Vallatonta uskoa

Teron kännykkä_20140630_13_12_28_Pro

Yritän kuumeisesti miettiä hyviä esimerkkejä, joilla selittäisin sanaa ”hierarkia”. Laskeudun hetken mielijohteesta toisen polven varaan lattialle ja saman tien puolet ryhmästä sinkoaa perässäni lattialle, jotta he eivät istuisi ylempänä kuin kunnianarvoisa opettaja. Hämmennyn tapahtuneesta ja nousen pikaisesti ylös. Noustessani takaisin ylös, ryhmäläiset helpottuvat silmin nähden ja rentoutuvat taas omaksi itsekseen.

Ryhmässä osa on kristittyjä, osa buddhalaisia, on kaupunkilaisia ja maalaisia. Me olemme kokoontuneet opiskelemaan englantia Lad Praon seurakuntaan, Bangkokissa. Englantia opiskellessa, opimme kuitenkin vielä enemmän kulttuuriemme erilaisuudesta,

Ryhmäläisten ”maahan syöksyminen” selittyy thai-kulttuurin hierarkisuudella, tarkalla arvoasteikolla, jossa jokaiselle on varattu oma lokero. He hämmentyivät, koska jäädessään seisomaan, he olivat yllättäen väärässä paikassa - ylempänä kuin opettaja. Tämä reaktio oli kuitenkin vain jäävuoren huippu. Hierarkia ja sen vaaliminen on iskostettu paljon syvemmälle kuin ulkoisiin tapoihin

Miten tällaiseen kulttuuriseen taustaan ja ympäristöön sopii kristinusko? Usko, jonka keskeisin sanoma on siinä, että Jumala luopuu omasta vallastaan, pesee orjan lailla toisten jalkoja ja lopulta kuolee ristillä roikkuen, syljettynä ja hakattuna. Jumala ottaa kaikkein alimman paikan ihmisten hierarkiassa.

Kristinusko on vallatonta uskoa. Jumala riisuu valtansa Kristuksen kautta. Pelastusta ei tarvitse ostaa, eikä karman laista tarvitse välittää. Jumala on tullut ihmisen luokse, joten usko on vastaanottamisista, ei tekemistä. Omaa henkistä ansioluetteloa ei tarvitse koko ajan petrata, eikä tässä maailmassa hankittu status lopulta kerro mitään ihmisen arvosta. Tämän vallattomuuden takia kristillinen usko voi haastaa kaikki kulttuurit ja vallanpitäjät kaikkina aikoina.

 

 

Tero Tero Massa

 Thaimaan ev. lut. kirkon pastori

 

5 kommenttia

  • Sari Roman-Lagerspetz sanoo:

    Valta ja siihen liittyvät hierarkkiat on kiusallinen aihe kristillisissä yhteisöissä. Kristinusko on ideaalisesti sellainen “vallasta vapaa” yhteisö kuin blogikirjoituksessa sanotaan. Kristillisessä ihanneyhteisössä kaikki ovat alamaisia toinen toisillemme, vastavuoroisesti. Kaikki ovat samanarvoisia ja tasavertaisia Kristuksen palvelijoita. Pappien, piispojen ja arkkipiispojen kohdalla palvelijuutta korostetaan erityisen voimakkaasti. He ovat palvelijoita, eivät vallanpitäjiä. Sitten on vielä paavi, jonka suhteen korostetaan erityisen voimakkaasti sitä, että hänellä ei ole valtaa. Paavi on “Kristuksen palvelijoiden palvelija”.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Missioblogi sanoo:

      En tarkoittanut, että kristilliset kirkot ja organisaatiot olisivat vallasta vapaita yhteisöjä. Kristityt ovat yhtä taipuvaisia rakastamaan valtaa kuin muut. Kristinuskon sydän ja eetos, jota kirjoituksessa kutsun “vallattomaksi uskoksi”, haastaa ja kyseenalaistaa nimenomaan ihmisen suhdetta vallankäyttöön ja hierarkioihin. Tämän haasteen pitäisi olla sitä vahvempi, mitä vastuullisemmassa asemassa ihminen on. Palvelijuuden korostaminen niiden kohdalla, jotka ovat johtavassa asemassa niin yhteiskunnassa kuin kirkossa, on syvästi kristillinen ja oikea painotus. Kulttuurit, uskonnot ja ideologiat voivat kannustaa myös hyvin toisenlaiseen johtajuuteen.

      Tero

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Sari Roman-Lagerspetz sanoo:

      “Palvelijuuden” korostaminen etenkin johtavassa asemassa olevien kohdalla, on kaunis ja oikea ajatus. Olen samaa mieltä siinä, että kristinuskon eetos haastaa miettimään ihmisen suhdetta vallankäyttöön ja hierarkkioihin.

      En ole kuitenkaan aivan varma ovatko kirkot ja niiden johtajat, piispat, arkkipiispat, kardinaalit ja paavit (tai kristillisten maallikkoliikkeiden johtajat) ottaneet tätä haastetta erityisen hyvin vastaan. Käytännössä siis. Kirkot ovat tavanneet olla hyvin hierarkkisia instituutioita. Historiallisessa katsannossa ne ovat usein myös liittoutuneet maallisen vallan kanssa (esim. yksinvaltaisten tai harvainvaltaisten hallitsijoiden), ja opettaneet kansalle että ihmisen tulee totella kaikessa esivaltaa – olipa se hyvä tai paha – koska esivalta on saanut valtansa Jumalalta.

      Mutta joo, olen kanssasi samaa mieltä siinä, että kristinuskossa löytyy aineksia myös vallankäytön kriittiseen arviointiin. Olisi mukavaa jos tällaiselle arvioinnille annettaisiin enemmän tilaa kirkoissa, ihan käytännössä.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • kimmo wallentin sanoo:

    Kovin ovat vaatimatonta ja vallatonta sakkia. Eihän tommoisesta vallattomuudessa elämisestä mitään tule jos kukaan ei ole kenenkään pomo ja kaikki vaan pyörivät toistensa jaloissa kuin Ellun kanat.

    Kohta kai kilpaillaan siitä, kuka on kristikunnan vallattomin veikko ja paavi julistaa, että hän se on, ja joka ei sitä usko, se pannaan paavin mahtikäskyllä pannaan.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Uskomme Jumalaan jolla on kaikki valta. Hän on jakanut sitä meille kullekin sopivasti. Jotkut vain tahtovat sitä vähän enemmän. Jopa ottaakseen pois toisille kuuluvan osuuden. Muutamat jopa Jumalalle kuuluvia osia. Niinpä he sitten kokevan oikeudekseen jumalllisella auktoriteetilla alistaa muita.Miksiköhän tämä rakenne on niin yleinen hengellisissä piireissä?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Missioblogi
    Missioblogi

    Missioblogin kirjoittajat ovat Suomen Lähetysseurasta. He kertovat maailmanlaajan kirkon näkökulmasta globaaleista murroksista, kirkosta ja ihmisestä kaiken tämän keskellä. * Viron alueen nuorten Raamattu- ja lähetyskurssien vastaava Titta Hämäläinen * Viestintäjohtaja Iiris Kivimäki * Nepalin kirkollisen työn koordinaattori Elina Lind * Latinalaisen Amerikan kirkollisen työn koordinaattori Riikka Leskinen * ihmisoikeusasiantuntija Tytti Matsinen * ulkomaantyön johtaja Tero Norjanen