Liity kirkkoon!

Nykyään puhutaan paljon kirkkojen riidoista, pappien uskon puutteesta, talousvaikeuksista ja kirkoista eroamisista. Kirkollisten uutisten sävy on monesti negatiivinen. – Onko sen pakko olla näin? Voisivatko viestit olla myönteisiä? Voisiko meillä olla jotakin sellaista viestitettävää, että siitä syntyisi halu liittyä kirkkoon?

Luin kerran kirjan nimeltä Seurakunnan läpimurto, Linus J. Morris. Kyseessä ei ollut luterilaisen teologian esitys, ja varmasti kyseisestä kirjasta voi löytää kriittistäkin pohdintaa herättäviä korostuksia. – Eräs näkökulma on kuitenkin huomion arvoinen. Kirjan esittelemä seurakunta on myönteinen asia ja siihen liittyminen on monin tavoin puoleensa vetävä juttu. Kuvaan tässä blogissani joitakin kyseisen kirjan pääkohtia.

Kirkko tai seurakunta, johon halutaan liittyä on hengellisesti elinvoimainen. Hengelliseen elinvoimaisuuteen liityy tiettyjä tunnusomaisia piirteitä.

  1. Järkkymätön luottamus Jeesuksen ylösnousemukseen
  2. Etsitään ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa
  3. Jeesuksen käskyjen noudattaminen
  4. Kestävä rukous
  5. Pyhän Hengen voima
  6. Hengelliset lahjat
  7. Määrätietoinen johtajuus
  8. Vakuuttava julistus
  9. Kasvu ja moninkertaistuminen
  10. Apostolien opetuksen noudattaminen
  11. Välittävä yhteisö
  12. Riemullista ylistystä ja palvontaa
  13. Kaste ja ehtoollinen

Ovatko nämä sinusta asioita, jotka kutsuisivat seurakunnistaan vieraantuneita takaisin Jumalan yhteyteen? Liittäisitkö joukkoon vielä jonkin muun erityispiirteen, tai painottaisitko jotakin asiaa aivan erityisesti?

Hienojen piirteiden luetteleminen on toki vielä suhteellisen helppoa. Millaista sydämen asennetta ja työskentelyä mielestäsi tarvitaan, jotta sen hedelmänä kasvaa puoleensa vetävä kristillinen seurakuntaelämä?

 

Info:

Edellisessä blogissa omaksumani käytännön tavoin kommentointimahdollisuus päättyy lauantai-iltaan, jotta voimme hiljentyä kaikki pyhäpäivän viettoon.

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. Martti Pentti mistä löydän luterilaisuudesta ”oikean viiniköönnöksen” kun kerran vanhurskaus opin oppi-isät tuottivat huonoa hedelmää?

    • LML on rehellisesti sanottuna jäsenyhteisöineen niin sekalainen joukko, että siitä voi tuskin sanoa kovin kattavasti ’turvallinen luterilainen’.

      Nykypäivän luterilaisuudesta saa parhaiten kuvan, kun perehtyy ensin luterilaiseen teologiaan sen alkuperäisessä muodossa (esim. kirjojen kautta) ja ryhtyy sitten raskaaseen työhön eli käymään läpi yksittäisiä seurakuntia eri alueilla/maissa.

      Minun henkilökohtainen mielipiteeni on, että Suomessa parhaiten luterilaisuuden evankelisia sydänääniä pääsee oppimaan Seurakuntaliiton ( https://www.seurakuntaliitto.fi/ ), Lähetyshiippakunnan ( http://www.lhpk.fi/ ) – ja toivottavasti myös Sleyn yhteydessä (www.sley.fi).

    • Luterilaisten kirkkojen joukko saattaa hyvinkin olla sekalainen joukko, mutta luterilaisuuden hedelmää kuitenkin. Turvallisuus ei liene niitä keskeisimpiä asioita kirkosta puhuttaessa. Lähettihän Jeesus omansa ’kuin lampaat susien keskelle’.

    • Martti P.

