Lopunajalla evankeliumi takaisin Israeliin

Olen jo suunnilleen äidinmaidossa imenyt itseeni käsityksen, jonka mukaan Jumalan omaisuuskansa menetti jossakin vaiheessa evankeliumin, oikean uskon, mutta että se palautuu heille lopunajalla, vanhoillislestadiolaisten toimesta.

Eli ennen kuin maailmanloppu tulee, vl-väki rantautuu Israeliin tekemään lähetystyötä ja siellä otetaan evankeliumi iloiten vastaan, kun ihmiset uskovat syntinsä anteeksi Jeesuksen nimessä ja kalliissa sovintoveressä.

Nyt minulla ei ole hajua siitä, mihin raamatunkohtaan käsitys perustuu, mutta johonkin kylläkin, olen kyllä joskus kuullut viitattavan siihen.

Myös sellaista olen kuullut, että kaikki se, mitä tapahtuu milloinkin aina Jerusalemissa, tapahtuu heijastuksena ”Jumalan valtakunnassa”, eli vanhoillislestadiolaisuudessa. Eli jos siellä on vainoa, pommitusta, sen saman saa kokea myös vl-liike jollakin tavalla.

Minulle tämä lopnajan visio on ollut varsinkin nuorena varsin ihana ja kaunis 🙂

Kirjoittaja

Ilola Vuokko
Ilola Vuokko
Vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen suvanteissa, pyörteissä, myrskynsilmissä ja sen opetuksen läpivärjäyksessä rapiat nelikymppiseksi kasvanut naisimmeinen.