyrkimykset tekevät ihmisten ajatteluun kahden kerroksen väkeä helposti joka usein lähestyy ratkaisukristillisyyden tavoin ja vaikka pietismin historiasta nähdään pyhä koulu ja koulujen rakentamista ja käännöstyötä niin onko heidän lapset saaneet sen armollisen Jumalan srmon kokea pienenä vai onko siellä odottamassa ratkaisun hetki ?
Jos mietitään koko suomen yhteiskunnan rakentumista niin se tuskin pietismin voimin olisi onnistunut , kyllä luterilaisuus on ollut suomen historiassa iso asia joka tuotti meille oikeudenmukaisen yhteiskunnan . Pietistinen ajatus myös regimentti opista on mielestäni ainakin välillä hengellistävä ja se johtuu subjektiivisesta asenteesta .On niitä erottavia asioita varmaan muitakin jos miettii . Mainostaisi kirja on varmaan historiallisesti hyvä mutta onko se teologisesti kantaa ottava ja tähän päivään näkevä ?
Nään tietyllä tavalla herätysliikkkeissä näissä ns konservatiivissa pietistä ajattelua jota ei ohjaa tradito eikä lopulta Jumalan sanan luterilainen ymmärrys vaan subjetiiviset kokemukset ja heille luterilaisuus näyttäytyy kenties samanlaisena kuin pietisteille aikoinaan . Jeesuksen lähetyskäsky on laiminlyöty : kastamalla ja opettamalla ei kastamalla ja kokemalla , kun Jumalan henki johdattaa lapsiansa se rikasta ja kokemuksellista elämää sitä ei tarvitse etsiä , kun kaikki on valmiina . Uskon vahvasti siihen ja olen nähnytkin että missä Kristus on suurin ja tahdotaan pysyä apostolisessa opetuksessa niin se sulauttaa kaikki yhteen ja riisuu menneisyyden kokemukset ja uskomukset , olipa sitten mistä boxista tullut tai sen ulkopuolelta ja mitä tahansa ihminen kantaa siellä oppikösityksissä niin vain armosta ja yksin Kristuksen työn tähden ei omien tekojen ja pyrkimysten kautta vaan objektiivisen pelastuksen kautta jonka hän lahjoittaa meille , yksin hän oli ristillä ja avasi tien isän luo ja joskus se armo niin suuri että vastaanpanijatkin taivutetaan , kuten taidamme kaikki olla niitä lopulta
Ymmärrän Samin kommentin kun pietismi edustaa samoja asioita osin mitä ordodoksien opissa on mutta eikö orododoksit vierasta pietismissä ordodoksian puuttumista, jota pietismi ei kannata ?
Se myös selittää miksi vaikkapa kansanlähetyksestä tai pietismin piiristä jos ihminen lähtee vanhoihin kirkkoihin niin useimmiten menee idän kirkkoon ja evankeelisuudesta katolilaisuuteen . Myös pietismissä on mystiikkaa otettu mukaan ja venäläiset ordodoksit ovat lukeneet pietistisiä kirjoja oppikirjoina . Yhtäläisyyksiä on yllättävän paljon . Usein nuo historian tekstit käsittelee pintapuolisesti ilman teologista syvempää ajattelua . anteeksi mutta katson sitä akateemiseksi tavaksi ilmaista asiat mutta ilman historiallista todellisuutta ja perustaa asia jää vajaaksi , teologinen arvointi jää pois tai laihaksi .
Ortodoksisuutta ja pietismiä ei voi rinnastaa. Ortodoksisuus on niin erilaista. 1700-luvulla ja 1800-luvun alussa venäläinen ortodoksisuus – erityisesti sen pappiskoulutus ja teologia – otti valtavasti vaikutteita länsimaisesta teologiasta, myös pietismistä. Myöhemmin 1800-luvun jälkipuoliskolla venäläinen teologia alkoi tietoisesti pyristellä irti tästä ”länsimaisesta vangitsemisesta” ja palata puhtaammin varhaiskirkon isien teologiaan.
Tästä löytyy laaja dokumentaatio tästä kirjasta. Venäläisen teologian tiet, osa II – Webtuohus verkkokauppa https://share.google/0h6IqLgZPgLSaigM1
Evankelisuus on painottanut objektiivisuutta, mutta samalla teologiaa on lainattu melkein kaikista protestanttisista kirkoista. Tämä näkyy selvästi esim Siionin kanteleessa. Nykyisin teologia on ihmeellinen sillisalaatti laidasta laitaan, puhujista puhumattakaan.
Pietismi lienee omaksunut erityisesti morsius- ja verimystiikkaa. Ne lienevät vieraampia idän kirkon mystikoille.
Joo sley on tietyllä tavalla poikkeus , vaikka kaikki herätysliikkeet on syntynyt pietismin vaikuttamina niin Hedberg ei ollut pietisti vaan kova vastustaja niitä vastaan . Ja hänen argumentit oli teologisia ja nimenomaan liittyen siihen kun Paavo pyysi katsomaan omaan itseensä ja tutkimaan löytyykö sieltä oikeaa uskoa ja Hedberg opetti luottamaan sanaan ja Jumalan lupauksiin . Tässä nähdään kun puhutaan pietismistä että tarkoittaa monia asioita vaikkapa evankeelista pietismiä . Vuosia sitten eräs joka oli sleyssä läheisesti sanoi että sley ssä on paljon pietismiä ja pisti mietityttään , että se tarkoittaa muutakin kuin tuota objektiivista uskonkäsitystä .