Lauluja pääsiäiseen, kiitos

Pääsiäisessä olen törmännyt harmitteluun siitä, ettei edes tiedetä, miksi tätä kristikunnan suurinta juhlaa vietetään.
Syitä on monia enkä käy niitä tässä luettelemaan tai arvailemaan.

Yksi on omaan mieleen tullut joka vuosi.
Pääsiäiseen ei liity lauluperinne.

Ajatellaan vaikka joulua, sitä toista suurta juhlaa.
Kuka tahansa voi luetella toistakymemntä mieluista joululaulua ja laulaakin niitä.
Mutta montako pääsiäislaulua tunnet?

Lapset saattavat osata ”Lensi maahan enkeli”.
Aikuisista asianharrastajat osaavat joitakin kuten ”Nyt se suuri päivä koitti” tai ”Pilvimuurista valo välähtää.”

Mutta kun ns. suuri yleisö ei osaa yhtään pääsiäislaulua tai virttä.

Tarttis tehdä jotakin.

On elämys kuunnella esim. passioita, mutta vielä parempi olisi laulaa itse. Laulaa omaan ja toisen sydämeen.

 

  1. Oikeassa olet, Marja-Sisko. Täydentävänä huomautuksena kaino toive seuraavaa virsikirjauudistusta varten: Nykyisessä virsikirjassa on yllin kyllin kärsimysvirsiä, mutta kovin niukasti pääsiäisen voitonvirsiä. Onpa osa pääsiäisvirsistäkin sävyltään vähemmän iloisia. Hyvä olisi jos kärsimys ja risti toisaalta, ylösnousemuksen ilo toisaalta olisivat virsitarjonnassa kutakuinkin tasapainossa.

Marja-Sisko Aalto
Marja-Sisko Aalto
Pappi, rovasti, kirjailija, entinen kirkkoherra Imatralla ja sitten tuomiokapitulin notaari Kuopiossa, nyt eläkemuorina. Ihmisen ja uskon puolesta. Sattuneesta syystä sydämellä monet asiat, vaikkapa eri tavoin siipeensä saaneet ihmiset. Vapauteen Kristus vapautti meidät!