Seurakuntarakenneuudistuksen hylkääminen kirkolliskokouksen täysistunnossa juuri ennen maaliviivaa ja monen vuoden valmistelun ja käsittelyn jälkeen oli ainakin minulle sen verran kova juttu, että se yhä pyörii mielessä. Teen vielä ainakin tämän verran surutyötä, vaikka asia on ”kirkon piirissä” yritetty unohtaa mahdollisimman nopeasti.
”Eihän se niin tärkeä asia lopulta ollut. Kyllä kirkon hallintoa voidaan uudistaa muutenkin ja ilman kyseistä lakimuutosta.”
Myös jotkut vastaan äänestäneet ovat kuitenkin tunteneet tarvetta puolustaa (muun muassa Kotimaa 11.6.2015) äänestyskäyttäytymistään, ehkä heitäkin se jäi vaivaamaan.
Perussyy uudistuksen kaatumiseen lienee ollut, että määrävähemmistö ei luottanut uudistuksen tavoitteiden toteutumiseen ja sen perusteluihin. Enemmistö luotti, vähemmistö ei.
Suurin julki tuotu perustelu lakiuudistusta vastaan oli pakko. ”Voisin sen muutoin hyväksyä, mutta kun siinä on se pakkopykälä.” Yksi perustelu uudistusta, nimenomaan sen pakkopykälää vastaan oli, että yhteistyötä voidaan kehittää yhtä hyvin, ellei paremminkin, vapaaehtoisesti kuin lain pakottamina ja seurakuntayhtymiin kuuluen.
Toki kaikissa laeissa on pakkopykälä; laki on noudatettava, se ei voi olla vapaaehtoista. Tässäkin asiassa sille oli perustelunsa, enkä niitä tässä toista.
Vapaaehtoista yhteistyötä tehdään ja kehitetäänkin edelleen, mutta olen havainnut myös toisenlaista ilmaa: ”ei tehdä, kun ei kerran pakkoa tullut”.
Merkittävä vastustajien ryhmä oli vähemmistökieliset edustajat. Valmistelussa oli pyritty varmistamaan vähemmistökielen asema, mutta ilmeisesti sen säilymiseen ei luotettu. Ruotsinkieliset seurakunnat ovat usein pieniä, joten saattoi olla kyseessä myös huoli pienten seurakuntien asemasta. Tosin yksi koko uudistuksen päätavoitteita oli juuri pienten seurakuntien säilyminen.
Kielellä on merkitystä. On tärkeätä, että jokainen kuulee evankeliumia omalla kielellään. Kuten helluntaiepistolassa kirjoitetaan: ”…jokainen kuuli puhuttavan omaa kieltää.” (Apt. 2:6) Minäkin suomenkielisenä kannata maan kaksikielisyyttä, jopa ”pakkoruotsia”.
Toisaalta voidaan olla yhtä kielestä riippumatta, kuten vuorineuvos ja isänmaan ystävä Petter Forsströmin (Lohjan ”Kalkki-Petteri” 1877–1967) kerrotaan perustelleen tukeaan ruotsinkielisenä suomalaismielisenä pidetylle Lapuan liikkeelle: ”Eivät kysy tämän maan pellot, mitä kieltä niiden kyntäjä puhuu”.
Kolmas ryhmä vastustajia ei voinut hyväksyä lakipakettia, koska siinä ei ollut diakonin ja kanttorin virkoja määrätty pakollisiksi jokaiseen seurakuntaan. Pelättiin muunlaisista vakuutteluista huolimatta diakonian ja kirkkomusiikin loppuvan ilman lakisääteisiä virkoja. Luotettiin enemmän lain kirjaimeen kuin ihmisten sanaan.
Solidaarisuus, yhteisvastuu ja heikoimmassa asemassa olevista huolehtiminen ovat kristillisiä hyveitä, mutta tässä seurakuntarakenneuudistuksessa oma etu meni edelle: oma hyvä asema, omat metsät, oma kieli, oma ammattikunta tai muuten vain määrittämätön oma etu olivat tärkeämpiä perusteluja kuin heikossa asemassa olevien – ehkä lopulta kaikkien – seurakuntien tulevaisuuden varmistaminen.