      Huomaan, ettet nyt löydä ollenkaan pastoraalista näkökulmaa. – Jos sinulta kysytään luterilaisuuden edustajaa, joka ilmentää sen elävää versoa, sinun vastuullasi on esitellä sitä… eikä lähettää matkaan periaatteella ”laitetaan lammas susien keskelle”. – Sinänsä lainaamasi kielikuva on toki oivallinen. Siitähän on todella kysymys, jos Jumalan sanasta elämän evästä etsivä kyselijä lähetetään joihinkin liberaaliprotestanttisiin piireihin. Siellä voi uskon lepattava liekki sammua… – Tätä susien keskelle mallia ei kuitenkaan alkujaan tarkoittu uskonvakaumuksen etsijöille, vaan päinvastoin niille, ketkä lähetettiin etsimään kadonneita lampaita (pelastaakseen heidät susien keskeltä)…

    • On ikävää, että näet susia kristittyjen veljiesi joukossa, Manu Ryösö! Minä uskon pikemminkin Paavalin sanaa efesolaisille: ”Emmehän me taistele ihmisiä vastaan vaan henkivaltoja ja voimia vastaan, tämän pimeyden maailman hallitsijoita ja avaruuden pahoja henkiä vastaan.”

    • Martti P.

      Kirkon historia on valitettavasti sisältänyt monta julmaa sutta lampaiden vaatteissa, kuten apostoli Paavali profetoi: ”Minä tiedän, että minun lähtöni jälkeen teidän keskuuteenne tulee julmia susia, jotka eivät laumaa säästä, ” (Ap.t. 20:29). Lisäksi koko susikielikuva oli alkujaan sinun tähän keskusteluun liittämäsi… Mitä, jos palaisimme blogin aiheeseen? – Jos siitä taas ei löydy enää järkevää sanottavaa, keskustelun pitkittäminen ei ole itsetarkoitus….

    • Jo UT:stä ilmenee, että sudet nousevat nimenomaan seurakunnan keskeltä, eivät sen ulkopuolelta. Myös kirkkohistoria vahvistaa asian. Siksi ilmiö onkin niin vaarallinen. Seurakuntalaiset eivät osaa aina varoa seurakunnasta nousevia vaaroja siten kuin ulkopäin tulleita.

    • Aihe on ’Liity kirkkoon’. Pidänkin sen kannalta tärkeänä, että nyt tulikin esiin, että kirkko voidaan kokea myös susilaumana, jota pakoon pitää päästä. Ari Pasanen on äärimmäinen esimerkki, mutta tämä ajatus näyttää olevan muidenkin mielessä.

    • Martti P

      Olet oikeassa, että tämän blogin teemana on keskittyä asioihin, jolloin johonkin seurakuntaan tai kirkkokuntaan haluaa liittyä. On varmaan kokonaan toisen blogin aihe käsitellä laajemmin kysymyksiä, milloin oma uskonnollinen yhteisö saa tuhoisia piirteitä. Niitä teemoja varten on itseasiassa oma fooruminsakin: http://www.uskontojenuhrientuki.fi/

      Emme voi kuitenkaan sulkea silmiämmme, ei kukaan vastuullinen kristitty, että myös harhaopin käsite on edelleen teologisesti relevantti.

    • Pentin tapana on vuosien ajan ollut lukea toisten kommenteista sellaista, mitä niissä ei ole. Eräänlaista eisegeesiä sekin.

      Itse osallistun säännöllisesti viikoittain oman kirkkoni tilaisuuksiin, joten en ole sitä menossa pakoon, vaan päinvastoin. Omassa kirkossani ei ole tällä hetkellä susia, onneksi. Mutta voisi olla. Emme elä täydellisessä maailmassa emmekä kirkossa. Uskon, että nimenomaan ne kristityt, joille kirkko on rakas ja jotka kantavat huolta siitä, myös ottavat nämäkin kysymykset vakavasti. Tämän olen havainnut Manunkin kirjoituksista. Hänellä (ja monella muullakin) on oikea paimenen sydän.

    • Olen ollut täältä jonkin vuoden pois, mutta on oikeastaan aika hauskaa huomata, ettei mikään ole muuttunut. Ari Pasasen tyyli on sama, mikä se on aina ollut, samoin Martti Pentin 🙂

  2. Olen kyllä hiffannut, ettei minkään kirkkokunnan oppi ole sataprosenttisesti oikeaa, ei myöskään Arin täällä esittelemä oppi. Nyt kun Ari, sinunkaan oppisi ei ole sataprosenttisesti oikeata, niin eikö olisi loogista erota tuosta yhden miehen ryhmästä, koska sen oppi ei ole täysin oikea?

    • Ari Pasanen,

      Ymmärrän, että sinulla on paljon keskustelutarvetta. Suosittelen sinua kuitenkin lähestymään jonkin Raamatun Jumalan sanaksi tunnustavan seurakunnan pastoria. En sano, että hänen täytyy olla juuri luterilainen. Varmasti esim. ortodoksikirkoissa, helluntaiseurakunnissa, vapaakirkoissa ja metodistikirkoissa on sillä tavoin fiksuja pastoreita, jotka osaavat ja jaksavat perustella, miksi Raamattu opettaa jokaisen tarvitsevan kotiseurakunnan. – Kun tämä peruslähtökohta on selvillä, on varmasti jo helpompaa keskustella eri kirkkokuntien edustajien kanssa. – Juuri nyt sinulla pyrkii menemään riitelyksi ja oman henkilökohtaisen katkeruutesi purkamiseksi erityisesti luterilaisuutta kohtaan.

      Pyydän sinua tällä erää pysymään poissa minun blogieni keskusteluista. Toivon näet, ettei blogeistani muodostuisi pelkästään tunkkaisia riitelyfoorumeita. Tällä erää vuorovaiktustapasi ei paljon eroa eräiden täällä toisinaan kirjoittelevien kristinuskon vihollisten kirjoituksista. – Tuskin haluat antaa sellaista kuvaa.

  3. Manu Ryösö kirjoitat minulle:”Juuri nyt sinulla pyrkii menemään riitelyksi ja oman henkilökohtaisen katkeruutesi purkamiseksi erityisesti luterilaisuutta kohtaan. ”

    Käsityksesi minusta on väärä, siis en todellakaan pyri riitelemään vaan näyttämään historiasta mitä on luterilaisuuden hedelmä ollut, siis kuinka oppi-isänne ovat kohdelleet niskoittelevia ja toisin uskovia ja kun edellä mainittua katsoo Jeesuksen Sanan pohjalta mistä tunnistaa väärät opettajat, hedelmästä, niin voiko vetää muuta johtopäätöstä kuin että luterilaisuus on harhaoppi.

    Toisaalta sanot minun olevan katkera luterilaisuudelle?

    Evankeliumin selkeä hedelmä on ilo, ilo siitä että on ensinnäkin päässyt Jumalan lapseksi ja saanut synnit anteeksi. Tästä kumpuaa ilo julistaa sitä myös toisille, siis kun itse ymmärtää eläneensä pimeydessä niin haluaa toistenkin löytävän Tien, Jeesuksen parannettavaksi ja valoon.

    Ei se että elin pimeydessä ollut ihmisten vika eikä vanhempani saaneet sitä aikaan kastattamalla minut ja liittämällä luterilaiseen kirkkoon, vaan se oli syntiin lankeemuksen seuraus. Ei se ollut kenenkään tahallinen teko että minulle opetettiin harhaoppia pyhäkoulussa, rippikoulussa vaan kaikki tekivät sitä tietämättömyydessään niin kuin minäkin elin tehden syntiä kun en kuullut Jeesuksen ääntä.

    UT.n puolella kukaan uskoon tullut ei ollut katkera vanhalle seurakunnalleen vaan tahtoivat sieltä pelastaa kaikki, niin Pietari kuin Paavalikin.

    • Ari,

      Olen pahoillani, mutta minun on valitettavasti todettava, ettei sinun kirjoituksistasi välity ilo, vaikka varmasti niin toivoisitkin olevan. – Sen sijaan viet keskusteluja aktiivisesti riitojen suuntaan. Näin olet toiminut tässäkin blogissa, vaikka blogin keskusteluaiheena ovat olleet Jumalan hyvät lahjat seurakunnassa. – Nyt toivon, että kunnioitat toivettani kirjoitella toistaiseksi muilla foorumeilla.