Kirkossa on paljon hyväuskoisuutta, mutta tässä asiassa se ei riittänyt. Ei luotettu siihen, että vähemmistökielisten asemasta huolehditaan ja että diakoniatyö säilyy keskeisenä osana seurakuntien olemusta ilman pakkoa. Tässä kohdassa pakkoa pidettiin välttämättömänä hyveenä.
Pakko on toisessa kohdassa pahe, toisessa hyve.
”Viikonloppuna Olympiastadionilla saarnaava amerikkalainen evankelista David Herzog pyysi edellisellä Suomen vierailullaan tuomaan seuraavaan kokoukseensa kuolleita.”
No joo. Mieleen tulee taannoinen Pyhään Henkeen manifestoitunut ja amerikkalaisesta Vineyard-liikkeestä alkunsa saanut Nokia-Missio, jossa myös kuolleita yrittettiin ”herätellä henkiin”.
Yksi tuon Nokia-Mission visioon vihkiytyneistä kertoi, että Jumala on lyönyt häntä päähän niin kovaa, että pääluu paistaa. Tuolloin pyysin päästä mukaan tämän liikkeen seuraavaan koulutustapahtumaan. Hän lupasi ottaa minut mukaan, mutta menehtyi vain hieman yli 50-vuotiaana sydäninfarktiin ennen koulutusta, johon hän oli osallistumassa.
Mielestäni Jumalan valtakunta on jotakin muuta, kuin tämänkaltaisia ”ihmeitä”.
Jassoo. Eikö se Nokiankin herätysjohtaja yrittänyt kuolleita herättää? Olisi kiva kyllä säkin vielä nähdä elävänä eikä vain unissa. Mutta ei taira Hertsookikaan siihen kyetä.
Kirkon opin tukijoiden on syytä suhtautua varovaisesti Herzogin sanoihin. Piispa Vikströmkaan ei suoranaisesti tyrmännyt häntä. Hän voi olla suoranaisesti Jeesus-jumalan suvun jälkeläsi. Jeesus esi-isä tai ainakin täysin realistisesti esi-eno tai esi-setä.
Kirkon opin kenties tärkeimmän kirjoituksen, uskontunnustuksen, mukaan Jeesus istuessaan siellä taivassa ” on tuleva tuomitsemaan niin eläviä ja kuolleita ” , niin varmasti myös seuraa tarkasti nykyisten sukulaistensa tapahtumia täällä planeetallamme. Tiedä sitten vaikka Herzog kuuluisi juuri tähän porukkaan ja haluaisi jatkaa esi-isiensä perinnettä.
Korostan vielä, että Raamattukin vahvistaa Jeesus-jumalan mahdolliset realistiset perilliset ympärillämme.
Kaikki, jotka ovat uudestisyntyneet Jumalan lapsiksi, kuuluvat Jumalan perhekuntaan ja perivät iankaikkisen elämän uskon kautta Jumalan Poikaan, Jeesukseen;
”Ja hän tuli ja julisti rauhaa teille, jotka kaukana olitte, ja rauhaa niille, jotka lähellä olivat; sillä hänen (Jeesuksen) kauttansa on meillä molemmilla (pakanoilla ja juutalaisilla) pääsy yhdessä Hengessä Isän tykö. Niin ette siis enää ole vieraita ettekä muukalaisia, vaan te olette pyhien kansalaisia ja Jumalan perhettä,”
Evankeliumi herättää (hengellisesti) kuolleet eloon. Jeesushan sanoi eräälle seuraajalleen, että;
”Seuraa sinä minua, ja anna kuolleitten haudata kuolleensa”. Matt. 8:22
Ihmiset syntyvät hengellisesti kuolleina ja vasta kuultuaan evankeliumin he heräävät Jeesuksen sanojen mukaan eloon.
Kiinnostaa, mutta hiukan kyllä epäilyttää, eikä ole oikein testikappaleitakaan nyt saatavilla. Tai voisikohan ensin kokeilla katkaravuilla, niitä mulla on pakkasessa.
Lienee niin, että Herzog ymmärtää ja tietää, ettei minkään maan asetusten mukaan saa vainajia kiikuttaa kokoussaleihin. Silloin on hyvä luvata ihan mitä tahansa, koska ei joudu näyttämään toteen. Vähän kuin oppositiopuolueen vaalilupaukset. Voi luvata ihan mitä tahansa, jos tietää, ettei joudu niitä lunastamaan.