  4. Kiitän kaikkia tämän blogin aiheeseen keskittyneitä kommentoijia. Pahoittelen sitä, etten ole onnistunut blogini moderaattorina säilyttämään keskustelua sillä tavalla myönteisenä työskentelynä kuin olisin toivonut. Viikon loppua kohti tuli taas mahdoton määrä jankutusta ja äittelyä. En varmaan itse kokisi suurta vetovoimaa seurakuntaan, jonka keskusteluilmapiiri olisi tämän blogini tyylinen;-(

    Varmaan parasta on katsoa myös itse peiliin ja pohtia: olenko ollut itse pikemminkin osa tätä ongelmaa kuin sen ratkaisua…

    Yhden elinvoimaisen seurakunnan tunnusmerkin haluan silti vielä mainita. Se on ollut mielessäni koko ajan, mutta olen hieman odotellut, josko joku muu ehdottaisi sen alkuperäisen blogitekstini listaan. Varhaisen kirkon todistus on uhrissa. Tämän elävän seurakunnan tunnusmerkin huomaa myös M. Luther kirjoittaessaan seitsemästä kirkon tunnusmerkistä, joista viimeinen on Pyhä Risti. Sitä Linus J. Morris ei ole varsinaisesti maininnut. Tietysti voidaan toki ajatella, että Morrisilla kohta nro kahdeksan eli vakuuttava julistus kätkee ristin sisälleen. – Mitä siis tarkoitan?

    Pyhä Risti kirkon tunnusmerkkinä tarkoittaa osallisuutta Kristuksen kärsimyksiin. Apostoli Paavali sanoittaa sen näin: ”Niinkuin kirjoitettu on: ”Sinun tähtesi meitä surmataan kaiken päivää; meitä pidetään teuraslampaina””. (Room.8:36) Juuri uhrivalmius on vakuuttavaa. Näin Kristuksen kirkko voittaa maailman kärsimällä. Jumalan suurin ihme avautuu ristin ja ylösnousemuksen kautta. Siinä pahan valta kukistetaan. Samalla tavalla annetaan myös elävän seurakunnan vakuuttavin todistus. – Kun mietin omaa tapaani keskustella tässä blogissa, oma kärsimysvalmius on paikoin aika ohutta. Huomaan esim. vastaavani turhan kärkkäästi, vaikka kuuntelevampi ja kärsivällisempi ote voisi olla joskus tarpeen…

    Periaatteessa tätä samaa ristin teemaa sivusi ja kyseli jo edellinen blogini:
    https://www.kotimaa.fi/blogit/teologinen-uskottavuus-tallellahukassa/

  5. Manu Ryösö pyytänet minua kunnioittamaan pyyntöäsi, mutta kuitenkin keskustelet ”selän takanani” minusta, joten voinen itse selventää mitä ajattelen.

    Siis en todellakaan pelkää susilaumaa luterilaisuudessa, siis se mitä tiedän siitä on ettei kaste anna sitä mitä siinä luvataan eli kun luterilaisilta puuttuu Pyhä Henki niin he ovat sokeita ja nyt sitten Ryösön kaltaiset sokeat yrittävät taluttaa toisia sokeita niin monttuun menevät kumpikin, taluttaja ja talutettava.

    Mistä tämän sokeuden näkee, juuri siitä ettei heillä ole vastauksia kuinka omat oppi-isät ovat hyväksyneet ja antaneet ns ”raamatulliset” perusteet monille kauheuksille, vainoille, kuoleman tuomioille jne…

    • No niin Ari,

      Nyt sait tämän sanottua. Viestisi ei toki ollut ensimmäinen laatuaan, mutta kuittaan sen vastaanotetuksi. Enää ei tarvitse toistaa samaa viestiä.

Manu Ryösö
Manu Ryösö
Olen pastori, joka haluaa sitoutua Pyhään Raamattuun ja sen perustalle rakentuvaan luterilaiseen tunnustukseen.