”Silloin on hyvä luvata ihan mitä tahansa, koska ei joudu näyttämään toteen. Vähän kuin oppositiopuolueen vaalilupaukset. Voi luvata ihan mitä tahansa, jos tietää, ettei joudu niitä lunastamaan.”
Tästä tietenkin on kysymys, kun saarnaaja kerskailee pystyvänsä kuolleita herättämään. Samasta ilmiöstä on muutenkin kristinuskossa (ja monissa/kaikissa muissakin uskonnoissa) kyse. Luvataan sellaista, minkä paikkansapitävyyttä on mahdoton tarkistaa;)
Kun ihminen on uudestisyntynyt kuultuaan evankeliumin, hän ei enää kohtaa (hengellistä) kuolemaa, vaan elää iankaikkisesti. Tästä Jeesus todistaa mm. sanomalla;
”Ei hän ole kuolleitten Jumala, vaan elävien. Suuresti te eksytte.” Matt. 12:27
ja vielä;
”Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut (fyysisesti). Eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole (hengellisesti). Uskotko sen?” Joh. 11:25-26
Mä olen pitkään kuulunut facebook-ryhmään Jumala, anna meille Albert Järvinen, niin me annamme Antti… Pitäisi varmaan liittää Herzog siihen, niin ehkä saisimme Järvisen takaisin.
Harri Ahdesmäki kirjotti ihan asiaa vetämättä iestä yhdessä jumalanpillkkaajien kanssa. Kyllä se hengellinen kuolema on hirveä asia.
Asiaa kirjoitti Ahdesmäki ja Ojalakin. Mutta tämä Herzog nyt on aivan omassa sarjassaan, joten pieni leikinlaskukin on luvallista ja paikallaan.
Mutta hengellistä kuolemaa vastaan meillä on jo ennestään sana ja sakramentit. Ne vain eivät kaikille kristityillekään kelpaa, vaan korva kallistetaan ihmemaakarien puoleen.
Jeesus puhui kuolleista ja elävistä kahdessa eri merkityksessä, hengellisessä ja fyysisessä.
Esim. sanonnassa, että ”ei hän ole kuoleitten Jumala, vaan elävien”, voidaan havaita kaksi eri ulottuvuutta,
1. Toisaalta hän ei ole uudestisyntymättömien, fyysisesti vielä elävien ihmisten Jumala, koska he ovat hengellisesti kuolleita eivätkä tunne Jumalaa ja niin ollen matkalla kadotukseen.
2. Toisaalta Jeesus tarkoitti myös sitä, että hän on niiden Jumala, jotka tuntevat hänet, ja he elävät vaikka olisivatkin fyysisesti jo kuolleet.
Tuskinpa Herzog tarkoitti tätä, mutta siinä mielessä olisi oikein tuoda hengelliseen kokoukseen juuri em. hengellisesti kuolleita, vielä eläviä ihmisiä, jotta he siellä evankeliumin julistamisen kautta ”heräisivät henkiin” ja tulisivat iankaikkisen elämän perillisiksi.
Valitettavan usein hengellisiin kokouksiin tulee pääasiassa vain sellaisia ihmisiä, jotka ovat jo uskon kautta Jeesukseen tulleet ”eläviksi”.
Valitettavasti ei taida olla tästä kysymys tässä huijauksessa. Tämmöiset tapahtumat tekevät pelkästään haittaa evankeliumin asialle.
Jouni Turtiainen :”Vaihtoehtoisesti Hertzog voisi itse mennä Hollantiin, johon on juuri rahdattu sadoittain malesialaiskoneen vainajia.”
Katselin eilen HSTV:n suoraa lähetystä, jossa mustien autojen saattue vei n. neljääkymmentä alasammutun koneen uhria Amsterdamiin. Tienvarret oli kansoitettu ihmisillä, joista jotkut itkivät, jotkut ottivat valokuvia ja jotkut heittivät tielle kukkia. Vastaantulevien kaistalla autot pysähtyivät tai hiljensivät vauhtiaan, kun mustien autojen saattue ajoi ohi. Alasampumisessa on kysymys venäläisellä ohjuksella tehdystä ihmisoikeusrikoksesta, mutta kuka välittää.Suurin suru on sanaton.